Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Varuste varusteelta osa 1

Rinkkani sisältö on muuttunut vuosien varrella raskaasta kevyeksi, mutta myös taidot ovat kohentuneet. Tässä hieman ajatuksia varusteista matkan varrelta.

Rinkka

Ensimmäiset reissut olivat lyhyitä, ja rinkkana toimi rungoton edullinen ”reppu”. Tämä oli sinänsä hyvä vaihtoehto, mutta toki raskaammille kantamuksille se ei sopinut. Se on edelleen jossain varaston perukoilla tallessa ratkenneena.

Sitten tuli eteen kaksi reissua; pidempi vaellus Käsivarteen ja pitkähkö reissu ulkomaille. Haglöfsin malli kävi näihin molempiin. Se on täysverinen vaellusrosna, mutta lentokonetta varten kantoremelit saa piiloon läpän alle, jolloin rinkka ei jää jumiin matkatavarahihnoille. Rinkka painaa kuitenkin kolme kiloa, mutta toki myös tukeva.

Sitten tuli päähänpisto hankkia Savotan putkirinkka ”koska kaikilla on sellainen”. Sen kanssa tulikin sitten käytyä monessa paikassa Lapissa ja eteläisessä Suomessa. Painoa tuolla on kuitenkin sen verran paljon, että melko pian tuli mieleen ostaa kevyempi kantolaite.

Sitten posti kantoi kotiin Golite Jam2:n, jonka kanssa olen ollut tunturissa viimeksi tänä vuonna. Kantomukavuus ei ole kaikkein paras, mutta reilun 700 gramman painoisena se on omaa luokkaansa, kun mukaan mahtuu viikon tavarat ja ruuat.

Pääasiassa kuljen nykyään Ospreyn reilun kilon painoisen rinkan kanssa. Siinä yhdistyy paras kantomukavuus, mitä olen kokeillut ja toisaalta keveys. Tilaa on juuri sopivasti, reilu 40 litraa. Toisaalta esimerkiksi laavun kantamista varten täytyy hieman miettiä, miten rinkan pakkaa, mutta sekin onnistuu.

Käytännössä viimeisten vuosien aikana olen käyttänyt Ospreytä tai Goliteä, mutta Islannin reissulla oli mukana Haglöfs parista syystä. Lentokonetta varten kantoremelit saa piiloon ja toisaalta Osprey ei aivan mahtunut lentolaukkuuni, joka oli vaihtoehtoinen juttu. Toisaalta rinkka selässä on helpompi luovia lentokenttien ja kaupunkien välillä.

Käytännössä rinkan paino on tippunut noin 3,3 kilosta (Haglöfs ja Savotta) 1,1 kiloon (Osprey) eli kolmasosaan.

Teltta

Ensimmäinen teltta oli Haltin Cavity, josta olen kertonut jo aiemmin. Sen kanssa tuli käytyä ihan avotunturissakin useampaan kertaan. Paino vajaa kaksi kiloa, ja parhaimmillaan siinä nukkui kaksi. Suuremmalla porukalla ja koiran kanssa on mukana ollut joko Bilteman neljän kilon kupoli, tai Expedin kolmen kilon kupoli. Painavia toki, mutta kantajiakin on ollut useampi. Erätukun 2,2 kilon laavu on mukava siinä mielessä, että siinä yöpyy jopa kolme, jolloin paino jää suhteessa kevyeksi, vaikka laavun voi jakaa käytännössä vain kahteen osaan, eli kepit erikseen.

Soolona kulkiessa rinkassa kulkee Terra Novan alle kilon Laser, joka on pieni pakkauskooltaan, mutta tarpeeksi iso yöpymiseen – ja jopa keittelyyn. Muutamalla reissulla teltta on jäänyt pois kokonaan ja korvautunut varaustuvan avaimella, ja viimeksi sekin jäi ajankohdan takia ottamatta; toukokuussa tupaan mahtuu aina.

Telttojen osalta paino on siis puolittunut alkuajoista.

Makuupussi ja -alusta

Makuupusseissa on käytännössä menty koko ajan yhdellä merkillä, eli Haglöfsillä. Ensin tietysti halpa ja painava kahden kilon kuitupussi, joka nykyään palvelee vieraspussina tai autoretkillä. Sitten untuvapussi Goga, joka painaa noin kilon ja jolla pärjää pikkupakkasessa eli niillä keleillä millä itse vaellan. Puhtaasi varaustupa/tupakäyttöön olen hankkinut edullisen ja kevyen Lim-pussin, jolla mahdollisesti voisi yöpyä ulkonakin kesällä.

Pusseissa paino on puolittunut.

Alustoja on ollut useampaa erilaista. Ensin tietysti solumuovinen tötterö, jonka jälkeen Expedin ilma-alusta. Siitä hajosi venttiili ensimmäisellä reissulla ja takuuvaihtona sain uuden, joka sekin hajosi. Pitkän väännön jälkeen liike palautti rahat ja meni sen jälkeen konkurssiin. Siitä suivaantuneena siirryin taas solumuovitötteröön, mutta viime vuosina olen palannut ilma-alustan pariin, kun tilasin Saksasta Therm-a-Restin 300-grammaisen.

Alustan paino on käytännössä pysynyt samana. Puhallettava painaa saman mitä solumuovinen, mutta pakkauskoko on pienempi.

Keitin ja kattilat

Keittimissä olen kokeillut koko kirjon. Aluksi tietysti piti ostaa se Trangia, koska se on ainoa oikea vaihtoehto. Painavahan se oli ja kookas tenupulloineen. Jossain vaiheessa hommasin siihen kaasuttimen, ja ruuanlaitto nopeutui puolella. Nyt koko setti on tuolla kaapissa, mutta joskus olen hurjistunut ja ottanut sen reppuun päiväretkelle, varsinkin jos on kovin tuulinen keli.

Trangian jälkeen tuli ostettua kaasupullon päälle ruuvattava kaasutin ja sillä tiellä olen edelleen, mutta keitin on keventynyt matkan varrella toki. Viimeisimmästä ostoksesta kerroin aiemmin tässä blogissa, eli nykyään mukana kulkee maailman keveimmäksi jossain arvioitu Karrimorin kaasutin.

Kattilakin on keventynyt useampaan otteeseen. Ensin Trangian kaksi kattilaa, sitten yksi kattila ruuvattavan kaverina ja nyt myöhemmin pari Primuksen kippoa, minne kaasupullo menee sisälle.

Keittiön osalta paino on tippunut 2 kilosta 510 grammaan.  Nykyinen keittiö maksaa puolet Trangian hinnasta…

Vaatteet

Vaatteiden osalta täytyy muistella ensimmäistä reissua missä mukana oli ehta villapaita ja sateen varalle ne kumikankaiset, siniset housut ja takki. Painoa on täytynyt olla valtavasti. Tuolta ajalta on kuitenkin vielä olemassa pihahommia varten Vaeltaja-merkkinen takki. Housut antoivat periksi jo aikoja sitten.

Nettiä lukiessa vaatteita on tullut päivitettyä, mutta edelleen linja poikkeaa monen muun linjasta. Kalvoja ei ole, paitsi nykyisessä sadeasussa ja kengissä. Varavaatteiden osalta niiden määrä on vähentynyt ja paino myös pudonnut.

Seuraavassa osassa vilkaistaan, mitä pikkusälää kannan mukanani.

Lisää kommentti rinkkaan

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: