Paraksen huiputus

Kesän tähän mennessä pisin reissu suuntautui Norjaan Paraksen huipulle.

Jätin auton Kilpisjärvelle, ns. Mallan parkkipaikalle. Mielessä kävi, olisiko pitänyt hakea tullista Norjan tupien avain, mutta jätin sen kuitenkin hakematta. Sen jälkeen aloitin taipaleen kohti Kuohkimajärven autiotupaa.

Reitti kulki tuttua polkua Mallan luonnonpuiston läpi ja noin kolmen tunnin päästä saavutin Kuohkimajärven tuvan, jossa sitten ruokailin. Tuvalla oli muutakin porukkaa ja jatkoin vielä matkaa ensin rajapyykille ja siitä edelleen Ruotsin ja Norjan rajalinjaa seuraillen kohti ylempiä maita.

Lämpöä ja itikoita riitti koivikossa kulkiessa. Laitoin leirin pystyyn Norjan puolelle rajaa selkeästi avotunturin puolelle. Aamulla jatkoin matkaa kohti Gappohyttaa. Siellä oli kaikki ovet lukossa ja ilma oli käymässä selkeästi huonoksi. Laitoin teltan tuvan lähistölle ja kohta alkoikin tuulemaan ja satamaan. Aikomus olisi ollut mennä vielä lähemmäksi Parasta saman päivän aikana, mutta jäin sijoilleni.

Mukana oli hieman reilumpi kahden hengen Wild Countryn teltta, josta olenkin kirjoittanut. Grammaus vähän kärsii, mutta toisaalta sadepäivänä on hieman enemmän tilaa oleskeluun. Laitoin kaikki ruuat keittimellä teltassa sisällä.

Seuraavana aamuna oli jo selkeästi parempi keli, ja aloin pakkailemaan tavaroita. Joku sissi oli koko yön tuulessa ja sateessa Gappohyttan saunan rappusilla yöpymässä ilman mitään majoitetta.

Suuntasin Gappolta suoraa reittiä kohti Parasta Visiedgan läpi, ja tarkoitus oli laittaa teltta mahdollisimman ylös. GPS näytti teltanpaikalla korkeudeksi 800 m, mutta myöhemmin selvisi, että korkeammallakin on teltanpaikkaa ja vettä.

Paraksen huippu oli koko ajan jonkinlaisen pilven ympäröimä, ja mietin jo huiputuksen järkevyyttä. Sitten keli kuitenkin selkeni. Suuntasin ensin teltaltani oikealle puolelle pitkän harjanteen päälle. Siellä olisi ollut myös teltanpaikkaa huikeilla näkymillä ja myös vettä useammassakin paikassa.

Hetken kuvattuani ja ihmeteltyäni jatkoin kapuamista. Tasaisen harjanteen jälkeen on ensin melko jyrkkää nousua jonka jälkeen nousu hieman tasaantuu. Nousureitti on merkitty punaisilla kepeillä ja koivunpätkillä, huipulle menee selkeä polku.

Itse kiipeäminen oli kevyempi ponnistus mitä ensin kuvittelin. Matkanahan tuo ei ole kummoinen, mutta korkeusmetrejä teltalta tulee kuitenkin 600. Kohta huippu kuitenkin häämötti ja sieltä avautuivat mahtavat näkymät niin Signaldaleniin, Kilpisjärvelle ja Saanalle sekä Pältsanin suuntaan.

Alastulo kävi nopeasti, polku on sen verran vahva että jalan alla pyörivää irtokiveä on niukasti. Paraksen huipulla olevassa vieraskirjassa oli sen verran nimiä, että huipulla riittää kävijöitä kesäaikaan miltei päivittäin.

Olin teltassa yötä ja lähdin paluumatkalle kohti Kilpisjärveä. En suunnannut Gappohytan ja Golddahytan väliselle polulle vaan päätin oikaista alempaa. Se oli virhe. Alhaalla oli kivistä, purojen ja suvantojen kiertelyä, hankalia kallioita ja ylös-alas harjannetta. Polku olisi ollut hieman etäämpänä, mutta selkeästi nopeampi vaihtoehto.

Olin yötä Golddahyttan pihapiirissä teltassa. Nämä Norjan tuvat ovat hyvin varusteltuja ja suomalainen puritaani-vaeltaja usein välttelee vierailua edes näiden pihoilla. Nytkin täällä sai olla rauhassa. Norjalaiset taas käyttävät tupia tällä alueella enimmäkseen talvella.

Seuraavana päivänä menin taas Kuohkimajärvelle ja kävin myös kävelemässä Kolttalahdessa katsomassa Malla-laivan venelaituria ja muita paikan rakennelmia. Malla-laivan laituri on Kilpisjärven Ruotsin puoleiselle rannalla, joten kyseessä on Suomen ja Ruotsin pohjoisin kansainvälinen laivareitti.

En kuitenkaan lähtenyt laivahullutteluihin mukaan, vaan reitti jatkui takaisin tien varteen tuttua Kalottireittiä pitkin. Olin yötä Kuohkimajärven tuvan pihalla teltassa.

 

Tupaa on laajennettu sitten viime käynnin jälkeen. Laverien paikalle on tehty keittiö ja laverien tieltä on kaadettu seinä. Edellisellä käynnillä tuvan pihalla oli myös sauna, mutta nyt siitä oli tehty puuvaja/huussi. Uutta oli myös erillinen varaustupa pihan perällä.

Aamulla kävelin kolmisen tuntia takaisin autolle ja suunnistin retkeilykeskuksen suihkuun ja edelleen kotimatkalle.

Suosittelen Paraksen huiputusta myös hieman vähemmän vaeltaneelle. Reitti on selkeä ja päivämatkat sopivan mittaisia. Lisäksi alueella on jokseenkin kattava tupaverkosto.

Advertisement

Asiointia kivijalkaliikkeessä

Tuli asioita retkeilykampeasioissa kerrankin ihan suomalaisessa kivijalkaliikkeessä, jolla on retkeilykamppeiden myymälöitä useammassa kaupungissa.

Ensin katsastimme tarjonnan firman verkkosivuilta ja sieltä löytyikin sopiva makuupussi. Verkkosivuille oli myös laitettu kätevä chat-palvelu, jonka kautta kysyin onko kyseistä pussia paikkakuntamme liikkeessä. Näin sitä saisi hypistellä ihan livenä, ja sitten tehdä ostopäätöksen. Chatti-robotti kertoi, että pussi löytyy ja eikun tähtikeula kohti liikettä.

Ei siellä sitten mitään pussia ollut, eikä oikein tietoakaan siitä pussista. Kuuleman mukaan tietokoneen varastosaldot ja reaalimaailma ovat eri asioita. Tarjosivat tilalle kylmempää ja painavampaa pussia, joka sekin olisi pitänyt tilata firman toisesta kaupasta tähän nyt asioituun. Toisaalta kuulemma olisi helpompaa jos vain itse tilaisimme sen pussin netistä suoraan kotiin tai liikkeeseen. Tarjosivat vielä asiakaspäätettä millä tämän tilauksen voisi myyjän puolesta tehdä.

Noh menimme kotia myöhemmin ja tilasimme saman pussin halvemmalla saksalaisesta nettikaupasta, kerta käskivät mennä nettiin. Tiedoksi, että siellä netissä on muitakin verkkokauppoja, kuin vain se teidän…

Samalla reissulla oli tarkoitus ostaa sadehousut. Liikkeessä ei kuitenkaan ollut kokoja, eikä oikein tietoa minkälaisia kokoja olisi olemassa. Kuulemma netistä ja valmistajien sivuilta voisi katsoa vihjeitä. Koska housut olivat kohtuuhintaiset niin tilattiin ne sitten netistä ja tästä kyseisestä firmasta. Vaihtoehtoja toimitukselle oli mm. posti, pakettiautomaatti ja kyseinen kivijalkamyymälä. Koska tämä myymälä oli lähin paikka niin tilattiin ne sitten sinne. Virhe! Tuli tekstiviesti, että housut ovat saapuneet mutta housuja ei saanutkaan liikkeestä tekstaria näyttämällä vaan mukana olisi pitänyt olla passi tai vastaava. Ei tullut mieleen, kun tilausvahvistuksessa ei semmoisesta varoiteltu.

Saksalaisesta verkkokaupasta tilattu makuupussi tuli muuten ystävällisen kuriirin kyydissä suoraan kotiovelle.

Sitten ostoslistalla oli myös uusi rinkka. Liikkeessä oli muutamia malleja, mutta mikään niistä ei oikein istunut selkään täydellisesti, ja valikoima oli kuulemma suunnilleen siinä. Valmistajan nettisivuilta löytyi yksi malli, mikä olisi mahdollisesti paras ja täydellisin. Siitä ei ollut liikkeessä mitään tietoa, mutta myöhemmin huomattiin, että ketjun toisessa myymälässä sitä olisikin tarjolla.

Toisella housujen hakureissulla, joka onnistui lopulta tarpeellisten proopuskojen kanssa, kysyttiin voisivatko he tilata rinkan sovitettavaksi toisesta ketjun myymälästä tähän meidän lähimyymälään. No eihän se tietenkään onnistunut, vaan asiakkaan pitäisi itse mennä kotiin tai asiakaspäätteelle, tilata rinkka liikkeeseen ja tulla proopuskan kanssa sitä sovittamaan.

Tässä vaiheessa suumme olivat auki kuten rannalle heitetyllä jänkäkoiralla. Menimme taas kerran kotiin, ja tilasimme rinkan sovitettavaksi suoraan kotiin toisesta – tällä kertaa kotimaisesta – verkkokaupasta. (Jostain syystä nämä amerikkalaismerkin rinkat ovat halvempia Suomessa kuin esim. Saksassa tai Englannissa.)

Talousihmiset puhuvat, että eri markkinointikanavien pitäisi tukea toisiaan ja että siellä pitäisi tehdä ristiinsyöttöjä kanavien kesken. Nyt syötöt menivät joko katsomoon tai tehtiin jopa oma maali. Tämä ei myöskään ole yhden myyjän epävireinen soolo vaan asioimme useamman henkilön kanssa – myös verkossa.

Eiköhän tästä käynyt jo selväksi mikä ketju on kyseessä ja pidän ihmeenä jos se tällä tavalla toimien ei koe Anttilan kohtaloa ennen vuotta 2020. Toiminta on talostietojen mukaan ollut tappiollista jo pari vuotta, mutta kyseessä voi toki olla konsernilainoista tai muusta kirjanpidollisesta matematiikasta.