Olen kirjoitellut Vaellusnettiin puolenkymmentä vuotta ja ehkä joku on niistä kirjoituksista saanut haluamaansa tietoa. En kuitenkaan nosta itseäni kirjoittajana jalustalle, vaan olen pikemmin kiitollinen hyvin monelle muulle kirjoittajalle, koska Suomesta ei löydy toista foorumia, missä vaellusasioita ja vaellusalueita käsitellään niin syvällisesti. Sieltä löytyy niin Karhukammin paikkatiedot kuin Jogasjärven savutuspöntön koordinaatit, puhumattakaan kahluupaikoista tai karttavirheistä.
Olen hyvin huolissani siitä, että foorumia voi lukea vain rekisteröityneet käyttäjät. Foorumin piilottaminen rekisteröitymättömiltä lukijoilta on piilottanut sen myös hakukoneilta. Nyt, kun ensikertalainen lähtee vaellukselle ja hakee tietoja hakukoneilla, Suomen laajin vaellustietopankki ei näy tuloksissa lainkaan.
Lisäksi, uusi aloitteleva tai aiheesta muuten kiinnostunut vaeltaja ei osaa edes rekisteröityä foorumille hakemaan tietoa, koska hän ei voi tietää, mitä tietoa foorumilla mahdollisesti on hänelle tarjolla.
En keksi yhtään toista kotimaista minua kiinnostavaa foorumia, jonne pitäisi rekisteröityä, jotta voisi lukea keskusteluja.
Keppihevosena piilottamiselle on käytetty häiriköitä ja liian isoa liikennemäärää. Häiriköt saa aina kirjoitusbanniin, ja annetaan heidänkin lukea palstaa vapaasti. Liikennemäärään tai bottiarmeijoiden hyökkäyksiin voi taas vaikuttaa teknisin ratkaisuin. Sen palvelimen saa kyllä hakkeri nurin, olipa foorumi luettavissa tai ei.
Samalla kun tieto on piilotettu, myös tunnuksen saaminen, edes lukemista varten, on tehty hankalaksi, osin jopa mahdottomaksi *).
Olen yllättätynyt, miten moni foorumin kirjoittajista on sen kannalla, että suljettu foorumi on hyvä ratkaisu. Käsityskykyni ei vain pysty hahmottamaan, miksi häirikköjä ei vain voida laittaa kirjoituskieltoon ja annettaisiin foorumin olla avoin lukijoille. Myös ylläpidon perustelut nykyiselle käytännölle ovat olleet hyvin ohuita ja eivät ole avautuneet minulle täysin. Toisaalta, jos vedotaan häiriköihin, niin häirikkö on onnistunut tehtävässään, foorumi on suljettu ulkopuolisilta.
Oma mielipiteeni kuitenkin on, että tiedon pitää olla hakukoneiden saatavissa ja ihmisten luettavissa ilman rekisteröintiä.
Jatkan vaellusnetissä, jos ylläpito sen minulle suo, mutta matalammalla profiililla kuin tähän saakka. Siirrän painopistettä enemmän http://www.vaell.us/keskustelu/ -foorumille. Sinne rekisteröityminen käy käden käänteessä, keskustelun taso on korkea, ja tieto on vapaasti hyödynnettävissä ilman rekisteröintiä.
*) vastoin yleistä luuloa, läheskään kaikilla netinkäyttäjillä ei ole mahdollista saada operaattorin tarjoamaa sähköpostiosoitetta. Esimerkiksi Soneran mokkula-asiakkaiden kohdalla sähköpostipalvelua ei ole voinut hankkia marraskuun jälkeen. Ja toisena esimerkkinä henkilö, joka käyttää prepaid-liittymää nettisurffaukseen.