Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Kuukausittaiset arkistot: tammikuu 2014

Alkaa tarkenemaan

Pieni kurkistus Lapin lämpötiloihin näin illansuussa.

Kevo -34,8°c

Vuotso -36,7°c

Naruska -36,7°c

Näkkälä -35,3°c

Väylä -35,2°c

Pokka -33,6°c

Kittilä kk. -35,0°c

Karttojen virheistä

Karttojen laatu on vähän kummallinen asia. Suomessa retkeilykartasta saa maksaa 30-50% enemmän kuin Ruotsissa, Norjassa tai Islannissa. Kaksi jälkimmäistä mielletään vielä (vähän aiheetta) kalliimmanpuoleisiksi maiksi. Isommalla rahalla luulisi sitten saavan viimeisen päälle tehdyn laadukkaan tuotteen mutta katin kontit.

Karttojen tekemistä ohjaa Suomessa muutama perusperiaate. Ne ovat järjetön kiire, perinnetiedon puute ja rahapula sekä tietysti perisuomalainen maksavan kuluttajan aliarviointi.

Otetaan nyt vaikka nämä monille tutut Saariselän kartat. Painoksesta riippuen siellä lukee Sorvusoja, Sarvioja tai Sarvijoki. Samoin eri painoksissa saattaa puuttua lampia kokonaan ja vähän vanhemmista kokonaisia isoja järviäkin. Siulapääkin on siirtynyt kilometrikaupalla aina kartantekijän mielialan mukaan.

Onko näillä asioilla sitten väliä? Ehkäpä vaaratilanteessa. Jos sumussa tilataan kopteri tietyn nimiseen paikkaan ja kopterimiehillä onkin sitten eri painos. Saariselän alueen poromiehetkin ihmettelivät nimien sekamelskaa. Päädyttiin ratkaisuun, että Metsähallitus laittaa joka tunturin laelle kyltin paikan nimestä 🙂

No takaisin niihin vaaratilanteisiin. 2007 julkaistusta Pallas-Yllästunturin kartasta on poistettu autiotupia merkkaavat perinteiset symbolit ja roiskittu sattumanvaraisesti hehtaarien kokoiset teemasymbolit. Rihmakurun kota on 400 metriä pielessä oikealta paikaltaan ja Tappurin autiotupa on 900 metriä pielessä. Jos illalla lumimyräkässä koittaa löytää tuvalle tämmöisen lärpäkkeen kanssa niin noutaja tulee. Ainiin, Rautuojan symboli on 300 metriä sivussa läpitunkemattoman pusikon ja puronotkelman väärällä puolella.

Myös osa ulkoilureiteistä on piirretty miten sattuu. Esimerkiksi Rihmakurun kohdalla se laitettu menemään todellisuuden vastaisesti jyrkimmältä kohdalta suoraan rotkoon.

Yleensä ulkoilujärjestöt ja ns. vanha liitto vannottavat tunturiin menijöitä kartan ja kompassin nimeen, mutta jos kartta näyttää tuvat pieleen niin kotona gepsiin tallennetut koordinaatit lienevät sitten se parempi vaihtoehto. Gepsi voi tietysti mennä rikki, tai sammua, mutta jos kartta on jo piirtäjän pöydällä rikki…

Katsotaan sitten esimerkinomaisesti yhtä surkuhupaisinta viritystä, eli Enontekiön opas- ja virkistyskarttaa mittakaavassa 1:100000 vuodelta 2004. Ensimmäisessä painoksessa gps-koordinaatit olivat 10 kilometriä pielessä. Kartta luvattiin vaihtaa tuoreempaan versioon, ja minäkin vierailin paikallisessa Maanmittauslaitoksen byroossa asian tiimoilta. Lupasivat soittaa miten vaihto järjestyy ja ottivat yhteystietoni. Olen nyt odotellut sitä soittoa jotain seitsemän vuotta, mutta byrokraateilla lienee parempaakin tekemistä, kuin palvella asiaksta. En kyllä aistinut minkäänlaista kiirettä käynniläni…

Kartalta puuttuu myös runsaasti rakennuksia. Erämaa-alueen ulkopuolella suunnilleen kaikki rakennukset on merkittynä, mutta jostain syystä erämaa-alueilla kartantekijä on halunnut pimittää osan rakennuksista käyttäjältä. Kartalta puuttuu muun muassa Urtashotelli, Munnikurkkion autio rajavartioasema, Raittijärven kylä, Toskaljoen huoltotupa ja monet muut rakennukset. Syitä tälle voi vain arvailla. Kartan teossa on ollut mukana mm. Metsähallitus (byrokraatteja), Enontekiön kunta (byrokraatteja) ja Maanmittauslaitos (byrokraatteja).

Sitten voisi mainita näistä saamenkielisistä nimistä. Laajat tunturialueet on merkitty samalla fontilla ja fonttikoolla kuin yksittäiset pienet kohteet, ja näin ei voida tietää mitä maastokohdetta mikäkin nimi tarkalleen osoittaa. Osassa tapauksista saamenkielisissä nimissä on käytetty sellaisia kirjaimia, mitä saamen aakkosissa ei edes ole. Siis kääntäen, että meidänkielisten kartoissa olisi vaikka Hoßan Œlløri-järvi. Joillakin karttalehdillä saamenkielisestä nimistöstä on kirjoitettu väärin jopa 30%. Utsjoella on olemassa myös yleisesti käytössä suomenkieliset nimet alueen paikoille, mutta kartantekijä päätti pudottaa ne pois kartalta ja korvasi ne väärinkirjoitetuilla ja -kohdistetuilla saamenkielisillä nimillä. Ja kukaan ei tiedä, miksi näin tehtiin.

Näistä asioista on turha kysellä kartantekijöiltä, koska asioihin ei saa vastauksia. Ei, vaikka olisi erityisen kiinnostunut asioista.

Lähteinä tälle sepustukselle oman tarkkailun lisäksi mm. Teeriahon kirjat ja Maankäyttö 3/2004, sekä erinäiset nettisivut ja keskustelut.

 

Tapaus Leminen Vaellusnetissä

Marika kyseli bloginsa kommenteissa, että mikäs tapaus tämä jalkaisin käyminen Tuiskukurussa olikaan, niin palataan hetkeksi Vaellusnetin palstalle ja kevääseen 2012.

Koska Vaellusnet on nykyään suljettu foorumi, niin en laita linkkejä sinne, koska ne eivät kuitenkaan toimisi. Jokainen lukuoikeudet foorumille saanut löytää kuitekin hakutoiminnolla kyseiset ketjut, jos haluaa tutustua aiheeseen vielä tarkemmin.

Keväällä 2012 palstalla oli ketju, jossa alunperin keskusteltiin Saariselän kelitilanteesta. Huhtikuun lopussa nimimerkki Leminen ilmoitti lähtevänsä käymään jalan Sokostilla toukokuun alkupäivinä, vaikka lunta oli edelleen ihan riittävästi maassa.

Tähän aikaan palstalla kirjoitteli myös Tapani Vaeltaja -nimimerkillä omien sanojensa mukaan Saariselkää lähellä asuva henkilö.

Epäilijöitä foorumilla aina riittää, vaikka suunnittelisi vain päiväretkeä, mutta nyt kyseessä oli melko extreme tempaus. Osa suhtautui neutraalisti, osa kannusti varovasti, mutta Tapanilla keitti pienin ihmettelyn jälkeen yli, ja hän käynnisti henkilökohtaisen kampanjan estääkseen Lemistä toteuttamasta hankettaan.

Tapani tivasi yhteystietoja, ja hälytti omien sanojensa mukaan Metsähallituksen miehet varmistamaan ettei Lemisen porukalle käy haaveria. Myös rajavartiostoa ja pelastuslaitosta oli soiteltu hätiin. Tapani avasi myös oman ketjun huolestuneena, kuka maksaisi kopterikyydin tämmöisessä tilanteessa, jossa lähdetään isolla riskillä maastoon. Lisäksi hän levitti omien sanojensa mukaan Saariselän lähikylissä sanaa ja kertoi paikallisten olevan huolissaan ja närkästyneitä tästä suunnitelmasta.

Lemisen porukka lähti maastoon mutta ei päässyt ihan Sokostille saakka. Sen sijaan he kävivät Tuiskukurussa asti huiputtaen myös lähitunturin. Tästä käynnistä postattiin sitten vaellusnettiin kuva, missä reissun epäilijöille vilautettiin keskimmäistä sormea Tuiskun tuvan pihalla. Matkaa kertyi 80 kilometriä ja tämä siis jalan keväisessä umpihangessa.

Matkalla oli ollut kelkanjälkeä. Tapanin mukaan hän oli tilannut Metsähallituksen miehet ajamaan sitä, mutta tosiasiassa tuohon aikaan vuodesta tuville ajetaan puuta ja kaasua ja paluukuormassa roskia pois sekä tehdään muita huoltotoimia.

Ennen lähtöään Lemisen porukka ilmoitti ajankohdankin koska ovat Kiilopään parkkipaikalla lähtöpuuhissa ja toivotti Tapanin tervetulleeksi sinne ihmettelemään. On jäänyt arvoitukseksi kävikö Tapani paikan päällä ja asuiko hän edes Lapissa. Sen sijaan vain muutama päivä tämän tapauksen jälkeen Tapani häipyi vaellusnetistä ja poisti samalla yksitellen kaikki 571 kirjoittamaansa viestiä.

Tämän vuoksi tätäkin juttua varten piti turvautua osin muistikuviin. Tapanin kirjoituksista on jäljellä vain ne kohdat, jotka joku toinen kirjoittaja on lainannut omaan viestiinsä.

Ehkä Tapani palaa vielä joskus palstoille omalla tai uudella nimimerkillä, ellei ole jo tehnyt sitä.

Jankkaaminen netissä on toisinaan viihdyttävää, ja tämä episodi oli varsin hauskaa seurattavaa.

Edit 22.3.2014. Kirjoitin huolenaiheen vaellusnetin avoimuudesta https://sokosti.wordpress.com/2014/03/22/vaellusnetin-tulevaisuus-huolestuttaa/

Pöyrisjärvi vaellusalueena

Tulipa kerran vuosia sitten käytyä Pöyrisjärven erämaassa katsomassa paikkoja. Kovin montaa päivää ei ollut aikaa, joten reitti meni kutakuinkin Kalmakaltio – Naltijärvi – Lenkihaka – Naltijärvi – Kalmakaltio mukaisesti. Kaikilla mainituilla tuvilla tuli myös pyörähdettyä.

Itse Kalmakaltion tupa on liian lähellä autotietä, koska siellä oli tähtikeulalla saapuneet kaljaporukat tulleet kalaretkelle. Heti eteisessä oli kossupakki ja useampi kaljapatteristo. Muutenkin alueen tuvat ovat ryyppymiesten suosiossa tyhjien pullojen määrästä päätellen.

Mutta edellinen ei poista hienoa vaelluskokemusta. Kovia nousuja ei ole, enimmäkseen tasaista hiekkatievaa, kumpuilevaa preeriaa ja siellä täällä hiekkarantaisia lampia. Tämmöistä maisemaa ei ole kovin monessa paikassa Suomessa.

IMG_2433

Maastossa menee tupien välillä selkeä mönkijäura, mitä pitkin pääsee myös maastoautoilla. Niillä paikalliset liikkuvat kalastamassa ja porotöissä. Ompa alueella myös muutama vakinaisempi asumuskin, ainakin Naltijärvellä ja pohjoisempana Pierkkujärvellä.

Paikalliset yrittäjät ovat ainakin ennen järjestäneet maastoautokuljetuksia Norjan rajalle, josta alkaa Ylä-Inarijoen kansallispuisto. Se on myös kalastajien suosiossa. Nykyisellään Kalmakaltion loma on suljettuna, joten palveluntarjoajista ei ole minulla tarkempaa tietoa.

IMG_2439

Pohjoisempana Lenkihaasta eteenpäin Norjan rajalla on korkeampaa puutonta avotunturia. Rajalinja seurailee vedenjakajaa ja mönkijäura kulkee myös avotunturissa vältellen keskiosien eteläisiä suoalueita. Parhaat telttapaikat ovat kirkasvetisten lampien rannalla, joita riittää matkan varrella.

IMG_2401

Myös tuvissa tuli oltua muutama yö. Tungosta ei ollut, vaikka oli jo kesäkuun loppupuoli. Paikallisia kulkijoita lukuunottamatta näimme itse erämaassa vain yhden vaeltajan.

IMG_2414

Reissusta näyttää olevan jo aikaa, kun mukanakin oli perinneretkeilyvaruste tavaroiden kantoon. Ehkä tulevina vuosina alueelle pitää palata nykyaikaisemman varustuksen kera 🙂

Uusi ja vanha Akukammi

Uusi ja vanha Akukammi sijaitsee Paistunturissa Utsjoella. Kuivin rengasreitti menee kammien kautta, ja kammit sijoittuvat Njavgoaivin ja Kuivin tupien välille.

Tunturilatu rakensi alkuperäisen kammin vuonna 1959 pienehkön avoimen suon pohjoisreunalle. Myöhemmin törmän päälle on tehty puuvaja ja hieman alemmaksi huussi.

IMG_0903

IMG_0904

IMG_0905

Kammissa on koivurunko, jonka päällä on muovitus, jonka päälle taas turve on ladottu. Kivistä on tehty tulisija ja rautainen piippu nousee kammin yläpuolelle.

Uusi kammi on rakennettu vanhan viereen 2008-2009. Se on oikeastaan enemmän tupa kuin turvekammi, sillä sisällä on lautaseinät ja -lattia, kamiina, pöytä ja laverit.

IMG_0813

IMG_0814

Hmm, sisäkuva jäi ottamatta, lisätään puutelistalle… No, vilkaiskaa patikka.netin tupasivun lisäkuvista

Jos mietitään edellisessä kirjoituksessani pohtimaani Raappanan kammin korjaustarvetta, niin tässä voisi olla yksi vaihtoehto; rakennetaan kokonaan uusi ja annetaan vanhan olla muistomerkkinä, kunnes se vaipuu luonnostaan unholaan.

