Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Kategoria-arkisto: Vaellusalueet

Paraksen huiputus

Kesän tähän mennessä pisin reissu suuntautui Norjaan Paraksen huipulle.

Jätin auton Kilpisjärvelle, ns. Mallan parkkipaikalle. Mielessä kävi, olisiko pitänyt hakea tullista Norjan tupien avain, mutta jätin sen kuitenkin hakematta. Sen jälkeen aloitin taipaleen kohti Kuohkimajärven autiotupaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reitti kulki tuttua polkua Mallan luonnonpuiston läpi ja noin kolmen tunnin päästä saavutin Kuohkimajärven tuvan, jossa sitten ruokailin. Tuvalla oli muutakin porukkaa ja jatkoin vielä matkaa ensin rajapyykille ja siitä edelleen Ruotsin ja Norjan rajalinjaa seuraillen kohti ylempiä maita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lämpöä ja itikoita riitti koivikossa kulkiessa. Laitoin leirin pystyyn Norjan puolelle rajaa selkeästi avotunturin puolelle. Aamulla jatkoin matkaa kohti Gappohyttaa. Siellä oli kaikki ovet lukossa ja ilma oli käymässä selkeästi huonoksi. Laitoin teltan tuvan lähistölle ja kohta alkoikin tuulemaan ja satamaan. Aikomus olisi ollut mennä vielä lähemmäksi Parasta saman päivän aikana, mutta jäin sijoilleni.

Mukana oli hieman reilumpi kahden hengen Wild Countryn teltta, josta olenkin kirjoittanut. Grammaus vähän kärsii, mutta toisaalta sadepäivänä on hieman enemmän tilaa oleskeluun. Laitoin kaikki ruuat keittimellä teltassa sisällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavana aamuna oli jo selkeästi parempi keli, ja aloin pakkailemaan tavaroita. Joku sissi oli koko yön tuulessa ja sateessa Gappohyttan saunan rappusilla yöpymässä ilman mitään majoitetta.

Suuntasin Gappolta suoraa reittiä kohti Parasta Visiedgan läpi, ja tarkoitus oli laittaa teltta mahdollisimman ylös. GPS näytti teltanpaikalla korkeudeksi 800 m, mutta myöhemmin selvisi, että korkeammallakin on teltanpaikkaa ja vettä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paraksen huippu oli koko ajan jonkinlaisen pilven ympäröimä, ja mietin jo huiputuksen järkevyyttä. Sitten keli kuitenkin selkeni. Suuntasin ensin teltaltani oikealle puolelle pitkän harjanteen päälle. Siellä olisi ollut myös teltanpaikkaa huikeilla näkymillä ja myös vettä useammassakin paikassa.

Hetken kuvattuani ja ihmeteltyäni jatkoin kapuamista. Tasaisen harjanteen jälkeen on ensin melko jyrkkää nousua jonka jälkeen nousu hieman tasaantuu. Nousureitti on merkitty punaisilla kepeillä ja koivunpätkillä, huipulle menee selkeä polku.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse kiipeäminen oli kevyempi ponnistus mitä ensin kuvittelin. Matkanahan tuo ei ole kummoinen, mutta korkeusmetrejä teltalta tulee kuitenkin 600. Kohta huippu kuitenkin häämötti ja sieltä avautuivat mahtavat näkymät niin Signaldaleniin, Kilpisjärvelle ja Saanalle sekä Pältsanin suuntaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alastulo kävi nopeasti, polku on sen verran vahva että jalan alla pyörivää irtokiveä on niukasti. Paraksen huipulla olevassa vieraskirjassa oli sen verran nimiä, että huipulla riittää kävijöitä kesäaikaan miltei päivittäin.

Olin teltassa yötä ja lähdin paluumatkalle kohti Kilpisjärveä. En suunnannut Gappohytan ja Golddahytan väliselle polulle vaan päätin oikaista alempaa. Se oli virhe. Alhaalla oli kivistä, purojen ja suvantojen kiertelyä, hankalia kallioita ja ylös-alas harjannetta. Polku olisi ollut hieman etäämpänä, mutta selkeästi nopeampi vaihtoehto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin yötä Golddahyttan pihapiirissä teltassa. Nämä Norjan tuvat ovat hyvin varusteltuja ja suomalainen puritaani-vaeltaja usein välttelee vierailua edes näiden pihoilla. Nytkin täällä sai olla rauhassa. Norjalaiset taas käyttävät tupia tällä alueella enimmäkseen talvella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavana päivänä menin taas Kuohkimajärvelle ja kävin myös kävelemässä Kolttalahdessa katsomassa Malla-laivan venelaituria ja muita paikan rakennelmia. Malla-laivan laituri on Kilpisjärven Ruotsin puoleiselle rannalla, joten kyseessä on Suomen ja Ruotsin pohjoisin kansainvälinen laivareitti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En kuitenkaan lähtenyt laivahullutteluihin mukaan, vaan reitti jatkui takaisin tien varteen tuttua Kalottireittiä pitkin. Olin yötä Kuohkimajärven tuvan pihalla teltassa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tupaa on laajennettu sitten viime käynnin jälkeen. Laverien paikalle on tehty keittiö ja laverien tieltä on kaadettu seinä. Edellisellä käynnillä tuvan pihalla oli myös sauna, mutta nyt siitä oli tehty puuvaja/huussi. Uutta oli myös erillinen varaustupa pihan perällä.

Aamulla kävelin kolmisen tuntia takaisin autolle ja suunnistin retkeilykeskuksen suihkuun ja edelleen kotimatkalle.

Suosittelen Paraksen huiputusta myös hieman vähemmän vaeltaneelle. Reitti on selkeä ja päivämatkat sopivan mittaisia. Lisäksi alueella on jokseenkin kattava tupaverkosto.

Mainokset

Leivonmäen kansallispuisto

Lapin reissu peruuntui viime hetkillä teknisten ongelmien yms. takia mutta olen sentään ehtinyt käymään edes jossain.

Tuli käytyä Leivonmäen kansallispuistossa Keski-Suomessa päiväseltään. Jossain vaiheessa voisi ajatella myös yöpymistä, sillä telttailupaikkoja näytti olevan muutama.

IMG_20160627_132511

Harjunkierroksen korkeuseroista oli jotain varoitusta puiston nettisivuilla, mutta suurimmaksi osaksihan tuo menee ihan tasamaalla ja kiertää pahimmat supat.

IMG_20160627_131900

Väkeä näytti olevan jonkin verran niin poluilla kuin teltoissakin järven rannalla. Ja ihan ilman hyttysiäkään ei oltu. Mustikoitakin oli jokunen vaikka oli suhteellisen aikainen ajankohta.

IMG_20160627_112043

Lähiviikkoina olisi tarkoitus toivon mukaan siirtyä hieman pohjoisempiin kohteisiin, pysykääs siis kuulolla 🙂

Reppu pakattu ja muita kuulumisia

Kevään ensimmäinen reissu suuntautui hyvässä seurassa 🙂 uuteen Etelä-Konneveden kansallispuistoon ja tarkemmin Kalajanvuorelle. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan. Matkailukulkineella liikkuville tiedoksi, että Törmälästä lähtevän tien päässä on parkkipaikkaa laajennettu ja siellä sopii kääntämään isommankin kulkineen.

Nyt reppu, ja nimenomaan reppu, on pakattu uusia seikkailuja kohti. Tulevilla viikoilla aion retkeillä useamassa Lapin kohteessa lyhyen 1-2 yön reissun kussakin. Kukin reissu suuntautuu paikkaan, jossa en ole vielä koskaan käynyt.

Telttoineen, kameroineen  ja parin päivän ruokineen repulle tulee painoa noin 7-8 kiloa. Hieman enemmän siis mitä aikoinaan kertomani viikon reissu Haltille 8 kilon repulla, mutta silloin ei ollutkaan mukana telttaa tai keittovehkeitä. Nytkin osassa paikkoja voi jätttää teltan pois, ja ottaa mukaan vain kevyen tupapussin.

Kelit näyttävät sopivilta, 18.5. otetuissa UKK-puiston kuvissa näyttää enää olevan muutamia viipymälumia tunturissa, Aittajärven tie on auki ja hyvässä kunnossa ja Suomu kahlattavissa. Kevät on aikaisemmessa tänä vuonna mitä silloin, kun kävin paikalla viimeksi toukokuussa. Siitähän on täällä blogissa suosittu selostus, joka näyttää keräävän lukijoita aina keväisin.

Mutta pian reissu alkaa.

Onko sinulla joku paikka jonka voi saavuttaa yhden yön reissulla ja jonka haluaisit minun näkevän?

Jeskadam-nimestä

Netistä löytyy joitakin kertomuksia vaelluksista Jeskadam-tuntureille. Tällä nimellä ei löydy Suomen kartoilta ainuttakaan paikkaa, mutta nimi on vaellusnetin tietojen perusteella esiintynyt jossain ikivanhassa kirjassa, ja siitä on joskus ennen vanhaan ollut maininta Utsjoen kunnan sivuilla.

Kun kyselin viime heinäkuussa nimen perään Utsjoella, yksikään paikallinen ei ollut kuullut nimestä. Vaellusnettiläisten mukaan paikalla tarkoitetaan tunturialuetta Nuvvuksen kylän ja Utsjoen kirkon(kylän) välillä.

Nimimerkki Seppo kirjoittaa:

Jeskadam on Utsjoen läntisten erämaiden pohjoisreunalla, Kevon alueen pohjois- ja luoteispuolella. Keskeisiä tuntureita ovat Loktaoaivi, Orosoaivi, Rohtoaivi, Varddoaivi, Bodosoaivi, Birkeoaivi ja kaiken tämän voi kätevästi käydä Goahppelavzijavrin autiotuvalta käsin.

jeskadam

Koska kartoilta ei tätä nimeä löydy ja paikallisetkaan eivät sitä tunne, lienee kyseessä joko väärinkäsitys, nettivaeltajien salakielinen nimitys, kirjailijan väärinymmärrys tai muu sekaannus.

Kysyin asiasta Kaarina Vuolab-Lohelta Giellagas-Instituutista. Vastaus oli valaiseva:

Kysymys voi olla siitä, että pohjoissaamenkielinen nimi Čieskađa, gen.-akk. Čieskađđama on kirjoitettu jostain syystä väärin J-kirjaimella. Nykyisin kartoissa esiintyy Čieskadas ja sekä muita Čieskadas-alkuisia nimiä, esim. Čieskadasjávrrit (3913 2) = järvijono Ruohtervaða Rávdojávri ‑järven pohjoispuo­lel­la. Čieskadas = johdos sanasta čieskat = halkaista konttiluu;  pelkkä konttiluu = ađa, gen.-akk. ađđama). Muita tähän pesyeeseen kuuluvia nimiä ovat mm. Čieskadasluobbalat, Čies­ka­dasjohka ja Guovžaroavvi ~ Čieskadasroavvi (vaara).

Čieskađđama-sana on siis väännetty helpommin kirjoitettavaan ja lausuttavaan muotoon Jeskadam. Mutta sitten aloin etsimään Kaarinan mainitsemia paikkoja kartalta.

Yksikään Čieskadas-alkuinen paikannimi ei esiinny Utsjoella Kevojoen pohjoispuolella, jonne nimeä käyttävät sijoittavat alueen.

Čieskadasroavvi

Čies­ka­dasjohka

Čieskadasjávrrit

jeskadam2

Nämä paikat ovat yhtä kaukana Kuoppilasjärveltä kuin Saariselän laskettelukylä on Saariselän tuntureilta.

Saamenkielistä paikannimistöä korjattiin nykykarttoihin 1970-luvulta lähtien ja käsittääkseni oikeinkirjoitusta viilattiin 2000-luvulla. Jos jollain on vanha kartta, missä esiintyy väärinkirjoitetussa muodossa Jeskadam, voisi laittaa kuvan siitä vaikka sähköpostiini, niin liitän sen tähän perään.

Siihen asti oletan, että muinoin kirjoihin kirjoitettu ja sieltä referoitu Jeskadamin alue on sijainnut aina Kevojoen eteläpuolella, nykyisen luonnonpuiston sisällä.

 

Paistunturissa

Tästä reissusta on jo hieman aikaa, mutta en ole kertonut siitä sen tarkemmin.

Ajelin pitkän vedon kerralla Sulaojan parkkipaikalle Karigasniemen lähelle. Tämä on mielestäni hyvä lähtöpaikka, kun tunturiin menee selkeä polku, ja kiipeäminen Tenon laaksosta ylös jää pois. Sulaojalta ei ole pitkä matka Luomusjoen tulipaikalle, joka on mielestäni yksi Lapin hienoimmista maisemiltaan, vaikka onkin suhteellisen lähellä tietä ja sinne pääsee myös autolla.

IMG_0772

Jäin Luomusjoelle yöksi pieneen telttaani. Paikalla ei ollut muita, mutta samana päivänä oli pidetty tulia tulipaikalla. Keli oli mainio ja maistelin hieman rommia pitkän ajomatkan päälle.

Aamulla heräilin hyvissä ajoin, laittelin aamupalan ja lähdin Luomusjärvien välistä Luomuskannasta pitkin kohti Ruktajärven autiotupaa. Tuvalla oli muutamia muitakin ihmisiä.

IMG_0780

Tupa on kivalla paikalla Ruktajärven rannalla, rannassa on myös kota. Tuvalta lähtee polut niin Njavgoaivin tuvalle, kuin Kevon kanjonia kohti. Tällä kertaa valitsin Njavgoaivin suunnan, sillä näin ei tarvitse mennä luonnonpuiston puolelle. Vieraskirjasta huomasin, että Kevon puistoon oli oikein jonotettu rajoitusajan loppuessa, heti puolenyön jälkeen vaeltajat olivat siirtyneet puiston puolelle tuvalta.

Tokihan puisto on vain näennäisesti rajoitettu, porohommissa, tutkimustöissä ja metsähallituksen hommissa siellä saa liikkua miten vaan. Onpahan metsähallituksella siellä parikin ”salaista tupaa”, nimittäin Fiellun huoltotupa ja Roajojärven valvontatupa. Näitä ei ole kaikilla kartoilla. Edes paikallinen poromies ei tiennyt Fiellun tuvasta, mutta parin saamenkielisen puhelun jälkeen asialle tuli vahvistus.

Sitten kohti Njavgoaivin tupaa, jonne jäin yöksi. IMG_0795

Illalla kettu kävi nurkalla ihmettelemässä ja yön aikana tuvan ympärille kerääntyi porotokka. Tupa on veden suhteen vähän naftilla paikalla, mutta yleensä vielä alkukesästä sitä saa tuvan lähelle tehdyltä padolta. Tuvalla ei ollut ketään muuta vaikka oli juhannusaatto.

Jatkoin seuraavana päivänä kohti Akukammia, jonne menee edelleen merkitty polku. Olen kirjoittanut Akukammista oman kirjoituksen.

Akukammissa vietin hetkisen evästäen ja pidin pienet tulet. Tämä oli ensimmäinen visiitti uudelle kammille, vanhan kammin aikaan olen kulkenut paikan ohi Kuivin rengasreittiä pitkin. Silloin paikalla oli uuden kammin rakennustarvikkeet, ja piipahdin myös vanhassa kammissa.

Jatkoin matkaa mutta en luonnonpuistoon, vaan sen rajaa myötäillen kohti Guovdoaivin ja Gaimmoaivin välistä laaksoa Akujoen latvoille. Laitoin sinne leirin pystyyn, ketään ei näkynyt missään.

IMG_0870

Seuraavana aamuna lähdin Gaimmoaivin huipulle, josta olisi hyvä näkymä kohti pohjoisen ja koillisen soita. Muutamia rakennuksia näkyi huipulta kaukana, mutta harmikseni kiikarit ei sattuneet mukaan.

IMG_0880

Keli muuttui sateiseksi ja horisonttiin ilmestyi ukkospilviä. Laskeuduin toiselle puolelle Mavnnajohkan rannalle, Rassoaivin pohjoispuolelle. Alkoi satamaan ja laitoin teltan pystyyn. Ukkonen tuli ihan päälle ja kesti useamman tunnin. Melkoinen jyly tunturissa!

Nuvvuksen masto näkyi telttapaikalle, mutta minulla poloisella oli DNA:n liittymä. Utsjoen alueella DNA ei toimi, masto näytti vain Elisan ja Soneran verkot. Olisin aikani kuluksi katsonut säätiedotuksen mutta nyt ei voinut edes tekstaria laittaa kotiin. Note to self: ei tunturiin DNA:lla.

Sateen tauottua päätin jäädä niille sijoille yöksi, myös teltta voisi kuivaa mukavasti yön aikana, koska ei enää satanut. Päivämatka oli suhteellisen vaatimaton tunturin ylitys.

Seuraavana aamuna taivas oli kuitenkin harmaa, ja tihkusateinen. Päätin vetäytyä kuivattelemaan kamppeita Akukammille. Matkaa tuli 16 kilometriä, etäisyydet Paistunturissa eivät koskaan ole kovin pitkiä. Ensin Duottar-Mavnnan länsipuolelle, sitten kohti Sitnogoaivia ja edelleen kohti kammia muutaman nyppylän päältä kulkien.

IMG_0912

Kammilla iskin tulet kamiinaan ja kuivattelin teltasta lähtien tihkusateen kastelemat kamppeet. On hienoa, että täällä on tämmöinen palvelu, joka on vielä uusittukin nykymittapuun mukaiseksi. Olisi hienoa, jos vastaava paikka olisi myös Kuoppilasjärven ja Akukammin välillä. Madjoen tupa on välillä, mutta byrokratia sakottaa kesäaikaan siellä käynnistä, kuten Janne Pyykön blogista käy ilmi. Joskus on kaiketi suunniteltu kota-tyyppistä sääsuojaa tälle välille, mutta paikalliset vaellusvastustajat ovat onnistuneet torppaamaan hankkeen.

Paikallisen kontaktini mukaan Madjoen tuvalla käy porukkaa useinkin, mutta välttyvät sakoilta koska eivät kirjoittele vieraskirjaan nimiään. Ehkä näemme tulevissa Lapin Poliisin jaksoissa Vallen ja Huhtalan pitämässä ratsiaa Madjoella, jos vaikka onneton retkeilijä sattuisi erehtymään ja tulisi kuivattelemaan läpimärkiä kamppeita tuvalle juuri sopivalla hetkellä.

Kello ei ollut vielä hirvittävän paljoa, joten kuivattelujen jälkeen päätin marssia vielä muutaman kilometrin siirtymän kammilta Njavgoaivin tuvalle. Yöllä tuvalle saapui toinen retkeilijä, mutta hän vetäytyi suoraan nukkumaan pihalla olevaan kotaan.

Aamulla herätessäni tuttu porotokka oli asettunut tuvan ympärillä olevaan koivikkoon.

IMG_0925

Jatkoin matkaa kohti Ruktajärven tupaa. Juuri avotunturin kohdalla alkoi päälle tulemaan ukkokuuro ja tihensin askelväliä kohti alamäkeä. Pääsin juuri tuvalle, ennenkuin alkoi satamaan. Ruokailin ja rupattelin muiden retkeilijöiden kanssa. Paikalle oli tullut myös muutama henkilö päiväretkelle Sulaojalta polkupyörillä. Luomusharjullahan menee osalta matkaa ihan autolla ajettavissa olevaakin polkua.

Olin viimeisen yön Luomusjoen tulipaikalla, oli suhteellisen kylmää ja satoi vettä. Aamulla marssin autolle, ja kävin ottamassa lämpimän suihkun ja kupposen kahvia Muotkan Ruoktussa. Kotimatkalla Saariselän kohdilla satoi lunta, vaikka oli jo melkein heinäkuu.

 

Retkeilyä Färsaarilla

Olen käynyt monessa paikassa Skandinaviassa mutta Färsaaret on olleet käymättä. Nyt asiaan tuli kuitenkin muutos, kun sain aikaiseksi pakata rinkan ja lähteä paikan päälle tutkimaan kohdetta.

Färsaarille pääsee kahdella tapaa. Joko laivalla Tanskan pohjoiskärjestä tai sitten lentäen Tanskasta (tai Brittein saarilta). Valitsin helpoimman tavan, eli lentäen Helsingistä Kööpenhaminaan ja edelleen Torshavniin ja vice versa. Itse asiassa kone ei lennä Torshavniin vaan toiselle saarelle, josta on sitten bussikyyti pääkaupunkiin.

