Suomalaisten autot vaarassa Norjassa

Aiemmin kevättalvella oli uutisissa, että suomalaisten autoja oli hajotettu Finnmarkissa Norjassa:

NRK:n uutinen

Lapin kansan uutinen

Nyt kuulin, että myös kesäaikaan sama homma on jatkunut nyt heinäkuussa. Norjalaiset vatipäät tuskin erottavat kalastajien autoa retkeilijöiden autoista, joten pysäköinnin suhteen kannattaa olla tarkkana. Poliisihan ei näitä viitsi selvittää, joten paras lienee välttää koko Pohjois-Norjaa, tai sitten hankkia liiketunnistimella varustettu, tallentava kamera autoon.

 

Advertisement

Hätälähettimen hankinnasta

Yleensä vaellan yksin ja siitä syystä olen monesti kulkenut sellaisia reittejä pitkin, jonne yleensä pitäisi jonkun sattua muutaman vuorokauden aikaikkunassa, tai josta on kännykkäyhteys. Nyt aion laajentaa reviiriä sen verran, että piti hankkia kaiken varalle hätälähetin. Tätä vehjettä en toivottavasti tarvitse koskaan, mutta viisas varautuu.

Muutamat talebaanit suhtautuvat näihin vehkeisiin varauksella, koska heille ei voi yksinkertaisesti sattua esimerkiksi tulehtunutta umpilisäkettä, äkkinäistä infarktia, tai poikkinaista jalkaa. Kovia sissejä, mutta en itse usko olevani kuolematon vaan kuulun tuohon vaellusnetissäkin mainittuun turvallisuushakuiseen pullamössösukupolveen *). Toki tämmöinen laite voi altistaa suurempaan riskinottoon, josta aiheutuu tapaturma, mutta sairauksien ilmentymiseen tämä tuskin vaikuttaa, vaikka jotkut niin uskovatkin.

Huomauttaisin vielä, että joskus saattaa joku muukin olla hädässä. Toivottavasti turvalaitteiden vastustajat muistavat sitten hädän hetkellä huomauttaa paikalle sattuneille, että ketään ei soiteta apuun.

Kovien miesten jälkeen itse asiaan:

Vaihtoehtoja on kaksi eli SPOT tai sitten ihan virallinen PLB-laite. SPOTin kautta avun saaminen ei ole välttämättä ihan yksiselitteinen juttu, ja siinä on kovat maksut – 119 euroa vuodessa. SPOTilla on myös pohjoisessa taipumus olla katveessa, eikä tarvitse mennä kuin Kilpisjärven seudulle, jolloin yhteys pätkii.

PLB-laitteessa viestintävirastolle maksetaan 20 euroa vuodessa radioluvasta, eli pitkässä juoksussa tämä on varmatoimisempi ja edullisempi vaihtoehto.

Prosessi eteni seuraavasti: Viestintäviraston nettikaupasta shoppaillaan radiolupa pankkitunnuksilla ja sähköpostiin kolahtaa laitteeseen ohjelmoitava koodi. Sitten tilataan vekotin myyjäliikkeen verkkokaupasta ja tilauksen yhteydessä kerrotaan tämä koodi. Liike ohjelmoi laitteen ja lähettää sen asiakkaalle. Koko tähän prosessiin meni aikaa 28 tuntia, alkaen siitä kun keksin ostaa PLB:n – siihen hetkeen, kun laite oli käsissäni. Kivijalkaputiikissa asioiva hoitaa radioluvat ja laitteen kouraan 10 minuutissa. Helppoa!

Kuvassa on myyntiboksi, vyökotelo, itse laite, ja alla teline jonka voi kumilenkillä virittää esim. rinkan solkeen tai pelastusliiviin. Laite painaa 116 grammaa, eli on tosi kevyt. Esimerkiksi ensimmäisen sukupolven Spot painaa tuplat.

Homma toimii siten, että hätätilanteessa kiskaistaan vasemman yläkulman mustasta nupista antenni pihalle ja painetaan keltaisen luukun alla olevaa punaista nappia. Laite lähettää 406 MHz taajuudella GPS-koordinaatin sisältävän hätäsanoman satelliitiin, josta se ohjautuu Turun Meripelastuskeskukseen ja ulkomailla myös sen maan viranomaisille, missä sattuu kulloinkin olemaan. Sitten viranomaiset toivon mukaan pistävät jonkun paikan päälle ihmettelemään hädän laatua.

Samalla laite lähettää 121,5 MHz taajuudella hätäsignaalia, minkä mm. yli lentävät lentokoneet nappaavat. Käytännössä nykyisin tätä taajuutta käytetään vain lähiharavoinnissa. Tämmöinen GPS:llä varustettu vekotin on suhteellisen tarkka, pelastajille menee paikkatieto noin 200 m tarkkuudella. 121,5 MHz taajudella paikannusalue on säteeltään 10 km, eli varsinkin metsämaastossa työtä lisäävä.

Niin se laitteen koko, on se pieni:

*) Ketjussa ”Hätälähettimet (ei gsm) tai muut viestintälaitteet”

Patvinsuolla köyhäilemässä

Kävin testaamassa halpasettiäni Pohjois-Arjalan Patvinsuolla. Mukana olisi siis:

• Bilteman 17 euron teltta
• LK 35 reppu 20 eur
• Fleecehuopa ja Vaeltaja-makuupussi 25 eur
• Kiinalainen minitrangian kopio 10 eur
• 5 euron solumuovialusta
• muutama muu ykköseuroja maksava kampe

Kaikkiaan koko setille ruokineen ja oluineen tuli hintaa alle 100 euroa.

Kävelin vuorokauden aikana 40 km, ensin Suomunjärven ympäri ja sitten Patvinpolun. Huonokuntoiselle aika kova veto – ja tuntui kyllä loppumatkasta ja varsinkin kotona.

Yötä olin Majaniemen taukopaikalla, Koitereen rannalla. En nähnyt ketään muuta koko reitillä, paitsi muutama karavaanari oli parkissa Kurkilahden P-paikalla. Kohde sopii siis nähdäkseni massoja välttelevälle talibaanille varsin hyvin.

Repulla oli painoa suht paljon vaikka kyseessä oli yhden yön reissu. Osaltaan paino selittyi suurehkolla nelosoluen ja makkaran määrällä. Kannoin myös kaikki vedet mukana, jotta ei tarvinnut ruveta keittopuuhiin. Eteläisen Suomen kohteet ovat siitä harmillisia, että pintavesiä ei kehtaa oikein juoda, mutta toisaalta kohteet ovat niin pieniä että muutaman litran voi kantaa mukana.

Sen verran kuuma keli tuli jossain vaiheessa, että vesi meinasi loppua. Sitten tuli kuitenkin kunnon ukkoskuuro suoraan päälle. Onnekseni olin yhdellä taukopaikalla siihen aikaan, ja viritin kattilan puuvajan räystään alle. Puoli litraa sadevettä syntyi hetkessä.

Joka paikassa oli suht selkeät opasteet, mutta Patvinpolulla juuri kansallispuiston ulkopuolella metsähullutus on tehnyt hakkuita, niin että polkua ei meinaa löytää. Samoin polun viereen on hakattu aukko, ja tämän takia puita on kaatunut myöhemmin myrskyssä polulle tukkien sen. Sama firma sekä suojelee, että tuhoaa rahan kiilto silmissä, hankala arvostaa kovin korkealle.

Suomunjärvi on jees paikka. Polku on selvästi näkyvissä ja pitkoksissa ei ole säästelty. Mukavia hiekkarantoja on siellä täällä, ja telttailurantojakin useampia. Koska ruuhkaa ei ole, niin jokaiselle löytyy oma ranta!

Kuten tämän kansallispuiston nimikin sanoo, niin pääroolissa on kuitenkin suot. Siispä sinne ihmettelemään.

Vaikka poluilla on usein metsässäkin pitkokset, niin varsinkin Teretin jälkeen metsäosuuksilla kasvaa korkea heinä joka märkänä kastelee housut ja kengät. Suosittelen ottamaan mukaan säärystimet. Kulkijoita on sen verran vähän, että polut ovat tosi kapeat, ja pitkoksetkin usein vain yhden lankun levyiset.

Ilta oli jo pitkällä, kun pääsin Teretin lintutornille ja siitä edelleen Majaniemeen.

 

Teretin torni on suht korkea, puiden latvojen yläpuolelle yltävä. Raput olivat jyrkät ja hiton liukkaat. Takaisin piti tulla peruuttamalla.

Koitere on säännöstelty järvi ja siitä syystä rannoilla on jyrkät törmät. Kannot vedessä muistuttavat ajasta ennen vedenpinnan nostoa.

Patvinpolku jatkuu ensin Koitereen rantaa ja sitten tullaankin lossille, jolla pitää ajella Nälämänjoesta yli.

Lossimatkan jälkeen on ensin metsää, sitten suota ja taas metsää, ja jopa pieni mäkikin. Muutenhan koko puiston alue on suhteellisen tasaista lakeutta, vaikka ollaankin vaarojen Suomessa. Ajoin muuten Patvinsuolle Lieksasta Kontiovaarantietä. Se on elämys, joka kannattaa käydä ajamassa, varsinkin talvella jos sattuu keli, että ei ole penkkoja ja tie on niljakkaalla jäällä 🙂

Kumpanakin päivänä oli sadetta ja ukkosta, vaikka juuri ennen reissua sekä Ilmatieteenlaitos että Foreca lupasivat aurinkoa pilvettömältä taivaalta.

Varusteet toimivat. Rinkkaa on tosi hyvä kantaa, vaikka siinä on vain olkaviilekkeet. Teltta oli mitä oli. Yksikerroksisena se keräsi aika paljon kondenssia seinille, vaikka tuuletusaukko on katossa ja ulkonakin kävi tuulenvire koko yön. Syy lienee korvausilman saannissa – ulko-ovea ei voi pitää auki, koska mahdollinen sade tulisi suoraan jaloille hyttysverkon läpi johtuen viistosta oviseinästä. Teltta sopii just ja just 180-senttiselle, jos on yksin – silloinkin pitää nukkua vinottain.

Kympin trangia Ebaysta oli huippu – en huomannut eroa viralliseen versioon. Makuupussi ja viltti toimivat hyvin yhteen.

Jatkossa aion panostaa lähialueretkeilyyn enemmän, aina ei tarvitse lähteä viikoksi Lappiin tai kaukomaille retkeilemään.

 

Uusi teltta saapui

Telttojahan ei voi koskaan olla liikaa. Ebayssa sattui silmiin kiinnostava kampe ja siitä oli juttua myös Vaellusnetissä ja parilla muulla foorumilla. Terra Nova valmistaa telttoja halpabrändillä Wild Country ja heräteostoksena tilasin Ebayn kautta Sportsdirectiltä Hoolie 2 -mallin. Se saapui minulle tänään ja eikun pystyttämään, kun kelikin suosi (mittarissa +27,9).

Hintaa tälle tuli 139 euroa postikuluineen briteistä. Suomessa tätä on myyty suomi-katteella 249 eurolla. Kannattaa siis haalia jatkossakin kamppeet ulkomailta, sen verran härskisti kotimainen kauppa laittaa tuotteisiin katetta. Tuskin britti on niin hölmö, että myisi näitä tappiolla 🙂

Terra Nova on tunnnettu erityisen keveistä teltoista, mutta ei tämäkään WC mikään painava ole. Vaaka näyttää 2,44 kiloa pakkauspusseineen ja korjausholkkeineen.

Molemmissa päissä noiden mustien läppien alla on tuuletusraot, joista etupuolella oleva on säädettävä, takana oleva kiinteästi auki. Mainoksessa sanottiin, että kaaret ja tunnelit on värikoodattuja. Se on markkinointipaskaa, koska kaaret ja tunnelit ovat molemmat samanlaisia, ja samalla värillä koodattuja…

Kaaret ovat 8,5 mm paksut ja kaarille on tulpausmahdollisuus. Kiinnitysnarut ja niiden sijoitus vaikuttavat sen verran tukevilta, että teltta todennäköisesti pysyy pystyssä pahassakin kelissä.

Malliltaanhan tämä on lähes vastaava kuin Hilleberg Nallo 2 (750 euroa) tai Fjällräven Singi 2 (519 euroa), paitsi että jalkopään kaaren kohdalla on yhtä korkeaa kuin pääpuolen kaaren kohdalla.

Pientä tuunaustakin tämä vaatii. Edessä sisäteltan sisäpuolella on yksi kiinnityslenkki, varmaan valolle. Takaseinälle pitää ommella pari pientä lenkkiä, jolloin telttaan saa V-muotoisen kuivausnarun. Ei paha rasti. Muutaman viikon päästä tämä pääsee tositoimiin, mutta en tiedä vielä minne.

Mitat näkyy alla olevasta härkisti lainatusta kuvasta:

Sisäteltta on kiinni näppärillä pikalukoilla, joten esim. keittelyn ajaksi sen voi helposti ottaa irti edestä ja rullata taaemmaksi. Sisäkorkeutta näyttäisi olevan enemmän kuin esimerkiksi Nallossa tai Singissä. Tuulen kannalta huono, selän kannalta hyvä.

Varmaankaan telttaostokset eivät lopu tähän…

Kebnekaisen juurella

Kesän ensimmäinen reissu suuntautui Kebnekaisen juurelle. Lähtö ja paluu oli Nikkaluoktasta. Lähtiessä sää oli vielä hyvä, mutta perille päästyä ja vähän matkan varrella se oli vähintäänkin huono.

Koko reissun aikana näin Kebnen huipulle kerran. Ylläolevassa kuvassa keli on vielä hyvä, mutta tunnin kuluttua tuli huolella lunta. Laitoin teltan pystyyn jonnekkin Laddujärven rantamille ja kävin nukkumaan. Takana oli 10 tunnin ajomatkakin.

Alkuperäinen idea oli kiertää joko Sinnivaggiin ja takaisin, tai Nallon kautta Vistaksen laaksoa Nikkaluoktaan. Jälkimmäisestä ideasta luovuin, kun laskin kartasta Vistas – Nikkaluokta välin olevan 26 km pelkkää joenvarsikoivikkoa. Sinnivaggiin yritin, mutta Tuolbagornin eteläpuolella kävi semmoinen vastatuuli lännestä, että osa porukasta kaatuili tuulen voimasta. Maastouduin lähimpään koivikkoon telttaan, joka onneksi kesti myrskyn.

Lumitilanteen ihmettelijöille kuvaa kolmen viikon takaa:

Käytännössä kaikissa paikoissa joissa kuljetaan normaalisti, lunta ei ole, mutta esim. Kebnekaisen päällä sitä on.

Vaikka tavoite jäi kelin takia saavuttamatta, niin reissu oli jälleen kerran hieno. Pääsin testaamaan Marmotin Precip-puvun kunnon sateessa ja se toimi varsin hyvin. Reissun aikana satoi vettä, räntää, lunta ja rakeita.

Pohjois-Ruotsiin matkaajille tiedoksi, että 10-tiellä on aika paljon tietyömaita. Työmaan päähän kerätään jono, joka sitten viedään kolonna-ajona toiseen päähän. Odotusaika voi olla jopa puoli tuntia. Tämä huomioksi, jos on kiire vaikkapa Nikkaluoktan bussiin tai Abiskon junaan.