Näistä ei aina tiedetä tarkkaa tilanteeseen johtaneita syitä ja menneitä on turha jossitella…
Mutta yleisellä tasolla tämmöinen turma herättää kysymyksiä ja moni alkaa ajattelemaan. Itselläni on kesälläkin muutama turvavaruste aina mukana:
GPS-laite ja varaparistot; yleensä suljettuna rinkassa, mutta tosipaikan tullen saa paikannettua itsensä, laitteessa on myös tupien koordinaatit tallessa. Varaparistojen avulla pitäisi huonossakin kelissä löytää tie ensimmäiseen suojaisaan saakka. Lisäksi laitteesta saa koordinaatit hätäpuhelua varten.
Hätälähetin: tällä saa puhelimen kentän ulkopuolella lähetettyä hätäkutsun ja koordinaatit pelastajille. Esimerkiksi Itäkairassa on varsin vaihteleva kuuluvuus puhelimella, vaikka mastoja onkin alueen ympärillä. Nappia painamalla ja antennin oikasemalla käynnistyy pelastustyöt. Tämän jälkeen ei tietenkään pidä vaihtaa paikkaa.
Esimerkiksi Vaellusnetissä on toisinaan rehvastellen käyty keskustelua, että mitään nykyajan kotkotuksia ei pitäisi kairaan ottaa mukaan, ja kaikenlaiset GPS:t ja hätälähettimet ovat pullamössöjen touhua, pelkällä kartalla ja kompassilla pärjää. Ehkä tämä valitettava onnettomuus viimein valaisee, että vahinkoja käy ja niihin voi ja pitääkin varautua.
Nyt kuulin, että myös kesäaikaan sama homma on jatkunut nyt heinäkuussa. Norjalaiset vatipäät tuskin erottavat kalastajien autoa retkeilijöiden autoista, joten pysäköinnin suhteen kannattaa olla tarkkana. Poliisihan ei näitä viitsi selvittää, joten paras lienee välttää koko Pohjois-Norjaa, tai sitten hankkia liiketunnistimella varustettu, tallentava kamera autoon.
Yleensä vaellan yksin ja siitä syystä olen monesti kulkenut sellaisia reittejä pitkin, jonne yleensä pitäisi jonkun sattua muutaman vuorokauden aikaikkunassa, tai josta on kännykkäyhteys. Nyt aion laajentaa reviiriä sen verran, että piti hankkia kaiken varalle hätälähetin. Tätä vehjettä en toivottavasti tarvitse koskaan, mutta viisas varautuu.
Muutamat talebaanit suhtautuvat näihin vehkeisiin varauksella, koska heille ei voi yksinkertaisesti sattua esimerkiksi tulehtunutta umpilisäkettä, äkkinäistä infarktia, tai poikkinaista jalkaa. Kovia sissejä, mutta en itse usko olevani kuolematon vaan kuulun tuohon vaellusnetissäkin mainittuun turvallisuushakuiseen pullamössösukupolveen *). Toki tämmöinen laite voi altistaa suurempaan riskinottoon, josta aiheutuu tapaturma, mutta sairauksien ilmentymiseen tämä tuskin vaikuttaa, vaikka jotkut niin uskovatkin.
Huomauttaisin vielä, että joskus saattaa joku muukin olla hädässä. Toivottavasti turvalaitteiden vastustajat muistavat sitten hädän hetkellä huomauttaa paikalle sattuneille, että ketään ei soiteta apuun.
Kovien miesten jälkeen itse asiaan:
Vaihtoehtoja on kaksi eli SPOT tai sitten ihan virallinen PLB-laite. SPOTin kautta avun saaminen ei ole välttämättä ihan yksiselitteinen juttu, ja siinä on kovat maksut – 119 euroa vuodessa. SPOTilla on myös pohjoisessa taipumus olla katveessa, eikä tarvitse mennä kuin Kilpisjärven seudulle, jolloin yhteys pätkii.
PLB-laitteessa viestintävirastolle maksetaan 20 euroa vuodessa radioluvasta, eli pitkässä juoksussa tämä on varmatoimisempi ja edullisempi vaihtoehto.
Prosessi eteni seuraavasti: Viestintäviraston nettikaupasta shoppaillaan radiolupa pankkitunnuksilla ja sähköpostiin kolahtaa laitteeseen ohjelmoitava koodi. Sitten tilataan vekotin myyjäliikkeen verkkokaupasta ja tilauksen yhteydessä kerrotaan tämä koodi. Liike ohjelmoi laitteen ja lähettää sen asiakkaalle. Koko tähän prosessiin meni aikaa 28 tuntia, alkaen siitä kun keksin ostaa PLB:n – siihen hetkeen, kun laite oli käsissäni. Kivijalkaputiikissa asioiva hoitaa radioluvat ja laitteen kouraan 10 minuutissa. Helppoa!
Kuvassa on myyntiboksi, vyökotelo, itse laite, ja alla teline jonka voi kumilenkillä virittää esim. rinkan solkeen tai pelastusliiviin. Laite painaa 116 grammaa, eli on tosi kevyt. Esimerkiksi ensimmäisen sukupolven Spot painaa tuplat.
Homma toimii siten, että hätätilanteessa kiskaistaan vasemman yläkulman mustasta nupista antenni pihalle ja painetaan keltaisen luukun alla olevaa punaista nappia. Laite lähettää 406 MHz taajuudella GPS-koordinaatin sisältävän hätäsanoman satelliitiin, josta se ohjautuu Turun Meripelastuskeskukseen ja ulkomailla myös sen maan viranomaisille, missä sattuu kulloinkin olemaan. Sitten viranomaiset toivon mukaan pistävät jonkun paikan päälle ihmettelemään hädän laatua.
Samalla laite lähettää 121,5 MHz taajuudella hätäsignaalia, minkä mm. yli lentävät lentokoneet nappaavat. Käytännössä nykyisin tätä taajuutta käytetään vain lähiharavoinnissa. Tämmöinen GPS:llä varustettu vekotin on suhteellisen tarkka, pelastajille menee paikkatieto noin 200 m tarkkuudella. 121,5 MHz taajudella paikannusalue on säteeltään 10 km, eli varsinkin metsämaastossa työtä lisäävä.
Niin se laitteen koko, on se pieni:
*) Ketjussa ”Hätälähettimet (ei gsm) tai muut viestintälaitteet”
Olen viime päivinä hieman vouhottanut Islanti-asian kanssa, myös tuolla vaellusnetin foorumilla. Olen vieraillut tuossa maassa aiemminkin, mutta varsinaista vaellusta en ole tehnyt. Tietoa tuntuisi olevan helppo löytää, joten suunnitelma alkaa hahmottua pikkuhiljaa mahdollisesti toteutettavaan muotoon.
Keflavikin kentälle on suoria ja vähemmän suoria lentoja Helsinki-Vantaalta hintaluokassa 300-600 euroa menopaluu. Paras ajankohta reissulle olisi heinä-elokuussa, jolloin keli on parhaimmillaan. Oikeastaan ainoa suositumpi reitti, jossa on muitakin vaeltajia on Landmannalaugarista Þórsmörkiin. Þórsmörkistä voi jatkaa edelleen vähemmän suosittua reittiä Fimmvörðuhálsin kautta Skógariin rannikolle. Näin reitille tulee pituutta 78 km.
Ensimmäisellä pätkällä saa leiriytyä vain maksullisten tupien luo, ja tuvilla on mm. suihkumahdollisuus, mutta ei ruuan myyntiä. Viimeinen osuus menee yleensä yhdessä päivässä, vaikka se käykin suhteellisen korkealla Eyjafjallajökull- ja Mýrdalsjökull-jäätiköiden välisessä satulassa.
Landmannalaugariin pääsee päivittäin kesäisin bussilla Reykjavikin bussiasemalta. Vaellusta varten pitää tehdä joitakin hankintoja, kuten kaasu Reykjavikissa, joten ainakin yksi yö täytyy lennon jälkeen viettää kaupungissa. Kaasua saa ainakin pääkadulla ja Kringlan-ostoskeskuksen retkeilykaupoista.
Selvitin myös turvallisuusasioita. Eräässä oppaassa mainitaan riskeiksi esim. jalan katkaiseminen laavakentällä, itsensä polttaminen kuumassa lähteessä, kaatuminen kivikossa, kaatuminen joen ylityksessä, jäärailot ja eksyminen. Reitin varrella on myös Katla-tulivuori, joka minun tuurilla varmaan purkautuu reissun aikana, mutta paikallisilla on homma hallussa tämän riskin suhteen; purkaukset osataan ennustaa ja riskialueet haravoidaan kopterilla. Tämän vuoksi on tärkeää ilmoittaa paikalliselle pelastusjärjestölle reittisuunnitelmasta. Selvitin myös, että katkaistessani jalan kopterikyyti sairaalaan ei maksa mitään, vaan se menee ns. firman piikkiin Islannissa.
Toivotaan kuitenkin, että kaikki menee suunnitelmien mukaan.
Islanti ei ole EU-maa, joten tullimuodollisuudet on hyvä ottaa huomioon. Retkiruokaa saa viedä mukanaan enintään kolme kiloa, ja korkeintaan 18500 ISK arvosta. Olen myös suunnitellut PLB-laitteen hankintaa, ja tiedustelin tullilta miten tämmöisen vienti onnistuu, koska radiolaitteiden suhteen on tullimuodollisuuksia. Vastaus kuului, että normaalin edullisen laitteen voi viedä jos se on CE-merkitty, mutta kalliimman laitteen kohdalla tehdään tullille varaus luottokortilta, joka poistetaan maasta lähtiessä. Näin estetään trokaus sisämarkkinoille. Laitteen voi myös vuokrata paikan päältä.
Vaelluksen ajan muut kuin vaellusvarusteet pitää säilöä johonkin, koska vaelluksen alku- ja päätepiste on eri paikassa. Ainakin Reykjavik Backpackers hostelli mainostaa, että heillä on säilytysmahdollisuus, mutta varmistan vielä asian.
Grammanviilausreissua tästä ei varmaankaan tule, sillä mm. teltan pitää olla myrskynkestävä, ja vaatetus on mietittävä eri tavalla kuin Suomen Lapissa.
Landmannalaugar odottaa, toivottavasti vähän kesäisemmässä tunnelmassa…
Kerron tässä artikkelissa puhelimen kuuluvuudesta Käsivarressa Kalottireitillä Kilpisjärven ja Haltin välillä. Karttaa ja maastonmuotoja seuraamalla näillä ohjeilla saa vihiä myös Kalottireitin ulkopuolisista kohteista.
Kilpisjärveltä päin lähdettäessä ensimmäisenä tulee vastaan Saarijärven tupa. Puhelin kuuluu tuvalla ja myös koko matkan Kilpisjärveltä tuvalle, koska Saana näkyy käytännössä koko ajan ja Saanan päällä on tukiasema. Eteenpäin kuuluvutta riittää aina Duolljehuhputin ja Kuonjarvarrin väliseen satulaan saakka. Tämän jälkeen on pieni pätkä katvetta.
Kuonjarjoen tuvalla kuuluu Norjan puolen operaattori, eli hätätilanteessa pystyy hälyttämään apua. Puhelin ei kuulu välttämättä tuvassa sisällä, vaan tuvalta pitää kävellä muutamia kymmeniä metrejä Meekon suuntaan, eli kohti koillista. Jos haluaa yhteyden suomalaisen operaattorin kautta, täytyy kiivetä tuvan takana näkyvän Kaahperusvaaran osahuipun päälle. Aikaa menee normaalikuntoisella noin vartti. Myös tuvan edustalla olevan Kuonjarvarrin päältä kuuluu kotimaiset verkot.
Meekon suuntaan norjalainen operaattori kuuluu koko matkan siihen asti, kunnes lähdetään laskeutumaan kohti Meekon laaksoa. Meekolla puhelin ei kuulu, mutta yhteyden norjaverkkoon saa Saivaaran päältä, tai palaamalla reittiä Kuonjarille päin. Puhelin kuulunee myös Meekonpahdan päältä, mutta tätä en ole itse yrittänyt.
Norjan puolen maston paikkaa en tiedä, mutta selvittämällä sen pärjännee puhelimen kanssa aika laajalla alueella Kuonjarin ja Meekon itäpuolella.
Meekolta eteenpäin katvealuetta on Pitsuksen tuvalle saakka. Metsähallitus on virheellisesti kirjoittanut tupakirjoihin ohjeet, että lähin puhelinpaikka olisi Haltilla 12 km päässä. Tästä on huomautettu, kirjoitettu vieraskirjoihin jne, mutta jostain syystä asiaa ei ole korjattu. Puhelin kuuluu Pitsuksen tuvalta noin 1 km päässä. Avun hälyttämiseen hätätilanteessa menee siten 12 kertaa vähemmän aikaa, kuin metsähallituksen versiossa.
Tässä ohje lyhyesti: noustaan Pitsuksen tuvan takana olevalle Govdanjanggutin rinteelle, jossa menee poroaita. Poroaidassa on korkeimmalla kohdalla aukko ja aukon takana kivikasa. Noustaan kivikasan päälle, ja laitetaan menemään tekstari avuntarpeesta sellaiselle henkilölle, joka sitten sovitusti hälyttää viranomaiset paikalle. Kenttä voi olla heikko, mutta olen saanut paikalta ihan puheyhteydenkin kotiin.
Pitsukselta eteenpäin puhelin alkaa kuulumaan Haltin rinteessä ja kuuluu niin Haltilla, Ridnillä kuin Etu-Haltillakin, aina kun ollaan etelärinteen puolella tarpeeksi korkealla.
Muistini mukaan puhelin pelaa myös Ailakkajärven ja Termisjärven tuvilla. Lossulta en ole ottanut yhteyksiä, mutta kommentoikaa lähin puhelinpaikka sieltä? Samoin kiinnostaa Pitsusjoen tuvan ja Guolasjärven puhelinpaikat.
Urtashotellilta olen soittanut, kunhan ensin kiipesin puolisen tuntia ylös Kovddoskaisin rinnettä. Aivan ylös ei tarvitse kiivetä, mutta melko korkealle kuitenkin, koska Saanan masto jää Kaahperusvaarojen taakse.
Sokosti 