Syksyn perinteinen UKK-reissu

Viime syksynä tuli käytyä taas kerran UKK-puistossa. Neljän vuoden tauon jälkeen lähtöpaikaksi palasi Kiilopää. Tai ei ihan varsinaisesti. Pysäköintimaksu napapiirin tuolla puolen – jopa latukerhon jäseniltä – korpeaa niin paljon, että jätin auton Ruijan polun parkkipaikalle Kiilopään tien varteen. Se säilyi siinä hienosti vaelluksen ajan.

Kamera tilttasi reissussa, joten kuvia on hyvin vähän tällä kertaa.

Lähdin parkkipaikalta etelän suuntaan kohti Sivakkaojan laavua. Jokunen ihminen tuli vastaan alkumatkasta. Sivakkaojan Laavulta marssin Niilanpään porokämpälle, sitten Suomunlatvan laavulle ja siitä vielä edelleen Suomunruoktuun. Tuvalla oli jonkun verran väkeä.

Olen käynyt Suomunruoktulla ainakin kolmesti ennen, mutta nyt intouduin katsomaan miltä joen toisella puolella oleva museotupa näyttää. Siellähän se paikoillaan oli, ei mitenkään erikoinen muuten kuin historiansa puolesta.

Seuraavana päivänä lähdin Suomunruoktulta kohti Tuiskukurua. Aitaojan jälkeen valitsin Suomujoen varrella kulkevan reitin kohti Salonlammen laavua.

 

 

 

Salonlammella keittelin päivän sapuskat ja pitelin vähän tulia.

Laavulta jatkoin Tuiskukuruun. Keli muuttui vähän sateiseksi, mutta matka ei ollut onneksi pitkä. Tuiskukurussa olin yötä, ja jatkoin seuraavana aamuna Luiron suuntaan.

Luirolla olin sen verran ajoissa, että saunaa ei vielä oltu ehditty lämmittää. Siispä toimeen. Puita vajasta, vettä järvestä ja tulet vesipadan ja kiukaan alle. Saunojia riittii koko illaksi, ja taisipa osa mennä kylpyyn vasta hämärän tullen. Luonnollisesti uiminen kuului myös ohjelmaan. Ilta meni turinoidessa ja yö nukkuessa.

Luirojoen yli kulkee nykyisin silta, olipa se järkevää tai ei. Lähdin kuitenkin katselemaan mitä vasemmanpuoleisella, eli länsirannalla löytyy. Kävin tutkimassa rantoja ja tulipaikan.

Luirolta jatkoin matkaa takaisin Tuiskukuruun, jossa olin seuraavan yön. Menin Tuiskukuruun Ampuojalta Tuiskupään huipun kautta. Näin ei tullut kahteen kertaan käveltyä ainakaan koko matkaa.

Tuiskukurun tuvalla oli normaalit yöpymiskuviot ja lähdin sitten aamulla Tuiskukurun reunalla kulkevaa polkua pitkin kohti Kotakönkään laavua ja Lankojärven tupaa. Vähän ennen Kotaköngästä tuli vastaan seurue, joka oli kaiketi ollut laavulla yötä. Muita kulkijoita ei näkynyt.

Kotakönkään kohdalta ylitin Suomujoen siltaa pitkin. Polku meinasi välillä hävitä kallioiden väleihin, mutta jokea seuraamalla Lankojärvi tuli viimein vastaan. Olen kävellyt tämän välin toisinpäin joskus aikoja sitten, mutta maisemat näyttivät näin päin kulkien ihan uusilta. Mukava reitti.

Lankojärvellä istuttiin pitkälle iltaan nuotion äärellä, väkeä oli paikalla kohtuullisesti.

Aamulla oli tavoitteena lähteä ajoissa liikenteeseen, sillä ajattelin ehtiä autolle niin, että ehdin ajamaan vielä pitkän kotimatkan samana päivänä. Joten reppu selkään ja kohti Rautulammen tupaa. Enpä arvannut, että tämä vierailu on minun osalta viimeinen Rautulammen tuvalla. Tupahan paloi seuraavana talvena.

Rautulammella hieman ruokailua ja rivakasti kohti Niilanpäätä. Siellä oli 30 hengen seurue päiväretkellä, joten en pysähtynyt pidemmäksi aikaa. Lähdin kohti Kiilopäätä, ja käännyin sitten länteen kohti Sivakkaojan laaksoa. Laavun kohdalta käännyin kohti Ruijan polkua ja kohta olinkin jo autolla.

Mukava viiden yön reissu tupiin tukeutuen, repussa vain välttämättömimmät tarpeet.

Tein tälle reissulle käytännössä kaikki ruuat itse. Kuivattua jauhelihaa, couscousia, mausteita ja tyhjiöpakkaajalla ilmat pois pusseista. Ruuat menevät yllättävän pieneen tilaan, ja rinkan sijaan kantolaitteeksi riittää reppu.

 

Advertisement

Aittajärveltä Hammaskuruun ja Luirolle

Syksyn reissu suuntautui perinteisesti Urho Kekkosen kansallispuistoon ja lähtöpaikaksi valikoitui Aittajärvi. Keli oli hieman tuulinen ja märkä, joten valokuvausta ei juuri tullut harrastettua. Ensimmäiseksi kuitenkin perinteisesti Suomujoen ylitys, sitten kohti Sarviojaa. Lähtö meni sen verran myöhäiseksi, että viimeiset kilometrit meni melkein pimeässä. Teltta pystyyn tuvan viereen otsalampun kanssa, ruokaa ja nukkumaan.

