Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Kategoria-arkisto: Keventäminen

Reppu pakattu ja muita kuulumisia

Kevään ensimmäinen reissu suuntautui hyvässä seurassa 🙂 uuteen Etelä-Konneveden kansallispuistoon ja tarkemmin Kalajanvuorelle. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan. Matkailukulkineella liikkuville tiedoksi, että Törmälästä lähtevän tien päässä on parkkipaikkaa laajennettu ja siellä sopii kääntämään isommankin kulkineen.

Nyt reppu, ja nimenomaan reppu, on pakattu uusia seikkailuja kohti. Tulevilla viikoilla aion retkeillä useamassa Lapin kohteessa lyhyen 1-2 yön reissun kussakin. Kukin reissu suuntautuu paikkaan, jossa en ole vielä koskaan käynyt.

Telttoineen, kameroineen  ja parin päivän ruokineen repulle tulee painoa noin 7-8 kiloa. Hieman enemmän siis mitä aikoinaan kertomani viikon reissu Haltille 8 kilon repulla, mutta silloin ei ollutkaan mukana telttaa tai keittovehkeitä. Nytkin osassa paikkoja voi jätttää teltan pois, ja ottaa mukaan vain kevyen tupapussin.

Kelit näyttävät sopivilta, 18.5. otetuissa UKK-puiston kuvissa näyttää enää olevan muutamia viipymälumia tunturissa, Aittajärven tie on auki ja hyvässä kunnossa ja Suomu kahlattavissa. Kevät on aikaisemmessa tänä vuonna mitä silloin, kun kävin paikalla viimeksi toukokuussa. Siitähän on täällä blogissa suosittu selostus, joka näyttää keräävän lukijoita aina keväisin.

Mutta pian reissu alkaa.

Onko sinulla joku paikka jonka voi saavuttaa yhden yön reissulla ja jonka haluaisit minun näkevän?

Advertisement

Varuste varusteelta osa 1

Rinkkani sisältö on muuttunut vuosien varrella raskaasta kevyeksi, mutta myös taidot ovat kohentuneet. Tässä hieman ajatuksia varusteista matkan varrelta.

Rinkka

Ensimmäiset reissut olivat lyhyitä, ja rinkkana toimi rungoton edullinen ”reppu”. Tämä oli sinänsä hyvä vaihtoehto, mutta toki raskaammille kantamuksille se ei sopinut. Se on edelleen jossain varaston perukoilla tallessa ratkenneena.

Sitten tuli eteen kaksi reissua; pidempi vaellus Käsivarteen ja pitkähkö reissu ulkomaille. Haglöfsin malli kävi näihin molempiin. Se on täysverinen vaellusrosna, mutta lentokonetta varten kantoremelit saa piiloon läpän alle, jolloin rinkka ei jää jumiin matkatavarahihnoille. Rinkka painaa kuitenkin kolme kiloa, mutta toki myös tukeva.

Sitten tuli päähänpisto hankkia Savotan putkirinkka ”koska kaikilla on sellainen”. Sen kanssa tulikin sitten käytyä monessa paikassa Lapissa ja eteläisessä Suomessa. Painoa tuolla on kuitenkin sen verran paljon, että melko pian tuli mieleen ostaa kevyempi kantolaite.

Sitten posti kantoi kotiin Golite Jam2:n, jonka kanssa olen ollut tunturissa viimeksi tänä vuonna. Kantomukavuus ei ole kaikkein paras, mutta reilun 700 gramman painoisena se on omaa luokkaansa, kun mukaan mahtuu viikon tavarat ja ruuat.

Pääasiassa kuljen nykyään Ospreyn reilun kilon painoisen rinkan kanssa. Siinä yhdistyy paras kantomukavuus, mitä olen kokeillut ja toisaalta keveys. Tilaa on juuri sopivasti, reilu 40 litraa. Toisaalta esimerkiksi laavun kantamista varten täytyy hieman miettiä, miten rinkan pakkaa, mutta sekin onnistuu.

Käytännössä viimeisten vuosien aikana olen käyttänyt Ospreytä tai Goliteä, mutta Islannin reissulla oli mukana Haglöfs parista syystä. Lentokonetta varten kantoremelit saa piiloon ja toisaalta Osprey ei aivan mahtunut lentolaukkuuni, joka oli vaihtoehtoinen juttu. Toisaalta rinkka selässä on helpompi luovia lentokenttien ja kaupunkien välillä.

Käytännössä rinkan paino on tippunut noin 3,3 kilosta (Haglöfs ja Savotta) 1,1 kiloon (Osprey) eli kolmasosaan.

Teltta

Ensimmäinen teltta oli Haltin Cavity, josta olen kertonut jo aiemmin. Sen kanssa tuli käytyä ihan avotunturissakin useampaan kertaan. Paino vajaa kaksi kiloa, ja parhaimmillaan siinä nukkui kaksi. Suuremmalla porukalla ja koiran kanssa on mukana ollut joko Bilteman neljän kilon kupoli, tai Expedin kolmen kilon kupoli. Painavia toki, mutta kantajiakin on ollut useampi. Erätukun 2,2 kilon laavu on mukava siinä mielessä, että siinä yöpyy jopa kolme, jolloin paino jää suhteessa kevyeksi, vaikka laavun voi jakaa käytännössä vain kahteen osaan, eli kepit erikseen.

Soolona kulkiessa rinkassa kulkee Terra Novan alle kilon Laser, joka on pieni pakkauskooltaan, mutta tarpeeksi iso yöpymiseen – ja jopa keittelyyn. Muutamalla reissulla teltta on jäänyt pois kokonaan ja korvautunut varaustuvan avaimella, ja viimeksi sekin jäi ajankohdan takia ottamatta; toukokuussa tupaan mahtuu aina.

Telttojen osalta paino on siis puolittunut alkuajoista.

Makuupussi ja -alusta

Makuupusseissa on käytännössä menty koko ajan yhdellä merkillä, eli Haglöfsillä. Ensin tietysti halpa ja painava kahden kilon kuitupussi, joka nykyään palvelee vieraspussina tai autoretkillä. Sitten untuvapussi Goga, joka painaa noin kilon ja jolla pärjää pikkupakkasessa eli niillä keleillä millä itse vaellan. Puhtaasi varaustupa/tupakäyttöön olen hankkinut edullisen ja kevyen Lim-pussin, jolla mahdollisesti voisi yöpyä ulkonakin kesällä.

Pusseissa paino on puolittunut.

Alustoja on ollut useampaa erilaista. Ensin tietysti solumuovinen tötterö, jonka jälkeen Expedin ilma-alusta. Siitä hajosi venttiili ensimmäisellä reissulla ja takuuvaihtona sain uuden, joka sekin hajosi. Pitkän väännön jälkeen liike palautti rahat ja meni sen jälkeen konkurssiin. Siitä suivaantuneena siirryin taas solumuovitötteröön, mutta viime vuosina olen palannut ilma-alustan pariin, kun tilasin Saksasta Therm-a-Restin 300-grammaisen.

Alustan paino on käytännössä pysynyt samana. Puhallettava painaa saman mitä solumuovinen, mutta pakkauskoko on pienempi.

Keitin ja kattilat

Keittimissä olen kokeillut koko kirjon. Aluksi tietysti piti ostaa se Trangia, koska se on ainoa oikea vaihtoehto. Painavahan se oli ja kookas tenupulloineen. Jossain vaiheessa hommasin siihen kaasuttimen, ja ruuanlaitto nopeutui puolella. Nyt koko setti on tuolla kaapissa, mutta joskus olen hurjistunut ja ottanut sen reppuun päiväretkelle, varsinkin jos on kovin tuulinen keli.

Trangian jälkeen tuli ostettua kaasupullon päälle ruuvattava kaasutin ja sillä tiellä olen edelleen, mutta keitin on keventynyt matkan varrella toki. Viimeisimmästä ostoksesta kerroin aiemmin tässä blogissa, eli nykyään mukana kulkee maailman keveimmäksi jossain arvioitu Karrimorin kaasutin.

Kattilakin on keventynyt useampaan otteeseen. Ensin Trangian kaksi kattilaa, sitten yksi kattila ruuvattavan kaverina ja nyt myöhemmin pari Primuksen kippoa, minne kaasupullo menee sisälle.

Keittiön osalta paino on tippunut 2 kilosta 510 grammaan.  Nykyinen keittiö maksaa puolet Trangian hinnasta…

Vaatteet

Vaatteiden osalta täytyy muistella ensimmäistä reissua missä mukana oli ehta villapaita ja sateen varalle ne kumikankaiset, siniset housut ja takki. Painoa on täytynyt olla valtavasti. Tuolta ajalta on kuitenkin vielä olemassa pihahommia varten Vaeltaja-merkkinen takki. Housut antoivat periksi jo aikoja sitten.

Nettiä lukiessa vaatteita on tullut päivitettyä, mutta edelleen linja poikkeaa monen muun linjasta. Kalvoja ei ole, paitsi nykyisessä sadeasussa ja kengissä. Varavaatteiden osalta niiden määrä on vähentynyt ja paino myös pudonnut.

Seuraavassa osassa vilkaistaan, mitä pikkusälää kannan mukanani.

Keittiö keventyi taas

Keittiö keveni jälleen uusien varustehankintojen myötä.

Kattilaksi valikoitui Primuksen litrainen Litech, joka painaa kannen kanssa vain 138 grammaa ja sinne sopii sisälle normaali kaasupullo. Edellinen, niin ikään Primuksen kattila painoi 283 grammaa, joten painosta lähti kerralla hyvä siivu.

Keittimeksi hankin Britanniasta 48 grammaa painavan Karrimor Titanium Stove. Edellinen Colemanin keitin painoi 110 grammaa, joten tässäkin vaihdossa painosta lähti enemmän kuin puolet.

Nyt keitin, täysi kaasu, kattila ja spork painavat yhteensä 510 grammaa. Paino on nyt hyvä verrattuna siihen, että muutamia vuosia sitten rinkassa kulki vielä Trangia ja Marinolia yhteispainoltaan liki kaksi kiloa.

Karrimor Titanium

Keveiden varusteiden saatavuudesta

Kirjoitin edellisessä artkkelissa varusteiden ostamisesta ulkomailta. Kelasin aihetta mielessäni, ja mietin saako nykyistä varustusta edes kotimaasta.

Sattuneesta syystä kävin tänään kivijalkaliikkeessä, ja siellä ei ollut yhtään tuttua varustetta. Perus-trangiaa, raskasta telttaa ja muuta yleismaailmallista oli hyllyt täynnä, mutta UL-puolelta en havainnut mitään.

Mietitään asiaa tarkemmin edellisen ja tulevan reissun varustuksen kautta.

Reppuna on Goliten Jam2, joka toki on jo myynnistä poistunut malli. Varuste.net näyttäisi olevan ainoa kauppa koko Suomessa, joka myy Goliteä, mutta vain yhtä pientä reppua.

Makuupussina viimeksi oli Haglöfsin Lim. Niitä saa jopa Suomesta, mutta omani tilasin Ruotsista hieman edullisemmin. Yleensäkin Haglöfsin saatavuus muualta maailmasta on hieman heikompi.

Makuualustana on Therm-a-Rest, jonka harvinaisempia, eli lyhyitä ja kevyitä, malleja saa myös Suomesta.

Kattilaksi on tulossa Primuksen TiTech. Suomesta saa vain pienempää mallia ja vain yhdestä liikkeestä. Minkä takia maahantuoja ei halua näitä myytävän Suomessa, vaan ohjaa tilaukset ulkomaisiin liikkeisiin?

Keittimeksi saapui Karrimorin 48-grammainen malli, kuten vaellusnetissä kerroin. Sitä samaa keitintä saa monella muullakin nimellä, mutta vain ulkomailta. Suomalaisessa kaupassa lyödään kouraan reilun kilon Trangia ja litra tenttua.

Sporkkeja sentään saa Prismastakin. LMF:n maahantuojalla on pelisilmää, tai fiksut edustajat.

Terra Novan telttoja on alkanut saada Suomestakin, mutta jostain syystä valikoima on suppea ja ”perinteinen”, vaikka yhtiö valmistaa myös todella keveitä kisatelttoja. Reittipiste myy 1,42 kilon Laser-mallia UL-telttana, vaikka esim. itse käyttämäni Laser Competition olisi kolmanneksen kevyempi puhumattakaan keveämmistä malleista. Hintaa on toki tarjouksessakin perus-Laserilla saman verran, mitä Competitionilla muualla.

Jostain syystä UL-kamoja on saatavilla hyvin vähän, keinotekoisesti rajoitettuina tai ei ollenkaan. Kysynnän luulisi kuitenkin olevan jonkinlaista, sillä tämäkin blogi kerää mukavasti lukijoita ja vaelluspaikoissa ihmiset ovat juttujen perusteella kiinnostuneita keveämmistä vaihtoehdoista.

Toisaalta valikoimaa voi ohjata markkinatalouden lait, joilla taas hyvin usein ei ole mitään tekemistä itse tarpeen kanssa. On myös helppo myydä vaihtoehdoista tietämättömille Trangia Savottaan parin kilon kuitupussin kera – hyvään hintaan.

Viikkoa myöhemmin Kuonjarilta Saarijärvelle palatessa tulee vastaan päiden yli kohoavat tavaratornit, joiden alle ylämäkeen puuskuttavat kantajat lähes lyyhistyvät.

Yllä oleva ei ole pelkästään kielikuva, vaan olen itse tehnyt saman virheen, ja nähnyt vielä useammin.

Grammanviilaajan puoliintumisaika

Kun aloitin vakavamman vaellusharrastuksen noin 10 vuotta sitten, rinkka painoi viikon reissulla yli 20 kiloa ja yön yli reissullekin tavaraa lähti 10 kiloa.

Nyt rinkka, tai reppu, painaa alle puolet tuosta. Puoliintumisaika on ollut pitkä ja vaatinut monenlaisia kokeiluja.

Alussa pelkkä rinkka painoi tyhjänä kolme kiloa. Nyt käytössä on reilun kilon rosna tai 750 gramman reppu. Paino on siis tippunut lähes neljäsosaan – viikon reissulla.

Rinkan keventyminen juontuu tietysti siitä, että mukaanotettava romumäärä on vähentynyt keventymisen ohella. Mukana on ollut aikojen saatossa muun muassa erillinen raskas sadeasu, lenkkarit, järkyttävän painavia telttoja, villapaitoja keskellä kesää, mato-onki, trangia kahdella kattilalla yms tavaroita, joita en enää ottaisi mukaan.

Jos aloitetaan tuosta keittiöstä. Vuonna 2003 Käsivarressa oli mukana reilun kilon trangia, juomaleili, lautanen, metallinen haarukkalusikka, peltimuki, puukko ja litra marinolia. Kyökki painoi hyvinkin noin kolme kiloa. Nykyinen keittiö sisältää kaasukeittimen, mukin, sporkin ja kattilan, jonka sisään keitin pakkautuu. Juomapullona on puolen litran limsapullo.

Nykyinen keittiö painaa noin 600 grammaa ja se vie rinkasta tilaa alle puolet entisestä.

Makuupussina oli aluksi noin kahden kilon keinokuitutäytteinen ”HollowFill” Haglöfs. Tämä on ehkä sellainen varuste, mistä voi tinkiä vähiten, koska ainakin nykyteknologian mukaan paino ja lämpimyys kulkevat edelleen käsi kädessä. Kelikään ei ole ilmastonmuutoksesta yhä puhuttaessa lämmennyt. Nykyisin käytän joko 1,1 kilon untuvapussia tai kevyempää noin puolen kilon untuvapussia, jos yövyn pelkästään tuvilla. Merkki on pysynyt samana, pakkauskoko on puoliintunut.

Makuualustana oli aluksi solumuovi, sitten puhallettava, solumuovi ja jälleen puhallettava. Nykyinen Therm-a-rest on toistaiseksi kestänyt. Painoa on saman verran kuin solumuovisella alustalla, mutta pakkauskoko on jälleen enemmän kuin puoliintunut.

Kaikkea pientä turhaa on tullut kannettua mukana. Pelikortteja, matkashakkia, kirjoja, puukkoa, astioita. Esimerkiksi puukon korvaa helposti sirommalla veitsellä, ja tuvilta löytää useinmiten lukemista. Järkkärikin on ollut mukana, mutta otan sen seuraavan kerran vasta, kun osaan käyttää sitä kunnolla.

Jos joku haluaa oppia tästä jotain, niin kannattaa katsoa kriittisesti mukana kuljetettavaa tavaramäärää. Tuvilla ja maastossa näkee ihmisillä ison määrän erilaisia pussukoita, nyssäköitä, astiastoja, ja muita kummallisuuksia joita ilman varmasti pärjäisi. Myös ruokien kanssa kannattaa katsoa, tuoko ne maastoon alkuperäisessä, kenties vaikeasti hävitettävässä, pakkauksessa vai pakkaako ne kotona jo uudelleen kevyeen poltettavaan pakkaukseen.

Taulukkolaskentaohjelma on hyvä apu pakatessa. Tulee varmasti pakattua kaikki, mutta ei ylimääräisiä. Samalla ohjelma ynnää painot ja voi tehdä vertailuja eri tavaroiden välillä.

Raskaimmista tavaroista tulee suurin kevennys, eli eniten huomiota kannattaa kiinnittää itse rinkkaan, makuupussiin, telttaan ja makuualustaan.

Itse olen tyytyväinen 10 vuoden tulokseen. Päivämatkat ovat tällä keskinkertaisella kunnollani pidentyneet 10 kilometristä aina yli 25 kilometriin. Enemmän nähtäviä paikkoja – kevyemmin, se on minun agenda.

Kevyt aloitus vaelluskaudelle

Mietin tässä kevyttä minimivarustusta, jolla voisin tehdä kauden ensimmäisen vaelluksen. Viimeksi kävin kahdeksalla kilolla Käsivarressa, mutta nyt aikaisesta ajankohdasta johtuen metsäisemmät Lapin alueet valikoitunevat retkikohteeksi. Tällä kertaa en taida varata varaustupia, mutta aion tukea reissun tupiin, sillä touko-kesäkuun vaihteessa tuvilla tuskin on isompaa ruuhkaa.

Ajatuksena on ottaa mukaan reppu, todennäköisesti Golite Jam2. Makuualustaksi puhallettava Therm-a-rest ja makuupussiksi järeämpi kilon untuvapussi, jos joudun yöpymään ulkona, eli laavulla. Käsivarressahan minulla oli mukana kevyempi 500-grammainen Haglöfs, koska yövyin varmuudella vain tuvissa.

Keittiö koostuu perinteisesti kaasukeittimestä, polttoaineesta ja kattilasta, sekä sporkista. Juomapullona on tavallinen 0,5 litran muovipullo ja mukina LMF:n mainio kannellinen versio, joka ei ole kevein mutta toimii samalla mittana. Tiskaamiseen riittää tavallinen tiskisieni.

Reppuun mene varavaatteina fleece-kerrasto, sadeviitta, sadehousut, varasukat, pipo, kauluri, hanskat ja crocsit.

Muut tarpeelliset tarvikkeet ovat kamera, kartta, kompassi, gps metsäiselle seudulle, varaparistot, wc-paperi, hygienia ja ensiapu.

Tässäkin setissä on varmasti jotain turhaa ja jotain saattaa puuttua, mutta kokemukseni perusteella tällä pitäisi pärjätä. Paino ilman ruokia on näille varusteille 4,2 kiloa reppuineen. Ruokaa olen laskenut mukaan 3,5 kiloa 6-7 päivän reissulle, joten kokonaispainoksi tulee 7,7 kiloa. Aika kevyttä.

Kulkuvaatteet eivät ole keveimmästä päästä, mutta panostan niissä enemmän mukavuuteen. Käytännössä siis korkeavartiset vaelluskengät, sekoitekankaiset anorakki ja housut, sekä keinokuituinen paita.

Ajankohta on heti, kun lumitilanne sen sallii. Paikkaa en ole vielä päättäny, mutta mielessä on käynyt UKK, Lemmenjoki, Hammastunturi ja Pöyrisjärven erämaa.

Lähtö lähestyy

Lähtö on käsillä loppuviikosta. Rinkka on jo pakattu, ja kalavaaka näytti painoksi 7,4 kiloa ilman kylmiä ruokia. Rinkkaan menee vielä metwurstia, juustoa ja paketti voita. Ruokakuvio kuudelle päivällä on muutenkin selvä:

  • 6 pussia retkiaterioita, nämä syön maastossa kippaamalla termoksesta tuvilla keitettyä vettä perään
  • 6 pussia normaaleja tavallisen kaupan pasta-aterioita
  • 60 kpl hapankorppuja
  • 200 g voita
  • 300 g emmentaalia
  • 500 g metwurstia
  • 16 suklaakeksiä
  • 20 kpl teepusseja
  • 15 kupillisen verran murukahvia

Näillä eväillä rinkan lähtöpaino heilahtaa jonkin verran yli tavoitteena olleen kahdeksan kilon, mutta ruokaa on varman päälle. Voita ja metwurstia tulen ainakin tuomaan takaisin maastosta, ellei mitään ihmeellistä satu matkan aikana. Viinaa otan mukaan vain hieman, sillä viimeksi piti ryypätä tosissaan leirissä, että sain kaiken juotua 🙂

Sadeasussa päädyin viime reissun kokemuksen siivittämänä sadeviittaan. Oletukseni on, että se toimii ylävartalon sateensuojana, rinkan sateensuojana ja tuulettuu paremmin kuin viimeksi käyttämäni sadetakki. Paistunturin reissulla kastuin sisäpuolelta sateella, koska sadetakki ei juuri hengitä. Sadehousut aion laittaa vasta, kun sataa tosissaan. Parempi vaihtoehto voisi olla vettä hylkivämmät housut, mutta se mukavuus…

Kulkuvaatetus on tuttu ja turvallinen: Puuvilla-polyesteri anorakki, puuvilla-polyesteri katkolahjehousut reisitaskuin, jotain muovia oleva t-paita ja Meindlin kengät tuplasukin. Rinkassa kulkee varalle fleecekerrasto, varasukat, pipo, hanskat ja buffa sekä hyttysverkko. Tässä tulikin kaikki mukana oleva vaatetus kerrottua.

Nyt kun paino heilahti yli tavoitteen, pitäisikö alkaa puhumaan keskipainosta? Eli rinkan paino silloin kun eväät on syöty puoliksi 🙂 Silloin paino olisi 6,2 kiloa.

Niin ja reissukohde? Se olkoon tälläkin kertaa yllätys, mutta lukijoita on tällä blogilla jo sen verran, että vastaantulijat saattavat tunnistaa.

 

Haglöfs Lim 50, tupapussi

Hankin seuraavaa reissua varten ns. tupapussin, koska tämmöistä kevyttä versiota minulla ei vielä ole ollut. Haglöfs näköjään ilmoittaa painot just eikä melkein, pussi painaa tasan 520 grammaa grammavaa´alla punnittuna, eli sen verran mitä ilmoittivat. Säilytyspussi on sitten 40 grammaa päälle. Kotimaisilla valmistajilla painoja ilmoitetaan jopa 300 grammaa pieleen, joten opittavaa on ainakin siellä Tampereen suunnalla.

Youtubessa on lyhyt ruotsinkielinen esittely.

Pussi soveltuu tupakäyttöön Lapissa, mutta etelämmässä sen turvin uskaltaa lähteä kesällä muutaman päivän retkelle, jos säätiedotus lupaa yöksi yli kymmentä astetta. Pidemmillä matkoilla  sääennusteen luotettavuus onkin jo sitten kyseenalainen, ja pussiksi kannattaa valita lämpimämpi.

 

 

Viikko tunturissa kahdeksan kilon repulla

Otsikon aiheesta on väännetty kättä vaellusnetissä ikuisuuden ajan. Joku pyysi kuitenkin varustelistaa esille, joten kerron tässä varustuksen tämän hetken suunnitelman mukaisesti. Reppu käsittää selässä kulkevat tavarat, eli ei kulkuvaatteita. Lämpimällä kelillä osa kulkuvaatteista saattaa siirtyä repun puolelle. Kuten kerroin aikaisemmin, tämä reissu mennään tupien varassa, eli ei telttaa, patjaa tai tyynyä. Päiväreppu mahdollistaa pidemmät lenkit ilman kaiken raahaamista mukana.

  • Reppu Golite Jam2, 753 g
  • Makuupussi Haglöfs, 520 g
  • Päiväreppu huiputuksiin yms. Halti, 206 g

Ruokailuvälineiden osalta menen minimillä, en ota mukaan edes keitintä. Viime reissulla kokeilin lämmittää kuuman veden termokseen ja lisään sen sitten valmisruokapussiin matkalla.

  • Kattila Motonet peltimuki (esitelty aiemmin blogissa), 162 g
  • Muki LMF, 65 g
  • Aterin Spork, 9 g
  • Juomapullo, 0,5 l, 28 g
  • Termospullo Primus, 311 g
  • Tiskisieni, 5 g

Varavaatetusta on mukana jonkun verran, sadeasun takin sijaan ajattelin ottaa viitan, joka toimii sitten myös repun sadesuojana. Viitan kanssa tuuletuksen pitäisi toimia paremmin, ja alla olevat vaatteet eivät kostu hiestä niin runsaasti.

  • Sadehousut (varahousuina), 195 g
  • Sadeviitta jostain halpahallista, 237 g
  • Kerrasto fleeceä Wild, 440 g
  • Pipo, buffa ja hanskat, 138 g
  • Varasukat, 40 g
  • Sandaalit, Crocks-kopio, 250 g
  • Hyttysverkko, 10 g

Muut varusteet koostuvat hygienia- ja viihdeosastosta:

  • Kamera Canon, 199 g
  • Varaparistot edelliseen, 37 g
  • Kartta ja kompassi, 110 g
  • Kirja luettavaksi, 150 g
  • Hygieniapussukka, 260 g
  • Itikkamyrkky, 72 g
  • Pyyhe, 50 g
  • Wc-paperi, 85 g

Näistä syntyy yhteensä reippaat 4,3 kiloa, eli ruuille on varaa 3,7 kiloa, jotta pysytään tavoitepainossa. Todennäköisesti paino heilahtaa pikkuisen yli 8 kilon, jotta saan mukaan järkevät ateriakokonaisuudet ja hieman herkkuja. Ruokien osalta mietin vielä hetken ja palaan sitten asiaan uuden artikkelin kanssa.

Rinkka pakattuna – paino nousi

Rinkka on nyt pakattuna ja suunnitelma selvä. Heinäkuun alussa tarjoan teille selostuksen ja kuvia reissultani.

Rinkan paino nousi hieman suunniteltua painavammaksi – painoa tulee olemaan noin 12-13 kiloa. Extraa tekee 800 g juhannusjuomat, uusin kokeiluni – mukavuutta tuova termospullo 300 g ja mahdollisesti hieman yliammuttu ruokavarasto.

Hankin 0,35 litran termoksen, jotta voin aamulla keittää sinne valmiiksi kuuman veden. Nälän yllättäessä päivällä, kippaan tämän veden BB retkimuonapussiin, ja pian ateria on valmis ilman keittimen kanssa pelaamista. Näin ei tarvitse miettiä keittelypaikkaa, vesipistettä, tuulisuojaa tai muita keittelyyn liittyviä asioita. Tupa-alueella jopa koko kaasukeittimen ja -pullon tarpeellisuus on kyseenalainen tällä järjestelyllä.

Ruokaa varasin seuraavasti:

7 kpl BB retkiaterioita, 7 kpl Knorr pasta-aterioita, 800 g kuivattua jauhelihaa, 300 g spagettia, 30 kpl hapankorppuja, 600 g metwurstia, 450 g juustoa ja 200 g voita. Herkutteluun on kaksi pötkylää dominoita. Näillä ei pitäisi nälän tulla ihan heti. Leivän järkevyys mietityttää, koska se vie turkasen paljon tilaa rinkassa, vaikka hapankorppu on tuhdeimmasta päästä.