Saariselän kävinäpaineen huomioon ottaen luulisin, että aluksi Uusi Raappana tulisi olemaan kuitenkin varauskammi, kuten kävi esim. Hammaskodan kanssa. Vanhan avoimen ja palaneen kammin, tai oikeastaan kodan tilalle tehtiin uusi hirsikota, josta tuli varauskammi.

Paistunturissa kävijäpaine ei ole kova. Moni kulkee suoraan Sulaojalta Kenestuvalle, edes käymättä Kuivin reitin kautta. Lisäksi tällä pätkällä on myös Njavgoaivin, Kuivin ja myös hieman kauempana Ruktajärven tuvat. Luirojärven ympäristössä tilanne on kuitenkin eri, avoimena kammi olisi luultavasti melko kovalla käytöllä.

Huussi ja puuvaja Raappanalla olisi jo valmiina.

Raappanan kammin korjaustarpeesta

TiMoKo otti blogissaan esille Raappanan kammin korjaustarpeen. Kammihan on Luirojärven rantamilla sen koillispuolella. Olen monta kertaa kävellyt siitä ohi, mutta yötä en ole ollut, enkä varmaan mahtuisikaan. Yöpymismerkintöjä vieraskirjassa on hyvin vähän, ja vain kerran olen nähnyt siellä jonkun yöpyneen.

Kammi on pieni. Lavereiden jalkopäät menevät ristiin ja kovin pitkä ihminen sinne ei yöksi mahdu. Muutama kuva eri vuosilta:

IMG_2100

IMG_0192

IMG_0193

Sisätilojen kuvaamiseen tarvittaisiin näemmä kalansilmä…

Joka tapauksessa kunnostusta ajatellen tulisija näyttää vaaralliselta. Kasasta kiviä on tehty avotakka, jonka päällä ei todennäköisesti ole kunnon vesieristystä. Näin vesi pääsee rapauttamaan muurauksia, tunkeutuu kivien väliin ja jäätyy. On siis suuri riski, että tuli karkaa maapohjaan tai turpeeseen, varsinkin jos tulta pidetään sulan maan aikaan. Korjauksen myötä pienehkö kamiina eristetyllä piipulla olisi ehdoton parannus. Kuten kuvassa nähdään nykyisin kivikasan läpi on painettu melko ruostunut hormiputki, joka toki on paloriskin kannalta tarpeeksi korkea.

Suurempi ongelma on, että kammi on liian matalalla paikalla. Vaikka kuvassa näkyykin ovelta poispäin kaivettu oja, tuppaa vesi tulemaan kynnyksen yli kammiin kovalla sateella ja lumien sulamisen aikaan. Jos kammi rakennetaan perinteitä kunnioittaen vanhan malliseksi uudestaan, olisi hyvä korottaa sen lattiaa 20-50 cm nykyisestä tasosta. Tämä taas vaatii hieman nykyistä suuremman turvekeon tekemistä kammin päälle.

IMG_0197

Hirsien kunnosta minulla ei ole tarkempaa muistikuvaa, mutta melko varmasti osa on jo aika rapeassa kunnossa. Paljon uudemmissakin rakennelmissa, kuten Termisjärven autiotuvan puolella, hirsissä on esiintynyt hometta. Johtunee huonosta tuuletuksesta yhdistettynä satunnaiseen käyttöön.

Epäilisin, että kunnostusta varten olisi syytä kaivaa koko nykyinen kammi pois turpeen keskeltä ja tehdä alusta alkaen uudestaan kunnossa olevat hirret hyödyntäen. Koska lähes koko kammi menisi uusiksi, ei korjaustarve ole sinänsä akuutti, kunhan tässä vaiheessa dokumentoidaan riittävän tarkasti millaiseksi kammi on alunperin suunniteltu.

Vaellusrikasta vuotta 2014

Vuosi on vaihtunut ja vuodelle 2014 onkin muutama suunnitelma jo olemassa. Kuten viime keväänä, tänäkin vuonna aion Lappiin heti kun lumet lähtee. Jos kelit pysyvät näin lämpöisinä, voi se tapahtua jopa toukokuun alussakin? Viime vuonnahan olin Saariselällä toukokuun lopussa, ja jo silloin siellä oli sääskejä.

Myöhemmin on tarkoitus suunnata vihdoinkin Norjaan Jotunheimeniin. Muuten suunnitelmat ovat vielä hieman auki. Toki ehkä Käsivarressa pitäisi käydä tekemässä reissu, kun edellisestä on jo muutama vuosi.

Mitäs te lukijat olette aikoneet?