Aittajärveltä Hammaskuruun ja Luirolle

Syksyn reissu suuntautui perinteisesti Urho Kekkosen kansallispuistoon ja lähtöpaikaksi valikoitui Aittajärvi. Keli oli hieman tuulinen ja märkä, joten valokuvausta ei juuri tullut harrastettua. Ensimmäiseksi kuitenkin perinteisesti Suomujoen ylitys, sitten kohti Sarviojaa. Lähtö meni sen verran myöhäiseksi, että viimeiset kilometrit meni melkein pimeässä. Teltta pystyyn tuvan viereen otsalampun kanssa, ruokaa ja nukkumaan.

Seuraavana aamuna lähdettiin kohti Muorravaarakkaa Paratiisikurun kautta. Edelleenkään kuvaaminen ei kuulunut ohjelmaan, hyvä että koko kurua näki sumun alta, kun noustiin Ukselmapään laidalta kohti Pirunporttia. Ukselmapäällä oli myös hieman lunta, jota oli satanut muutama päivä aiemmin.

Päästiin kuitenkin hyvin Muorravaarakan tuvalle. Joessa oli hieman enemmän vettä, kuin normaalisti, joten kengät piti riisua pois.

Hyvin nukutun yön jälkeen ilmakin hieman parani, ja päästiin lähtemään kohti Anterinmukkaa eilistä paremmassa säässä, vaikka pilvistä silti riittikin.

Ensin tulee tiukka repäisy tunturiin ja loppu on laskettelua pitkin Kaarreojan vartta. Aamiaisen jälkeen piti muutaman kerran pysähtyä Tiuhtelmakurun reunaa kulkevalla polulla, sen verran se kysyy voimia. Purnuvaaran pohjoispuolella menee sitten Kaarreoja, joka johdattelee alaspäin Anterin tuvalle.

Anterissa oli muutamia ihmisiä, ulkomaalaisiakin oli nauttimassa syksyisestä UKK:sta. Palkattiin puolalainen kaveri lämmittämään sauna, ja pian törmän takaa nousikin savu. Kovasti lämmittikin, kotapadassa olisi saanut keitettyä perunat. Löylyt oli hyvät ja päästiin myös uimaan Anterinjokeen.

Olimme yötä teltassa niliaitan kupeella ja lähdimme sitten aamiaisen jälkeen kohti Hammaskurua. Edellisen kerran menin tämän välin ylämaita pitkin, joten nyt valitsimme tien. Toki muutama vuosi sitten kävelin Anterinmukasta Akanhärkäkuruun tietä pitkin.

Ensimmäisen kerran tuli mentyä varsinaisen Hammaskurun läpi, eli Hammaspään ja Pirttikallionvaaran välistä tukkitietä pitkin. Tuolla kohtaa oli myös pieni suo, josta toinen pää laskee vetensä Jäämereen ja toinen Perämereen.

Hammaskurussa oltiin hyvissä ajoin, ja päätinkin lähteä vielä kurkistamaan uutta Hammaskotaa. Vanhaa en koskaan ehtinyt näkemään, sillä edellisen kerran kun kävin Hammaskurun tuvalla, en jaksanut enää lähteä kodalle saakka.

Uusi kota vaikutti hienolta, kävijöitä lienee kuitenkin aika vähän, sillä tämä on melko syrjässä valtaväyliltä. Lähistöltä kuului metsästyskoiran ääntä. Pihapiirissä oli myös vanhan palaneen kodan rauniot.

Eiköhän tuo tuosta joko maadu, tai sitten pikkuhiljaa pala nuotioissa ja uuden kovan kamiinassa.

Hammaskurusta matka jatkui seuraavana päivänä kohti Luiroa ja Luiron saunaa. Mentiin perinteistä reittiä Pitkäojan yli ja Kärppäpäiden ali. Vaikka polku on aika kapea, ei matkaan mennyt kovin montaa tuntia.

Luirolla oli perinteisesti täysi kaaos ja kymmeniä vaeltajia. Vallattiin ensin Rajan tupa ruokailua varten, mutta yöksi laitettiin kuitenkin teltta ihan Luirojärven rantaan. Saunaankin päästiin suht kivuttomasti.

Illalla Luirojärven ylle piirtyi revontulet.

Järkkäri ja jalusta kannatti kantaa Aittajärveltä tänne saakka taas kerran.

Telttayön jälkeen nautittiin aamiainen Rajan tuvalla ja lähdettiin sitten kohti Apujoukkojenvaaran porokämppiä, Pälkkimäojan laavua ja edelleen kohti Sarviojaa.

Pälkkimäojalla pidettiin ruokatauko ja sitten suunnattiin suon yli kohti Pälkkimäpäätä ja sen sivuitse kohti Sarviojan latvoja.

Kelikin oli suhteellisen hyvä, etualalla Apujoukkojenvaara ja takaoikealla Luirojärvi. Sarviojaa seuraten oli verrattaen hyvä kävellä Sarviojan tuvalle. Kyseessä oli siis tälle reissua jo toinen visiitti sinne. Oltiin perilläkin vähän paremmin valoisan aikaan mitä ensimmäisenä päivänä. Laitettiin taas teltta pihalle.

Sarviojan vartta jo lähempänä tupaa.

Seuraavana aamuna päätettiin lähteä Aittajärvelle kerrankin suoraan Kaarnepään yli. Nousu oli kyllä hengästyttävä, mutta ylhäällä oli tosi paljon parempi kulkea mitä Maantiekuruun länteen päin menevän polun kautta. Ja loppujen lopuksi nousumetrejäkään ei tule edes sataa enempää vaikka menisi huipun kautta. Kaarnepäältä mentiin Kuotmuttipäälle ja laskeuduttiin vasta Vetämäkurusta lähelle poroaidan porttia.

Siitä sitten viimeiset kilometrit Suomujoella, ylitys vaijerin kohdalta ja pieni patikka autolle.