Viime syksynä tuli käytyä taas kerran UKK-puistossa. Neljän vuoden tauon jälkeen lähtöpaikaksi palasi Kiilopää. Tai ei ihan varsinaisesti. Pysäköintimaksu napapiirin tuolla puolen – jopa latukerhon jäseniltä – korpeaa niin paljon, että jätin auton Ruijan polun parkkipaikalle Kiilopään tien varteen. Se säilyi siinä hienosti vaelluksen ajan.
Kamera tilttasi reissussa, joten kuvia on hyvin vähän tällä kertaa.
Lähdin parkkipaikalta etelän suuntaan kohti Sivakkaojan laavua. Jokunen ihminen tuli vastaan alkumatkasta. Sivakkaojan Laavulta marssin Niilanpään porokämpälle, sitten Suomunlatvan laavulle ja siitä vielä edelleen Suomunruoktuun. Tuvalla oli jonkun verran väkeä.
Olen käynyt Suomunruoktulla ainakin kolmesti ennen, mutta nyt intouduin katsomaan miltä joen toisella puolella oleva museotupa näyttää. Siellähän se paikoillaan oli, ei mitenkään erikoinen muuten kuin historiansa puolesta.
Seuraavana päivänä lähdin Suomunruoktulta kohti Tuiskukurua. Aitaojan jälkeen valitsin Suomujoen varrella kulkevan reitin kohti Salonlammen laavua.
Salonlammella keittelin päivän sapuskat ja pitelin vähän tulia.
Laavulta jatkoin Tuiskukuruun. Keli muuttui vähän sateiseksi, mutta matka ei ollut onneksi pitkä. Tuiskukurussa olin yötä, ja jatkoin seuraavana aamuna Luiron suuntaan.
Luirolla olin sen verran ajoissa, että saunaa ei vielä oltu ehditty lämmittää. Siispä toimeen. Puita vajasta, vettä järvestä ja tulet vesipadan ja kiukaan alle. Saunojia riittii koko illaksi, ja taisipa osa mennä kylpyyn vasta hämärän tullen. Luonnollisesti uiminen kuului myös ohjelmaan. Ilta meni turinoidessa ja yö nukkuessa.
Luirojoen yli kulkee nykyisin silta, olipa se järkevää tai ei. Lähdin kuitenkin katselemaan mitä vasemmanpuoleisella, eli länsirannalla löytyy. Kävin tutkimassa rantoja ja tulipaikan.
Luirolta jatkoin matkaa takaisin Tuiskukuruun, jossa olin seuraavan yön. Menin Tuiskukuruun Ampuojalta Tuiskupään huipun kautta. Näin ei tullut kahteen kertaan käveltyä ainakaan koko matkaa.
Tuiskukurun tuvalla oli normaalit yöpymiskuviot ja lähdin sitten aamulla Tuiskukurun reunalla kulkevaa polkua pitkin kohti Kotakönkään laavua ja Lankojärven tupaa. Vähän ennen Kotaköngästä tuli vastaan seurue, joka oli kaiketi ollut laavulla yötä. Muita kulkijoita ei näkynyt.
Kotakönkään kohdalta ylitin Suomujoen siltaa pitkin. Polku meinasi välillä hävitä kallioiden väleihin, mutta jokea seuraamalla Lankojärvi tuli viimein vastaan. Olen kävellyt tämän välin toisinpäin joskus aikoja sitten, mutta maisemat näyttivät näin päin kulkien ihan uusilta. Mukava reitti.
Lankojärvellä istuttiin pitkälle iltaan nuotion äärellä, väkeä oli paikalla kohtuullisesti.
Aamulla oli tavoitteena lähteä ajoissa liikenteeseen, sillä ajattelin ehtiä autolle niin, että ehdin ajamaan vielä pitkän kotimatkan samana päivänä. Joten reppu selkään ja kohti Rautulammen tupaa. Enpä arvannut, että tämä vierailu on minun osalta viimeinen Rautulammen tuvalla. Tupahan paloi seuraavana talvena.
Rautulammella hieman ruokailua ja rivakasti kohti Niilanpäätä. Siellä oli 30 hengen seurue päiväretkellä, joten en pysähtynyt pidemmäksi aikaa. Lähdin kohti Kiilopäätä, ja käännyin sitten länteen kohti Sivakkaojan laaksoa. Laavun kohdalta käännyin kohti Ruijan polkua ja kohta olinkin jo autolla.
Mukava viiden yön reissu tupiin tukeutuen, repussa vain välttämättömimmät tarpeet.
Tein tälle reissulle käytännössä kaikki ruuat itse. Kuivattua jauhelihaa, couscousia, mausteita ja tyhjiöpakkaajalla ilmat pois pusseista. Ruuat menevät yllättävän pieneen tilaan, ja rinkan sijaan kantolaitteeksi riittää reppu.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Sokosti 