Tästä reissusta on jo hieman aikaa, mutta en ole kertonut siitä sen tarkemmin.
Ajelin pitkän vedon kerralla Sulaojan parkkipaikalle Karigasniemen lähelle. Tämä on mielestäni hyvä lähtöpaikka, kun tunturiin menee selkeä polku, ja kiipeäminen Tenon laaksosta ylös jää pois. Sulaojalta ei ole pitkä matka Luomusjoen tulipaikalle, joka on mielestäni yksi Lapin hienoimmista maisemiltaan, vaikka onkin suhteellisen lähellä tietä ja sinne pääsee myös autolla.
Jäin Luomusjoelle yöksi pieneen telttaani. Paikalla ei ollut muita, mutta samana päivänä oli pidetty tulia tulipaikalla. Keli oli mainio ja maistelin hieman rommia pitkän ajomatkan päälle.
Aamulla heräilin hyvissä ajoin, laittelin aamupalan ja lähdin Luomusjärvien välistä Luomuskannasta pitkin kohti Ruktajärven autiotupaa. Tuvalla oli muutamia muitakin ihmisiä.
Tupa on kivalla paikalla Ruktajärven rannalla, rannassa on myös kota. Tuvalta lähtee polut niin Njavgoaivin tuvalle, kuin Kevon kanjonia kohti. Tällä kertaa valitsin Njavgoaivin suunnan, sillä näin ei tarvitse mennä luonnonpuiston puolelle. Vieraskirjasta huomasin, että Kevon puistoon oli oikein jonotettu rajoitusajan loppuessa, heti puolenyön jälkeen vaeltajat olivat siirtyneet puiston puolelle tuvalta.
Tokihan puisto on vain näennäisesti rajoitettu, porohommissa, tutkimustöissä ja metsähallituksen hommissa siellä saa liikkua miten vaan. Onpahan metsähallituksella siellä parikin ”salaista tupaa”, nimittäin Fiellun huoltotupa ja Roajojärven valvontatupa. Näitä ei ole kaikilla kartoilla. Edes paikallinen poromies ei tiennyt Fiellun tuvasta, mutta parin saamenkielisen puhelun jälkeen asialle tuli vahvistus.
Sitten kohti Njavgoaivin tupaa, jonne jäin yöksi. 
Illalla kettu kävi nurkalla ihmettelemässä ja yön aikana tuvan ympärille kerääntyi porotokka. Tupa on veden suhteen vähän naftilla paikalla, mutta yleensä vielä alkukesästä sitä saa tuvan lähelle tehdyltä padolta. Tuvalla ei ollut ketään muuta vaikka oli juhannusaatto.
Jatkoin seuraavana päivänä kohti Akukammia, jonne menee edelleen merkitty polku. Olen kirjoittanut Akukammista oman kirjoituksen.
Akukammissa vietin hetkisen evästäen ja pidin pienet tulet. Tämä oli ensimmäinen visiitti uudelle kammille, vanhan kammin aikaan olen kulkenut paikan ohi Kuivin rengasreittiä pitkin. Silloin paikalla oli uuden kammin rakennustarvikkeet, ja piipahdin myös vanhassa kammissa.
Jatkoin matkaa mutta en luonnonpuistoon, vaan sen rajaa myötäillen kohti Guovdoaivin ja Gaimmoaivin välistä laaksoa Akujoen latvoille. Laitoin sinne leirin pystyyn, ketään ei näkynyt missään.
Seuraavana aamuna lähdin Gaimmoaivin huipulle, josta olisi hyvä näkymä kohti pohjoisen ja koillisen soita. Muutamia rakennuksia näkyi huipulta kaukana, mutta harmikseni kiikarit ei sattuneet mukaan.
