Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Retkiblogien suosiosta

Vilkaisin viime vuoden tilastoja, kuinka paljon tätä blogia on katseltu.

Kävijöitä oli 13981, eli vähän enemmän kuin Kurikassa on asukkaita.

Sivulatauksia nämä kävijät tekivät yhteensä 35050, eli aloitussivun jälkeen klikattiin vielä paria linkkiä. Kävijöitä festarilaskukaavan mukaan saman verran kuin Jämsän Iskelmäfestareilla.

Suosituin sivu oli toki ihan pääsivu, missä on aina uusin sepustus ekana, mutta suosituin yksittäisesti avattu artikkeli koski uutta Hoolie-telttaani. Seuraavaksi eniten kiinnosti Guolasjärven tie, lähinnä hakukoneiden kautta. Siitä ei löydy verkosta kovinkaan paljoa juttua.

Kolmanneksi eniten vilkuiltiin tuolla yläpalkissa olevaa varustelistaa.

Useinmiten blogiini päädyttiin Googlen kautta, sitten eri foorumien kautta ja lisäksi ulkoilublogit-blogin kautta.

Mitenkäs muut retkibloggaajat? Minkälaisia tilastoja olette saaneet vuodelle 2015? Miten kiinnostavaa harrastuksemme on?

7 responses to “Retkiblogien suosiosta

  1. Sini 21.1.2016 8.28

    Minulla nyt ei ole ihan puhdas retkeilyblogi mutta ainakin ulkoiluun liittyvä. Kävijämäärät näyttää aika samanmoiselta. Bloggerista en löytänyt ihan noin tarkkaa dataa, mutta suurin liikenne näyttäisi tulleen ulkoilublogien kautta.

    Vaeltajakansa on ehkä perinteisesti sitä vähemmän koneella viihtyvää sakkia joten mitään hirmusuosiota ei voi odottaakaan. Tosin minusta tuntuu että vaeltaminen ja retkeily on jatkuvassa noususuhdanteessa ja varsin ”trendikästä” nykyään. Että ehkä tähänkin on tulossa muutosta?

  2. Korpi-Jaakko 21.1.2016 14.38

    Hyvä avaus! Katsotaan kuinka moni blogaaja lähtee avoimesti kertomaan kävijämääriään. Tuntuu olevan ainakin aika suosittujen blogien kategoriassa (suosituimpia kuin meidän blogimme ja yleensä tekevät vähän rahaa mainoksilla) aika herkkä aihe. Haaste on heitetty! Eli vastaan:

    Itselläni on ollut aika tasaisesti viimeiset kolme vuotta n. 30000 uniikkia kävijää ja n. 60000 sivulatausta. Huomioiden sen, että kirjoitusaktiivisuuteni on ollut huono ja laskemaan päin, tulkitsisin kävijämäärien säilymisen kasvuksi. Englanniksi kirjoittaminen lisää varmasti kävijöit ja viime vuonna sivulatauksista n. 1/3 oli Suomesta, 1/6 USA:sta ja loput pitkin poikin maailmaa Eurooppaan painottuen Suosituin oli tietysti etusivu, mutta sen jälkeen Top 10 on lähinnä varustejuttuja, joista mitään ei ole kirjoitettu viime vuonna. (En edes muista kirjotinko yhtään varustejuttua?) Kama tuntuisi kiinnostavan enemmän kuin kulkeminen…

  3. akpoika 22.1.2016 12.04

    Aloitin oman blogini vuosi sitten eilen, eli 21.1.2015. Vuoden 2015 loppuun mennessä blogissani klikattiin noin 52000 kertaa. Tarkkaa vierailijamäärää minulla ei ole, koska bloggerin laskuri ei sitä tallenna ja laitoin googlen analyticsin laskemaan sitä vasta syksyllä, mutta keskimäärin kävijät analyticsin mukaan klikkaavat noin 2-2,5 kertaa, joten siitä voi olettaa kävijämäärän olevan tasolla 10-20 tuhatta.

