Kiilopäältä Sokostille

Sokosti lähtee Sokostille. Näin se meni.

Ensin pörräsin autolla hyvän tovin Kiilopään pihaan, ja kävin suorittamassa tarpeelliset parkkimaksut latufirmalle. Sitten matkaan kohti ensimmäistä etappia, Rautulammen tupaa. Rinkka painoi vietävästi, 19 kiloa. Melko jööti selässä, kun nyt grammanneena miettii.

Olin perillä kuun möllöttäessä, viimeiset vedot pimeässä. Muitakin oli, ja nuotiota pidettiin.

Seuraavana päivänä oli pikku syyskuun pakkanen ja aurinko paistoi. Kuivattelin kamoja Rautulammen tuvassa ja aamiaisen jälkeen lähdin Lankojärvelle. Muutamia vastaantulijoita tuli vastaan reitillä. Menin joen eteläpuolista reittiä. Parempi polku taitaa kulkea pohjoisella sivulla.

Lankojärven tuvalla paistelin makkarat ja tein vähän muuta sapuskaa. En mennyt kahlaamon kautta yli vaan kävelin Kotakönkään sillalle. Alunperin suunnitelmissa oli mennä Palovankan kautta Luirolle, mutta meninkin sitten Tuiskukurun tuvalle.

Lankojärvellä Helsingin mies piti nokipannuaan käristäessä varmana, että sieltä ei pysty kävelemään Luirolle päivässä. Minulle oli sama, niin menin sitten Tuiskulle.

Kotakönkään laavulla oli polttopuut lopussa. Silta löytyi hyvin, vaikka se onkin hieman piilossa kallioiden välissä. Eipä sillä, Suomussa näytti olevan monta kohtaa Lankojärven yläpuolella, mistä harppoa yli.

Tulin Tuiskukurun tuvalle, kun hämärti jo. Paikalla oli mm. vanha lapinmies 8 kilon reppunsa kanssa. Oli ollut reissussa jo pitemmän aikaa. Vanhan liiton grammari. Koska tilaa oli, nukuin tuvassa.

Lähdin Tuiskukurusta kohti Luiroa aamiaisen jälkeen. Luiroa pelotellaan aina sillä, että siellä on hirmuinen määrä väkeä. Tällä kertaa Kuuselassa oli yksi reissaaja, varaustuvalla viisi, teltan kanssa kolme ja autiopuolella meitä oli kaksi. Ei siis mitenkään tungosta.

Sauna oli valmiiksi lämmin, joten eikun kylpemään jo päivällä, illallahan saattaisi olla tungosta. No eipä sieltä ketään tullut kuitenkaan. Melko rauhallista parhaaseen aikaan syyskuun lopulla.

Aamulla lähdin käymään Sokostilla. Jätin päivärepun kotiin, mutta hyvinhän nuo tavarat menivät taskuissakin. Ylhäällä oli melkoinen tuuli ja välillä tuli luntakin vaakasuoraan. Kävin katsomassa puhelinmiesten hirsistä taukomajaa. Se on Sokostin itärinteellä, ja sitä ei näe huipulta. Se jää katsomatta monelta Sokostin kävijältä. Linkkimastonhan sen sijaan huomaa jokainen. Mastossahan on pelkkä Soneran tukiasema, otin mukaan ko. operaattorin prepaidin, ja näin yhteydenpito onnistui erämaastakin. Taisipa sitä muutama ohikulkijakin lainata puhelintani, kun ei ollut varautunut.

Sokostilta takaisin Luiron Hilltonille ja matkaan kohti Tuiskukurua. Luirojoessa oli niin vähän vettä, että korkeavartisella vaelluskengällä harppoi yli kuivin jaloin.

Tuiskukurun tuvalla oli pari opiskelijaryhmää menossa Luiroa kohti. Nukuin suosiolla teltassa pihamaalla. Tuiskukurussa oli yöllä sankka sumu. Juttelin Itäkairan asioista toisen ryhmän vetäjän kanssa. Pitää joskus käydä tarkistamassa sekin seutu.

Aamulla lähdin kohti Suomujokea. Pikkutuntureiden eteläpuolelta matka eteni Vintilänojaa myöten. Melko kivikkoista seutua, muutama vastaantulija tuli vastaan. Kustunlammen laavulla tein lounaan. Oikeasti laavu lienee Kotalammen rannalla, mutta sille on annettu väärä nimi.

Laavulta kallioita ja Suomun rantaa pitkin Aitaojan sillalle ja edelleen Suomunruoktun tuvalle. Tuvalla oli täysi miehitys, mutta sain vielä viimeisen petipaikan. Muutama telttailijakin oli tuvan ympäristössä.

Aamulla lähdin kohti Suomunlatvaa ja Kiilopäätä. Ensin Suomun ylitys ja sitten pikataivalta pitkin kohti Suomunlatvan laavua. Luirolla tapaamani porukka oli juuri lähdössä laavulta, ja puut olivat täälläkin melkein lopussa. Tämäkin laavu on merkitty vähän miten sattuu Sompio-Kiilopää -karttaan.

Otin laavulta suoran kompassisuunnan Kiilopäälle, Niilanpään tuvan kohdalla vaihdoin tunturista alemmas polulle. Kiilopäällä pienet ostokset ja suihkun kautta kotimatkalle.

 

Advertisement