Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Itäkaira aloittelijan näkökulmasta

Niin kutsuttu Itäkairan alue vaikuttaisi olevan aloittelijan kannalta mukava paikka harrastaa vaeltamista.

Kävin itse tänä syksynä alueella ensimmäistä kertaa, kun syysvaellus suuntautui sinne perinteisen Aittajärveltä etelään menon sijaan.

Alue on täynnä tupia, saunoja ja välimatkat ovat lyhyet. Lisäksi suurin osa tupien väleistä kulkee valmiita polkuja pitkin, ja suot on pitkostettu. Joskin osa pitkospuista on jo hieman huonossa kunnossa.

Alueelta löytyy mm. seuraavat tuvat:

Härkävaara AT + sauna

Peskihaara AT

Naltiojoki AT

Vieriharju AT + sauna

Peuraselkä AT

Tahvontupa AT + VT + sauna

Siulanruoktu AT

Manto-Oja AT

Mantoselkä AT + VT

Lisäksi Jussinmurustalla eli Keskipakoilla on laavu huusseineen. AT tarkoittaa tietenkin autiotupaa ja VT varaustupaa.

Ohessa nopeasti kyhätty välimatkataulukko tupien (ja yhden laavun) välillä polkuja pitkin. Härkävaaran poluista minulla ei ole tietoa, joten jätin sen tästä pois. Samoin esim. Kemihaara – Naltiojoki on poluton etäisyys, mutta ei kuitenkaan linnuntietä pitkin vaan oletettua kulkureittiä.

Kuvankaappaus 2015-10-21 kello 22.09.48

Suurin osa tupien väleistä on suhteellisen lyhyitä ja maasto tasaista. Kovin nousu lienee Peuraselästä Jussinmurustan suuntaan, eikä sekään ole kovin paha.

Mikä tekee sitten Itäkairasta aloittelijalle sopivan, muutamia syitä.

  • Ei lähes ollenkaan mäkiä noustavaksi rinkan kanssa, vain Jaurun laakso käytännössä vaatii nousun pois tullessa. Sopii siis myös huonokuntoisellekin.
  • Puhelimen kuuluvuus on suhteellisen hyvä, silti kannattaa harkita esim. PLB-laitetta.
  • Tupia käytännössä muutaman kilometrin välein, rengasreitin tapaisen saa hyvin pienillä siirtymillä.
  • Usealla tuvalla on sauna peseytymistä ja rentoutumista varten
  • Tupien välillä on selkeät polut, vaikkakaan ei merkityt. Lisäksi suo-osuudet on pitkostettu. Useat polut kulkevat poroaitojen tuntumassa ohjaten suuntaa.

Kovin suuria maisemaelämyksiä Itäkaira ei tarjoa, vaan samanlaista maisemaa löytää etelänkin soisista kansallispuistoista. Avotuntureita siintää tietyissä suunnissa. Alueella on vaihtelevasti kuusimetsää ja kuivempaa mäntymetsää. Osa pätkistä saattaa olla hieman kosteita, varsinkin sateiden jälkeen. Kuusi- ja mäntymetsät vuorottelevat lomittain maastossa.

Mitä suosittelisin?

Kemihaarasta Manto-ojalle ja edelleen Mantoselkään. Siitä poroaitaa myöten Vieriharjuun saunomaan. Leveää polkua takaisin Kemihaaraan. Helppo reitti saunalla, ei juuri eksymisen vaaraa.

Kemihaarassa on metsähallituksen parkkipaikka jossa on huussi ja lämpötolpat autoille. Kulku reiteille menee Kemihaaran Loman pihan läpi. Siellä on myös suihkumahdollisuus ja muita palveluita.

Löydetty otsalamppu

Löysin otsalampun UKK-puistosta. Vain sinä ja minä tiedämme minne mahdollisesti kadotit sen ja millainen se on?  Laitan tulemaan tietoja vastaan sen postissa. sokosti.suomujoki@gmail.com

Olen ollut hieman hiljaiselossa. Kyselyitäkin on tullut. Koitan aktivoitua pikkuhiljaa 🙂

Saariselällä 2014

Pikkuisen hiljaista ollut blogissa, mutta palataanpa pari kuukautta taaksepäin Saariselän maisemiin.

Tällä kertaa lähdin liikenteeseen Kiilopäältä, jonne kaveri minut pudotti kyydistä ja jatkoi omalle reissulleen Muotkatunturiin. Perinteisesti ensin Suomunruoktulle, josta Tuiskukurun kautta Luirolle saunomaan.

IMG_3709

Suomunruoktulla lähtötunnelmissa. Seuraava etappi oli Salonlampi, Kustunlampi, Kallenlampi tai mikä se nyt ikinä onkaan.

IMG_3730

Luirolla vierähti pari päivää ja välipäivänä kävin kuljeksimassa Sokostin eteläpuolella puurajassa. Sitten jatkoin telttayöksi Kaavitsalammille. IMG_3906

Kaavitsalammilta matka jatkui Sarviojalle ja alkoi myös tulemaan lunta.

IMG_3968

Poluilla vähemmän, mutta Lupukkapään tienoilla enemmänkin.

IMG_3972

Kiertelin seuraavana päivänä vielä lumisilla tuntureilla ja toisen yön jälkeen suoriuduin Aittajärvelle, josta kaveri tuli minut noutamaan. Neliveto oli hyvä lisä lumisessa mäessä, kun alla oli vielä syyskuisesti kesärenkaat. Lunta riittikin sitten paluumatkalla aina Paltamoon saakka.

Kuivattelua

Homma etenee ja reissu lähenee 🙂

image

Varustelekan Mil-Tec housut ovat paskaa

Olen ostanut about neljät varustelekan Mil-Tec katkolahjehousut.

Näissä on ok leikkaus, sopivasti taskutilaa ja irroitettavat lahkeet kohtuurahalla (36 euroa).

Viimeisen kahden viikon aikana näistä on irronnut kolme nappia. Toinen, kun laitoin housuja kiinni ja toinen, kun hyppäsin SUV:ini penkille. Napit ovat käytännössä kiinni pyhällä hengellä.

Tässäpä äsken helvettiin lentänyt nappi, tai siis napin paikka:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus niitä lentää hittoon kaksi kerralla, eivät tajunneet myydä henkseleitä kylkiäisenä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerran olin Kuonjarjoen tuvalla, ja lahkeen alaosa jäi vähän kantapään alle. Tuloksena koko katkolahkeen vetoketju irtosi ompeleista. Lankana on kaiketi käytetty hämähäkinseittiä tai vastaavaa räkälankaa. No teipillä kasaan ja 23 km Kilpisjärvelle, onneksi olin paluumatkalla.

Perspuolella on vahvikeosa. En tiedä mikä sen funktio on, kun se irtoaa vaikka näillä ei juurikaan istuisi:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuossa kuvassa se on muuten irronnut vasta lievästi, toisista se irtosi lähes kokonaan. Mutta kyllähän tämmöisellä peikolla kuuluu roikkua häntä perässä pitkin kairaa.

Nämä ostamalla saa käytännössä valmiiksi leikatun ompelusarjan, joka on hepattu yhteen. Siitä on sitten helppo ommella saumat niin, että ne kestää esim. istumista tai kävelyä – tai pukemista.

Näin muuten käy, kun perstaskun nappi (joka on vielä kankaan alla jemmassa) kohtaa auton nahkapenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainittakoon, että olen ostanut halpahallista kympillä farkkuja joista ei napit lentele eikä lahkeet irtoile. Siinä mielessä nämä ovat pohjanoteeraus.

Kangashan näissä on lujaa kuin teräs, mutta se ei tarkoita, että ompeleet voi jättää tekemättä.

Varustelekasta saa paljon halvemmalla paljon parempaa kamaa, joten odotan sieltä suunnalta vastavittuiluja tuonne kommenttilaatikkoon. Onneksi näitä ei ollut talvisodassa, sillä muuten kirjoittaisin tätä jossain Тунгускаssa.

Mainitsinko että yksistä housuista reisitasku antoi periksi, ja rojut tippui pitkin kenttää.

Guolasjärven tie

Halti ja sen läheinen seutu tuntuvat suomalaisia karttoja katsoessa olevan kaukana, lähes tavoittamattomissa viikon reissua ajatellen. Moni käykin vain rinkan kanssa Pitsusjärven tuvalla, piipahtaen päivärepulla Haltin päällä ja samoja jälkiä takaisin. Osa taas ottaa lentokonekyydin Pitsukselle tai jopa kopterikyydin Haltille.

Norjan puolella Guolasjärven tie lyhentää kävelymatkan Haltin huipulle kuuteen kilometriin, mutta tien päästä avautuu paljon muitakin mahdollisuuksia.

Itse tie on helppo nakki. Ajetaan Kilpisjärveltä alas meren rantaan Skibotniin, käännytään oikealle ja ajetaan vuonojen rantoja, kunnes saavutaan Kaivuonon pohjukkaan, Birtavarre-nimiseen kylään. Käännytään kylään ja Joker-kaupan jälkeen käännytään oikealle tielle FV333. Tätä tietä ajetaan sitten niin pitkälle, että saavutaan Haltin alle Guolasjärven itäpäähän. Siellä on Reisan kansallispuiston opastetaulu ja runsaasti parkkitilaa.

Tie lähtee merenpinnalta ja käy 800 metrin korkeudessa, joten serpentiiniä ja nousua sillä on toki. Vaikka tie on soratie, niin sinne pääsee käytännössä autolla kuin autolla. Lunta tosin saattaa olla vielä heinäkuun alkupuolellakin, sillä tietä ei aurata. Erilaisia parkkimahdollisuuksia on ennen Guolasjärveäkin, joten loppumatkan voi kävellä jos lumesta on liikaa haittaa.

Guolasjärvelle saavuttaessa on risteys josta voi ajaa myös järven länsipäähän, jossa on voimalaitos/pato. Siinä oli tosin portti, mutta se näytti olevan aukaistavissa. Birtavarren ja itäpäähän välillä ei ollut mitään portteja. Vaellusivuilla puhutaan jostain rumpuputkesta, jonka ylitys vaatisi kivien asetteluja. Itse en tämmöistä putkea havainnut, vaan koko tie oli ihan ajettavissa. Viimeiset viisi kilometriä olivat vähän huonompaa ja matalalla autolla pitää mennä varovaisemmin. Oikeastaan enemmän haittaa tulee, kun tie on päällystetty aika karkella soralla jota renkaat paukuttavat alustaan.

Sitten muutama kuva tähän väliin:

DSC_0489

Lampaita ja alhaalla näkyy viimeiset Birtavarren talot ja tietä laakson laidalla. Laakson perällä on meri.

DSC_0490

Saapuminen Goikegorsan sillalle. Kokonaispaino 18 tn ja akselipaino 8 tn riittävät jonkinlaiselle linja-autollekin, vaikkakin muutamassa serpentiinin mutkassa saattaa joutua funtsimaan ajolinjoja pidemmällä autolla.

DSC_0491

Silta ylitettynä, sillan alla on 50 m pudotus rotkoon, joten kammoisten kannattaa tuijottaa tietä, eikä vilkuilla sivuille 🙂

Mitä Guolasjärven tie sitten mahdollistaa vaellusmielessä?

Norjan puolella on heti kaksi avointa tupaa. Toinen Pitsusjoella 10 km päässä parkkipaikasta ja toinen Somasjärvellä 13 km päässä mentäessä Huortnasvaggin kautta. Pitsusjoen kautta Pitsusjärven tuvalle Kalottireitin varteen tulee vain 18 km ja kalastajien suosiman Valtijoen yläjuoksulle Somaslompoloon sama 18 km. Käytännössä siis päivän kävely, kun Kilpisjärveltä lähtiessä samat paikat saavuttaakseen pitää kävellä kolmisen päivää.

Lähimpänä on Haltin uusi ja vanha autitupa, vain 9 km päässä, jos tullaan Guolasjärveltä matalimman Lagosjohkan satulan kautta, siis tuvilta katsottuna luoteesta. Reitti on toki kivinen ja nousua tulee 383 metriä Guolasjärven parkista satulan korkeimmalle kohdalle.

Julkisilla kyydeillä bussilla pääsee Skibotniin, josta voi ajaa taksilla Guolasjärvelle. Myös Kilpisjärven taksi kuljettaa perille. Näppärä sopii tietysti autonsiirron toisen vaellusporukan kanssa vaellusfoorumeiden treffipalstoilla.

Itse olin omalla autolla, ja tein rengasreitin, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani.

Tie mahdollistaa myös vaelluksen Norjan puolella, jossa ei juurikaan ole vastaantulijoita. Guolasjärveltä voi lähteä käytännössä mihin suuntaan vain. Itsenäni kiinnostaisi esim. Lossun suunta Guolasjärven eteläpuolelta mentynä ja Reisan laakso koilliseen mentäessä. Reisan kansallispuiston rajalle on 10 km Guolasjärveltä.

Kartaksi suosittelen Norjalaista maastokarttaa Ráisduottarháldi 1:50000.

Elokuun vaellus Haltin ympäri

Kipeästä jalasta huolimatta auton keula suuntautui kohti Guolasjärven itäpään parkkipaikkaa. Siitä sitten lähdin suuntaamaan kohti Pitsusjoen ja Pitsusjärven tupaa.

guolas

Ensimmäisen yön olin Pitsusjoen tuvalla Norjan puolella. Vähän vaille 11 illalla tuli tuvalle kaksi norjalaista, joilla oli varusteena vesipullo. Kännykkäkin oli hävinnyt. Olivat nousseet Guolasjärveltä Haltille ja oli tullut sumu. Olivat sitten laskeutuneet alas suoraa reittiä ja ajautuneet Guolasjärven sijaan yli 10 km päähän Pitsusjoelle ja onnekseen juuri sen ainoan tuvan kohdalle. Täsmättiin sijainti kartasta ja he lähtivät vielä neljän tunnin marssille autolleen.

Seuraavana päivänä lähdin kohti Pitsusjärveä. Rajalla olevasta poroaidasta en löytänyt kulkuaukkoa, joten rinkka yli ja mies perässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vielä Pitsusjoen tupa kuvassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsusjärvellä olikin sitten porukkaa niin teltoissa, autiopuolella kuin varauspuolellakin. Kovasti turistiin, ja olihan siellä legendaariset Eki ja Keijokin – viettävät Käsivarreen tuntureilla 3 kk vuodesta. Puhelinyhteydet Pitsukselta ovat heikentyneet. Ennen sai yhteyden kaikilla operaattoreilla poroaidan aukosta vaan nyt ei Sonera pelannut edes ylempänä Ridnin rinteillä. Elisalla ja DNA:lla tuntui olevan verkkoa, mutta itse Soneralaisena jouduin ottamaan yhteyden Norjan verkon kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin yötä tuvan sijaan teltassa. Mukana oli siis tuo uusi Hoolie 2, josta olenkin saanut useita kyselyitä. Kyllä se vaan on hinta/laatu/painosuhteeltaan varsin oiva kampe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsuksen tuvan pohjoisseinä kylpee ilta-auringossa. Edelleen kelit suosivat, vettä satoi vain ensimmäisenä yönä, kun makoilin Pitsusjoen tuvan patjoilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsusjärveltä lähdin kohti Kopmajokea, mutta en tikkureittiä pitkin vaan suoralla suunnalla kohti Ridnijärveä. Ridnin päällä kävin jo muutama vuosi sitten, joten se jäi nyt huiputtamatta. Kulkumaasto Pitsukselta Ridnille on todella mukavaa tunturinummea. Klikkaa oheinen panoraama isommaksi, vasemmassa reunassa on Etu-Halti eli Gieddistsokka ja siitä oikealle pilkottaa Haltin uusi tupa. Sitten Ridni ja Kivijärvi. Ridnijärvi jää Ridnin alle kumpareen taakse piiloon. Oikealla kädellä on Lassavarri.

ridni

Ja sitten se Ridnijärvi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ridniltä suuntasin Cahppesjavrille, jonka niemestä tikkupolku menee. Siitä edelleen Kopmajoen latvoille, minne piru lienee viskonut muutaman kiven kulkijan kiusaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Menin ensin joenvartta alhaalla kurussa, mutta nousin myöhemmin kummallekin sivulle. Sieltä saavuin sitten aikanaan Kopmajoen tuvalle, jonne jäin yöksi. Ketään muuta ei näkynyt. Kävin myös illalla katsomassa Rajavartioston Somaslompolon tupaa, itikoita oli tyynessä kesäillassa ihan huolella.

Saapuminen Kopmajoelle, tupa häämöttää jo ja kohta olenkin pihassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rajavartiostokin oli lähtenyt lomille, näillä tuvilla ei taida olla enää kuin viihdekäyttöä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kopmajoelta jatkoin seuraavana päivänä eteenpäin. Tarkoitus oli kulkea Somashyttalta mönkijäuraa Guolasjärvelle, mutta pieni karttojen selailu houkutteli kokeilemaan reittiä Nealgejavrin ja Huortnasvaggin kautta. Ensimmäisenä tuli vastaan metsähallituksen absurdi viritys.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poroaidan yli on rakennettu portaat, mutta portaiden yläpäässä menee kuitenkin poroaidan langat ja vieressä ihan toimiva portti. Toivottavasti tämä on vielä kesken. Toiset rappuset on lähempänä Somaslompoloa. Sieddesaivan tienoilla.

Menin poroaidan taakse ja edelleen Somashyttalle. Sielläkään ei ollut vieraskirjan mukaan ollut kovaa huisketta, mutta muutamia pitkänmatkalaisia oli pysähtynyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Somashyttalta sitten kapusin noin 250 metriä ylöspäin ja laskeuduin takaisin Guolasjärvelle. Sää oli aurinkoinen, muutaman pilven lipuessa hiljalleen taivaalla. Hieno reissu kaikenkaikkiaan.

Nealgejavri:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huortnasvaggia, Guolasjärvi näkyvissä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomalaisten autot vaarassa Norjassa

Aiemmin kevättalvella oli uutisissa, että suomalaisten autoja oli hajotettu Finnmarkissa Norjassa:

NRK:n uutinen

Lapin kansan uutinen

Nyt kuulin, että myös kesäaikaan sama homma on jatkunut nyt heinäkuussa. Norjalaiset vatipäät tuskin erottavat kalastajien autoa retkeilijöiden autoista, joten pysäköinnin suhteen kannattaa olla tarkkana. Poliisihan ei näitä viitsi selvittää, joten paras lienee välttää koko Pohjois-Norjaa, tai sitten hankkia liiketunnistimella varustettu, tallentava kamera autoon.

 

Hätälähettimen hankinnasta

Yleensä vaellan yksin ja siitä syystä olen monesti kulkenut sellaisia reittejä pitkin, jonne yleensä pitäisi jonkun sattua muutaman vuorokauden aikaikkunassa, tai josta on kännykkäyhteys. Nyt aion laajentaa reviiriä sen verran, että piti hankkia kaiken varalle hätälähetin. Tätä vehjettä en toivottavasti tarvitse koskaan, mutta viisas varautuu.

Muutamat talebaanit suhtautuvat näihin vehkeisiin varauksella, koska heille ei voi yksinkertaisesti sattua esimerkiksi tulehtunutta umpilisäkettä, äkkinäistä infarktia, tai poikkinaista jalkaa. Kovia sissejä, mutta en itse usko olevani kuolematon vaan kuulun tuohon vaellusnetissäkin mainittuun turvallisuushakuiseen pullamössösukupolveen *). Toki tämmöinen laite voi altistaa suurempaan riskinottoon, josta aiheutuu tapaturma, mutta sairauksien ilmentymiseen tämä tuskin vaikuttaa, vaikka jotkut niin uskovatkin.

Huomauttaisin vielä, että joskus saattaa joku muukin olla hädässä. Toivottavasti turvalaitteiden vastustajat muistavat sitten hädän hetkellä huomauttaa paikalle sattuneille, että ketään ei soiteta apuun.

Kovien miesten jälkeen itse asiaan:

Vaihtoehtoja on kaksi eli SPOT tai sitten ihan virallinen PLB-laite. SPOTin kautta avun saaminen ei ole välttämättä ihan yksiselitteinen juttu, ja siinä on kovat maksut – 119 euroa vuodessa. SPOTilla on myös pohjoisessa taipumus olla katveessa, eikä tarvitse mennä kuin Kilpisjärven seudulle, jolloin yhteys pätkii.

PLB-laitteessa viestintävirastolle maksetaan 20 euroa vuodessa radioluvasta, eli pitkässä juoksussa tämä on varmatoimisempi ja edullisempi vaihtoehto.

Prosessi eteni seuraavasti: Viestintäviraston nettikaupasta shoppaillaan radiolupa pankkitunnuksilla ja sähköpostiin kolahtaa laitteeseen ohjelmoitava koodi. Sitten tilataan vekotin myyjäliikkeen verkkokaupasta ja tilauksen yhteydessä kerrotaan tämä koodi. Liike ohjelmoi laitteen ja lähettää sen asiakkaalle. Koko tähän prosessiin meni aikaa 28 tuntia, alkaen siitä kun keksin ostaa PLB:n – siihen hetkeen, kun laite oli käsissäni. Kivijalkaputiikissa asioiva hoitaa radioluvat ja laitteen kouraan 10 minuutissa. Helppoa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvassa on myyntiboksi, vyökotelo, itse laite, ja alla teline jonka voi kumilenkillä virittää esim. rinkan solkeen tai pelastusliiviin. Laite painaa 116 grammaa, eli on tosi kevyt. Esimerkiksi ensimmäisen sukupolven Spot painaa tuplat.

Homma toimii siten, että hätätilanteessa kiskaistaan vasemman yläkulman mustasta nupista antenni pihalle ja painetaan keltaisen luukun alla olevaa punaista nappia. Laite lähettää 406 MHz taajuudella GPS-koordinaatin sisältävän hätäsanoman satelliitiin, josta se ohjautuu Turun Meripelastuskeskukseen ja ulkomailla myös sen maan viranomaisille, missä sattuu kulloinkin olemaan. Sitten viranomaiset toivon mukaan pistävät jonkun paikan päälle ihmettelemään hädän laatua.

Samalla laite lähettää 121,5 MHz taajuudella hätäsignaalia, minkä mm. yli lentävät lentokoneet nappaavat. Käytännössä nykyisin tätä taajuutta käytetään vain lähiharavoinnissa. Tämmöinen GPS:llä varustettu vekotin on suhteellisen tarkka, pelastajille menee paikkatieto noin 200 m tarkkuudella. 121,5 MHz taajudella paikannusalue on säteeltään 10 km, eli varsinkin metsämaastossa työtä lisäävä.

Niin se laitteen koko, on se pieni:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*) Ketjussa ”Hätälähettimet (ei gsm) tai muut viestintälaitteet”

Patvinsuolla köyhäilemässä

Kävin testaamassa halpasettiäni Pohjois-Arjalan Patvinsuolla. Mukana olisi siis:

  • Bilteman 17 euron teltta
  • LK 35 reppu 20 eur
  • Fleecehuopa ja Vaeltaja-makuupussi 25 eur
  • Kiinalainen minitrangian kopio 10 eur
  • 5 euron solumuovialusta
  • muutama muu ykköseuroja maksava kampe

Kaikkiaan koko setille ruokineen ja oluineen tuli hintaa alle 100 euroa.

Kävelin vuorokauden aikana 40 km, ensin Suomunjärven ympäri ja sitten Patvinpolun. Huonokuntoiselle aika kova veto – ja tuntui kyllä loppumatkasta ja varsinkin kotona.

Yötä olin Majaniemen taukopaikalla, Koitereen rannalla. En nähnyt ketään muuta koko reitillä, paitsi muutama karavaanari oli parkissa Kurkilahden P-paikalla. Kohde sopii siis nähdäkseni massoja välttelevälle talibaanille varsin hyvin.

Repulla oli painoa suht paljon vaikka kyseessä oli yhden yön reissu. Osaltaan paino selittyi suurehkolla nelosoluen ja makkaran määrällä. Kannoin myös kaikki vedet mukana, jotta ei tarvinnut ruveta keittopuuhiin. Eteläisen Suomen kohteet ovat siitä harmillisia, että pintavesiä ei kehtaa oikein juoda, mutta toisaalta kohteet ovat niin pieniä että muutaman litran voi kantaa mukana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sen verran kuuma keli tuli jossain vaiheessa, että vesi meinasi loppua. Sitten tuli kuitenkin kunnon ukkoskuuro suoraan päälle. Onnekseni olin yhdellä taukopaikalla siihen aikaan, ja viritin kattilan puuvajan räystään alle. Puoli litraa sadevettä syntyi hetkessä.

Joka paikassa oli suht selkeät opasteet, mutta Patvinpolulla juuri kansallispuiston ulkopuolella metsähullutus on tehnyt hakkuita, niin että polkua ei meinaa löytää. Samoin polun viereen on hakattu aukko, ja tämän takia puita on kaatunut myöhemmin myrskyssä polulle tukkien sen. Sama firma sekä suojelee, että tuhoaa rahan kiilto silmissä, hankala arvostaa kovin korkealle.

Suomunjärvi on jees paikka. Polku on selvästi näkyvissä ja pitkoksissa ei ole säästelty. Mukavia hiekkarantoja on siellä täällä, ja telttailurantojakin useampia. Koska ruuhkaa ei ole, niin jokaiselle löytyy oma ranta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten tämän kansallispuiston nimikin sanoo, niin pääroolissa on kuitenkin suot. Siispä sinne ihmettelemään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka poluilla on usein metsässäkin pitkokset, niin varsinkin Teretin jälkeen metsäosuuksilla kasvaa korkea heinä joka märkänä kastelee housut ja kengät. Suosittelen ottamaan mukaan säärystimet. Kulkijoita on sen verran vähän, että polut ovat tosi kapeat, ja pitkoksetkin usein vain yhden lankun levyiset.

Ilta oli jo pitkällä, kun pääsin Teretin lintutornille ja siitä edelleen Majaniemeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teretin torni on suht korkea, puiden latvojen yläpuolelle yltävä. Raput olivat jyrkät ja hiton liukkaat. Takaisin piti tulla peruuttamalla.

Koitere on säännöstelty järvi ja siitä syystä rannoilla on jyrkät törmät. Kannot vedessä muistuttavat ajasta ennen vedenpinnan nostoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Patvinpolku jatkuu ensin Koitereen rantaa ja sitten tullaankin lossille, jolla pitää ajella Nälämänjoesta yli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lossimatkan jälkeen on ensin metsää, sitten suota ja taas metsää, ja jopa pieni mäkikin. Muutenhan koko puiston alue on suhteellisen tasaista lakeutta, vaikka ollaankin vaarojen Suomessa. Ajoin muuten Patvinsuolle Lieksasta Kontiovaarantietä. Se on elämys, joka kannattaa käydä ajamassa, varsinkin talvella jos sattuu keli, että ei ole penkkoja ja tie on niljakkaalla jäällä 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kumpanakin päivänä oli sadetta ja ukkosta, vaikka juuri ennen reissua sekä Ilmatieteenlaitos että Foreca lupasivat aurinkoa pilvettömältä taivaalta.

Varusteet toimivat. Rinkkaa on tosi hyvä kantaa, vaikka siinä on vain olkaviilekkeet. Teltta oli mitä oli. Yksikerroksisena se keräsi aika paljon kondenssia seinille, vaikka tuuletusaukko on katossa ja ulkonakin kävi tuulenvire koko yön. Syy lienee korvausilman saannissa – ulko-ovea ei voi pitää auki, koska mahdollinen sade tulisi suoraan jaloille hyttysverkon läpi johtuen viistosta oviseinästä. Teltta sopii just ja just 180-senttiselle, jos on yksin – silloinkin pitää nukkua vinottain.

Kympin trangia Ebaysta oli huippu – en huomannut eroa viralliseen versioon. Makuupussi ja viltti toimivat hyvin yhteen.

Jatkossa aion panostaa lähialueretkeilyyn enemmän, aina ei tarvitse lähteä viikoksi Lappiin tai kaukomaille retkeilemään.