    Kymmenen suosituinta postausta -lista minulla näkyy blogin sivussakin, mutta tällä hetkellä siitä löytyy 7 retkikertomusta tai sellaisen osaa. Suurin osa suosituimmiksi yltäneistä retkikertomuksista on Lapin suunnalta. Kaikki kolme vuoden Lapinreissuani löytyy siitä (kaksi Muotkalla ja yksi Vätsärissä). Lisäksi on vuoden lopun Hossan reissu ja yksi retki täältä Tampereen seudulta. Elokuussa julkaisemani Vätsärin reissukertomus nosti päivittäisen klikkausmäärän keskiarvon koko loppuvuodeksi 100:sta 250:n ja vaikuttaa siltä, että nyt vuoden alkuun keskiarvo on 300 paikkeilla päiväkohtaisesti.

    Kaksi tee-se-itse -varustejuttujani on yltänyt tuolle listalle, vilttiprojekti ja kotaprojekti. Samalle listalle ylsi myös viesti siitä, kun ilmoitin sairaalasta käsin lukijoille ajaneeni hirvikolarin, olevani jokseenkin kunnossa ja pistin tuohon myös muutaman kuvan kolariautosta.

    Näkemykseni on, että minun kannattaa julkaista tarkkoja reissukertomuksia varsinkin pohjoisen suunnalta ja yksityiskohtaisia kuvauksia varusteprojekteista. Ne ovat minulla keränneet eniten kävijöitä. Kävijöitä on enimmäkseen tullut ulkoilublogit.fi -sivustolta, foorumeilta, googlesta ja retkipaikan kohdekartalta. Maittain suosituin on ollut tietenkin Suomi, koska kirjoitan suomeksi. Runsaasti katselijoita on kuitenkin tullut ainakin Yhdysvalloista, Venäjältä, Iso-Britanniasta, Ruotsista, Saksasta ja Hollannista.

    Itselle kuitenkin kävijämääriä tärkeämpi seikka on tehdä itse mahdollisimman iso osa omista varusteista, pitää itsensä hyvässä vaelluskunnossa ja viettää runsaasti aikaa ulkona.🙂

  4. arto takalampi 22.1.2016 12.49

    PS. Kurikassa on vajaat 22 000 asukasta vuoden 2016 alusta lähtien.

  5. Ismo Hotti 22.1.2016 23.07

    Minun blogilleni tilastotoiminto näyttää tyypillisesti muutamia kymmeniä katseluita per päivä. Suurin osa on peräisin Suomesta, ulkomaisten katselijoiden osuus on ~25%. Olen siis tyytyväinen, ettei eläminen ole ainakaan blogin klikkauksista kiinni.

    Mutta kuten akpoika yllä totesi, kävijämäärä ei sittenkään ole se tärkein juttu. Uusia klikkauksia voi imuroida verrattain helposti, ja itse pitäisikin parempana mittarina vaikkapa blogiin kirjoitettujen kommenttien määrää. Oma sivustoni ei tosin loistaisi silläkään asteikolla.

    Kuvaavaa on se, että omista jutuistani suosituimpia ovat olleet autoihin liittyvät koeajot… Arvelisin, että retkiporno on seuraava kuuma aihe. Kuka ehtii ensin?

  6. 27.1.2016 19.44

    Joo, eipä ou hurroomista Ölliäisen seikkailujen lukijamiärillä. Kuvakallerialinkin ku laittaa keskusteluihin, nii kuvankahtojia käy jokunen kymmen. Kahtoovat vuan muutaman kuvan linkin perästä ja siinä se. Lokitekstien lukijoita on yhen käen sormilla laskien. Jos kävijälaskurit pittää yhtään paikkasa nii meleko turhanpäevästä touhua tuo lokin pito.

  7. Allu 7.2.2016 22.52

    Kiitokset hyvästä blogistasi! Itse löysin blogisi aikoinaan juurikin Guolasjärven tien kuntoa selvitellessäni, ja sittemmin kaikki tekstisi on tullut luettua läpi. Tänä talvena sain vihdosta viimein aloitettua oman harrasteblogini, joka tosin painottuu retkeilyyn ja vaelluksiin. Tervetuloa tsekkaamaan! http://alluharrastaa.blogspot.fi/

Lisää kommentti rinkkaan

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: