Kevään ensimmäinen reissu suuntautui hyvässä seurassa 🙂 uuteen Etelä-Konneveden kansallispuistoon ja tarkemmin Kalajanvuorelle. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan. Matkailukulkineella liikkuville tiedoksi, että Törmälästä lähtevän tien päässä on parkkipaikkaa laajennettu ja siellä sopii kääntämään isommankin kulkineen.
Nyt reppu, ja nimenomaan reppu, on pakattu uusia seikkailuja kohti. Tulevilla viikoilla aion retkeillä useamassa Lapin kohteessa lyhyen 1-2 yön reissun kussakin. Kukin reissu suuntautuu paikkaan, jossa en ole vielä koskaan käynyt.
Telttoineen, kameroineen ja parin päivän ruokineen repulle tulee painoa noin 7-8 kiloa. Hieman enemmän siis mitä aikoinaan kertomani viikon reissu Haltille 8 kilon repulla, mutta silloin ei ollutkaan mukana telttaa tai keittovehkeitä. Nytkin osassa paikkoja voi jätttää teltan pois, ja ottaa mukaan vain kevyen tupapussin.
Kelit näyttävät sopivilta, 18.5. otetuissa UKK-puiston kuvissa näyttää enää olevan muutamia viipymälumia tunturissa, Aittajärven tie on auki ja hyvässä kunnossa ja Suomu kahlattavissa. Kevät on aikaisemmessa tänä vuonna mitä silloin, kun kävin paikalla viimeksi toukokuussa. Siitähän on täällä blogissa suosittu selostus, joka näyttää keräävän lukijoita aina keväisin.
Mutta pian reissu alkaa.
Onko sinulla joku paikka jonka voi saavuttaa yhden yön reissulla ja jonka haluaisit minun näkevän?
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Moro, huomasin, että olet joissakin aiemmissa kirjoituksissasi valitellut, että DNA ei kuulu, vaikka Soneralla olisi kenttää. Onko tänä vuonna tullut muutosta asiaan tämän tiimoilta: http://yle.fi/uutiset/soneran_ja_dnan_yhteinen_4g-verkko_valmistui_lappiin_-_kuuluvuus_paranee_ja_tiedonsiirto_nopeutuu/8838418 vai kannattaako Kekkospuistoon yhä ottaa Soneran prepaid hätävaraksi?
Huhun mukaan Sokostin mastossa on vain Sonera eikä yhteisverkon kampetta! Eli prepaid taskuun, sillä saa Luirolla ryyppyjä kun varaustupalaiset soittavat luurillasi maalikylään varausten vaihtoja 🙂