Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Kuukausittaiset arkistot: elokuu 2014

Varustelekan Mil-Tec housut ovat paskaa

Olen ostanut about neljät varustelekan Mil-Tec katkolahjehousut.

Näissä on ok leikkaus, sopivasti taskutilaa ja irroitettavat lahkeet kohtuurahalla (36 euroa).

Viimeisen kahden viikon aikana näistä on irronnut kolme nappia. Toinen, kun laitoin housuja kiinni ja toinen, kun hyppäsin SUV:ini penkille. Napit ovat käytännössä kiinni pyhällä hengellä.

Tässäpä äsken helvettiin lentänyt nappi, tai siis napin paikka:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus niitä lentää hittoon kaksi kerralla, eivät tajunneet myydä henkseleitä kylkiäisenä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerran olin Kuonjarjoen tuvalla, ja lahkeen alaosa jäi vähän kantapään alle. Tuloksena koko katkolahkeen vetoketju irtosi ompeleista. Lankana on kaiketi käytetty hämähäkinseittiä tai vastaavaa räkälankaa. No teipillä kasaan ja 23 km Kilpisjärvelle, onneksi olin paluumatkalla.

Perspuolella on vahvikeosa. En tiedä mikä sen funktio on, kun se irtoaa vaikka näillä ei juurikaan istuisi:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuossa kuvassa se on muuten irronnut vasta lievästi, toisista se irtosi lähes kokonaan. Mutta kyllähän tämmöisellä peikolla kuuluu roikkua häntä perässä pitkin kairaa.

Nämä ostamalla saa käytännössä valmiiksi leikatun ompelusarjan, joka on hepattu yhteen. Siitä on sitten helppo ommella saumat niin, että ne kestää esim. istumista tai kävelyä – tai pukemista.

Näin muuten käy, kun perstaskun nappi (joka on vielä kankaan alla jemmassa) kohtaa auton nahkapenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainittakoon, että olen ostanut halpahallista kympillä farkkuja joista ei napit lentele eikä lahkeet irtoile. Siinä mielessä nämä ovat pohjanoteeraus.

Kangashan näissä on lujaa kuin teräs, mutta se ei tarkoita, että ompeleet voi jättää tekemättä.

Varustelekasta saa paljon halvemmalla paljon parempaa kamaa, joten odotan sieltä suunnalta vastavittuiluja tuonne kommenttilaatikkoon. Onneksi näitä ei ollut talvisodassa, sillä muuten kirjoittaisin tätä jossain Тунгускаssa.

Mainitsinko että yksistä housuista reisitasku antoi periksi, ja rojut tippui pitkin kenttää.

Guolasjärven tie

Halti ja sen läheinen seutu tuntuvat suomalaisia karttoja katsoessa olevan kaukana, lähes tavoittamattomissa viikon reissua ajatellen. Moni käykin vain rinkan kanssa Pitsusjärven tuvalla, piipahtaen päivärepulla Haltin päällä ja samoja jälkiä takaisin. Osa taas ottaa lentokonekyydin Pitsukselle tai jopa kopterikyydin Haltille.

Norjan puolella Guolasjärven tie lyhentää kävelymatkan Haltin huipulle kuuteen kilometriin, mutta tien päästä avautuu paljon muitakin mahdollisuuksia.

Itse tie on helppo nakki. Ajetaan Kilpisjärveltä alas meren rantaan Skibotniin, käännytään oikealle ja ajetaan vuonojen rantoja, kunnes saavutaan Kaivuonon pohjukkaan, Birtavarre-nimiseen kylään. Käännytään kylään ja Joker-kaupan jälkeen käännytään oikealle tielle FV333. Tätä tietä ajetaan sitten niin pitkälle, että saavutaan Haltin alle Guolasjärven itäpäähän. Siellä on Reisan kansallispuiston opastetaulu ja runsaasti parkkitilaa.

Tie lähtee merenpinnalta ja käy 800 metrin korkeudessa, joten serpentiiniä ja nousua sillä on toki. Vaikka tie on soratie, niin sinne pääsee käytännössä autolla kuin autolla. Lunta tosin saattaa olla vielä heinäkuun alkupuolellakin, sillä tietä ei aurata. Erilaisia parkkimahdollisuuksia on ennen Guolasjärveäkin, joten loppumatkan voi kävellä jos lumesta on liikaa haittaa.

Guolasjärvelle saavuttaessa on risteys josta voi ajaa myös järven länsipäähän, jossa on voimalaitos/pato. Siinä oli tosin portti, mutta se näytti olevan aukaistavissa. Birtavarren ja itäpäähän välillä ei ollut mitään portteja. Vaellusivuilla puhutaan jostain rumpuputkesta, jonka ylitys vaatisi kivien asetteluja. Itse en tämmöistä putkea havainnut, vaan koko tie oli ihan ajettavissa. Viimeiset viisi kilometriä olivat vähän huonompaa ja matalalla autolla pitää mennä varovaisemmin. Oikeastaan enemmän haittaa tulee, kun tie on päällystetty aika karkella soralla jota renkaat paukuttavat alustaan.

Sitten muutama kuva tähän väliin:

DSC_0489

Lampaita ja alhaalla näkyy viimeiset Birtavarren talot ja tietä laakson laidalla. Laakson perällä on meri.

DSC_0490

Saapuminen Goikegorsan sillalle. Kokonaispaino 18 tn ja akselipaino 8 tn riittävät jonkinlaiselle linja-autollekin, vaikkakin muutamassa serpentiinin mutkassa saattaa joutua funtsimaan ajolinjoja pidemmällä autolla.

DSC_0491

Silta ylitettynä, sillan alla on 50 m pudotus rotkoon, joten kammoisten kannattaa tuijottaa tietä, eikä vilkuilla sivuille 🙂

Mitä Guolasjärven tie sitten mahdollistaa vaellusmielessä?

Norjan puolella on heti kaksi avointa tupaa. Toinen Pitsusjoella 10 km päässä parkkipaikasta ja toinen Somasjärvellä 13 km päässä mentäessä Huortnasvaggin kautta. Pitsusjoen kautta Pitsusjärven tuvalle Kalottireitin varteen tulee vain 18 km ja kalastajien suosiman Valtijoen yläjuoksulle Somaslompoloon sama 18 km. Käytännössä siis päivän kävely, kun Kilpisjärveltä lähtiessä samat paikat saavuttaakseen pitää kävellä kolmisen päivää.

Lähimpänä on Haltin uusi ja vanha autitupa, vain 9 km päässä, jos tullaan Guolasjärveltä matalimman Lagosjohkan satulan kautta, siis tuvilta katsottuna luoteesta. Reitti on toki kivinen ja nousua tulee 383 metriä Guolasjärven parkista satulan korkeimmalle kohdalle.

Julkisilla kyydeillä bussilla pääsee Skibotniin, josta voi ajaa taksilla Guolasjärvelle. Myös Kilpisjärven taksi kuljettaa perille. Näppärä sopii tietysti autonsiirron toisen vaellusporukan kanssa vaellusfoorumeiden treffipalstoilla.

Itse olin omalla autolla, ja tein rengasreitin, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani.

Tie mahdollistaa myös vaelluksen Norjan puolella, jossa ei juurikaan ole vastaantulijoita. Guolasjärveltä voi lähteä käytännössä mihin suuntaan vain. Itsenäni kiinnostaisi esim. Lossun suunta Guolasjärven eteläpuolelta mentynä ja Reisan laakso koilliseen mentäessä. Reisan kansallispuiston rajalle on 10 km Guolasjärveltä.

Kartaksi suosittelen Norjalaista maastokarttaa Ráisduottarháldi 1:50000.

Elokuun vaellus Haltin ympäri

Kipeästä jalasta huolimatta auton keula suuntautui kohti Guolasjärven itäpään parkkipaikkaa. Siitä sitten lähdin suuntaamaan kohti Pitsusjoen ja Pitsusjärven tupaa.

guolas

Ensimmäisen yön olin Pitsusjoen tuvalla Norjan puolella. Vähän vaille 11 illalla tuli tuvalle kaksi norjalaista, joilla oli varusteena vesipullo. Kännykkäkin oli hävinnyt. Olivat nousseet Guolasjärveltä Haltille ja oli tullut sumu. Olivat sitten laskeutuneet alas suoraa reittiä ja ajautuneet Guolasjärven sijaan yli 10 km päähän Pitsusjoelle ja onnekseen juuri sen ainoan tuvan kohdalle. Täsmättiin sijainti kartasta ja he lähtivät vielä neljän tunnin marssille autolleen.

Seuraavana päivänä lähdin kohti Pitsusjärveä. Rajalla olevasta poroaidasta en löytänyt kulkuaukkoa, joten rinkka yli ja mies perässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vielä Pitsusjoen tupa kuvassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsusjärvellä olikin sitten porukkaa niin teltoissa, autiopuolella kuin varauspuolellakin. Kovasti turistiin, ja olihan siellä legendaariset Eki ja Keijokin – viettävät Käsivarreen tuntureilla 3 kk vuodesta. Puhelinyhteydet Pitsukselta ovat heikentyneet. Ennen sai yhteyden kaikilla operaattoreilla poroaidan aukosta vaan nyt ei Sonera pelannut edes ylempänä Ridnin rinteillä. Elisalla ja DNA:lla tuntui olevan verkkoa, mutta itse Soneralaisena jouduin ottamaan yhteyden Norjan verkon kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin yötä tuvan sijaan teltassa. Mukana oli siis tuo uusi Hoolie 2, josta olenkin saanut useita kyselyitä. Kyllä se vaan on hinta/laatu/painosuhteeltaan varsin oiva kampe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsuksen tuvan pohjoisseinä kylpee ilta-auringossa. Edelleen kelit suosivat, vettä satoi vain ensimmäisenä yönä, kun makoilin Pitsusjoen tuvan patjoilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsusjärveltä lähdin kohti Kopmajokea, mutta en tikkureittiä pitkin vaan suoralla suunnalla kohti Ridnijärveä. Ridnin päällä kävin jo muutama vuosi sitten, joten se jäi nyt huiputtamatta. Kulkumaasto Pitsukselta Ridnille on todella mukavaa tunturinummea. Klikkaa oheinen panoraama isommaksi, vasemmassa reunassa on Etu-Halti eli Gieddistsokka ja siitä oikealle pilkottaa Haltin uusi tupa. Sitten Ridni ja Kivijärvi. Ridnijärvi jää Ridnin alle kumpareen taakse piiloon. Oikealla kädellä on Lassavarri.

ridni

Ja sitten se Ridnijärvi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ridniltä suuntasin Cahppesjavrille, jonka niemestä tikkupolku menee. Siitä edelleen Kopmajoen latvoille, minne piru lienee viskonut muutaman kiven kulkijan kiusaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Menin ensin joenvartta alhaalla kurussa, mutta nousin myöhemmin kummallekin sivulle. Sieltä saavuin sitten aikanaan Kopmajoen tuvalle, jonne jäin yöksi. Ketään muuta ei näkynyt. Kävin myös illalla katsomassa Rajavartioston Somaslompolon tupaa, itikoita oli tyynessä kesäillassa ihan huolella.

Saapuminen Kopmajoelle, tupa häämöttää jo ja kohta olenkin pihassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rajavartiostokin oli lähtenyt lomille, näillä tuvilla ei taida olla enää kuin viihdekäyttöä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kopmajoelta jatkoin seuraavana päivänä eteenpäin. Tarkoitus oli kulkea Somashyttalta mönkijäuraa Guolasjärvelle, mutta pieni karttojen selailu houkutteli kokeilemaan reittiä Nealgejavrin ja Huortnasvaggin kautta. Ensimmäisenä tuli vastaan metsähallituksen absurdi viritys.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poroaidan yli on rakennettu portaat, mutta portaiden yläpäässä menee kuitenkin poroaidan langat ja vieressä ihan toimiva portti. Toivottavasti tämä on vielä kesken. Toiset rappuset on lähempänä Somaslompoloa. Sieddesaivan tienoilla.

Menin poroaidan taakse ja edelleen Somashyttalle. Sielläkään ei ollut vieraskirjan mukaan ollut kovaa huisketta, mutta muutamia pitkänmatkalaisia oli pysähtynyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Somashyttalta sitten kapusin noin 250 metriä ylöspäin ja laskeuduin takaisin Guolasjärvelle. Sää oli aurinkoinen, muutaman pilven lipuessa hiljalleen taivaalla. Hieno reissu kaikenkaikkiaan.

Nealgejavri:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huortnasvaggia, Guolasjärvi näkyvissä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA