Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Kategoria-arkisto: Käsivarsi

Paraksen huiputus

Kesän tähän mennessä pisin reissu suuntautui Norjaan Paraksen huipulle.

Jätin auton Kilpisjärvelle, ns. Mallan parkkipaikalle. Mielessä kävi, olisiko pitänyt hakea tullista Norjan tupien avain, mutta jätin sen kuitenkin hakematta. Sen jälkeen aloitin taipaleen kohti Kuohkimajärven autiotupaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reitti kulki tuttua polkua Mallan luonnonpuiston läpi ja noin kolmen tunnin päästä saavutin Kuohkimajärven tuvan, jossa sitten ruokailin. Tuvalla oli muutakin porukkaa ja jatkoin vielä matkaa ensin rajapyykille ja siitä edelleen Ruotsin ja Norjan rajalinjaa seuraillen kohti ylempiä maita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lämpöä ja itikoita riitti koivikossa kulkiessa. Laitoin leirin pystyyn Norjan puolelle rajaa selkeästi avotunturin puolelle. Aamulla jatkoin matkaa kohti Gappohyttaa. Siellä oli kaikki ovet lukossa ja ilma oli käymässä selkeästi huonoksi. Laitoin teltan tuvan lähistölle ja kohta alkoikin tuulemaan ja satamaan. Aikomus olisi ollut mennä vielä lähemmäksi Parasta saman päivän aikana, mutta jäin sijoilleni.

Mukana oli hieman reilumpi kahden hengen Wild Countryn teltta, josta olenkin kirjoittanut. Grammaus vähän kärsii, mutta toisaalta sadepäivänä on hieman enemmän tilaa oleskeluun. Laitoin kaikki ruuat keittimellä teltassa sisällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavana aamuna oli jo selkeästi parempi keli, ja aloin pakkailemaan tavaroita. Joku sissi oli koko yön tuulessa ja sateessa Gappohyttan saunan rappusilla yöpymässä ilman mitään majoitetta.

Suuntasin Gappolta suoraa reittiä kohti Parasta Visiedgan läpi, ja tarkoitus oli laittaa teltta mahdollisimman ylös. GPS näytti teltanpaikalla korkeudeksi 800 m, mutta myöhemmin selvisi, että korkeammallakin on teltanpaikkaa ja vettä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paraksen huippu oli koko ajan jonkinlaisen pilven ympäröimä, ja mietin jo huiputuksen järkevyyttä. Sitten keli kuitenkin selkeni. Suuntasin ensin teltaltani oikealle puolelle pitkän harjanteen päälle. Siellä olisi ollut myös teltanpaikkaa huikeilla näkymillä ja myös vettä useammassakin paikassa.

Hetken kuvattuani ja ihmeteltyäni jatkoin kapuamista. Tasaisen harjanteen jälkeen on ensin melko jyrkkää nousua jonka jälkeen nousu hieman tasaantuu. Nousureitti on merkitty punaisilla kepeillä ja koivunpätkillä, huipulle menee selkeä polku.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse kiipeäminen oli kevyempi ponnistus mitä ensin kuvittelin. Matkanahan tuo ei ole kummoinen, mutta korkeusmetrejä teltalta tulee kuitenkin 600. Kohta huippu kuitenkin häämötti ja sieltä avautuivat mahtavat näkymät niin Signaldaleniin, Kilpisjärvelle ja Saanalle sekä Pältsanin suuntaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alastulo kävi nopeasti, polku on sen verran vahva että jalan alla pyörivää irtokiveä on niukasti. Paraksen huipulla olevassa vieraskirjassa oli sen verran nimiä, että huipulla riittää kävijöitä kesäaikaan miltei päivittäin.

Olin teltassa yötä ja lähdin paluumatkalle kohti Kilpisjärveä. En suunnannut Gappohytan ja Golddahytan väliselle polulle vaan päätin oikaista alempaa. Se oli virhe. Alhaalla oli kivistä, purojen ja suvantojen kiertelyä, hankalia kallioita ja ylös-alas harjannetta. Polku olisi ollut hieman etäämpänä, mutta selkeästi nopeampi vaihtoehto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin yötä Golddahyttan pihapiirissä teltassa. Nämä Norjan tuvat ovat hyvin varusteltuja ja suomalainen puritaani-vaeltaja usein välttelee vierailua edes näiden pihoilla. Nytkin täällä sai olla rauhassa. Norjalaiset taas käyttävät tupia tällä alueella enimmäkseen talvella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavana päivänä menin taas Kuohkimajärvelle ja kävin myös kävelemässä Kolttalahdessa katsomassa Malla-laivan venelaituria ja muita paikan rakennelmia. Malla-laivan laituri on Kilpisjärven Ruotsin puoleiselle rannalla, joten kyseessä on Suomen ja Ruotsin pohjoisin kansainvälinen laivareitti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En kuitenkaan lähtenyt laivahullutteluihin mukaan, vaan reitti jatkui takaisin tien varteen tuttua Kalottireittiä pitkin. Olin yötä Kuohkimajärven tuvan pihalla teltassa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tupaa on laajennettu sitten viime käynnin jälkeen. Laverien paikalle on tehty keittiö ja laverien tieltä on kaadettu seinä. Edellisellä käynnillä tuvan pihalla oli myös sauna, mutta nyt siitä oli tehty puuvaja/huussi. Uutta oli myös erillinen varaustupa pihan perällä.

Aamulla kävelin kolmisen tuntia takaisin autolle ja suunnistin retkeilykeskuksen suihkuun ja edelleen kotimatkalle.

Suosittelen Paraksen huiputusta myös hieman vähemmän vaeltaneelle. Reitti on selkeä ja päivämatkat sopivan mittaisia. Lisäksi alueella on jokseenkin kattava tupaverkosto.

Haltin huipun lahjoitus ja journalismin taso

Viime aikoina on mediassa kerrottu, kuinka norjalaisten Facebook-ryhmässä halutaan lahjoittaa Haltin huippu Suomelle vuonna 2017, kun maamme täyttää 100 vuotta.

Muutama selventävä asia ja karttakuva: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Halti&srs=EPSG%3A3067&y=7699357&x=274130&lang=

  • Suomen korkein kohta on 1323,6 mpy
  • Haltin sivuhuippu on Norjan puolella mittauspisteessä 100 metrin päässä 1328 mpy ja siinä lähellä vähän korkeampi 1331 mpy
  • Haltin päähuippu on 1365 mpy ja sinne on matkaa lähes 2 km Suomen rajalta

Toimittajat ovat sotkeneet huiput ja korkeudet iloisesti sekaisin. Hätäpäissään kyhätty journalismi on kamalaa luettavaa.

Seinäjoen sanomat (24.12.2015 klo 18:40)

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/349373-korvatunturi-takaisin-suomelle-ottaisivatko-putin-ja-pakkasukko-mallia

...olisi halukas luovuttamaan palan Norjasta Suomelle. Kyseessä olisi 1331-metrinen Halti-tunturi, joka on Suomen alueen korkein kohta.

Koko Haltin korkein kohta on kuitenkin 1361 metrin korkuinen tunturinhuippu, joka sijaitsee Norjan puolella. Tämän huipun norjalaiset siis haluavat lahjoittaa Suomelle.

No ei, kaikki faktat väärin. Kaikki tiedot olisivat löytyneet esim. netistä hankkeen FB-sivuilta.

Sitten Kauppalehti (24.12.2015 18:54)

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/norjalaiset-haluavat-lahjoittaa-suomelle-tunturin/3tGPQjcM?ref=ampparit:7eaf&ext=ampparit

Alue ei ole suuri, mutta muuten hyvin merkityksellinen Suomen kannalta, sillä sen sisällä on Halti-tunturin korkein kohta, 1 365 metriä meren pinnasta.

No ei ole, pitäytykää talousuutisissa.

Tekniikka ja talous on näppärästi kuvittanut sinänsä asiallisen artikkelin Ridnin kuvalla…

http://www.tekniikkatalous.fi/maailmalta/norjalaiset-haluavat-antaa-100-vuotiaalle-suomelle-lahjaksi-haltin-huipun-6240442

…ja eräässä toisessa artikkelissa oli alkuperäisenä kuvana Saanan kuva.

Tarjosin tekniikkataloudelle korvauksetta käyttöön ottamaani kuvaa Haltista, mutta eihän toimittajat lue palautteita.

Hankkeen torppaamiseksi kaunalehdistö on löytänyt ns. päivystävän dosentin, joka vastustaa hanketta perustellen sitä mm. koulukirjojen päivittämisen hankaluudella. Kebnekaisenkin korkeus muuttui muutamia vuosia sitten sulamisen vuoksi. Ja minun maantiedon lukion kirjassa oli niin monta muuta virhettä, että yksi seitsemän metrin heitto on siinä pieni typo.

Guolasjärven tie

Halti ja sen läheinen seutu tuntuvat suomalaisia karttoja katsoessa olevan kaukana, lähes tavoittamattomissa viikon reissua ajatellen. Moni käykin vain rinkan kanssa Pitsusjärven tuvalla, piipahtaen päivärepulla Haltin päällä ja samoja jälkiä takaisin. Osa taas ottaa lentokonekyydin Pitsukselle tai jopa kopterikyydin Haltille.

Norjan puolella Guolasjärven tie lyhentää kävelymatkan Haltin huipulle kuuteen kilometriin, mutta tien päästä avautuu paljon muitakin mahdollisuuksia.

Itse tie on helppo nakki. Ajetaan Kilpisjärveltä alas meren rantaan Skibotniin, käännytään oikealle ja ajetaan vuonojen rantoja, kunnes saavutaan Kaivuonon pohjukkaan, Birtavarre-nimiseen kylään. Käännytään kylään ja Joker-kaupan jälkeen käännytään oikealle tielle FV333. Tätä tietä ajetaan sitten niin pitkälle, että saavutaan Haltin alle Guolasjärven itäpäähän. Siellä on Reisan kansallispuiston opastetaulu ja runsaasti parkkitilaa.

Tie lähtee merenpinnalta ja käy 800 metrin korkeudessa, joten serpentiiniä ja nousua sillä on toki. Vaikka tie on soratie, niin sinne pääsee käytännössä autolla kuin autolla. Lunta tosin saattaa olla vielä heinäkuun alkupuolellakin, sillä tietä ei aurata. Erilaisia parkkimahdollisuuksia on ennen Guolasjärveäkin, joten loppumatkan voi kävellä jos lumesta on liikaa haittaa.

Guolasjärvelle saavuttaessa on risteys josta voi ajaa myös järven länsipäähän, jossa on voimalaitos/pato. Siinä oli tosin portti, mutta se näytti olevan aukaistavissa. Birtavarren ja itäpäähän välillä ei ollut mitään portteja. Vaellusivuilla puhutaan jostain rumpuputkesta, jonka ylitys vaatisi kivien asetteluja. Itse en tämmöistä putkea havainnut, vaan koko tie oli ihan ajettavissa. Viimeiset viisi kilometriä olivat vähän huonompaa ja matalalla autolla pitää mennä varovaisemmin. Oikeastaan enemmän haittaa tulee, kun tie on päällystetty aika karkella soralla jota renkaat paukuttavat alustaan.

Sitten muutama kuva tähän väliin:

DSC_0489

Lampaita ja alhaalla näkyy viimeiset Birtavarren talot ja tietä laakson laidalla. Laakson perällä on meri.

DSC_0490

Saapuminen Goikegorsan sillalle. Kokonaispaino 18 tn ja akselipaino 8 tn riittävät jonkinlaiselle linja-autollekin, vaikkakin muutamassa serpentiinin mutkassa saattaa joutua funtsimaan ajolinjoja pidemmällä autolla.

DSC_0491

Silta ylitettynä, sillan alla on 50 m pudotus rotkoon, joten kammoisten kannattaa tuijottaa tietä, eikä vilkuilla sivuille 🙂

Mitä Guolasjärven tie sitten mahdollistaa vaellusmielessä?

Norjan puolella on heti kaksi avointa tupaa. Toinen Pitsusjoella 10 km päässä parkkipaikasta ja toinen Somasjärvellä 13 km päässä mentäessä Huortnasvaggin kautta. Pitsusjoen kautta Pitsusjärven tuvalle Kalottireitin varteen tulee vain 18 km ja kalastajien suosiman Valtijoen yläjuoksulle Somaslompoloon sama 18 km. Käytännössä siis päivän kävely, kun Kilpisjärveltä lähtiessä samat paikat saavuttaakseen pitää kävellä kolmisen päivää.

Lähimpänä on Haltin uusi ja vanha autitupa, vain 9 km päässä, jos tullaan Guolasjärveltä matalimman Lagosjohkan satulan kautta, siis tuvilta katsottuna luoteesta. Reitti on toki kivinen ja nousua tulee 383 metriä Guolasjärven parkista satulan korkeimmalle kohdalle.

Julkisilla kyydeillä bussilla pääsee Skibotniin, josta voi ajaa taksilla Guolasjärvelle. Myös Kilpisjärven taksi kuljettaa perille. Näppärä sopii tietysti autonsiirron toisen vaellusporukan kanssa vaellusfoorumeiden treffipalstoilla.

Itse olin omalla autolla, ja tein rengasreitin, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani.

Tie mahdollistaa myös vaelluksen Norjan puolella, jossa ei juurikaan ole vastaantulijoita. Guolasjärveltä voi lähteä käytännössä mihin suuntaan vain. Itsenäni kiinnostaisi esim. Lossun suunta Guolasjärven eteläpuolelta mentynä ja Reisan laakso koilliseen mentäessä. Reisan kansallispuiston rajalle on 10 km Guolasjärveltä.

Kartaksi suosittelen Norjalaista maastokarttaa Ráisduottarháldi 1:50000.

Elokuun vaellus Haltin ympäri

Kipeästä jalasta huolimatta auton keula suuntautui kohti Guolasjärven itäpään parkkipaikkaa. Siitä sitten lähdin suuntaamaan kohti Pitsusjoen ja Pitsusjärven tupaa.

guolas

Ensimmäisen yön olin Pitsusjoen tuvalla Norjan puolella. Vähän vaille 11 illalla tuli tuvalle kaksi norjalaista, joilla oli varusteena vesipullo. Kännykkäkin oli hävinnyt. Olivat nousseet Guolasjärveltä Haltille ja oli tullut sumu. Olivat sitten laskeutuneet alas suoraa reittiä ja ajautuneet Guolasjärven sijaan yli 10 km päähän Pitsusjoelle ja onnekseen juuri sen ainoan tuvan kohdalle. Täsmättiin sijainti kartasta ja he lähtivät vielä neljän tunnin marssille autolleen.

Seuraavana päivänä lähdin kohti Pitsusjärveä. Rajalla olevasta poroaidasta en löytänyt kulkuaukkoa, joten rinkka yli ja mies perässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vielä Pitsusjoen tupa kuvassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsusjärvellä olikin sitten porukkaa niin teltoissa, autiopuolella kuin varauspuolellakin. Kovasti turistiin, ja olihan siellä legendaariset Eki ja Keijokin – viettävät Käsivarreen tuntureilla 3 kk vuodesta. Puhelinyhteydet Pitsukselta ovat heikentyneet. Ennen sai yhteyden kaikilla operaattoreilla poroaidan aukosta vaan nyt ei Sonera pelannut edes ylempänä Ridnin rinteillä. Elisalla ja DNA:lla tuntui olevan verkkoa, mutta itse Soneralaisena jouduin ottamaan yhteyden Norjan verkon kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin yötä tuvan sijaan teltassa. Mukana oli siis tuo uusi Hoolie 2, josta olenkin saanut useita kyselyitä. Kyllä se vaan on hinta/laatu/painosuhteeltaan varsin oiva kampe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsuksen tuvan pohjoisseinä kylpee ilta-auringossa. Edelleen kelit suosivat, vettä satoi vain ensimmäisenä yönä, kun makoilin Pitsusjoen tuvan patjoilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsusjärveltä lähdin kohti Kopmajokea, mutta en tikkureittiä pitkin vaan suoralla suunnalla kohti Ridnijärveä. Ridnin päällä kävin jo muutama vuosi sitten, joten se jäi nyt huiputtamatta. Kulkumaasto Pitsukselta Ridnille on todella mukavaa tunturinummea. Klikkaa oheinen panoraama isommaksi, vasemmassa reunassa on Etu-Halti eli Gieddistsokka ja siitä oikealle pilkottaa Haltin uusi tupa. Sitten Ridni ja Kivijärvi. Ridnijärvi jää Ridnin alle kumpareen taakse piiloon. Oikealla kädellä on Lassavarri.

ridni

Ja sitten se Ridnijärvi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ridniltä suuntasin Cahppesjavrille, jonka niemestä tikkupolku menee. Siitä edelleen Kopmajoen latvoille, minne piru lienee viskonut muutaman kiven kulkijan kiusaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Menin ensin joenvartta alhaalla kurussa, mutta nousin myöhemmin kummallekin sivulle. Sieltä saavuin sitten aikanaan Kopmajoen tuvalle, jonne jäin yöksi. Ketään muuta ei näkynyt. Kävin myös illalla katsomassa Rajavartioston Somaslompolon tupaa, itikoita oli tyynessä kesäillassa ihan huolella.

Saapuminen Kopmajoelle, tupa häämöttää jo ja kohta olenkin pihassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rajavartiostokin oli lähtenyt lomille, näillä tuvilla ei taida olla enää kuin viihdekäyttöä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kopmajoelta jatkoin seuraavana päivänä eteenpäin. Tarkoitus oli kulkea Somashyttalta mönkijäuraa Guolasjärvelle, mutta pieni karttojen selailu houkutteli kokeilemaan reittiä Nealgejavrin ja Huortnasvaggin kautta. Ensimmäisenä tuli vastaan metsähallituksen absurdi viritys.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poroaidan yli on rakennettu portaat, mutta portaiden yläpäässä menee kuitenkin poroaidan langat ja vieressä ihan toimiva portti. Toivottavasti tämä on vielä kesken. Toiset rappuset on lähempänä Somaslompoloa. Sieddesaivan tienoilla.

Menin poroaidan taakse ja edelleen Somashyttalle. Sielläkään ei ollut vieraskirjan mukaan ollut kovaa huisketta, mutta muutamia pitkänmatkalaisia oli pysähtynyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Somashyttalta sitten kapusin noin 250 metriä ylöspäin ja laskeuduin takaisin Guolasjärvelle. Sää oli aurinkoinen, muutaman pilven lipuessa hiljalleen taivaalla. Hieno reissu kaikenkaikkiaan.

Nealgejavri:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huortnasvaggia, Guolasjärvi näkyvissä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juhannus Termisjärvellä

Juhannuksen seutu Käsivarressa on hiljainen. Kulkijoita ei ole, koska nettifoorumeilla vaeltajat on peloteltu lumella ja korkealla olevilla vesillä pysymään poissa vielä muutaman viikon ajan. Siispä sinne.

Auto parkkiin Luontotalon parkkipaikalle, rinkat selkään ja tuttua mäkeä ylös kohti Tsahkaljärveä.

IMG_0131

Ajomatka oli ollut pitkä, ja alkoi kääntyä iltaa kohti. Tarkoitus oli tallustella Termisjärven tuvalle, mutta päätettiin jäädä yöksi matkan varrelle, Marjajärvien pohjoispuolelle. Uusi Saksasta saapunut teltta oli ensitestissä, ja tuntui toimivan hyvin.

Aamulla jatkoimme matkaa mukavassa säässä kohti Termisjärven tupaa. Siellä ei ollut ketään. Edellisenä päivänä olimme nähneet vain yksinäisen poromiehen ajamassa mönkijällä Ailakkavaaran rinteellä.

IMG_0142

Termisjärven tuvalle kulkee selkeä polku, mutta ranta on jonkin verran kosteata suota. Sopuleita oli runsaasti. Tämä on yksi suosikkipaikoistani Lapissa, ja helposti saavutettavissa. Kilpisjärven turistirysät ovat ideoineet tietä tänne. Toivotaan, että pysyy ajatuksen tasolla.

Tuvalla oli lounastaon aika ja sitten matka jatkui ilman rinkkoja kohti Termisjärven itäpäätä.

IMG_0152

IMG_0155

Itäpään joki tuli katsottua siinä mielessä, että ajatuksissa on ollut vaellus Välituntureiden suuntaan Termisjärven kautta. Ylitykset eivät aiheuta ongelmaa.

Itäpäästä kiivettiin Termis-Mallan päälle ihailemaan maisemia.

Ensin kasvot kohti itää:

IMG_0166

Ja sitten näkymä länteen:

IMG_0168

Palasimme tuvalle ja pystytimme teltan. Termiksen tupa on sen verran homeessa, että raikas ulkoilma houkutti enemmän. Ja mukana oli myös koira. Sen saisi toki ottaa tupaa, mutta jos sinne jostain kumman syystä tulisi joku, niin oli vaara joutua telttaan kesken yön. Ketään ei tietenkään tullut, kun vettä ja lunta oli niin reippaasti, eikun…

IMG_0172

IMG_0173

Paistoimme kuitenkin juhannusletut sisätiloissa ennen telttaan siirtymistä. Puolenyön aikaan oli mukavan valoisaa hiljaisessa illassa.

IMG_0178

Seuraavan päivän ajatus oli siirtyä kohti pohjoista, Kuonjarjoen tuvalle. Tämä toki Salmikurun kautta. Edessä oli kivinen päivä, mutta siitä selvittiin hyvin.

Ensin Salmikurun läpi. Koira tuntui suoriutuvan kivikosta kaikkein parhaiten. Moni kaksijalkainen kulkee tämän välin paljon pidemmän kaavan kautta Kutturankurusta, mutta suora linja, paras linja.

IMG_0196

IMG_0197

Salmikurusta päästyämme kuljimme hieman vähemmän kivisiä maita pitkin Naalivaaran sivuise kohti kaukana näkyvää Kaahperusvaarojen terävähköä huippua kohti.

Vielä oli toki yksi kivikko ylitettävänä Kuonjarvarrin itäpuolella.

IMG_0213

IMG_0215

IMG_0219

Kuonjarin tuvalla tapasimmet ensimmäiset vaeltajat. Jotkut olivat varoituksista ja nettikansan pölinöistä huolimatta lähteneet taivaltamaan kohti Haltia.

Teltta vanhan tuvan sijojen viereen ja pientä kiertelyä lähiympäristössä.

IMG_0231

Juhannus on lyhyt, joten olimme reissun käännepistessä. Jatkoimme Kalottireittiä Saarijärven suuntaan, mutta teimme koukkauksen kohti Kaahperusvaaroja Kuonjarjoen alkulähteiltä laakson päästä. Siellä oli mukavaa kävelymaastoa ja hienot maisemat.

Duolljehuhput vähän toisenlaisesta suunnasta:

IMG_0242

Siktagurra vähän erikoisemmasta suunnasta:

IMG_0244

Duolljehuhputláttu:

IMG_0247

Kun päästiin Duolljehuhputin ja Kuonjarvarrin väliseen satulaan, alkoi satamaan tosissaan. Haltin sadetakki ei pitänyt vettä, joten nopeasti teltta pystyyn ja välipalan mutustetuun. Kuuro meni ohi tunnissa ja laskeuduimme Saarijärven tuvalle evästämään vähän lisää. Tuvalla ei ollut ketään.

IMG_0251

Tuvalla oleskelun jälkeen lähdimme viimeiselle leiripaikalle, jo tutuksi tulleen lammen rannalle Muurivaaran itäpuolelle.Ensin kuitenkin odotettiin sadekuurojen väistymistä

IMG_0258

Aamulla oli enää pieni kävelymatka Muurivaaralta Tsahkaljärvelle ja edelleen Luontotalon parkkipaikalle.

Ihailimme Ruotsin ja Norjan puolen lumihuippuisia vuoria.

IMG_0265

 

 

 

 

Erämaahotelli Käsivarteen – hullun hommaa

Sattuipa silmiini uutinen.

Enontekiön kunta ajaa Metsähallituksen kanssa hanketta, jossa Käsivarren erämaan keskelle, tiettömien taipaleiden taakse perustettaisiin Erämaahotelli. Tämä kuulemma tukisi kestävää kehitystä ja niin edelleen. Koska erämaa-alueelle ei voi rakentaa hotellia yrittäjän toimesta, pitäisi Metsähallituksen olla hotellin isäntänä. Ja tämä heti sen perään, kun Metsähallitus myi Villi Pohjola toiminnot. Sen taustalla oli valtion rahantarve ja kilpaijoiden purnaus Metsähallituksen toimimisesta veronmaksajien riskillä yrittäjien riskejä vastaan.

Tässä on kaksi ensimmäistä syytä, miksi hanke ei toteudu:

  • Paikalliset yrittäjät tulevat vastustamaan, että veronmaksajien rahoilla kilpaillaan heidän palveluita vastaan
  • Metsähallitus on vasta lopettanut matkailubisneksen, ja nyt se pitäisi aloittaa uudestaan, ei onnistu.

Aikoinaan Käsivarteen rakennettiin Lavivaaran matkailuhotelli ja laskettelukeskus. Se meni nurin muutamassa kuukaudessa, myöhemmin tuli uusi yrittäjä ja taaskaan homma ei toiminut. Enontekiön kunta voisi tehdä pilottijakson, jossa ostavat tai vuokraavat Lavivaaran hotellin ja Kalmakaltion Loman, palkkaavat sinne vaikka kunnan työttömistä (työttömiä 20%) tekijät pitämään paikkoja auki. Eivät tule menestymään joten,

  • Pilottijakso osoittaa, ettei erämaahotellin pito ole kannattavaa, vaikka käyttäisi 9 eur päivä työttömiä renkeinä.

90-luvulla Munnikurkkion rajavartioasema lakkautettiin, ja yksityinen yrittäjä olisi halunnut ostaa paikan ja perustaa sinne matkailupalveluja. Erämaa-alueelle saa rakentaa tai perustaa yksityisiä juttuja vain Valtioneuvoston luvalla. Homma meni näin:

Vastauksessaan Metsähallitus on torjunut tontin myymisen ja vuokrauksen vedoten erämaalain 4 §:ään, jonka mukaan erämaa-alueeseen kuuluvaa valtion omistamaa maa-aluetta tai siihen kohdistuvaa käyttöoikeutta ei saa luovuttaa eikä antaa vuokralle matkailutarkoitukseen ilman valtioneuvoston lupaa. Metsähallitus on ilmoittanut, ettei maanostoon eikä vuokraukseen suostuta eikä puolleta mahdollisesti valtioneuvostolle osoitettavaa erityislupahakemustakaan.

Ja ministerikään ei puoltanut:

Valtioneuvosto katsoo, että Munnikurkkion rajavartioaseman tontin myyminen tai vuokraaminen matkailukäyttöön rakennusten mahdollistamassa laajuudessa ei erämaalain tavoitteita vaarantamatta ole mahdollista.

  • Valtio ei nytkään tule puoltamaan erämaalain vastaisesti alueelle rakennettavaa hotellia, jos se ei puoltanut edes Munnikurkkion vuokraamista ja peruskorjaamista.

Esimerkiksi 1000 neliön hotelli tulisi väistämättä maksamaan yli kolme miljoonaa euroa erämaa-alueelle rakennettuna. Enontekiön kunnalla on lainaa tällä hetkellä vajaa viisi miljoonaa euroa ja he joutuvat ottamaan sitä vielä lisää kattaakseen perusmenot. Metsähallituksen rahat ovat jo muutenkin tiukilla, sillä tällä hetkellä heillä ei ole edes varaa ajaa polttopuita joka vuosi suurimmalle osalle Käsivarren autiotupia.

  • Enontekiön kunnalla ei ole varaa rakentaa hotellia, tai lainaa joudutaan ottamaan lisää tuhansia euroja per asuakas lisää.
  • Metsähallitus ei kykene edes ylläpitämään perusretkeilypalveluja Enontekiöllä, miten se pystyisi rahoittamaan erittäin riskipitoisen hotellihankkeen.

Yksityiset sijoittaja ja pankit tuskin innostuvat rahoittamaan näin epävarmaa hanketta tämmöisenä aikana.

Surullista tässä on se, että tuleva selvitys tuskin on ilmainen. Raha siihen otetaan enontekiöläisten peruspalveluista ja Metsähallituksen polttopuukassasta. Kun seuraavan kerran jonotat Hetassa lääkäriin tai ihmettelet tyhjää puuvajaa Naltijärvellä, voit miettiä mitä ihmettä tehdään jossain Meekon laaksossa olevalla hotellilla.

Ps. Suomalainen retkeilijä on niin pirun pihi, että se laittaa teltan siihen hotellin viereen ja keittää kahvitkin itse nokipannulla. Me ollaan vähän erilaisia kuin ruotsalaiset tuvalta tuvalle tallaajat.

Puhelimen kuuluvuus Käsivarressa

Kerron tässä artikkelissa puhelimen kuuluvuudesta Käsivarressa Kalottireitillä Kilpisjärven ja Haltin välillä. Karttaa ja maastonmuotoja seuraamalla näillä ohjeilla saa vihiä myös Kalottireitin ulkopuolisista kohteista.

Kilpisjärveltä päin lähdettäessä ensimmäisenä tulee vastaan Saarijärven tupa. Puhelin kuuluu tuvalla ja myös koko matkan Kilpisjärveltä tuvalle, koska Saana näkyy käytännössä koko ajan ja Saanan päällä on tukiasema. Eteenpäin kuuluvutta riittää aina Duolljehuhputin ja Kuonjarvarrin väliseen satulaan saakka. Tämän jälkeen on pieni pätkä katvetta.

Kuonjarjoen tuvalla kuuluu Norjan puolen operaattori, eli hätätilanteessa pystyy hälyttämään apua. Puhelin ei kuulu välttämättä tuvassa sisällä, vaan tuvalta pitää kävellä muutamia kymmeniä metrejä Meekon suuntaan, eli kohti koillista. Jos haluaa yhteyden suomalaisen operaattorin kautta, täytyy kiivetä tuvan takana näkyvän Kaahperusvaaran osahuipun päälle. Aikaa menee normaalikuntoisella noin vartti. Myös tuvan edustalla olevan Kuonjarvarrin päältä kuuluu kotimaiset verkot.

Meekon suuntaan norjalainen operaattori kuuluu koko matkan siihen asti, kunnes lähdetään laskeutumaan kohti Meekon laaksoa. Meekolla puhelin ei kuulu, mutta yhteyden norjaverkkoon saa Saivaaran päältä, tai palaamalla reittiä Kuonjarille päin. Puhelin kuulunee myös Meekonpahdan päältä, mutta tätä en ole itse yrittänyt.

Norjan puolen maston paikkaa en tiedä, mutta selvittämällä sen pärjännee puhelimen kanssa aika laajalla alueella Kuonjarin ja Meekon itäpuolella.

Meekolta eteenpäin katvealuetta on Pitsuksen tuvalle saakka. Metsähallitus on virheellisesti kirjoittanut tupakirjoihin ohjeet, että lähin puhelinpaikka olisi Haltilla 12 km päässä. Tästä on huomautettu, kirjoitettu vieraskirjoihin jne, mutta jostain syystä asiaa ei ole korjattu. Puhelin kuuluu Pitsuksen tuvalta noin 1 km päässä. Avun hälyttämiseen hätätilanteessa menee siten 12 kertaa vähemmän aikaa, kuin metsähallituksen versiossa.

Tässä ohje lyhyesti: noustaan Pitsuksen tuvan takana olevalle Govdanjanggutin rinteelle, jossa menee poroaita. Poroaidassa on korkeimmalla kohdalla aukko ja aukon takana kivikasa. Noustaan kivikasan päälle, ja laitetaan menemään tekstari avuntarpeesta sellaiselle henkilölle, joka sitten sovitusti hälyttää viranomaiset paikalle.  Kenttä voi olla heikko, mutta olen saanut paikalta ihan puheyhteydenkin kotiin.

Pitsukselta eteenpäin puhelin alkaa kuulumaan Haltin rinteessä ja kuuluu niin Haltilla, Ridnillä kuin Etu-Haltillakin, aina kun ollaan etelärinteen puolella tarpeeksi korkealla.

Muistini mukaan puhelin pelaa myös Ailakkajärven ja Termisjärven tuvilla. Lossulta en ole ottanut yhteyksiä, mutta kommentoikaa lähin puhelinpaikka sieltä? Samoin kiinnostaa Pitsusjoen tuvan ja Guolasjärven puhelinpaikat.

Urtashotellilta olen soittanut, kunhan ensin kiipesin puolisen tuntia ylös Kovddoskaisin rinnettä. Aivan ylös ei tarvitse kiivetä, mutta melko korkealle kuitenkin, koska Saanan masto jää Kaahperusvaarojen taakse.

Teltanpaikat Haltin juurella

Usein törmää keskustelupalstoilla kysymykseen, onko Haltin tuvalla tai lähellä teltanpaikkoja. Suurin osa vastaajista opastaa telttailemaan Pitsusjärven rantaan 12 km päähän Haltista. Kerron tässä muutamasta paikasta.

Kalottireitin varrella, noin 2,3 km ennen Haltin tupaa on telttailuun sopivaa maastoa. Etu-Haltin pahdan alla, Haltijoen suvannon itärannalla. Karttalinkki.

Kuva alueesta, kuva vääristää, oikeasti rannassa ei ole niin kivistä:

 

Jos haluaa mennä aivan ns. pelipaikoille, löytyy telttapaikkoja, ja hyviä sellaisia, aivan Haltin juurelta. Paikka löytyy seuraamalla Haltin tupien välissä olevaa jokea aivan Haltin länsipuolen juurelle saakka. Karttalinkki.

Muutama kuva paikasta:

Eikö olekin mukavaa maastoa, ei kiveä lainkaan teltan tiellä! Näillä eväillä teltan saa jopa Haltin tupaa kauemmaksi. Haltin tuvallahan niitä paikkoja ei ole kuin aivan muutama mahdollinen, kiveä riittää.

 

Käsivarren kuulumisia

Menneellä viikolla siis vierailin taas kerran Käsivarren hienoissa maisemissa ja kokeilin samalla kulkemista tähän asti keveimmällä rinkalla. Rinkka ei tuntunut selässä käytännössä miltään ja kulkemisen rankkuus tulikin itse matkoista ja haastavasta maastosta. Normaalin kivisyyden lisäksi maasto oli runsaiden sateiden vuoksi erittäin mutainen ja märkä. Lisäksi sääskejä on runsaasti. Sääskien esiintyminen oli mielenkiintoista; niitä ei ollut neljän tuulen tien ja Kuonjarin tuvan välillä käytännössä lainkaan, mutta sen sijaan Meekon ja Haltin välillä mustanaan. Jopa Haltin tuvilla saakka ilma oli mustana sääskeistä, mikä ei ole normaalia. Ottakaa hyttysmyrkkyä, jos menette tuonne tänä syksynä.

Sitten niistä varusteista hieman. Goliten Jamiin oli pakattu vain välttämättömin, eli vaatetta, pieni makuupussi, ruokailuvälineet, ruokaa ja lääkkeitä yms pientarvikkeita. Extrana oli mukana 200 gramman päiväreppu, jolla tein päiväretkiä. Crocsit on kätevät ylityksissä ja leirikenkinä. Loppumatkasta hyödynsin Jamin ”pienennysmahdollisuutta”, eli pohjan lenkeillä kuormaa sai nostettua ylöspäin ja lähemmäs selkää – kätevää. Repussa oli jo lähtiessä hieman tilaa, eli tämän kanssa pystyisi kantamaan isommankin määrän ruokaa, jolloin tupien varaan laskettuna vaelluksen keston voi venyttää puoleentoista-kahteen viikkoon. Jostain syystä itselläni ei ole kaipuuta olla yli viikkoa tunturissa.

Keittiössä kokeilin nyt toisella reissulla termospulloa keittimen sijaan. Yllä olevassa kuvassa on ruokahetki Ridnin huipulla. Tuvalla lämmitettyä vettä 0,35 litraa, spork ja BB muonapussi päiväreppuun ja ateria onnistuu missä tahansa kevyesti. Tämä kasvattaa myös päiväretkien pituutta, koska lämpimän ruuan saa näppärästi mukaan, eikä välillä tarvitse käydä leirissä aterioimassa.

Välissä oli aikaa perehtyä myös karttoihin. Moni tulee Guolasjärveltä Norjan puolelta Käsivarren maastoon. Ei pelkästään huiputtaakseen Haltin, vaan myös esimerkiksi Somasjärven ja Urtaslaakson suuntaan. Haltin yli tuleva reitti on korkeuseroltaan suuri, siellä on leikkimökin kokoisia lohkareita ja pahtoja, usein myös sumua ja rinkka on yleensä täysi. Helpommaksi – kartan mukaan – reitin Käsivarren puolelle saa, kun lähtee Guolasjärven rantaa lounaaseen, nousee ennen Marfejokea tunturiin ylös ja kulkee järvien 830, 850 ja 829 kautta Pitsusjoen tuvalle. Siitä on sitten hyvä laskea tauon tai yöpymisen jälkeen Pitsusjärvelle ja Pitsusjärven tuvalle Kalottireitille. Guolasjärven lähtö on 790 mpy, korkein kohta matkalla 860 mpy, eli nousua vain 70 metriä, kun Haltin kautta nousua tulee 575 metriä. 850 järveltä laskua tulee lähes koko matka Pitsusjärvelle saakka, jossa on sitten suhteellisen tasainen ranta Kalottireitille saakka.

Halti on hyvä käydä sitten huiputtamassa vaikka Pitsukselta merkittyä reittiä pitkin. Eksymisen vaara sumussa Norjan puolen Haltille pienenee huomattavasti. Tekasin kartan selventämään kertomaani, kts. alempana. Kannattaa hankkia tätä reissua varten Norjan kartta Raisduottarhaldi 1:50000. Sitä saa Suomesta karttakeskuksen kautta (esim. Helsingissä Kaisaniemen myymälä), tai monesti edullisemmin tilaamalla Ruotsista Lantmäterietin kautta.

 

Seuraavalla reissulla ei rikota ennätyksiä, sillä mukaan lähtee telttailutarpeet. Ajankohta on alustavasti syyskuussa, kunhan yöpakkaset ovat teloneet pohjoisen sääskit.