Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Raja-Joosepista etelään

Syksyn reissu suuntautui perinteisesti UKK-puistoon. Tällä kertaa lähtöpaikaksi valikoitui Raja-Jooseppi. Menomatkalla pysähdyttiin Ivalossa evästämässä ja sitten ajeltiin noin tunnin verran kohti Venäjän rajaa. Vähän ennen tullia kääntyy tie avattavan portin kautta kohti Luttojoen rantaa.

Tielle oli noussut loppupätkällä aika paljon vettä sateisen kesän jäljiltä ja tähtikeula piti jättää hieman kauemmaksi, mutta päästiin kuitenkin jalkapatikassa Luton ylittävälle riippusillalle. Auto oli kätevästi kameravalvonnan piirissä, sillä parkkipaikalle näkyi suoraan rajamiesten valvontatorni.

img_1353

Puomista päätellen joen yli on mennyt jossain vaiheessa hieman erilainen tieratkaisu, vai onko tuo reittilinjaus ollut käytössä vain talvisin?

Sillan pielessä oli kävijälaskuri, tai jonkinlainen kulunvalvontalaitteisto jemmattuna rakenteisiin. Kenties rajamiehet seuraavat liikennettä etänä? Venäjän rajallehan ei tästä ole montaa kilometriä. Tosin samanlainen laskuri on mm. Aittajärven polulla.

Ensimmäisen päivän ohjelmana oli ehtiä Ylemmän Kiertämäjärven tuvalle, Alemman Kiertämäjärven laavun kautta. Muutama vastaantulijakin oli matkalla, ja tuvalla oli lopulta myös seuraa. Paikoitellen maasto oli märkää, mutta reitti oli hyvä ja selkeä.

Tupa itsessään on pieni ja vanhahko, mutta tunnelmallinen. Tällä kulmalla ei muita tupia oikein olekaan. Jyrkkävaaran ja Kiertämäjärven tupien välissä ei kulje samanlaista valtatiereittiä, mitä UKK-puistossa yleensä on. Siltikään, vaikka välimatkaa on vain vajaa viisi kilometriä. Toisaalta näiden tupien kautta yleensä tullaan tai lähdetään puistosta.

img_1372

Seuraavana päivänä mentiin reitti Kiertämäjärveltä Anteriin tuntureiden kautta. Toinen vaihtoehtohan on rajan tie, mutta se kortti pitää pelata joskus toiste.

Ensin Kiertämäjärveltä hetken matkaa kohti itää ja sitten etelän suuntaan suon yli kapeimmalta kohdalta. Vähän jännitti yhden ojan kohdalla, yli kaksi puuta ja parimetrinen kahluukeppi ei tavannut pohjaa. Mutta yli siitä päästiin. Metsäsaarekkeen jälkeen oli Kiertämäojan ylitys, jossa piti kahlata crockseilla. Sitten alkoikin kapuaminen kohti Livikönselkää ja satulaa, jonka kautta mentiin vähän kaakon puolelta Peuranampumapään päälle.

Peuranampumapäältä oli hyvät näkymät, näkyi Harrijärvi ja Kiertämäpään valvontatorni. Siirryimme länsipuolelle, jossa ruokailtiin Harrijoen laaksoa ihaillen.

Siirryimme sitten Harrijoki oikealle jääden Hirvaspäiden alta Kuikkapään itäpuolelle. Nopea kiipeäminen hienossa säässä, ja näin oli tämäkin kohde liitetty käytyjen paikkojen listaan.

Kuikkapäältä oli helppo reitti siirtyä Anterinmukan kämpälle saunan ja pehmeiden patjojen äärelle. Ensin laskeuduimme suoraan etelää kohti, sitten selänteen itälaitaa kohti Rovapäätä, puolen vaihto satulassa ja Rovapään lounaispuolelta näimmekin jo tuvan hetken aikaa. Kompassin suunta kohti tuvan nurkkaa ja sitten suoraa reittiä tuvalle. Kaarreojan ylitys oli helppo ihan kengät jalassa.

Sauna olikin jo lämmin totuttuun tapaan ja pääsimme ruuan jälkeen kylpyihin ja edelleen tupaan unille. Paikalla oli lisäksi pari muutakin porukkaa.

Vielä aamuinen kuva saunasta ja joesta ja sitten aloitimme nousun aurinkoisessa säässä kohti Muorravaarakan tupaa. Kaarreojan vartta tuttua polkua pitkin ja Tiuhtelmakurusta alas, aikaa meni ehkä kolmisen tuntia.

Luirolle? Sarviojalle? Ei, vaan Muorravaarakanjokea ylävirtaan kohti latvalla – Suppu-Kotavaaran eteläpuolella – olevaa tulipaikkaa. Lukijat muistanevat, että muutamia reissuja sitten olin tuolla samalla paikalla myös, silloin Akanhärkäkurun kautta. Tällä kertaa siellä oli sentään jokunen polttopuu josta saatiin kirveellä ja sahalla työstettyä nuotiotarpeet. Yö meni teltassa, ketään muuta ei seudulla näkynyt.

Kuten aiemmin kirjoitin, Sokostin päältä katsottuna jossain Sokostin tuvan takana näytti olevan mukava laakso telttailtuun. Se ei kuitenkaan ollut tämä paikka vaan lähempänä Sokostia oleva ensimmäinen laakso. Aamulla nousimme tuota laaksoa pitkin Sokostin huipulle, jälleen hienossa säässä. Nousu on tältä puolelta paljon kevyempi kuin Luirojärven puolelta. Ensinnäkin telttapaikka oli 340 metrissä, siitä hiljalleen tasainen nousu puron vartta noin 420 metriin ja siitä sitten tiukka nykäisy ylös mökille.

Matkalla ylös nähtiin maakotka lentämässä suoraan yläpuolella. Olin aikaisemmin kuvannut manuaalitarkennus päällä yksityiskohtia purossa ja sehän jäi sitten vahingossa päälle kun rupesin zoomailemaan kotkaa, joten palataanpa kotkakuviin seuraavien reissujen jälkeen.

Joskus aikoinaan Vaellusnetissä – jonne en edelleenkään saa kirjoittaa – oli legenda maakotkan laaksosta, joka olisi jossain Akanhärkäkurun – Vesipään tienoilla. Totta tai tarua, mutta täällä Sokostin itäisellä puolella näkee kyllä kotkan useammin kuin mitä olen nähnyt lännempänä.

Sokostin päällä oli tyyni ja aurinkoinen keli. Luirolta oli saapunut jonkin verran väkeä ihmettelemään maisemia. Mekin viivyimme tovin ja lähdimme sitten kohti Luiron tupaa ja saunaa.

Luirolla olikin sitten jo jonkin verran porukkaa. Myös Rajan kämppä ja Kuusela olivat miehitettyjä. Illalla laskeutui sumu ja seuraavana päivänä ei enää Sokostiltakaan kuulemma ollut maisemia.

Tyyntä keliä, sumua ja saunomista. Aamulla viivyimme vielä tovin Luirolla ja sitten lähdimme lyhyelle siirtymätaipaleelle kohti Pälkkimäojan laavua. Ensin Luirojärven kierto Raappanan kammille, siitä Porokämpille ja edelleen laavulle.

Sää oli edelleen sumuinen. Laavulla oli toinenkin porukka yötä, mutta he olivat teltassa. Oli mukava nukkua raikkaassa säässä, sumuisen kelin takia yö oli lämmin. Syyskuussa monesti kirkkaana yönä varsinkin alemmilla paikoilla saattaa olla yli kymmenenkin astetta pakkasta.

Aamupalan jälkeen otettiin suuntaa tunturiin ja kohti Lumipäätä. Lumipään länsipuolelta laskeuduimme Paratiisikurun viereiseen kuruun. Lasku oli vähän haastava, rinne oli aika pientä irtonaista kiveä. Vastapuolella näimme toisia vaeltajia, ja näytti heidänkin lasku lumipäältä olevan aika verkkaista. Myöhemmin ajateltuna olisi ollut varmaan nopeampaa laskeutua Siliäselän itäpuolella olevan 620 m tunturin harjannetta alas laaksoon.

Ajatus oli käydä Paratiisikurussa, mutta kun keli oli sumuinen eikä siellä olisi nähnyt juuri mitään ylhäältä, niin päätettiin nyt mennä suoraan Sarviojan tuvalle.

Sarviojalla oli pari muutakin porukkaa, mutta mahduimme hyvin sekaan. Yö meni mukavasti yläritsillä. Joku ehdotteli takan sytyttämistä, mutta päädyttiin vähemmän savuttavaan kamiinaan. Aamupalan jälkeen otimme suunnaksi Jyrkkävaaran tuvan, eli Muorravaarakanjoki pitäisi ylittää.

Sarviojalta oli pelkkää alamäkeä Sarvijoen vartta Muorravaarakanjoelle. Ylityspaikka löytyi noin vajaa kilometri risteyksestä alavirtaan, pienen suon jälkeen kierrettiin niemeen, josta pääsi kahlaamaan vastarannalle. Virtausta oli kyllä, ja vettäkin reilusti yli polven.

Harrijoen yli mentiin siltaa pitkin, joka on tulipaikan vieressä vähän Harrijokea ylös risteyksestä. Sama silta hämäsi minut yhdellä reissulla luulemaan sitä Muorravaarakajoeksi, ja harhauduin ylös väärälle puolelle Harrijoenkaitaa.

Sitten märkää suota pitkin kohti poroaitaa ja edelleen Jyrkkävaaran tupaa. Jyrkkävaarassa syötiin ja päätettiin vielä jatkaa matkaa Suomujoelle, koska aikaa oli.

Laskeuduimme Pahaojan vartta pitkin Suomulle, jossa pohdittiin hetken menisimmekö Harrimukan laavulle. Kohdalla näytti olevan ihan kahlattavissa oleva paikka. Jatkettiin vielä kuitenkin aimo harppaus Suomunkönkään tulipaikalle, joka on ison kosken partaalla. Oli jo melkein pimeää, kun saatiin teltta paikoilleen, mutta onhan otsalamput toki aina mukana.

Aamulla löytyiin kamat kasaan ja käveltiin ensin Kiertämäjoen ylityspaikalla, jossa piti kahlata syvässä ja sitten sillan yli autolle. Ivalossa oltiin jo hyvä tovi ennen puoltapäivää syömässä.

Mainokset

Paraksen huiputus

Kesän tähän mennessä pisin reissu suuntautui Norjaan Paraksen huipulle.

Jätin auton Kilpisjärvelle, ns. Mallan parkkipaikalle. Mielessä kävi, olisiko pitänyt hakea tullista Norjan tupien avain, mutta jätin sen kuitenkin hakematta. Sen jälkeen aloitin taipaleen kohti Kuohkimajärven autiotupaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reitti kulki tuttua polkua Mallan luonnonpuiston läpi ja noin kolmen tunnin päästä saavutin Kuohkimajärven tuvan, jossa sitten ruokailin. Tuvalla oli muutakin porukkaa ja jatkoin vielä matkaa ensin rajapyykille ja siitä edelleen Ruotsin ja Norjan rajalinjaa seuraillen kohti ylempiä maita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lämpöä ja itikoita riitti koivikossa kulkiessa. Laitoin leirin pystyyn Norjan puolelle rajaa selkeästi avotunturin puolelle. Aamulla jatkoin matkaa kohti Gappohyttaa. Siellä oli kaikki ovet lukossa ja ilma oli käymässä selkeästi huonoksi. Laitoin teltan tuvan lähistölle ja kohta alkoikin tuulemaan ja satamaan. Aikomus olisi ollut mennä vielä lähemmäksi Parasta saman päivän aikana, mutta jäin sijoilleni.

Mukana oli hieman reilumpi kahden hengen Wild Countryn teltta, josta olenkin kirjoittanut. Grammaus vähän kärsii, mutta toisaalta sadepäivänä on hieman enemmän tilaa oleskeluun. Laitoin kaikki ruuat keittimellä teltassa sisällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavana aamuna oli jo selkeästi parempi keli, ja aloin pakkailemaan tavaroita. Joku sissi oli koko yön tuulessa ja sateessa Gappohyttan saunan rappusilla yöpymässä ilman mitään majoitetta.

Suuntasin Gappolta suoraa reittiä kohti Parasta Visiedgan läpi, ja tarkoitus oli laittaa teltta mahdollisimman ylös. GPS näytti teltanpaikalla korkeudeksi 800 m, mutta myöhemmin selvisi, että korkeammallakin on teltanpaikkaa ja vettä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paraksen huippu oli koko ajan jonkinlaisen pilven ympäröimä, ja mietin jo huiputuksen järkevyyttä. Sitten keli kuitenkin selkeni. Suuntasin ensin teltaltani oikealle puolelle pitkän harjanteen päälle. Siellä olisi ollut myös teltanpaikkaa huikeilla näkymillä ja myös vettä useammassakin paikassa.

Hetken kuvattuani ja ihmeteltyäni jatkoin kapuamista. Tasaisen harjanteen jälkeen on ensin melko jyrkkää nousua jonka jälkeen nousu hieman tasaantuu. Nousureitti on merkitty punaisilla kepeillä ja koivunpätkillä, huipulle menee selkeä polku.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse kiipeäminen oli kevyempi ponnistus mitä ensin kuvittelin. Matkanahan tuo ei ole kummoinen, mutta korkeusmetrejä teltalta tulee kuitenkin 600. Kohta huippu kuitenkin häämötti ja sieltä avautuivat mahtavat näkymät niin Signaldaleniin, Kilpisjärvelle ja Saanalle sekä Pältsanin suuntaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alastulo kävi nopeasti, polku on sen verran vahva että jalan alla pyörivää irtokiveä on niukasti. Paraksen huipulla olevassa vieraskirjassa oli sen verran nimiä, että huipulla riittää kävijöitä kesäaikaan miltei päivittäin.

Olin teltassa yötä ja lähdin paluumatkalle kohti Kilpisjärveä. En suunnannut Gappohytan ja Golddahytan väliselle polulle vaan päätin oikaista alempaa. Se oli virhe. Alhaalla oli kivistä, purojen ja suvantojen kiertelyä, hankalia kallioita ja ylös-alas harjannetta. Polku olisi ollut hieman etäämpänä, mutta selkeästi nopeampi vaihtoehto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin yötä Golddahyttan pihapiirissä teltassa. Nämä Norjan tuvat ovat hyvin varusteltuja ja suomalainen puritaani-vaeltaja usein välttelee vierailua edes näiden pihoilla. Nytkin täällä sai olla rauhassa. Norjalaiset taas käyttävät tupia tällä alueella enimmäkseen talvella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavana päivänä menin taas Kuohkimajärvelle ja kävin myös kävelemässä Kolttalahdessa katsomassa Malla-laivan venelaituria ja muita paikan rakennelmia. Malla-laivan laituri on Kilpisjärven Ruotsin puoleiselle rannalla, joten kyseessä on Suomen ja Ruotsin pohjoisin kansainvälinen laivareitti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En kuitenkaan lähtenyt laivahullutteluihin mukaan, vaan reitti jatkui takaisin tien varteen tuttua Kalottireittiä pitkin. Olin yötä Kuohkimajärven tuvan pihalla teltassa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tupaa on laajennettu sitten viime käynnin jälkeen. Laverien paikalle on tehty keittiö ja laverien tieltä on kaadettu seinä. Edellisellä käynnillä tuvan pihalla oli myös sauna, mutta nyt siitä oli tehty puuvaja/huussi. Uutta oli myös erillinen varaustupa pihan perällä.

Aamulla kävelin kolmisen tuntia takaisin autolle ja suunnistin retkeilykeskuksen suihkuun ja edelleen kotimatkalle.

Suosittelen Paraksen huiputusta myös hieman vähemmän vaeltaneelle. Reitti on selkeä ja päivämatkat sopivan mittaisia. Lisäksi alueella on jokseenkin kattava tupaverkosto.

Asiointia kivijalkaliikkeessä

Tuli asioita retkeilykampeasioissa kerrankin ihan suomalaisessa kivijalkaliikkeessä, jolla on retkeilykamppeiden myymälöitä useammassa kaupungissa.

Ensin katsastimme tarjonnan firman verkkosivuilta ja sieltä löytyikin sopiva makuupussi. Verkkosivuille oli myös laitettu kätevä chat-palvelu, jonka kautta kysyin onko kyseistä pussia paikkakuntamme liikkeessä. Näin sitä saisi hypistellä ihan livenä, ja sitten tehdä ostopäätöksen. Chatti-robotti kertoi, että pussi löytyy ja eikun tähtikeula kohti liikettä.

Ei siellä sitten mitään pussia ollut, eikä oikein tietoakaan siitä pussista. Kuuleman mukaan tietokoneen varastosaldot ja reaalimaailma ovat eri asioita. Tarjosivat tilalle kylmempää ja painavampaa pussia, joka sekin olisi pitänyt tilata firman toisesta kaupasta tähän nyt asioituun. Toisaalta kuulemma olisi helpompaa jos vain itse tilaisimme sen pussin netistä suoraan kotiin tai liikkeeseen. Tarjosivat vielä asiakaspäätettä millä tämän tilauksen voisi myyjän puolesta tehdä.

Noh menimme kotia myöhemmin ja tilasimme saman pussin halvemmalla saksalaisesta nettikaupasta, kerta käskivät mennä nettiin. Tiedoksi, että siellä netissä on muitakin verkkokauppoja, kuin vain se teidän…

Samalla reissulla oli tarkoitus ostaa sadehousut. Liikkeessä ei kuitenkaan ollut kokoja, eikä oikein tietoa minkälaisia kokoja olisi olemassa. Kuulemma netistä ja valmistajien sivuilta voisi katsoa vihjeitä. Koska housut olivat kohtuuhintaiset niin tilattiin ne sitten netistä ja tästä kyseisestä firmasta. Vaihtoehtoja toimitukselle oli mm. posti, pakettiautomaatti ja kyseinen kivijalkamyymälä. Koska tämä myymälä oli lähin paikka niin tilattiin ne sitten sinne. Virhe! Tuli tekstiviesti, että housut ovat saapuneet mutta housuja ei saanutkaan liikkeestä tekstaria näyttämällä vaan mukana olisi pitänyt olla passi tai vastaava. Ei tullut mieleen, kun tilausvahvistuksessa ei semmoisesta varoiteltu.

Saksalaisesta verkkokaupasta tilattu makuupussi tuli muuten ystävällisen kuriirin kyydissä suoraan kotiovelle.

Sitten ostoslistalla oli myös uusi rinkka. Liikkeessä oli muutamia malleja, mutta mikään niistä ei oikein istunut selkään täydellisesti, ja valikoima oli kuulemma suunnilleen siinä. Valmistajan nettisivuilta löytyi yksi malli, mikä olisi mahdollisesti paras ja täydellisin. Siitä ei ollut liikkeessä mitään tietoa, mutta myöhemmin huomattiin, että ketjun toisessa myymälässä sitä olisikin tarjolla.

Toisella housujen hakureissulla, joka onnistui lopulta tarpeellisten proopuskojen kanssa, kysyttiin voisivatko he tilata rinkan sovitettavaksi toisesta ketjun myymälästä tähän meidän lähimyymälään. No eihän se tietenkään onnistunut, vaan asiakkaan pitäisi itse mennä kotiin tai asiakaspäätteelle, tilata rinkka liikkeeseen ja tulla proopuskan kanssa sitä sovittamaan.

Tässä vaiheessa suumme olivat auki kuten rannalle heitetyllä jänkäkoiralla. Menimme taas kerran kotiin, ja tilasimme rinkan sovitettavaksi suoraan kotiin toisesta – tällä kertaa kotimaisesta – verkkokaupasta. (Jostain syystä nämä amerikkalaismerkin rinkat ovat halvempia Suomessa kuin esim. Saksassa tai Englannissa.)

Talousihmiset puhuvat, että eri markkinointikanavien pitäisi tukea toisiaan ja että siellä pitäisi tehdä ristiinsyöttöjä kanavien kesken. Nyt syötöt menivät joko katsomoon tai tehtiin jopa oma maali. Tämä ei myöskään ole yhden myyjän epävireinen soolo vaan asioimme useamman henkilön kanssa – myös verkossa.

Eiköhän tästä käynyt jo selväksi mikä ketju on kyseessä ja pidän ihmeenä jos se tällä tavalla toimien ei koe Anttilan kohtaloa ennen vuotta 2020. Toiminta on talostietojen mukaan ollut tappiollista jo pari vuotta, mutta kyseessä voi toki olla konsernilainoista tai muusta kirjanpidollisesta matematiikasta.

Leivonmäen kansallispuisto

Lapin reissu peruuntui viime hetkillä teknisten ongelmien yms. takia mutta olen sentään ehtinyt käymään edes jossain.

Tuli käytyä Leivonmäen kansallispuistossa Keski-Suomessa päiväseltään. Jossain vaiheessa voisi ajatella myös yöpymistä, sillä telttailupaikkoja näytti olevan muutama.

IMG_20160627_132511

Harjunkierroksen korkeuseroista oli jotain varoitusta puiston nettisivuilla, mutta suurimmaksi osaksihan tuo menee ihan tasamaalla ja kiertää pahimmat supat.

IMG_20160627_131900

Väkeä näytti olevan jonkin verran niin poluilla kuin teltoissakin järven rannalla. Ja ihan ilman hyttysiäkään ei oltu. Mustikoitakin oli jokunen vaikka oli suhteellisen aikainen ajankohta.

IMG_20160627_112043

Lähiviikkoina olisi tarkoitus toivon mukaan siirtyä hieman pohjoisempiin kohteisiin, pysykääs siis kuulolla 🙂

Reppu pakattu ja muita kuulumisia

Kevään ensimmäinen reissu suuntautui hyvässä seurassa 🙂 uuteen Etelä-Konneveden kansallispuistoon ja tarkemmin Kalajanvuorelle. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan. Matkailukulkineella liikkuville tiedoksi, että Törmälästä lähtevän tien päässä on parkkipaikkaa laajennettu ja siellä sopii kääntämään isommankin kulkineen.

Nyt reppu, ja nimenomaan reppu, on pakattu uusia seikkailuja kohti. Tulevilla viikoilla aion retkeillä useamassa Lapin kohteessa lyhyen 1-2 yön reissun kussakin. Kukin reissu suuntautuu paikkaan, jossa en ole vielä koskaan käynyt.

Telttoineen, kameroineen  ja parin päivän ruokineen repulle tulee painoa noin 7-8 kiloa. Hieman enemmän siis mitä aikoinaan kertomani viikon reissu Haltille 8 kilon repulla, mutta silloin ei ollutkaan mukana telttaa tai keittovehkeitä. Nytkin osassa paikkoja voi jätttää teltan pois, ja ottaa mukaan vain kevyen tupapussin.

Kelit näyttävät sopivilta, 18.5. otetuissa UKK-puiston kuvissa näyttää enää olevan muutamia viipymälumia tunturissa, Aittajärven tie on auki ja hyvässä kunnossa ja Suomu kahlattavissa. Kevät on aikaisemmessa tänä vuonna mitä silloin, kun kävin paikalla viimeksi toukokuussa. Siitähän on täällä blogissa suosittu selostus, joka näyttää keräävän lukijoita aina keväisin.

Mutta pian reissu alkaa.

Onko sinulla joku paikka jonka voi saavuttaa yhden yön reissulla ja jonka haluaisit minun näkevän?

Outoja kulkijoita Ropinsalmella

Italialainen pyöräilijä kaivamassa nappaskengissä lumikieppiä Naimakkajärven rantaan, kuuntele koko juttu:

Juhan-Antti ihmettelee outoja kulkijoita

Jeskadam-nimestä

Netistä löytyy joitakin kertomuksia vaelluksista Jeskadam-tuntureille. Tällä nimellä ei löydy Suomen kartoilta ainuttakaan paikkaa, mutta nimi on vaellusnetin tietojen perusteella esiintynyt jossain ikivanhassa kirjassa, ja siitä on joskus ennen vanhaan ollut maininta Utsjoen kunnan sivuilla.

Kun kyselin viime heinäkuussa nimen perään Utsjoella, yksikään paikallinen ei ollut kuullut nimestä. Vaellusnettiläisten mukaan paikalla tarkoitetaan tunturialuetta Nuvvuksen kylän ja Utsjoen kirkon(kylän) välillä.

Nimimerkki Seppo kirjoittaa:

Jeskadam on Utsjoen läntisten erämaiden pohjoisreunalla, Kevon alueen pohjois- ja luoteispuolella. Keskeisiä tuntureita ovat Loktaoaivi, Orosoaivi, Rohtoaivi, Varddoaivi, Bodosoaivi, Birkeoaivi ja kaiken tämän voi kätevästi käydä Goahppelavzijavrin autiotuvalta käsin.

jeskadam

Koska kartoilta ei tätä nimeä löydy ja paikallisetkaan eivät sitä tunne, lienee kyseessä joko väärinkäsitys, nettivaeltajien salakielinen nimitys, kirjailijan väärinymmärrys tai muu sekaannus.

Kysyin asiasta Kaarina Vuolab-Lohelta Giellagas-Instituutista. Vastaus oli valaiseva:

Kysymys voi olla siitä, että pohjoissaamenkielinen nimi Čieskađa, gen.-akk. Čieskađđama on kirjoitettu jostain syystä väärin J-kirjaimella. Nykyisin kartoissa esiintyy Čieskadas ja sekä muita Čieskadas-alkuisia nimiä, esim. Čieskadasjávrrit (3913 2) = järvijono Ruohtervaða Rávdojávri ‑järven pohjoispuo­lel­la. Čieskadas = johdos sanasta čieskat = halkaista konttiluu;  pelkkä konttiluu = ađa, gen.-akk. ađđama). Muita tähän pesyeeseen kuuluvia nimiä ovat mm. Čieskadasluobbalat, Čies­ka­dasjohka ja Guovžaroavvi ~ Čieskadasroavvi (vaara).

Čieskađđama-sana on siis väännetty helpommin kirjoitettavaan ja lausuttavaan muotoon Jeskadam. Mutta sitten aloin etsimään Kaarinan mainitsemia paikkoja kartalta.

Yksikään Čieskadas-alkuinen paikannimi ei esiinny Utsjoella Kevojoen pohjoispuolella, jonne nimeä käyttävät sijoittavat alueen.

Čieskadasroavvi

Čies­ka­dasjohka

Čieskadasjávrrit

jeskadam2

Nämä paikat ovat yhtä kaukana Kuoppilasjärveltä kuin Saariselän laskettelukylä on Saariselän tuntureilta.

Saamenkielistä paikannimistöä korjattiin nykykarttoihin 1970-luvulta lähtien ja käsittääkseni oikeinkirjoitusta viilattiin 2000-luvulla. Jos jollain on vanha kartta, missä esiintyy väärinkirjoitetussa muodossa Jeskadam, voisi laittaa kuvan siitä vaikka sähköpostiini, niin liitän sen tähän perään.

Siihen asti oletan, että muinoin kirjoihin kirjoitettu ja sieltä referoitu Jeskadamin alue on sijainnut aina Kevojoen eteläpuolella, nykyisen luonnonpuiston sisällä.

 

Retkiblogien suosiosta

Vilkaisin viime vuoden tilastoja, kuinka paljon tätä blogia on katseltu.

Kävijöitä oli 13981, eli vähän enemmän kuin Kurikassa on asukkaita.

Sivulatauksia nämä kävijät tekivät yhteensä 35050, eli aloitussivun jälkeen klikattiin vielä paria linkkiä. Kävijöitä festarilaskukaavan mukaan saman verran kuin Jämsän Iskelmäfestareilla.

Suosituin sivu oli toki ihan pääsivu, missä on aina uusin sepustus ekana, mutta suosituin yksittäisesti avattu artikkeli koski uutta Hoolie-telttaani. Seuraavaksi eniten kiinnosti Guolasjärven tie, lähinnä hakukoneiden kautta. Siitä ei löydy verkosta kovinkaan paljoa juttua.

Kolmanneksi eniten vilkuiltiin tuolla yläpalkissa olevaa varustelistaa.

Useinmiten blogiini päädyttiin Googlen kautta, sitten eri foorumien kautta ja lisäksi ulkoilublogit-blogin kautta.

Mitenkäs muut retkibloggaajat? Minkälaisia tilastoja olette saaneet vuodelle 2015? Miten kiinnostavaa harrastuksemme on?

Paikkoja kävijöiden mukaan

Vaellusnetissä, kun vielä sain olla mukana, virisi keskustelua, pitäisikö Itäkairan prinsessan kunniaksi uudelleenimetä Keskipakkojen laet -nimellä tunnettu vaararyhmä Itäkairassa. Osa kannatti, mutta suurin osa ei.

Pekka kannatti ja ihmetteli miten palstalaisilla voi pipo olla kireällä (no kyllähän niillä on) ja Tyy argumentoi vastaan. Ehdotettiin, että ruvetaan kutsumaan paikkaa uudella nimellä, jolloin se vakiintuu. Eri asia saako yhden suljetun foorumin muutama nimimerkki semmoista vakiintumista aikaan, mistä se voisi päätyä kartoille. Lopulta prinsessa itse löi pisteen hommalle, pidetään kyseiset vaarat vaan vanhalla nimellä.

Yleensä autiotuvat, kammit ja muut rakennelmat on nimetty läheisen maastokohteen mukaan. On esimerkiksi Rautulammen päivätupa, Vongoivan kammi tai Suomunlatvan laavu.

Mutta on Lapissa monikin paikka nimetty tekijänsä tai kävijänsä mukaan.

Käsivarressa on Porojärven vuokratupa, joka tunnetaan paremmin Kekkosen kämppänä. Tarkempaa tietoa siitä minulla ei ole, käskikö Kekkonen rakentaa juuri tuon tuvan. Paistunturissa sen sijaan Kekkosen osoittamilla paikoilla on Njavgoaivin ja Madjoen tuvat – mutta niiden nimissä ei ole viitettä presidenttiin.

Hetta-Pallas välillä on Montellin maja, jonka rakennutti aikoinaan metsänhoitaja Montell. Samoin Raappanan kammi Sokostin juurella on nimismies Raappanan käsialaa. Snellmannin maja Suomujoen varressa on Snellmanin rakennuttama, vaikka käytännön työn tekikin toiset miehet.

Muita asukin mukaan nimettyjä rakennuksia ovat muun muassa Immon kammi Tuiskukurussa ja Meänteisen kämppä Lankojärvellä. Molemmat jo edesmenneitä, niin miehet kuin majatkin. Pystyssä on Suomun Ville ja tietysti Raja-Joosepin rakennukset.

Kaikille on yhteistä, että nimet ovat vuosikymmeniä vanhaa perua, ja vakiintuneet käyttöön jo suoraan silloin aikoja sitten.

Myös kultamailla Lemmenjoella ja Ivalojoella olevien rakennusten nimet ovat suhteellisen vanhaa perua, joukossa vain jokunen uudempi nimi.

Uudemmista, ihan viime aikoina jonkun mukaan nimetyistä rakennuksista tulee mieleen Hannun sauna käsivarressa, joka sekin on yksityiskäytössä. Ja nimikin esiintyy vain vieraskirjojen sivuilla.

Jää nähtäväksi, voisiko tulevaisuudessa jokin paikka muuttaa aikojen saatossa nimeään joko aktiivisen käyttäjän tai korjaajansa mukaan. Nythän eri paikkoja on alettu kunnostamaan talkoilla. Tuleeko Vongoivan kammista mahdollisesti Ohtamaan kammi, tai Tulilla-ryhmän kammi? Muuntuuko Manto-oja Halmeojaksi jne?

Yleensä jonkun henkilön mukaan nimetään paikkoja vasta tämän kuoleman jälkeen, mutta Lapin kämpille on tyypillistä, että nimi on annettu jo henkilön eläessä. Se tarkoittaa myös sitä, että paikan nimeämiselle on yleensä ollut henkilön itsensä hyväksyntä.

Vanhempaa perua Lapissa ovat eri ihmisten mukaan nimetyt maastokohteet. Saariselän maastoista löytyy esimerkiksi Lokan Alen Muurivaara, Ponkun Kotamaa tai Hirvas-Lassin Karhuvaara. Näiden paikkojen nimien synty ei ole niin tarkoin tiedossa, mitä rakennusten kohdalla. Aikoinaan, kun paikannimiä kerättiin, otos oli suppea ja aikaisemmin nimeämättömälle paikalle saatettiin keksiä nimi siltä istumalta nimenkerääjän sitä tiedustellessa. Silloin vaikkapa mieleen tuli Ponkun kota tai viimesyksyinen karhunkaato.

Idea siitä, että joku maastonkohta nimettäisiin nykyään siellä käyneen henkilön mukaan, lienee vaikea saada läpi. Sen sijaan kaupungeissa katuja, toreja ja puistoja nimetään useinkin paikallisten merkkihenkilöiden mukaan.

Kuolemaan johtanut eksyminen UKK-puistossa

UKK-puistossa sattui valitettava onnettomuus maanantaina 11.1.

Surunvalittelut bloginpitäjän puolesta omaisille.

Näistä ei aina tiedetä tarkkaa tilanteeseen johtaneita syitä ja menneitä on turha jossitella…

Mutta yleisellä tasolla tämmöinen turma herättää kysymyksiä ja moni alkaa ajattelemaan. Itselläni on kesälläkin muutama turvavaruste aina mukana:

GPS-laite ja varaparistot; yleensä suljettuna rinkassa, mutta tosipaikan tullen saa paikannettua itsensä, laitteessa on myös tupien koordinaatit tallessa. Varaparistojen avulla pitäisi huonossakin kelissä löytää tie ensimmäiseen suojaisaan saakka. Lisäksi laitteesta saa koordinaatit hätäpuhelua varten.

Hätälähetin: tällä saa puhelimen kentän ulkopuolella lähetettyä hätäkutsun ja koordinaatit pelastajille. Esimerkiksi Itäkairassa on varsin vaihteleva kuuluvuus puhelimella, vaikka mastoja onkin alueen ympärillä. Nappia painamalla ja antennin oikasemalla käynnistyy pelastustyöt. Tämän jälkeen ei tietenkään pidä vaihtaa paikkaa.

Esimerkiksi Vaellusnetissä on toisinaan rehvastellen käyty keskustelua, että mitään nykyajan kotkotuksia ei pitäisi kairaan ottaa mukaan, ja kaikenlaiset GPS:t ja hätälähettimet ovat pullamössöjen touhua, pelkällä kartalla ja kompassilla pärjää. Ehkä tämä valitettava onnettomuus viimein valaisee, että vahinkoja käy ja niihin voi ja pitääkin varautua.