Majoituin teltan sijaan matkustajakodissa, tarjontaa on myös Airbnb:n kautta. Torshavnissa on myös leirintäalue budjettikävijöille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yleisnäkymää Torshavniin, taustalla on Nolsoyn saari, jonne pääsee muutaman kerran päivässä laivalla.

Färsaarilla ei suositella jokamiehenoikeus-tyyppistä kävelyä siellä sun täällä, mutta vastapainona löytyy paljon valmiita reittejä joilla on mahdollista kulkea. Esimerkiksi Torshavnista pääsee suoraan lounaaseen Kirkjubøuriin komeiden maisemien läpi. Tämä polku näkyy myös Google mapsissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maisemat ovat Islantilaistyyppiset, mutta jonkin verran loivempia ja suurpiirteisempiä. Niin suurta maisemallista elämystä Färsaaret eivät tarjoa, mihin Islannissa pääsee. Toki pinta-alaakin on vain murto-osa.

Oikeastaan pääosassa on meren ja maisemien vaihtelu.

Bussikortin avulla voi matkustaa paikasta toiseen. Seuraavana olikin vuorossa reissu Klaksvikiin ja siitä edelleen Viðareiði-nimiseen kylään. Siellä on Enniberg, joka on yksi korkeimmista pystysuorista kallioista Euroopassa. Sinne järjestetään opastettuja retkiä, mutta tolppaviitoituksen avulla sinne voi mennä ominkin avuin.

Legendaarinen kuva Ennibergin rinteeltä kohti kannaksella olevaa kylää. Kylään ajetaan useamman yksikaistaisen valaisemattoman tunnelin kautta. Pyöräilijöille vähän haastetta.

Kylässä oli mukava kodikas ruokapaikka, josta sai keittolounaan paikalliseen malliin kera paikallisen leivän. Oli suhteellisen hyvää ruokaa. Muuten paikallinen ruoka on tanskalaistyyppistä, mutta kalaa toki syödään paljon. Torshavnin grilleiltä kannattaa kokeilla ranskanpotut kalafileiden kera.

Lähes joka puolella Färsaaria näkee lampaita, jos edes hieman katsoo ympärilleen. Montaa paikkaa ei matkojen varrella tullut vastaan, missä ei olisi ollut lampaita näköpiirissä. Käytännössä vain korkeiden huippujen tienoilla on ”lammasvapaata” maata. Alemmilla mailla on lukuisia aitoja ja teiden kohdilla ”ferist” – en tunne vekottimen suomenkielistä nimeä, enkä ole sellaista Suomessa koskaan nähnytkään. Idea on, että autolla voi ajaa yli, mutta lammas ei pääse tietä pitkin aidan väärälle puolelle.

IMG_0173

Myös kalanviljely on laajamittaista Färsaarilla. Färsaaret eivät ole mukana Venäjä-pakotteissa, joten lohta menee rajattomat määrät Venäjälle. Tämä on kasvattanut viimeisen vuoden aikana alueen taloutta.

Vietin Färsaarilla rajallisen ajan, joten en käynyt eteläisemmillä saarilla, maisemallisesti ne ovat kuitenkin suhteellisen samanlaisia kuin pohjoisemmat. Muutaman päivänkin reissulla saa sopivalla ajankäytöllä kuvan alueesta, ja maisemallisesti lähes jokainen retkeilyreitti tarjoaa samat elementit.

IMG_0186

Varusteiksi kannattaa ottaa mukaan tuulen- ja vedenpitävä kuorivaate, sopivan kokoinen päiväreppu ja kamera pitkällä putkella.

IMG_0248

 

Marivaarasta pohjoiseen

Tuttavani kyseli minua kaveriksi muutaman päivän reissulle. Koska olin suunnitellut omaa reissuani Itäkairaan, ajattelin että muutaman päivän reissulla voisimme käydä katsomassa Itäkairan läntisiä osia Marivaarasta käsin.

Toisin kuin vanhemmissa kartoissa näkyy, kannattaa Marivaaraan ajaa nykyään idempää reittiä eli Mukkajoenrovat – Pieni Sorvusselkä. Joissain kartoissa tuo pätkä näkyy vain polkuna, mutta nyttemmin se on kuuleman mukaan paremmassa kunnossa kuin suorempi Muotkavaarasta pohjoiseen menevä reitti.

Parkkipaikalta suunnistimme pohjoista kohti Kuopskuusikon etelälaidalle. Ja edelleen Irtonais-Auhtin jälkeen kohti pohjoista Jaurujoen varteen hieman soita kiertäen. Osan matkasta poroaidan lähellä oli mönkijäuraa.

IMG_0478

Kuljimme Jaurujoen etelärantaa ja menimme joesta yli Siulanruoktun tuvan kohdalla. Tupa on Jaurun laakson rinteessä ”hyllyn” päällä. Puuvajalle johtaa pitkät rappuset.

IMG_0637

Tuvalla on ennen ollut saunakin samassa rakennuksessa, mutta se on kaiketi purettu jos Kekkosen aikakaudella. Lähin saunahan on muutamien kilometrien päässä Tahvontuvalla.

Siulalla olimme ensimmäisen yön, tuvalla ei ollut muita. Tarkoitukseni oli tutustua Siulan tupaan jo vuosia sitten, mutta aikatauluongelmien takia jouduin kääntymään Hammaskurun tuvalta takaisin paluumatkalle kohti Luiroa ja tämä jäi sillä kertaa näkemättä. Tavoitteeni on vierailla ajan kanssa jokaisella UKK-puiston tuvalla.

Seuraavana päivänä lähdimme Tahvontuvalle jossa olikin lämmin sauna odottamassa meitä. Tupa on suhteellisen suosittu vieraskirjankin perusteella.

Tahvon sauna on idyllisellä paikalla.

IMG_0656

Tahvolla olimme toisen yön ja sitten alkoi matka poluttomassa maastossa takaisin kohti Marivaaraa. Jaurun yli menee silta Tahvontuvan lähellä ja sen ylitettyämme lähdimme kompassisuunnalla kohti Irtonais-Auhtia. Käsittääkseni jonkinlainen mönkijäura olisi mennyt poroaidan vartta ylempää ja olisi voinut olla parempi vaihtoehto reitille. Pääsimme kuitenkin takaisin autolle Marivaaraan.

Olimme yön auton vierellä teltassa ja siitä lähdimme aamuvarhaisella, jotta tuttavani ehtisi Savukoski – Rovaniemi linja-autoon ja itse uudestaan maastoon. Siitä reissusta tarinaa myöhemmin.

Itäkaira aloittelijan näkökulmasta

Niin kutsuttu Itäkairan alue vaikuttaisi olevan aloittelijan kannalta mukava paikka harrastaa vaeltamista.

Kävin itse tänä syksynä alueella ensimmäistä kertaa, kun syysvaellus suuntautui sinne perinteisen Aittajärveltä etelään menon sijaan.

Alue on täynnä tupia, saunoja ja välimatkat ovat lyhyet. Lisäksi suurin osa tupien väleistä kulkee valmiita polkuja pitkin, ja suot on pitkostettu. Joskin osa pitkospuista on jo hieman huonossa kunnossa.

Alueelta löytyy mm. seuraavat tuvat:

Härkävaara AT + sauna

Peskihaara AT

Naltiojoki AT

Vieriharju AT + sauna

Peuraselkä AT

Tahvontupa AT + VT + sauna

Siulanruoktu AT

Manto-Oja AT

Mantoselkä AT + VT

Lisäksi Jussinmurustalla eli Keskipakoilla on laavu huusseineen. AT tarkoittaa tietenkin autiotupaa ja VT varaustupaa.

Ohessa nopeasti kyhätty välimatkataulukko tupien (ja yhden laavun) välillä polkuja pitkin. Härkävaaran poluista minulla ei ole tietoa, joten jätin sen tästä pois. Samoin esim. Kemihaara – Naltiojoki on poluton etäisyys, mutta ei kuitenkaan linnuntietä pitkin vaan oletettua kulkureittiä.

Kuvankaappaus 2015-10-21 kello 22.09.48

Suurin osa tupien väleistä on suhteellisen lyhyitä ja maasto tasaista. Kovin nousu lienee Peuraselästä Jussinmurustan suuntaan, eikä sekään ole kovin paha.

Mikä tekee sitten Itäkairasta aloittelijalle sopivan, muutamia syitä.

  • Ei lähes ollenkaan mäkiä noustavaksi rinkan kanssa, vain Jaurun laakso käytännössä vaatii nousun pois tullessa. Sopii siis myös huonokuntoisellekin.
  • Puhelimen kuuluvuus on suhteellisen hyvä, silti kannattaa harkita esim. PLB-laitetta.
  • Tupia käytännössä muutaman kilometrin välein, rengasreitin tapaisen saa hyvin pienillä siirtymillä.
  • Usealla tuvalla on sauna peseytymistä ja rentoutumista varten
  • Tupien välillä on selkeät polut, vaikkakaan ei merkityt. Lisäksi suo-osuudet on pitkostettu. Useat polut kulkevat poroaitojen tuntumassa ohjaten suuntaa.

Kovin suuria maisemaelämyksiä Itäkaira ei tarjoa, vaan samanlaista maisemaa löytää etelänkin soisista kansallispuistoista. Avotuntureita siintää tietyissä suunnissa. Alueella on vaihtelevasti kuusimetsää ja kuivempaa mäntymetsää. Osa pätkistä saattaa olla hieman kosteita, varsinkin sateiden jälkeen. Kuusi- ja mäntymetsät vuorottelevat lomittain maastossa.

Mitä suosittelisin?

Kemihaarasta Manto-ojalle ja edelleen Mantoselkään. Siitä poroaitaa myöten Vieriharjuun saunomaan. Leveää polkua takaisin Kemihaaraan. Helppo reitti saunalla, ei juuri eksymisen vaaraa.

Kemihaarassa on metsähallituksen parkkipaikka jossa on huussi ja lämpötolpat autoille. Kulku reiteille menee Kemihaaran Loman pihan läpi. Siellä on myös suihkumahdollisuus ja muita palveluita.

Guolasjärven tie

Halti ja sen läheinen seutu tuntuvat suomalaisia karttoja katsoessa olevan kaukana, lähes tavoittamattomissa viikon reissua ajatellen. Moni käykin vain rinkan kanssa Pitsusjärven tuvalla, piipahtaen päivärepulla Haltin päällä ja samoja jälkiä takaisin. Osa taas ottaa lentokonekyydin Pitsukselle tai jopa kopterikyydin Haltille.

Norjan puolella Guolasjärven tie lyhentää kävelymatkan Haltin huipulle kuuteen kilometriin, mutta tien päästä avautuu paljon muitakin mahdollisuuksia.

Itse tie on helppo nakki. Ajetaan Kilpisjärveltä alas meren rantaan Skibotniin, käännytään oikealle ja ajetaan vuonojen rantoja, kunnes saavutaan Kaivuonon pohjukkaan, Birtavarre-nimiseen kylään. Käännytään kylään ja Joker-kaupan jälkeen käännytään oikealle tielle FV333. Tätä tietä ajetaan sitten niin pitkälle, että saavutaan Haltin alle Guolasjärven itäpäähän. Siellä on Reisan kansallispuiston opastetaulu ja runsaasti parkkitilaa.

Tie lähtee merenpinnalta ja käy 800 metrin korkeudessa, joten serpentiiniä ja nousua sillä on toki. Vaikka tie on soratie, niin sinne pääsee käytännössä autolla kuin autolla. Lunta tosin saattaa olla vielä heinäkuun alkupuolellakin, sillä tietä ei aurata. Erilaisia parkkimahdollisuuksia on ennen Guolasjärveäkin, joten loppumatkan voi kävellä jos lumesta on liikaa haittaa.

Guolasjärvelle saavuttaessa on risteys josta voi ajaa myös järven länsipäähän, jossa on voimalaitos/pato. Siinä oli tosin portti, mutta se näytti olevan aukaistavissa. Birtavarren ja itäpäähän välillä ei ollut mitään portteja. Vaellusivuilla puhutaan jostain rumpuputkesta, jonka ylitys vaatisi kivien asetteluja. Itse en tämmöistä putkea havainnut, vaan koko tie oli ihan ajettavissa. Viimeiset viisi kilometriä olivat vähän huonompaa ja matalalla autolla pitää mennä varovaisemmin. Oikeastaan enemmän haittaa tulee, kun tie on päällystetty aika karkella soralla jota renkaat paukuttavat alustaan.

Sitten muutama kuva tähän väliin:

DSC_0489

Lampaita ja alhaalla näkyy viimeiset Birtavarren talot ja tietä laakson laidalla. Laakson perällä on meri.

DSC_0490

Saapuminen Goikegorsan sillalle. Kokonaispaino 18 tn ja akselipaino 8 tn riittävät jonkinlaiselle linja-autollekin, vaikkakin muutamassa serpentiinin mutkassa saattaa joutua funtsimaan ajolinjoja pidemmällä autolla.

DSC_0491

Silta ylitettynä, sillan alla on 50 m pudotus rotkoon, joten kammoisten kannattaa tuijottaa tietä, eikä vilkuilla sivuille 🙂

Mitä Guolasjärven tie sitten mahdollistaa vaellusmielessä?

Norjan puolella on heti kaksi avointa tupaa. Toinen Pitsusjoella 10 km päässä parkkipaikasta ja toinen Somasjärvellä 13 km päässä mentäessä Huortnasvaggin kautta. Pitsusjoen kautta Pitsusjärven tuvalle Kalottireitin varteen tulee vain 18 km ja kalastajien suosiman Valtijoen yläjuoksulle Somaslompoloon sama 18 km. Käytännössä siis päivän kävely, kun Kilpisjärveltä lähtiessä samat paikat saavuttaakseen pitää kävellä kolmisen päivää.

Lähimpänä on Haltin uusi ja vanha autitupa, vain 9 km päässä, jos tullaan Guolasjärveltä matalimman Lagosjohkan satulan kautta, siis tuvilta katsottuna luoteesta. Reitti on toki kivinen ja nousua tulee 383 metriä Guolasjärven parkista satulan korkeimmalle kohdalle.

Julkisilla kyydeillä bussilla pääsee Skibotniin, josta voi ajaa taksilla Guolasjärvelle. Myös Kilpisjärven taksi kuljettaa perille. Näppärä sopii tietysti autonsiirron toisen vaellusporukan kanssa vaellusfoorumeiden treffipalstoilla.

Itse olin omalla autolla, ja tein rengasreitin, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani.

Tie mahdollistaa myös vaelluksen Norjan puolella, jossa ei juurikaan ole vastaantulijoita. Guolasjärveltä voi lähteä käytännössä mihin suuntaan vain. Itsenäni kiinnostaisi esim. Lossun suunta Guolasjärven eteläpuolelta mentynä ja Reisan laakso koilliseen mentäessä. Reisan kansallispuiston rajalle on 10 km Guolasjärveltä.

Kartaksi suosittelen Norjalaista maastokarttaa Ráisduottarháldi 1:50000.

Patvinsuolla köyhäilemässä

Kävin testaamassa halpasettiäni Pohjois-Arjalan Patvinsuolla. Mukana olisi siis:

  • Bilteman 17 euron teltta
  • LK 35 reppu 20 eur
  • Fleecehuopa ja Vaeltaja-makuupussi 25 eur
  • Kiinalainen minitrangian kopio 10 eur
  • 5 euron solumuovialusta
  • muutama muu ykköseuroja maksava kampe

Kaikkiaan koko setille ruokineen ja oluineen tuli hintaa alle 100 euroa.

Kävelin vuorokauden aikana 40 km, ensin Suomunjärven ympäri ja sitten Patvinpolun. Huonokuntoiselle aika kova veto – ja tuntui kyllä loppumatkasta ja varsinkin kotona.

Yötä olin Majaniemen taukopaikalla, Koitereen rannalla. En nähnyt ketään muuta koko reitillä, paitsi muutama karavaanari oli parkissa Kurkilahden P-paikalla. Kohde sopii siis nähdäkseni massoja välttelevälle talibaanille varsin hyvin.

Repulla oli painoa suht paljon vaikka kyseessä oli yhden yön reissu. Osaltaan paino selittyi suurehkolla nelosoluen ja makkaran määrällä. Kannoin myös kaikki vedet mukana, jotta ei tarvinnut ruveta keittopuuhiin. Eteläisen Suomen kohteet ovat siitä harmillisia, että pintavesiä ei kehtaa oikein juoda, mutta toisaalta kohteet ovat niin pieniä että muutaman litran voi kantaa mukana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sen verran kuuma keli tuli jossain vaiheessa, että vesi meinasi loppua. Sitten tuli kuitenkin kunnon ukkoskuuro suoraan päälle. Onnekseni olin yhdellä taukopaikalla siihen aikaan, ja viritin kattilan puuvajan räystään alle. Puoli litraa sadevettä syntyi hetkessä.

Joka paikassa oli suht selkeät opasteet, mutta Patvinpolulla juuri kansallispuiston ulkopuolella metsähullutus on tehnyt hakkuita, niin että polkua ei meinaa löytää. Samoin polun viereen on hakattu aukko, ja tämän takia puita on kaatunut myöhemmin myrskyssä polulle tukkien sen. Sama firma sekä suojelee, että tuhoaa rahan kiilto silmissä, hankala arvostaa kovin korkealle.

Suomunjärvi on jees paikka. Polku on selvästi näkyvissä ja pitkoksissa ei ole säästelty. Mukavia hiekkarantoja on siellä täällä, ja telttailurantojakin useampia. Koska ruuhkaa ei ole, niin jokaiselle löytyy oma ranta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten tämän kansallispuiston nimikin sanoo, niin pääroolissa on kuitenkin suot. Siispä sinne ihmettelemään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka poluilla on usein metsässäkin pitkokset, niin varsinkin Teretin jälkeen metsäosuuksilla kasvaa korkea heinä joka märkänä kastelee housut ja kengät. Suosittelen ottamaan mukaan säärystimet. Kulkijoita on sen verran vähän, että polut ovat tosi kapeat, ja pitkoksetkin usein vain yhden lankun levyiset.

Ilta oli jo pitkällä, kun pääsin Teretin lintutornille ja siitä edelleen Majaniemeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teretin torni on suht korkea, puiden latvojen yläpuolelle yltävä. Raput olivat jyrkät ja hiton liukkaat. Takaisin piti tulla peruuttamalla.

Koitere on säännöstelty järvi ja siitä syystä rannoilla on jyrkät törmät. Kannot vedessä muistuttavat ajasta ennen vedenpinnan nostoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Patvinpolku jatkuu ensin Koitereen rantaa ja sitten tullaankin lossille, jolla pitää ajella Nälämänjoesta yli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lossimatkan jälkeen on ensin metsää, sitten suota ja taas metsää, ja jopa pieni mäkikin. Muutenhan koko puiston alue on suhteellisen tasaista lakeutta, vaikka ollaankin vaarojen Suomessa. Ajoin muuten Patvinsuolle Lieksasta Kontiovaarantietä. Se on elämys, joka kannattaa käydä ajamassa, varsinkin talvella jos sattuu keli, että ei ole penkkoja ja tie on niljakkaalla jäällä 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kumpanakin päivänä oli sadetta ja ukkosta, vaikka juuri ennen reissua sekä Ilmatieteenlaitos että Foreca lupasivat aurinkoa pilvettömältä taivaalta.

Varusteet toimivat. Rinkkaa on tosi hyvä kantaa, vaikka siinä on vain olkaviilekkeet. Teltta oli mitä oli. Yksikerroksisena se keräsi aika paljon kondenssia seinille, vaikka tuuletusaukko on katossa ja ulkonakin kävi tuulenvire koko yön. Syy lienee korvausilman saannissa – ulko-ovea ei voi pitää auki, koska mahdollinen sade tulisi suoraan jaloille hyttysverkon läpi johtuen viistosta oviseinästä. Teltta sopii just ja just 180-senttiselle, jos on yksin – silloinkin pitää nukkua vinottain.

Kympin trangia Ebaysta oli huippu – en huomannut eroa viralliseen versioon. Makuupussi ja viltti toimivat hyvin yhteen.

Jatkossa aion panostaa lähialueretkeilyyn enemmän, aina ei tarvitse lähteä viikoksi Lappiin tai kaukomaille retkeilemään.