Syyskuinen UKK-puisto

Syyskuun loppu on kenties hienointa aikaa olla UKK-puistossa. Ruska alkaa olla ohi, ja suurimmat massat palanneet poluilta pois. Päivät lyhenevät, mutta aikaa on vielä rientää paikasta toiseen.

Tämänkertainen syyskuun reissu noudatti reittiä Kiilopää – Rautulampi – Kotaköngäs – Tuiskukuru – Luirojärvi – Pälkkimäoja – Muorravaarakka – Pirunportti – Paratiisikuru – Sarvioja – Porttikoski – Lankojärvi – Rautulampi – Niilanpää – Kiilopää. Matkaa kertyi yhteensä noin 120 km.

Ensin perinteinen ajomatka Kiilopäälle ja siitä laukaten Rautulammelle yöksi. Pimeä koitti jo matkalla, kuten edelliselläkin kerralla. Aamulla oli kunnon sumu. Nousin ylös tunturiin ja kompassin avulla suunnistin Hikiojalle, jota myöten laskeuduin Kotakönkäälle. Ruokatauko laavulla, jonka puuvajasta oli poltettu viimeisetkin rippeet, loppusyksyn ongelma.

Nuotiokehässä oli ennestään hiillos ja kohensin pienet tulet. Savottarinkkaiset vanhemmat miehet saapuivat paikalle ja alkoivat suoraan sättimään allekirjoittanuttta nuotiokehässä olevista foliokiehisistä, vaikka toki ne olivat olleet siinä vaikka kuinka kauan. Pohjoisten havumetsissä vaeltaa harvinaisen vittumainen kansa, mietin.

Kotakönkäältä suunta kohti Tuiskukurua ja Tuiskukurun tupaa. Tuiskukurussa olin yötä tuvassa ja illalla pidettiin tulia. Tällä kertaa seurakin oli mukavaa ja juttua riitti pitkälle yöhön. Viinaakin taisi mennä.

Aamulla startti kohti Luiroa harmaassa säässä.

Luirolla oli toki sauna lämmin, mutta ei pahaa ruuhkaa. Tällä kertaa en lähtenyt Sokostille, sillä eihän sinne nyt joka kerta. Sen sijaan tulta pidettiin taas yötä myöten, kunhan ensin oli saunottu.

Aamulla jatkoin matkaa kohti Muorravaarakkaa. Matkalle mahtuikin monta tarkasteltavaa kohdetta kuten Raappanan kammi, Apujoukkojenvaaran porokämpät, Pälkkimäojan laavu jossa lounastin ja tietysti Lumikuru Muorralle lasketellassa.

Muorravaarakalle saavuin hyvissä ajoin, vain yksi ihminen joka hänkin oli lähdössä pois. Olin tuvalla yötä yksin.

Seuraavana aamuna ylitin jälleen Muorravaarakanjoen ja lähdin kohti Sarviojaa. Tarkoitus oli käydä myös Anterinmukassa, mutta päätin säästää sen tuleville vuosille, sillä Anteri pysyy vaikka miehet vanhenee.

Tällä kertaa nousin Pirunporttiin ja siitä laskeuduin legendaariseen Paratiisikuruun.

Keli oli mitä mainioin, mutta ei kuitenkaan turhan kuuma nousua ajatellen.

Paratiisikurusta jatkoin polkua pitkin Sarviojalle, jossa olikin sitten jo enemmän trafiikkia. Melkein kaikki petipaikat oli varattuja ja osa meni avaimellaan varaustuvan puolelle. Telttojakin oli pihamaalla jokunen.

Sarviojalta jatkoin aamulla matkaa kohti Lankojärveä Porttikosken kautta. Ensin Sudenpesän tarkastus, sitten satulasta Maantiekuruun ja edelleen Sotavaaranojan ja Peurapään kautta tarkistamaan Porttikosken tuvan tilanne. Siellä ei ollut ketään.

Porttikosken tuvalla laitoin välipalaa, varsinaisen lounaan nautin Sotavaaranojan tulipaikalla. Pienen lepäilyn jälkeen päätin marssia vielä Lankojärvelle joen länsirantaa pitkin. Ensin palasin vähän matkaa Porttikosken sillalle, vaikka tuvankin edustalla näytti olevan kahluukelpoinen kohta.

Lankojärvelle saavuin iltahämärissä ja ruuan jälkeen unille. Muutama muukin oli tuvalla yötä, mutta isompaa trafiikkia ei ollut. Lankojärveltä lähdin aamulla hiljalleen Rautulammen ja Niilanpään suuntaan. Viimeisen yön olin Niilanpään porokämpässä ja lähdin sieltä aamuviiden aikaan autolle Kiilopäälle. Kuudelta startti kotia päin ja näin olin omassa saunassa jo ennen pimeää.

Rinkka oli suhteellisen kevyt tuon ajan grammaustilanteen suhteen, noin 15 kg lähtiessä. Käytännössä alueella pystyisi tekemään varaustupareissunkin, mutta silloin pitäisi kulkea Suomunruoktun kautta, ellei laske sen varaan, että Rautulammen tuvassa mahtuisi yöpymään. Päivätuvassa kun on vain kapeat penkit ja vähän lattiatilaa, ja kuitenkin joku yleensä yötä. Pidän kuitenkin Hikiojan ja Kotakönkään sekä Tuiskukurun maisemista sen sijaan, että kulkisin Suomun vartta ja Vintilänojaa pitkin.

Advertisement