Seuraavana aamuna lähdettiin kohti Muorravaarakkaa Paratiisikurun kautta. Edelleenkään kuvaaminen ei kuulunut ohjelmaan, hyvä että koko kurua näki sumun alta, kun noustiin Ukselmapään laidalta kohti Pirunporttia. Ukselmapäällä oli myös hieman lunta, jota oli satanut muutama päivä aiemmin.

Päästiin kuitenkin hyvin Muorravaarakan tuvalle. Joessa oli hieman enemmän vettä, kuin normaalisti, joten kengät piti riisua pois.

Hyvin nukutun yön jälkeen ilmakin hieman parani, ja päästiin lähtemään kohti Anterinmukkaa eilistä paremmassa säässä, vaikka pilvistä silti riittikin.

Ensin tulee tiukka repäisy tunturiin ja loppu on laskettelua pitkin Kaarreojan vartta. Aamiaisen jälkeen piti muutaman kerran pysähtyä Tiuhtelmakurun reunaa kulkevalla polulla, sen verran se kysyy voimia. Purnuvaaran pohjoispuolella menee sitten Kaarreoja, joka johdattelee alaspäin Anterin tuvalle.

Anterissa oli muutamia ihmisiä, ulkomaalaisiakin oli nauttimassa syksyisestä UKK:sta. Palkattiin puolalainen kaveri lämmittämään sauna, ja pian törmän takaa nousikin savu. Kovasti lämmittikin, kotapadassa olisi saanut keitettyä perunat. Löylyt oli hyvät ja päästiin myös uimaan Anterinjokeen.

Olimme yötä teltassa niliaitan kupeella ja lähdimme sitten aamiaisen jälkeen kohti Hammaskurua. Edellisen kerran menin tämän välin ylämaita pitkin, joten nyt valitsimme tien. Toki muutama vuosi sitten kävelin Anterinmukasta Akanhärkäkuruun tietä pitkin.

Ensimmäisen kerran tuli mentyä varsinaisen Hammaskurun läpi, eli Hammaspään ja Pirttikallionvaaran välistä tukkitietä pitkin. Tuolla kohtaa oli myös pieni suo, josta toinen pää laskee vetensä Jäämereen ja toinen Perämereen.

Hammaskurussa oltiin hyvissä ajoin, ja päätinkin lähteä vielä kurkistamaan uutta Hammaskotaa. Vanhaa en koskaan ehtinyt näkemään, sillä edellisen kerran kun kävin Hammaskurun tuvalla, en jaksanut enää lähteä kodalle saakka.

Uusi kota vaikutti hienolta, kävijöitä lienee kuitenkin aika vähän, sillä tämä on melko syrjässä valtaväyliltä. Lähistöltä kuului metsästyskoiran ääntä. Pihapiirissä oli myös vanhan palaneen kodan rauniot.

Eiköhän tuo tuosta joko maadu, tai sitten pikkuhiljaa pala nuotioissa ja uuden kovan kamiinassa.

Hammaskurusta matka jatkui seuraavana päivänä kohti Luiroa ja Luiron saunaa. Mentiin perinteistä reittiä Pitkäojan yli ja Kärppäpäiden ali. Vaikka polku on aika kapea, ei matkaan mennyt kovin montaa tuntia.

Luirolla oli perinteisesti täysi kaaos ja kymmeniä vaeltajia. Vallattiin ensin Rajan tupa ruokailua varten, mutta yöksi laitettiin kuitenkin teltta ihan Luirojärven rantaan. Saunaankin päästiin suht kivuttomasti.

Illalla Luirojärven ylle piirtyi revontulet.

Järkkäri ja jalusta kannatti kantaa Aittajärveltä tänne saakka taas kerran.

Telttayön jälkeen nautittiin aamiainen Rajan tuvalla ja lähdettiin sitten kohti Apujoukkojenvaaran porokämppiä, Pälkkimäojan laavua ja edelleen kohti Sarviojaa.

Pälkkimäojalla pidettiin ruokatauko ja sitten suunnattiin suon yli kohti Pälkkimäpäätä ja sen sivuitse kohti Sarviojan latvoja.

Kelikin oli suhteellisen hyvä, etualalla Apujoukkojenvaara ja takaoikealla Luirojärvi. Sarviojaa seuraten oli verrattaen hyvä kävellä Sarviojan tuvalle. Kyseessä oli siis tälle reissua jo toinen visiitti sinne. Oltiin perilläkin vähän paremmin valoisan aikaan mitä ensimmäisenä päivänä. Laitettiin taas teltta pihalle.

Sarviojan vartta jo lähempänä tupaa.

Seuraavana aamuna päätettiin lähteä Aittajärvelle kerrankin suoraan Kaarnepään yli. Nousu oli kyllä hengästyttävä, mutta ylhäällä oli tosi paljon parempi kulkea mitä Maantiekuruun länteen päin menevän polun kautta. Ja loppujen lopuksi nousumetrejäkään ei tule edes sataa enempää vaikka menisi huipun kautta. Kaarnepäältä mentiin Kuotmuttipäälle ja laskeuduttiin vasta Vetämäkurusta lähelle poroaidan porttia.

Siitä sitten viimeiset kilometrit Suomujoella, ylitys vaijerin kohdalta ja pieni patikka autolle.

 

Raja-Joosepista etelään

Syksyn reissu suuntautui perinteisesti UKK-puistoon. Tällä kertaa lähtöpaikaksi valikoitui Raja-Jooseppi. Menomatkalla pysähdyttiin Ivalossa evästämässä ja sitten ajeltiin noin tunnin verran kohti Venäjän rajaa. Vähän ennen tullia kääntyy tie avattavan portin kautta kohti Luttojoen rantaa.

Tielle oli noussut loppupätkällä aika paljon vettä sateisen kesän jäljiltä ja tähtikeula piti jättää hieman kauemmaksi, mutta päästiin kuitenkin jalkapatikassa Luton ylittävälle riippusillalle. Auto oli kätevästi kameravalvonnan piirissä, sillä parkkipaikalle näkyi suoraan rajamiesten valvontatorni.

Puomista päätellen joen yli on mennyt jossain vaiheessa hieman erilainen tieratkaisu, vai onko tuo reittilinjaus ollut käytössä vain talvisin?

Sillan pielessä oli kävijälaskuri, tai jonkinlainen kulunvalvontalaitteisto jemmattuna rakenteisiin. Kenties rajamiehet seuraavat liikennettä etänä? Venäjän rajallehan ei tästä ole montaa kilometriä. Tosin samanlainen laskuri on mm. Aittajärven polulla.

Ensimmäisen päivän ohjelmana oli ehtiä Ylemmän Kiertämäjärven tuvalle, Alemman Kiertämäjärven laavun kautta. Muutama vastaantulijakin oli matkalla, ja tuvalla oli lopulta myös seuraa. Paikoitellen maasto oli märkää, mutta reitti oli hyvä ja selkeä.

Tupa itsessään on pieni ja vanhahko, mutta tunnelmallinen. Tällä kulmalla ei muita tupia oikein olekaan. Jyrkkävaaran ja Kiertämäjärven tupien välissä ei kulje samanlaista valtatiereittiä, mitä UKK-puistossa yleensä on. Siltikään, vaikka välimatkaa on vain vajaa viisi kilometriä. Toisaalta näiden tupien kautta yleensä tullaan tai lähdetään puistosta.

Seuraavana päivänä mentiin reitti Kiertämäjärveltä Anteriin tuntureiden kautta. Toinen vaihtoehtohan on rajan tie, mutta se kortti pitää pelata joskus toiste.

Ensin Kiertämäjärveltä hetken matkaa kohti itää ja sitten etelän suuntaan suon yli kapeimmalta kohdalta. Vähän jännitti yhden ojan kohdalla, yli kaksi puuta ja parimetrinen kahluukeppi ei tavannut pohjaa. Mutta yli siitä päästiin. Metsäsaarekkeen jälkeen oli Kiertämäojan ylitys, jossa piti kahlata crockseilla. Sitten alkoikin kapuaminen kohti Livikönselkää ja satulaa, jonka kautta mentiin vähän kaakon puolelta Peuranampumapään päälle.

Peuranampumapäältä oli hyvät näkymät, näkyi Harrijärvi ja Kiertämäpään valvontatorni. Siirryimme länsipuolelle, jossa ruokailtiin Harrijoen laaksoa ihaillen.

Siirryimme sitten Harrijoki oikealle jääden Hirvaspäiden alta Kuikkapään itäpuolelle. Nopea kiipeäminen hienossa säässä, ja näin oli tämäkin kohde liitetty käytyjen paikkojen listaan.

Kuikkapäältä oli helppo reitti siirtyä Anterinmukan kämpälle saunan ja pehmeiden patjojen äärelle. Ensin laskeuduimme suoraan etelää kohti, sitten selänteen itälaitaa kohti Rovapäätä, puolen vaihto satulassa ja Rovapään lounaispuolelta näimmekin jo tuvan hetken aikaa. Kompassin suunta kohti tuvan nurkkaa ja sitten suoraa reittiä tuvalle. Kaarreojan ylitys oli helppo ihan kengät jalassa.

Sauna olikin jo lämmin totuttuun tapaan ja pääsimme ruuan jälkeen kylpyihin ja edelleen tupaan unille. Paikalla oli lisäksi pari muutakin porukkaa.

Vielä aamuinen kuva saunasta ja joesta ja sitten aloitimme nousun aurinkoisessa säässä kohti Muorravaarakan tupaa. Kaarreojan vartta tuttua polkua pitkin ja Tiuhtelmakurusta alas, aikaa meni ehkä kolmisen tuntia.

Luirolle? Sarviojalle? Ei, vaan Muorravaarakanjokea ylävirtaan kohti latvalla – Suppu-Kotavaaran eteläpuolella – olevaa tulipaikkaa. Lukijat muistanevat, että muutamia reissuja sitten olin tuolla samalla paikalla myös, silloin Akanhärkäkurun kautta. Tällä kertaa siellä oli sentään jokunen polttopuu josta saatiin kirveellä ja sahalla työstettyä nuotiotarpeet. Yö meni teltassa, ketään muuta ei seudulla näkynyt.

Kuten aiemmin kirjoitin, Sokostin päältä katsottuna jossain Sokostin tuvan takana näytti olevan mukava laakso telttailtuun. Se ei kuitenkaan ollut tämä paikka vaan lähempänä Sokostia oleva ensimmäinen laakso. Aamulla nousimme tuota laaksoa pitkin Sokostin huipulle, jälleen hienossa säässä. Nousu on tältä puolelta paljon kevyempi kuin Luirojärven puolelta. Ensinnäkin telttapaikka oli 340 metrissä, siitä hiljalleen tasainen nousu puron vartta noin 420 metriin ja siitä sitten tiukka nykäisy ylös mökille.

