Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Halvoilla kamoilla vaeltamaan, osa 1: teltta

Edellisessä artikkelissani kahvit lensivät suusta Haltin 190 euron laavua ihmetellessä. Siitä sisuuntuneena kehittelin mielessäni sairaan ajatuksen lähteä vaellukselle markkinatalouden katteita uhmaten, mahdollisimman halvoilla rojuilla.

Ensimmäisenä tarttui mukaan Biltemasta 17 euron Roskilde-teltta.

Kuva

Yksi kerros, lasikuitukaaret, painoa 1500 grammaa. Pohja on samanlaista materiaalia, kuin entisessä Bilteman teltassani, se pitää veden varmasti. Kaaritunnelit ovat laadukkaan oloiset ja kaaret menevät niistä läpi ok. Kaaritunnelit kiristetään vielä maahan narujen avulla. Ovessa on erikseen hyttysverkot ja päällysovet.

Kuva

Korkeimmalla kohdalla katossa on tuuletusaukko, jonka yli kaaret kulkevat. Sen päälle viritetään neljällä koukulla kangaspala suojaksi vettä vastaan. Rakenne on toisaalta yksinkertainen ja varmasti toimiva, mutta vaakasuoralla sateella päällyskangas on varmasti hieman liian nafti.

Kuva

Sisätilojen pituus on 200 cm, joka varmasti on riittävä minulle. Seinät nousevat kupolien tapaan suhteellisen jyrkästi ylöspäin, jolloin hukkatilaa ei juurikaan synny.

Suurin kysymys lienee myrskyn- ja vedenkesto. Haltin teltta hajosi kovalla tuulella samoille sijoille kotipihaan, missä tämä on kuvattu, mutta Bilteman kampe näyttää tukevammalta. Vedenkestoa testailin laittamalla sangon alle, kangas pussille ja pari litraa vettä päälle.

Kuva

Kolmen vartin liottelun jälkeen kangas oli hieman vettyneen oloinen, mutta alla oleva sanko oli kuiva. Vettyneisyys ilmeni pienenä kosteutena sisäpuolella (vai olikohan kondenssia kylmällä säällä sangon sisällä) ja veden poiskaadon jälkeen kankaassa oli selkeä tumma kostunut alue nähtävissä. Kankaassa näyttäisi olevan sen verran käsittelyä, että pingotettuna vesi valuu kuin hanhen selästä isoina pisaroina maahan. Tämä vettyminen on kuitenkin otettava huomioon, jos tulee pitkäkestoinen sade.

Pidän tätä kyllä vedenpitävänä tämän testin perusteella, koska vettä ei päätynyt sankoon saakka.

En ole tehnyt testiä muiden telttojeni kankailla, joten jos teillä lukijoilla on vastaavia testejä tehtynä, niin kommenttilaatikko odottaa tuloksianne.

Sinikeltaisen värityksen vuoksi tämä ei sovi sille tosimiesten vaeltajaporukalle, joka ensimmäisenä raktoo Fjällräveneistään Ruotsin liput irti.

7 responses to “Halvoilla kamoilla vaeltamaan, osa 1: teltta

  1. Satunnainen haahuilija 1.5.2014 16.00

    Minäkin olen tuollaisessa Bilteman teltassa (ei juuri tuo sinikeltainen, mutta vastaava) yöpynyt kesällä, ja se oli ihan hyvä. Nyt noita kuviasi katsoessa tulee ajatus, että tällaiseen telttaan voisi varsin kohtuullisella vaivalla tehdä vedenpitävästä kankaasta päällysteltan, joka asettuisi noiden kaarien varaan, ja joka sitten alareunasta kiristettäisiin maakiiloilla paikalleen. Tarvittava kangasmäärä ei monta kymppiä maksa, jos tyytyy esim. 1000 mm vesipilariarvon omaavaan laavukankaaseen, jota on monessa paikassa myynnissä.

  2. Satunnainen haahuilija 1.5.2014 16.06

    Niin ja vielä: näyttäisi siltä, että olet laittanut tuon pienen päällyskankaan väärään asentoon: ainakin siinä minun Biltema-teltassani se kangas oli suorakulmion muotoinen samassa suhteessa kuin teltan pohja (ei siis neliö), joten kankaan lyhyet sivut pitää olla samaan suuntaan kuin teltan pohjan lyhyet sivut. Silloin se peittää tuon verkko-osan paremmin.

  3. Marika 1.5.2014 21.51

    Mulla on tollanen vastaava Black Diamondin piknik-kupoli, joka maksaa ihan vitusti. On se kuitenkin paremman värinen.

  4. Sokosti 1.5.2014 22.22

    Haahuilija olet oikeassa, tuo päälle tuleva lätkä meni väärin päin. Black Diamondin versio tästä maksaa näemmä 24x enemmän kuin tämä. Siinä on sopiva brändilisä😀

    • Marika 2.5.2014 8.04

      Ainakin mä osaan pystyttää sen😉

      • Joonas.F 8.5.2014 18.27

        Oma Prismasta aikoinaan ostettu vastaava halpisteltta -14 eeroo muistaakseni-. Kesti kokonaisen talven nukkua ( talvi 2007-2008)siis joka yön, vettä ei enää kevätsateella pitänyt, eikä 15 m/ s tuulta kestänyt,kaaret hajosivat mutta tässäpä kirjoittelen…

  5. zwak 10.9.2014 5.39

    Mulla oli tollainen kanssa aikoinaan, maksoi 99 markkaa. Kesti se noin 3 reissua ennen kuin alkoi vuotaa kuin seula. Nykyisellä Helsportilla alkaa yön hinta olla samaa luokkaa, mutta käyttöikää on jäljellä enemmän kuin halpiksella oli uutenakaan. Ja tietty tilaa on enemmän ja painoa vähemmän, tuuletus toimii jne.

    Toisaalta Haltilla on tosiaan 200 euron telttoja, jotka on korkeintaan tuon Bilteman teltan laatuisia.

Lisää kommentti rinkkaan

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: