Kilpisjärvi – Halti

Tässäpä kertomusta ensimmäiseltä Haltin reissultani. Kilpisjärvi oli sinänsä tuttu kohde jo monelta vuodelta, mutta nyt ajattelin ulottaa käyntini Haltille saakka. Ajankohdaksi valikoitui heinäkuu.

Lähes koko matkan kuljin merkattua Kilpisjärvi – Halti tikkureittiä myöten. Koko matka luontotalolta Haltin päälle on merkitty oranssein maassa olevin tolpin.

Rinkkaan pakkasin vain oleellisimmat ja myös teltan. Tuon ajan varusteilla painoa tuli 15 kiloa. Nykyisellään sitä olisi kolmanneksen vähemmän

Ensimmäisenä päivänä suuntasin Kilpisjärven luontotalolta kohti Saarijärven tupaa, jonne laittelin teltan kivien väliin. Tuvassa oli aika paljon porukkaa.

Ylemmässä kuvassa Tsahkaljärvi etualalla ja Kilpisjärvi taaempana. Taustalla Norjan ja Ruotsin vuoria. Alakuvassa Saarijärven autio- ja varaustupa.

Seuraavana päivänä siirryin aamupalan jälkeen Saarijärveltä Meekolle Kuonjarin tuvan kautta. Kuonjarin tupa on melko uusi ja hyväkuntoinen. Aluksi on melko kova nousu Saarijärven noin 500-600 metristä Duolljehuhputin yli kilometrin korkeudessa olevaan satulaan. Siitä sitten lasku Kuonjarjoen varteen ja tuvalle.

Kuonjarin tuvalta menee hyvä ja selkeä polku Meekolle. Käytännössä polkua pitkin pystyy vaikka ajamaan polkupyörällä ilman ongelmia, maa on melko tasaista nummea. Meekolle laskeudutaan jälleen lähes puurajalle ja matkalla avautuu mahtavat maisemat sekä Haltin, että Porojärven laakson suuntaan. Matkalla voi poiketa Kaahperuksen majan kautta, se on ensimmäisiä retkeilyrakenteita Käsivarren alueella.

Meekolla on tosi pieni autiotupa, sinne mahtuu helposti vain kuusi ihmistä nukkumaan. Siispä automaattisesti teltta pystyyn pihalle ja uimaan järveen. Ruuat keittelin sisällä tuvassa.

Aamulla heräsin kuumuuteen, heinäkuun läpi yön paistava aurinko osaa sopivalla kelillä olla tuskallinen telttailijalle. Aamupalan jälkeen ylitin Bierfejoen ja jatkoin matkaa kohti Vuomakasjärveä, jossa tarkastelin kauempaa vaaran rinteeltä nimismiehen ja rajan kämpät.

Sitä ennen kuitenkin on heti Meekon autiotuvan vieressä mm. Postin ja Tullin kämpät, sekä Meekon varaustupa.

Ja sitten ne Vuomakasjärven tuvat, mutta ensin kurkistus Vuomakasjoelle.

Seuraava etappi oli kuuluisa Pitsusköngäs, jonka kuohuja ihmettelemässä oli lauma muitakin vaeltajia.

Pitsuskönkäältä pikainen siirtymä lounaspaikalle Pitsusjärven tuvalle, josta edelleen reittiä pitkin Haltin uudelle tuvalle. Se on rajavartioston entinen tupa ja varsin hyvässä kunnossa oleva. Tällä reissulla siitä tuli yksi lempituvistani ja vietinkin siellä pari yötä. Tuvalla olin toisena yönä yksin ja toisena yönä seuranani oli yksi vaeltaja. Myöhemmilläkään reissuilla tungosta ei ole ollut.

Yön jälkeen kävin huiputtamassa Haltin, joka ei ole tältä korkeudelta edes kovin korkealla. Nousua tulee vain noin 300 metriä loivaa kivikkoista mäkeä. Monet käyvät huiputtamassa sen Pitsuksen tuvalta käsin, mutta täällä ei ole juurikaan ruuhkaa tuvan puolesta.

Etualalla Haltijärvi ja taaempana Pitsusjärvi. Haltin tupa näkyy juuri ja juuri kuvassa Haltijärven oikeassa alanurkassa. Pitsusjärven tupa tulee ko. järven vasempaan alanurkkaan.

Guolasjärvi Norjan puolella. Sinne tulee tie meren rannalta, ja huiputusmatka Haltille on alle 10 km tien päästä.

Se kuuluisa Haltin kirja on tässä kaapissa.

Seuraavana tutustuin Haltin vanhaan tupaan, joka on uuteen tupaan nähden joen toisella puolella. Siihen ei mahdu kovin montaa yöpyjää, mutta se on monen mielestä kodikkaampi kuin uusi tupa. Siihenkin on tehty jonkinlaisia korjauksia matkan varrella.

Seuraavan yön jälkeen suuntasin jälleen kohti Meekoa. Ensin Haltijoen vartta Pitsuksen tuvalla lounaalle ja omia jälkiä takaisin Vuomakasjärvelle ja edelleen Meekon tuvan viereen telttailemaan.

Matkalla näkyi muutama poro.

Ja se Pitsuksen tupa…

Meekolla vietetyn yön jälkeen käppäilin ensin rankahkon nousun ylös kohti Kuonjaria, jossa vaihteeksi lounas. Tällä kertaa poikkesin Kuonjarin jälkeen polulta, koska aikoimuksena oli käydä katsomassa rajavartioston Saarijärvellä oleva tupa. Suunta siis Kuonjarvarrin itäpuolelta, jossa on muutamia kiviä.

Kivikon jälkeen on sitten ikävä rinnesuo, joka kasvaa napaan asti ulottuvia pajuja yms pensaita. Hyttysten määrä heinäkuisessa illassa oli kohtalainen. Lopulta kuitenkin saavuin vartioston tuvalle, jonka rappusilla keittelin pöperöt.

Saarijärven rajatuvalta suuntasin Muurivaaran vierellä sijaitsevan lammen rannalle, jossa näytti kartan mukaan oleva mainio yöpaikka. Ja niinhän siinä olikin ennestään käytettyjä teltanpaikkoja, tulikehiä ja muuta rekvisiittaa joka kertoi paikalla yövytyn ennenkin.

Aamulla pienehkö aamiainen ja puolentoista tunnin hilpaisu alamäkeen takaisin luontotalolle ja autolle. Näin täynnä oli 113 kilometriä marssia ja Suomen korkein paikka huiputettuna.

Tulomatkalla kävin Ruotsissa ostoksilla ja piti ihmetellä, ovatko siirtyneet takaisin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Vastaavantyyppinen härveli oli perimätiedon mukaan ennen Tornion ja Haaparannan rajalla, kun ruotsalaiset vielä ajelivat brittimalliin.

Advertisement