Matkalla ylös nähtiin maakotka lentämässä suoraan yläpuolella. Olin aikaisemmin kuvannut manuaalitarkennus päällä yksityiskohtia purossa ja sehän jäi sitten vahingossa päälle kun rupesin zoomailemaan kotkaa, joten palataanpa kotkakuviin seuraavien reissujen jälkeen.

Joskus aikoinaan Vaellusnetissä – jonne en edelleenkään saa kirjoittaa – oli legenda maakotkan laaksosta, joka olisi jossain Akanhärkäkurun – Vesipään tienoilla. Totta tai tarua, mutta täällä Sokostin itäisellä puolella näkee kyllä kotkan useammin kuin mitä olen nähnyt lännempänä.

Sokostin päällä oli tyyni ja aurinkoinen keli. Luirolta oli saapunut jonkin verran väkeä ihmettelemään maisemia. Mekin viivyimme tovin ja lähdimme sitten kohti Luiron tupaa ja saunaa.

Luirolla olikin sitten jo jonkin verran porukkaa. Myös Rajan kämppä ja Kuusela olivat miehitettyjä. Illalla laskeutui sumu ja seuraavana päivänä ei enää Sokostiltakaan kuulemma ollut maisemia.

Tyyntä keliä, sumua ja saunomista. Aamulla viivyimme vielä tovin Luirolla ja sitten lähdimme lyhyelle siirtymätaipaleelle kohti Pälkkimäojan laavua. Ensin Luirojärven kierto Raappanan kammille, siitä Porokämpille ja edelleen laavulle.

Sää oli edelleen sumuinen. Laavulla oli toinenkin porukka yötä, mutta he olivat teltassa. Oli mukava nukkua raikkaassa säässä, sumuisen kelin takia yö oli lämmin. Syyskuussa monesti kirkkaana yönä varsinkin alemmilla paikoilla saattaa olla yli kymmenenkin astetta pakkasta.

Aamupalan jälkeen otettiin suuntaa tunturiin ja kohti Lumipäätä. Lumipään länsipuolelta laskeuduimme Paratiisikurun viereiseen kuruun. Lasku oli vähän haastava, rinne oli aika pientä irtonaista kiveä. Vastapuolella näimme toisia vaeltajia, ja näytti heidänkin lasku lumipäältä olevan aika verkkaista. Myöhemmin ajateltuna olisi ollut varmaan nopeampaa laskeutua Siliäselän itäpuolella olevan 620 m tunturin harjannetta alas laaksoon.

Ajatus oli käydä Paratiisikurussa, mutta kun keli oli sumuinen eikä siellä olisi nähnyt juuri mitään ylhäältä, niin päätettiin nyt mennä suoraan Sarviojan tuvalle.

Sarviojalla oli pari muutakin porukkaa, mutta mahduimme hyvin sekaan. Yö meni mukavasti yläritsillä. Joku ehdotteli takan sytyttämistä, mutta päädyttiin vähemmän savuttavaan kamiinaan. Aamupalan jälkeen otimme suunnaksi Jyrkkävaaran tuvan, eli Muorravaarakanjoki pitäisi ylittää.

Sarviojalta oli pelkkää alamäkeä Sarvijoen vartta Muorravaarakanjoelle. Ylityspaikka löytyi noin vajaa kilometri risteyksestä alavirtaan, pienen suon jälkeen kierrettiin niemeen, josta pääsi kahlaamaan vastarannalle. Virtausta oli kyllä, ja vettäkin reilusti yli polven.

Harrijoen yli mentiin siltaa pitkin, joka on tulipaikan vieressä vähän Harrijokea ylös risteyksestä. Sama silta hämäsi minut yhdellä reissulla luulemaan sitä Muorravaarakajoeksi, ja harhauduin ylös väärälle puolelle Harrijoenkaitaa.

Sitten märkää suota pitkin kohti poroaitaa ja edelleen Jyrkkävaaran tupaa. Jyrkkävaarassa syötiin ja päätettiin vielä jatkaa matkaa Suomujoelle, koska aikaa oli.

Laskeuduimme Pahaojan vartta pitkin Suomulle, jossa pohdittiin hetken menisimmekö Harrimukan laavulle. Kohdalla näytti olevan ihan kahlattavissa oleva paikka. Jatkettiin vielä kuitenkin aimo harppaus Suomunkönkään tulipaikalle, joka on ison kosken partaalla. Oli jo melkein pimeää, kun saatiin teltta paikoilleen, mutta onhan otsalamput toki aina mukana.

Aamulla löytyiin kamat kasaan ja käveltiin ensin Kiertämäjoen ylityspaikalla, jossa piti kahlata syvässä ja sitten sillan yli autolle. Ivalossa oltiin jo hyvä tovi ennen puoltapäivää syömässä.

Marivaarasta pohjoiseen

Tuttavani kyseli minua kaveriksi muutaman päivän reissulle. Koska olin suunnitellut omaa reissuani Itäkairaan, ajattelin että muutaman päivän reissulla voisimme käydä katsomassa Itäkairan läntisiä osia Marivaarasta käsin.

Toisin kuin vanhemmissa kartoissa näkyy, kannattaa Marivaaraan ajaa nykyään idempää reittiä eli Mukkajoenrovat – Pieni Sorvusselkä. Joissain kartoissa tuo pätkä näkyy vain polkuna, mutta nyttemmin se on kuuleman mukaan paremmassa kunnossa kuin suorempi Muotkavaarasta pohjoiseen menevä reitti.

Parkkipaikalta suunnistimme pohjoista kohti Kuopskuusikon etelälaidalle. Ja edelleen Irtonais-Auhtin jälkeen kohti pohjoista Jaurujoen varteen hieman soita kiertäen. Osan matkasta poroaidan lähellä oli mönkijäuraa.

Kuljimme Jaurujoen etelärantaa ja menimme joesta yli Siulanruoktun tuvan kohdalla. Tupa on Jaurun laakson rinteessä ”hyllyn” päällä. Puuvajalle johtaa pitkät rappuset.

Tuvalla on ennen ollut saunakin samassa rakennuksessa, mutta se on kaiketi purettu jos Kekkosen aikakaudella. Lähin saunahan on muutamien kilometrien päässä Tahvontuvalla.

Siulalla olimme ensimmäisen yön, tuvalla ei ollut muita. Tarkoitukseni oli tutustua Siulan tupaan jo vuosia sitten, mutta aikatauluongelmien takia jouduin kääntymään Hammaskurun tuvalta takaisin paluumatkalle kohti Luiroa ja tämä jäi sillä kertaa näkemättä. Tavoitteeni on vierailla ajan kanssa jokaisella UKK-puiston tuvalla.

Seuraavana päivänä lähdimme Tahvontuvalle jossa olikin lämmin sauna odottamassa meitä. Tupa on suhteellisen suosittu vieraskirjankin perusteella.

Tahvon sauna on idyllisellä paikalla.

Tahvolla olimme toisen yön ja sitten alkoi matka poluttomassa maastossa takaisin kohti Marivaaraa. Jaurun yli menee silta Tahvontuvan lähellä ja sen ylitettyämme lähdimme kompassisuunnalla kohti Irtonais-Auhtia. Käsittääkseni jonkinlainen mönkijäura olisi mennyt poroaidan vartta ylempää ja olisi voinut olla parempi vaihtoehto reitille. Pääsimme kuitenkin takaisin autolle Marivaaraan.

Olimme yön auton vierellä teltassa ja siitä lähdimme aamuvarhaisella, jotta tuttavani ehtisi Savukoski – Rovaniemi linja-autoon ja itse uudestaan maastoon. Siitä reissusta tarinaa myöhemmin.

Itäkaira aloittelijan näkökulmasta

Niin kutsuttu Itäkairan alue vaikuttaisi olevan aloittelijan kannalta mukava paikka harrastaa vaeltamista.

Kävin itse tänä syksynä alueella ensimmäistä kertaa, kun syysvaellus suuntautui sinne perinteisen Aittajärveltä etelään menon sijaan.

Alue on täynnä tupia, saunoja ja välimatkat ovat lyhyet. Lisäksi suurin osa tupien väleistä kulkee valmiita polkuja pitkin, ja suot on pitkostettu. Joskin osa pitkospuista on jo hieman huonossa kunnossa.

Alueelta löytyy mm. seuraavat tuvat:

Härkävaara AT + sauna

Peskihaara AT

Naltiojoki AT

Vieriharju AT + sauna

Peuraselkä AT

Tahvontupa AT + VT + sauna

Siulanruoktu AT

Manto-Oja AT

Mantoselkä AT + VT

Lisäksi Jussinmurustalla eli Keskipakoilla on laavu huusseineen. AT tarkoittaa tietenkin autiotupaa ja VT varaustupaa.

Ohessa nopeasti kyhätty välimatkataulukko tupien (ja yhden laavun) välillä polkuja pitkin. Härkävaaran poluista minulla ei ole tietoa, joten jätin sen tästä pois. Samoin esim. Kemihaara – Naltiojoki on poluton etäisyys, mutta ei kuitenkaan linnuntietä pitkin vaan oletettua kulkureittiä.

Suurin osa tupien väleistä on suhteellisen lyhyitä ja maasto tasaista. Kovin nousu lienee Peuraselästä Jussinmurustan suuntaan, eikä sekään ole kovin paha.

Mikä tekee sitten Itäkairasta aloittelijalle sopivan, muutamia syitä.

• Ei lähes ollenkaan mäkiä noustavaksi rinkan kanssa, vain Jaurun laakso käytännössä vaatii nousun pois tullessa. Sopii siis myös huonokuntoisellekin.
• Puhelimen kuuluvuus on suhteellisen hyvä, silti kannattaa harkita esim. PLB-laitetta.
• Tupia käytännössä muutaman kilometrin välein, rengasreitin tapaisen saa hyvin pienillä siirtymillä.
• Usealla tuvalla on sauna peseytymistä ja rentoutumista varten
• Tupien välillä on selkeät polut, vaikkakaan ei merkityt. Lisäksi suo-osuudet on pitkostettu. Useat polut kulkevat poroaitojen tuntumassa ohjaten suuntaa.

Kovin suuria maisemaelämyksiä Itäkaira ei tarjoa, vaan samanlaista maisemaa löytää etelänkin soisista kansallispuistoista. Avotuntureita siintää tietyissä suunnissa. Alueella on vaihtelevasti kuusimetsää ja kuivempaa mäntymetsää. Osa pätkistä saattaa olla hieman kosteita, varsinkin sateiden jälkeen. Kuusi- ja mäntymetsät vuorottelevat lomittain maastossa.

Mitä suosittelisin?

Kemihaarasta Manto-ojalle ja edelleen Mantoselkään. Siitä poroaitaa myöten Vieriharjuun saunomaan. Leveää polkua takaisin Kemihaaraan. Helppo reitti saunalla, ei juuri eksymisen vaaraa.

Kemihaarassa on metsähallituksen parkkipaikka jossa on huussi ja lämpötolpat autoille. Kulku reiteille menee Kemihaaran Loman pihan läpi. Siellä on myös suihkumahdollisuus ja muita palveluita.

Saariselällä 2014

Pikkuisen hiljaista ollut blogissa, mutta palataanpa pari kuukautta taaksepäin Saariselän maisemiin.

Tällä kertaa lähdin liikenteeseen Kiilopäältä, jonne kaveri minut pudotti kyydistä ja jatkoi omalle reissulleen Muotkatunturiin. Perinteisesti ensin Suomunruoktulle, josta Tuiskukurun kautta Luirolle saunomaan.

Suomunruoktulla lähtötunnelmissa. Seuraava etappi oli Salonlampi, Kustunlampi, Kallenlampi tai mikä se nyt ikinä onkaan.

Luirolla vierähti pari päivää ja välipäivänä kävin kuljeksimassa Sokostin eteläpuolella puurajassa. Sitten jatkoin telttayöksi Kaavitsalammille.

Kaavitsalammilta matka jatkui Sarviojalle ja alkoi myös tulemaan lunta.

Poluilla vähemmän, mutta Lupukkapään tienoilla enemmänkin.

Kiertelin seuraavana päivänä vielä lumisilla tuntureilla ja toisen yön jälkeen suoriuduin Aittajärvelle, josta kaveri tuli minut noutamaan. Neliveto oli hyvä lisä lumisessa mäessä, kun alla oli vielä syyskuisesti kesärenkaat. Lunta riittikin sitten paluumatkalla aina Paltamoon saakka.

Kahlausvideoita: Luirojoki ja Suomujoen Lankojärven kahlaamo

Tässä muutama video UKK-puiston ylityksistä. Kiitos tsekkiläisille ystävilleni roolisuorituksista. Nämä on kuvattu toukokuussa korkean veden aikaan.

Luirojoki:

https://www.youtube.com/watch?v=QsPjg1yI_ug

Suomujoki:

http://youtu.be/CTuly5iBQ-0

 

Ruuhka-aikaan Luirolla

Jälleen kerran pitkin Kuutuan pikataivalta pitkin Aittajärven parkkipaikalle, rinkat selkään ja Suomun yli kahlaten kohti etelää. Lähtö kotoa viivästyi sen verran, että jäätiin yöksi heti ensimmäisen tulipaikan tienoille matkalla kohti Maantiekurua.

Aamulla jatkettiin tulipaikalta teltan purun ja aamaisen jälkeen kohti Sarviojaa. Päivämatka oli melko lyhyt, mutta kiertelimme vielä Sarviojan tuvan lähiympäristöä jonkin verran. Kuvan puu on Maantiekurun polun varressa.

Aamulla aamiainen tuvassa ja Sarviojan ylitys. Kuva kohti länttä ja tassut metsän läpi kohti Siliäselkää. Suuntana oli avotunturi ja tuttu paikka, Pälkkimäojan laavu.

Laavulle jätimme rinkat ja lähdimme ylös vastakkaiseen suuntaan Apujoukkojenvaaralle ja kurkistamaan Riitelmäpään lounaispuolen kurusta, mitä kuuluu toiseen suosikkipaikkaan, Muorravaarakan latvoille Sokostin taakse. Tässä kuvassa kulkijain kivikasa Apujoukkojenvaaralla.

Kivien ihmettelyn jälkeen yöksi vaihteeksi laavulle, jonne ei saapunut muita ruuhka-ajankohdasta huolimatta. Poromiehet ajoivat Pälkkimäojan vastarannalla yöhön asti. Heräsimme kopterin ryskeeseen, jota riittikin sitten koko päiväksi. Aamiaisen jälkeen suuntasimme polkua pitkin kohti Luiron tupakylää.

Apujoukkojenvaaran tuvilla ei ollut ketään, vaan taisivat olla kopterin kanssa lentämässä ja osa tietysti maassa porojen perässä. Viimeisiä askeleita ennen Luiroa, tutut pitkospuut Raappanan kammin ja Luiron välillä.

Luirolla oli väkeä kuin pipoa ja myös melkoinen härdelli. Joku oli tehnyt kuivaushuoneessa tulet kamiinan tulipesän sijasta alakaappiin ja lattia oli syttynyt siitä palamaan. Palo oli melkein edennyt kuivaushuoneesta autiotuvan puolelle, mutta runsaalla vedellä oli saatu sammumaan. Metsähallituksen miehet olivat juuri purkamassa kuivaushuoneen lattiaa.  Jäärä opasti tuvalla penkin päästä meitä nuorempia, ettei kaasupulloa tarvitse avata kierrosta enempää, kun väänsimme sitä pari kierrosta.

Lukija tunnistaakin tästä kuvasta jo seuraavan päivän kohteemme, eli nousimme nimikkotunturilleni, eli Sokostille. Ilma oli parempi kuin muutamaa vuotta aikaisemmin ja näkyvyyttä oli aina Nattasille ja Lokalle asti.

Masto, tukiaseman koppi ja aurinkopaneelit etualalla, Saariselän kumpuilevat tunturit taka-alalla.

Telen tuvalla asusti kärppä.

Takaisin Luirolle Hammaskurun polun kautta, sauna ja unta teltassa toinen yö putkeen. Aamulla marssimme melkein yhtä soittoa Aittajärvelle, jossa olimme viimeisen yön Aittajärven laavulla. Siitä on sopiva lähteä ajamaan kohti etelää hyvin nukutun yön jälkeen.

Apujoukkojenvaaralla oli nostettu Petteri seinälle.

Pysähdyimme myös Helanderissa ihmettelemässä paikan nähtävyyksiä.

Viimeinen ilta Aittajärvellä tarjosi mukavan auringonlaskun.

Syyskuinen UKK-puisto

Syyskuun loppu on kenties hienointa aikaa olla UKK-puistossa. Ruska alkaa olla ohi, ja suurimmat massat palanneet poluilta pois. Päivät lyhenevät, mutta aikaa on vielä rientää paikasta toiseen.

Tämänkertainen syyskuun reissu noudatti reittiä Kiilopää – Rautulampi – Kotaköngäs – Tuiskukuru – Luirojärvi – Pälkkimäoja – Muorravaarakka – Pirunportti – Paratiisikuru – Sarvioja – Porttikoski – Lankojärvi – Rautulampi – Niilanpää – Kiilopää. Matkaa kertyi yhteensä noin 120 km.

Ensin perinteinen ajomatka Kiilopäälle ja siitä laukaten Rautulammelle yöksi. Pimeä koitti jo matkalla, kuten edelliselläkin kerralla. Aamulla oli kunnon sumu. Nousin ylös tunturiin ja kompassin avulla suunnistin Hikiojalle, jota myöten laskeuduin Kotakönkäälle. Ruokatauko laavulla, jonka puuvajasta oli poltettu viimeisetkin rippeet, loppusyksyn ongelma.

Nuotiokehässä oli ennestään hiillos ja kohensin pienet tulet. Savottarinkkaiset vanhemmat miehet saapuivat paikalle ja alkoivat suoraan sättimään allekirjoittanuttta nuotiokehässä olevista foliokiehisistä, vaikka toki ne olivat olleet siinä vaikka kuinka kauan. Pohjoisten havumetsissä vaeltaa harvinaisen vittumainen kansa, mietin.

Kotakönkäältä suunta kohti Tuiskukurua ja Tuiskukurun tupaa. Tuiskukurussa olin yötä tuvassa ja illalla pidettiin tulia. Tällä kertaa seurakin oli mukavaa ja juttua riitti pitkälle yöhön. Viinaakin taisi mennä.

Aamulla startti kohti Luiroa harmaassa säässä.

Luirolla oli toki sauna lämmin, mutta ei pahaa ruuhkaa. Tällä kertaa en lähtenyt Sokostille, sillä eihän sinne nyt joka kerta. Sen sijaan tulta pidettiin taas yötä myöten, kunhan ensin oli saunottu.

Aamulla jatkoin matkaa kohti Muorravaarakkaa. Matkalle mahtuikin monta tarkasteltavaa kohdetta kuten Raappanan kammi, Apujoukkojenvaaran porokämpät, Pälkkimäojan laavu jossa lounastin ja tietysti Lumikuru Muorralle lasketellassa.

Muorravaarakalle saavuin hyvissä ajoin, vain yksi ihminen joka hänkin oli lähdössä pois. Olin tuvalla yötä yksin.

Seuraavana aamuna ylitin jälleen Muorravaarakanjoen ja lähdin kohti Sarviojaa. Tarkoitus oli käydä myös Anterinmukassa, mutta päätin säästää sen tuleville vuosille, sillä Anteri pysyy vaikka miehet vanhenee.

Tällä kertaa nousin Pirunporttiin ja siitä laskeuduin legendaariseen Paratiisikuruun.

Keli oli mitä mainioin, mutta ei kuitenkaan turhan kuuma nousua ajatellen.

Paratiisikurusta jatkoin polkua pitkin Sarviojalle, jossa olikin sitten jo enemmän trafiikkia. Melkein kaikki petipaikat oli varattuja ja osa meni avaimellaan varaustuvan puolelle. Telttojakin oli pihamaalla jokunen.

Sarviojalta jatkoin aamulla matkaa kohti Lankojärveä Porttikosken kautta. Ensin Sudenpesän tarkastus, sitten satulasta Maantiekuruun ja edelleen Sotavaaranojan ja Peurapään kautta tarkistamaan Porttikosken tuvan tilanne. Siellä ei ollut ketään.

Porttikosken tuvalla laitoin välipalaa, varsinaisen lounaan nautin Sotavaaranojan tulipaikalla. Pienen lepäilyn jälkeen päätin marssia vielä Lankojärvelle joen länsirantaa pitkin. Ensin palasin vähän matkaa Porttikosken sillalle, vaikka tuvankin edustalla näytti olevan kahluukelpoinen kohta.

Lankojärvelle saavuin iltahämärissä ja ruuan jälkeen unille. Muutama muukin oli tuvalla yötä, mutta isompaa trafiikkia ei ollut. Lankojärveltä lähdin aamulla hiljalleen Rautulammen ja Niilanpään suuntaan. Viimeisen yön olin Niilanpään porokämpässä ja lähdin sieltä aamuviiden aikaan autolle Kiilopäälle. Kuudelta startti kotia päin ja näin olin omassa saunassa jo ennen pimeää.

Rinkka oli suhteellisen kevyt tuon ajan grammaustilanteen suhteen, noin 15 kg lähtiessä. Käytännössä alueella pystyisi tekemään varaustupareissunkin, mutta silloin pitäisi kulkea Suomunruoktun kautta, ellei laske sen varaan, että Rautulammen tuvassa mahtuisi yöpymään. Päivätuvassa kun on vain kapeat penkit ja vähän lattiatilaa, ja kuitenkin joku yleensä yötä. Pidän kuitenkin Hikiojan ja Kotakönkään sekä Tuiskukurun maisemista sen sijaan, että kulkisin Suomun vartta ja Vintilänojaa pitkin.

Kiilopäältä Sokostille

Sokosti lähtee Sokostille. Näin se meni.

Ensin pörräsin autolla hyvän tovin Kiilopään pihaan, ja kävin suorittamassa tarpeelliset parkkimaksut latufirmalle. Sitten matkaan kohti ensimmäistä etappia, Rautulammen tupaa. Rinkka painoi vietävästi, 19 kiloa. Melko jööti selässä, kun nyt grammanneena miettii.

Olin perillä kuun möllöttäessä, viimeiset vedot pimeässä. Muitakin oli, ja nuotiota pidettiin.

Seuraavana päivänä oli pikku syyskuun pakkanen ja aurinko paistoi. Kuivattelin kamoja Rautulammen tuvassa ja aamiaisen jälkeen lähdin Lankojärvelle. Muutamia vastaantulijoita tuli vastaan reitillä. Menin joen eteläpuolista reittiä. Parempi polku taitaa kulkea pohjoisella sivulla.

Lankojärven tuvalla paistelin makkarat ja tein vähän muuta sapuskaa. En mennyt kahlaamon kautta yli vaan kävelin Kotakönkään sillalle. Alunperin suunnitelmissa oli mennä Palovankan kautta Luirolle, mutta meninkin sitten Tuiskukurun tuvalle.

Lankojärvellä Helsingin mies piti nokipannuaan käristäessä varmana, että sieltä ei pysty kävelemään Luirolle päivässä. Minulle oli sama, niin menin sitten Tuiskulle.

Kotakönkään laavulla oli polttopuut lopussa. Silta löytyi hyvin, vaikka se onkin hieman piilossa kallioiden välissä. Eipä sillä, Suomussa näytti olevan monta kohtaa Lankojärven yläpuolella, mistä harppoa yli.

Tulin Tuiskukurun tuvalle, kun hämärti jo. Paikalla oli mm. vanha lapinmies 8 kilon reppunsa kanssa. Oli ollut reissussa jo pitemmän aikaa. Vanhan liiton grammari. Koska tilaa oli, nukuin tuvassa.

Lähdin Tuiskukurusta kohti Luiroa aamiaisen jälkeen. Luiroa pelotellaan aina sillä, että siellä on hirmuinen määrä väkeä. Tällä kertaa Kuuselassa oli yksi reissaaja, varaustuvalla viisi, teltan kanssa kolme ja autiopuolella meitä oli kaksi. Ei siis mitenkään tungosta.

Sauna oli valmiiksi lämmin, joten eikun kylpemään jo päivällä, illallahan saattaisi olla tungosta. No eipä sieltä ketään tullut kuitenkaan. Melko rauhallista parhaaseen aikaan syyskuun lopulla.

Aamulla lähdin käymään Sokostilla. Jätin päivärepun kotiin, mutta hyvinhän nuo tavarat menivät taskuissakin. Ylhäällä oli melkoinen tuuli ja välillä tuli luntakin vaakasuoraan. Kävin katsomassa puhelinmiesten hirsistä taukomajaa. Se on Sokostin itärinteellä, ja sitä ei näe huipulta. Se jää katsomatta monelta Sokostin kävijältä. Linkkimastonhan sen sijaan huomaa jokainen. Mastossahan on pelkkä Soneran tukiasema, otin mukaan ko. operaattorin prepaidin, ja näin yhteydenpito onnistui erämaastakin. Taisipa sitä muutama ohikulkijakin lainata puhelintani, kun ei ollut varautunut.

Sokostilta takaisin Luiron Hilltonille ja matkaan kohti Tuiskukurua. Luirojoessa oli niin vähän vettä, että korkeavartisella vaelluskengällä harppoi yli kuivin jaloin.

Tuiskukurun tuvalla oli pari opiskelijaryhmää menossa Luiroa kohti. Nukuin suosiolla teltassa pihamaalla. Tuiskukurussa oli yöllä sankka sumu. Juttelin Itäkairan asioista toisen ryhmän vetäjän kanssa. Pitää joskus käydä tarkistamassa sekin seutu.

Aamulla lähdin kohti Suomujokea. Pikkutuntureiden eteläpuolelta matka eteni Vintilänojaa myöten. Melko kivikkoista seutua, muutama vastaantulija tuli vastaan. Kustunlammen laavulla tein lounaan. Oikeasti laavu lienee Kotalammen rannalla, mutta sille on annettu väärä nimi.

Laavulta kallioita ja Suomun rantaa pitkin Aitaojan sillalle ja edelleen Suomunruoktun tuvalle. Tuvalla oli täysi miehitys, mutta sain vielä viimeisen petipaikan. Muutama telttailijakin oli tuvan ympäristössä.

Aamulla lähdin kohti Suomunlatvaa ja Kiilopäätä. Ensin Suomun ylitys ja sitten pikataivalta pitkin kohti Suomunlatvan laavua. Luirolla tapaamani porukka oli juuri lähdössä laavulta, ja puut olivat täälläkin melkein lopussa. Tämäkin laavu on merkitty vähän miten sattuu Sompio-Kiilopää -karttaan.

Otin laavulta suoran kompassisuunnan Kiilopäälle, Niilanpään tuvan kohdalla vaihdoin tunturista alemmas polulle. Kiilopäällä pienet ostokset ja suihkun kautta kotimatkalle.