Keli muuttui sateiseksi ja horisonttiin ilmestyi ukkospilviä. Laskeuduin toiselle puolelle Mavnnajohkan rannalle, Rassoaivin pohjoispuolelle. Alkoi satamaan ja laitoin teltan pystyyn. Ukkonen tuli ihan päälle ja kesti useamman tunnin. Melkoinen jyly tunturissa!
Nuvvuksen masto näkyi telttapaikalle, mutta minulla poloisella oli DNA:n liittymä. Utsjoen alueella DNA ei toimi, masto näytti vain Elisan ja Soneran verkot. Olisin aikani kuluksi katsonut säätiedotuksen mutta nyt ei voinut edes tekstaria laittaa kotiin. Note to self: ei tunturiin DNA:lla.
Sateen tauottua päätin jäädä niille sijoille yöksi, myös teltta voisi kuivaa mukavasti yön aikana, koska ei enää satanut. Päivämatka oli suhteellisen vaatimaton tunturin ylitys.
Seuraavana aamuna taivas oli kuitenkin harmaa, ja tihkusateinen. Päätin vetäytyä kuivattelemaan kamppeita Akukammille. Matkaa tuli 16 kilometriä, etäisyydet Paistunturissa eivät koskaan ole kovin pitkiä. Ensin Duottar-Mavnnan länsipuolelle, sitten kohti Sitnogoaivia ja edelleen kohti kammia muutaman nyppylän päältä kulkien.
Kammilla iskin tulet kamiinaan ja kuivattelin teltasta lähtien tihkusateen kastelemat kamppeet. On hienoa, että täällä on tämmöinen palvelu, joka on vielä uusittukin nykymittapuun mukaiseksi. Olisi hienoa, jos vastaava paikka olisi myös Kuoppilasjärven ja Akukammin välillä. Madjoen tupa on välillä, mutta byrokratia sakottaa kesäaikaan siellä käynnistä, kuten Janne Pyykön blogista käy ilmi. Joskus on kaiketi suunniteltu kota-tyyppistä sääsuojaa tälle välille, mutta paikalliset vaellusvastustajat ovat onnistuneet torppaamaan hankkeen.
Paikallisen kontaktini mukaan Madjoen tuvalla käy porukkaa useinkin, mutta välttyvät sakoilta koska eivät kirjoittele vieraskirjaan nimiään. Ehkä näemme tulevissa Lapin Poliisin jaksoissa Vallen ja Huhtalan pitämässä ratsiaa Madjoella, jos vaikka onneton retkeilijä sattuisi erehtymään ja tulisi kuivattelemaan läpimärkiä kamppeita tuvalle juuri sopivalla hetkellä.
Kello ei ollut vielä hirvittävän paljoa, joten kuivattelujen jälkeen päätin marssia vielä muutaman kilometrin siirtymän kammilta Njavgoaivin tuvalle. Yöllä tuvalle saapui toinen retkeilijä, mutta hän vetäytyi suoraan nukkumaan pihalla olevaan kotaan.
Aamulla herätessäni tuttu porotokka oli asettunut tuvan ympärillä olevaan koivikkoon.
Jatkoin matkaa kohti Ruktajärven tupaa. Juuri avotunturin kohdalla alkoi päälle tulemaan ukkokuuro ja tihensin askelväliä kohti alamäkeä. Pääsin juuri tuvalle, ennenkuin alkoi satamaan. Ruokailin ja rupattelin muiden retkeilijöiden kanssa. Paikalle oli tullut myös muutama henkilö päiväretkelle Sulaojalta polkupyörillä. Luomusharjullahan menee osalta matkaa ihan autolla ajettavissa olevaakin polkua.
Olin viimeisen yön Luomusjoen tulipaikalla, oli suhteellisen kylmää ja satoi vettä. Aamulla marssin autolle, ja kävin ottamassa lämpimän suihkun ja kupposen kahvia Muotkan Ruoktussa. Kotimatkalla Saariselän kohdilla satoi lunta, vaikka oli jo melkein heinäkuu.
Sokosti 