Elokuun vaellus Haltin ympäri

Kipeästä jalasta huolimatta auton keula suuntautui kohti Guolasjärven itäpään parkkipaikkaa. Siitä sitten lähdin suuntaamaan kohti Pitsusjoen ja Pitsusjärven tupaa.

Ensimmäisen yön olin Pitsusjoen tuvalla Norjan puolella. Vähän vaille 11 illalla tuli tuvalle kaksi norjalaista, joilla oli varusteena vesipullo. Kännykkäkin oli hävinnyt. Olivat nousseet Guolasjärveltä Haltille ja oli tullut sumu. Olivat sitten laskeutuneet alas suoraa reittiä ja ajautuneet Guolasjärven sijaan yli 10 km päähän Pitsusjoelle ja onnekseen juuri sen ainoan tuvan kohdalle. Täsmättiin sijainti kartasta ja he lähtivät vielä neljän tunnin marssille autolleen.

Seuraavana päivänä lähdin kohti Pitsusjärveä. Rajalla olevasta poroaidasta en löytänyt kulkuaukkoa, joten rinkka yli ja mies perässä.

Tässä vielä Pitsusjoen tupa kuvassa.

Pitsusjärvellä olikin sitten porukkaa niin teltoissa, autiopuolella kuin varauspuolellakin. Kovasti turistiin, ja olihan siellä legendaariset Eki ja Keijokin – viettävät Käsivarreen tuntureilla 3 kk vuodesta. Puhelinyhteydet Pitsukselta ovat heikentyneet. Ennen sai yhteyden kaikilla operaattoreilla poroaidan aukosta vaan nyt ei Sonera pelannut edes ylempänä Ridnin rinteillä. Elisalla ja DNA:lla tuntui olevan verkkoa, mutta itse Soneralaisena jouduin ottamaan yhteyden Norjan verkon kautta.

Olin yötä tuvan sijaan teltassa. Mukana oli siis tuo uusi Hoolie 2, josta olenkin saanut useita kyselyitä. Kyllä se vaan on hinta/laatu/painosuhteeltaan varsin oiva kampe.

Pitsuksen tuvan pohjoisseinä kylpee ilta-auringossa. Edelleen kelit suosivat, vettä satoi vain ensimmäisenä yönä, kun makoilin Pitsusjoen tuvan patjoilla.

Pitsusjärveltä lähdin kohti Kopmajokea, mutta en tikkureittiä pitkin vaan suoralla suunnalla kohti Ridnijärveä. Ridnin päällä kävin jo muutama vuosi sitten, joten se jäi nyt huiputtamatta. Kulkumaasto Pitsukselta Ridnille on todella mukavaa tunturinummea. Klikkaa oheinen panoraama isommaksi, vasemmassa reunassa on Etu-Halti eli Gieddistsokka ja siitä oikealle pilkottaa Haltin uusi tupa. Sitten Ridni ja Kivijärvi. Ridnijärvi jää Ridnin alle kumpareen taakse piiloon. Oikealla kädellä on Lassavarri.

Ja sitten se Ridnijärvi.

Ridniltä suuntasin Cahppesjavrille, jonka niemestä tikkupolku menee. Siitä edelleen Kopmajoen latvoille, minne piru lienee viskonut muutaman kiven kulkijan kiusaksi.

Menin ensin joenvartta alhaalla kurussa, mutta nousin myöhemmin kummallekin sivulle. Sieltä saavuin sitten aikanaan Kopmajoen tuvalle, jonne jäin yöksi. Ketään muuta ei näkynyt. Kävin myös illalla katsomassa Rajavartioston Somaslompolon tupaa, itikoita oli tyynessä kesäillassa ihan huolella.

Saapuminen Kopmajoelle, tupa häämöttää jo ja kohta olenkin pihassa.

Rajavartiostokin oli lähtenyt lomille, näillä tuvilla ei taida olla enää kuin viihdekäyttöä…

Kopmajoelta jatkoin seuraavana päivänä eteenpäin. Tarkoitus oli kulkea Somashyttalta mönkijäuraa Guolasjärvelle, mutta pieni karttojen selailu houkutteli kokeilemaan reittiä Nealgejavrin ja Huortnasvaggin kautta. Ensimmäisenä tuli vastaan metsähallituksen absurdi viritys.

Poroaidan yli on rakennettu portaat, mutta portaiden yläpäässä menee kuitenkin poroaidan langat ja vieressä ihan toimiva portti. Toivottavasti tämä on vielä kesken. Toiset rappuset on lähempänä Somaslompoloa. Sieddesaivan tienoilla.

Menin poroaidan taakse ja edelleen Somashyttalle. Sielläkään ei ollut vieraskirjan mukaan ollut kovaa huisketta, mutta muutamia pitkänmatkalaisia oli pysähtynyt.

Somashyttalta sitten kapusin noin 250 metriä ylöspäin ja laskeuduin takaisin Guolasjärvelle. Sää oli aurinkoinen, muutaman pilven lipuessa hiljalleen taivaalla. Hieno reissu kaikenkaikkiaan.

Nealgejavri:

Huortnasvaggia, Guolasjärvi näkyvissä:

Advertisement