Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Kategoria-arkisto: Yleistä

Raja-Joosepista etelään

Syksyn reissu suuntautui perinteisesti UKK-puistoon. Tällä kertaa lähtöpaikaksi valikoitui Raja-Jooseppi. Menomatkalla pysähdyttiin Ivalossa evästämässä ja sitten ajeltiin noin tunnin verran kohti Venäjän rajaa. Vähän ennen tullia kääntyy tie avattavan portin kautta kohti Luttojoen rantaa.

Tielle oli noussut loppupätkällä aika paljon vettä sateisen kesän jäljiltä ja tähtikeula piti jättää hieman kauemmaksi, mutta päästiin kuitenkin jalkapatikassa Luton ylittävälle riippusillalle. Auto oli kätevästi kameravalvonnan piirissä, sillä parkkipaikalle näkyi suoraan rajamiesten valvontatorni.

img_1353

Puomista päätellen joen yli on mennyt jossain vaiheessa hieman erilainen tieratkaisu, vai onko tuo reittilinjaus ollut käytössä vain talvisin?

Sillan pielessä oli kävijälaskuri, tai jonkinlainen kulunvalvontalaitteisto jemmattuna rakenteisiin. Kenties rajamiehet seuraavat liikennettä etänä? Venäjän rajallehan ei tästä ole montaa kilometriä. Tosin samanlainen laskuri on mm. Aittajärven polulla.

Ensimmäisen päivän ohjelmana oli ehtiä Ylemmän Kiertämäjärven tuvalle, Alemman Kiertämäjärven laavun kautta. Muutama vastaantulijakin oli matkalla, ja tuvalla oli lopulta myös seuraa. Paikoitellen maasto oli märkää, mutta reitti oli hyvä ja selkeä.

Tupa itsessään on pieni ja vanhahko, mutta tunnelmallinen. Tällä kulmalla ei muita tupia oikein olekaan. Jyrkkävaaran ja Kiertämäjärven tupien välissä ei kulje samanlaista valtatiereittiä, mitä UKK-puistossa yleensä on. Siltikään, vaikka välimatkaa on vain vajaa viisi kilometriä. Toisaalta näiden tupien kautta yleensä tullaan tai lähdetään puistosta.

img_1372

Seuraavana päivänä mentiin reitti Kiertämäjärveltä Anteriin tuntureiden kautta. Toinen vaihtoehtohan on rajan tie, mutta se kortti pitää pelata joskus toiste.

Ensin Kiertämäjärveltä hetken matkaa kohti itää ja sitten etelän suuntaan suon yli kapeimmalta kohdalta. Vähän jännitti yhden ojan kohdalla, yli kaksi puuta ja parimetrinen kahluukeppi ei tavannut pohjaa. Mutta yli siitä päästiin. Metsäsaarekkeen jälkeen oli Kiertämäojan ylitys, jossa piti kahlata crockseilla. Sitten alkoikin kapuaminen kohti Livikönselkää ja satulaa, jonka kautta mentiin vähän kaakon puolelta Peuranampumapään päälle.

Peuranampumapäältä oli hyvät näkymät, näkyi Harrijärvi ja Kiertämäpään valvontatorni. Siirryimme länsipuolelle, jossa ruokailtiin Harrijoen laaksoa ihaillen.

Siirryimme sitten Harrijoki oikealle jääden Hirvaspäiden alta Kuikkapään itäpuolelle. Nopea kiipeäminen hienossa säässä, ja näin oli tämäkin kohde liitetty käytyjen paikkojen listaan.

Kuikkapäältä oli helppo reitti siirtyä Anterinmukan kämpälle saunan ja pehmeiden patjojen äärelle. Ensin laskeuduimme suoraan etelää kohti, sitten selänteen itälaitaa kohti Rovapäätä, puolen vaihto satulassa ja Rovapään lounaispuolelta näimmekin jo tuvan hetken aikaa. Kompassin suunta kohti tuvan nurkkaa ja sitten suoraa reittiä tuvalle. Kaarreojan ylitys oli helppo ihan kengät jalassa.

Sauna olikin jo lämmin totuttuun tapaan ja pääsimme ruuan jälkeen kylpyihin ja edelleen tupaan unille. Paikalla oli lisäksi pari muutakin porukkaa.

Vielä aamuinen kuva saunasta ja joesta ja sitten aloitimme nousun aurinkoisessa säässä kohti Muorravaarakan tupaa. Kaarreojan vartta tuttua polkua pitkin ja Tiuhtelmakurusta alas, aikaa meni ehkä kolmisen tuntia.

Luirolle? Sarviojalle? Ei, vaan Muorravaarakanjokea ylävirtaan kohti latvalla – Suppu-Kotavaaran eteläpuolella – olevaa tulipaikkaa. Lukijat muistanevat, että muutamia reissuja sitten olin tuolla samalla paikalla myös, silloin Akanhärkäkurun kautta. Tällä kertaa siellä oli sentään jokunen polttopuu josta saatiin kirveellä ja sahalla työstettyä nuotiotarpeet. Yö meni teltassa, ketään muuta ei seudulla näkynyt.

Kuten aiemmin kirjoitin, Sokostin päältä katsottuna jossain Sokostin tuvan takana näytti olevan mukava laakso telttailtuun. Se ei kuitenkaan ollut tämä paikka vaan lähempänä Sokostia oleva ensimmäinen laakso. Aamulla nousimme tuota laaksoa pitkin Sokostin huipulle, jälleen hienossa säässä. Nousu on tältä puolelta paljon kevyempi kuin Luirojärven puolelta. Ensinnäkin telttapaikka oli 340 metrissä, siitä hiljalleen tasainen nousu puron vartta noin 420 metriin ja siitä sitten tiukka nykäisy ylös mökille.

Matkalla ylös nähtiin maakotka lentämässä suoraan yläpuolella. Olin aikaisemmin kuvannut manuaalitarkennus päällä yksityiskohtia purossa ja sehän jäi sitten vahingossa päälle kun rupesin zoomailemaan kotkaa, joten palataanpa kotkakuviin seuraavien reissujen jälkeen.

Joskus aikoinaan Vaellusnetissä – jonne en edelleenkään saa kirjoittaa – oli legenda maakotkan laaksosta, joka olisi jossain Akanhärkäkurun – Vesipään tienoilla. Totta tai tarua, mutta täällä Sokostin itäisellä puolella näkee kyllä kotkan useammin kuin mitä olen nähnyt lännempänä.

Sokostin päällä oli tyyni ja aurinkoinen keli. Luirolta oli saapunut jonkin verran väkeä ihmettelemään maisemia. Mekin viivyimme tovin ja lähdimme sitten kohti Luiron tupaa ja saunaa.

Luirolla olikin sitten jo jonkin verran porukkaa. Myös Rajan kämppä ja Kuusela olivat miehitettyjä. Illalla laskeutui sumu ja seuraavana päivänä ei enää Sokostiltakaan kuulemma ollut maisemia.

Tyyntä keliä, sumua ja saunomista. Aamulla viivyimme vielä tovin Luirolla ja sitten lähdimme lyhyelle siirtymätaipaleelle kohti Pälkkimäojan laavua. Ensin Luirojärven kierto Raappanan kammille, siitä Porokämpille ja edelleen laavulle.

Sää oli edelleen sumuinen. Laavulla oli toinenkin porukka yötä, mutta he olivat teltassa. Oli mukava nukkua raikkaassa säässä, sumuisen kelin takia yö oli lämmin. Syyskuussa monesti kirkkaana yönä varsinkin alemmilla paikoilla saattaa olla yli kymmenenkin astetta pakkasta.

Aamupalan jälkeen otettiin suuntaa tunturiin ja kohti Lumipäätä. Lumipään länsipuolelta laskeuduimme Paratiisikurun viereiseen kuruun. Lasku oli vähän haastava, rinne oli aika pientä irtonaista kiveä. Vastapuolella näimme toisia vaeltajia, ja näytti heidänkin lasku lumipäältä olevan aika verkkaista. Myöhemmin ajateltuna olisi ollut varmaan nopeampaa laskeutua Siliäselän itäpuolella olevan 620 m tunturin harjannetta alas laaksoon.

Ajatus oli käydä Paratiisikurussa, mutta kun keli oli sumuinen eikä siellä olisi nähnyt juuri mitään ylhäältä, niin päätettiin nyt mennä suoraan Sarviojan tuvalle.

Sarviojalla oli pari muutakin porukkaa, mutta mahduimme hyvin sekaan. Yö meni mukavasti yläritsillä. Joku ehdotteli takan sytyttämistä, mutta päädyttiin vähemmän savuttavaan kamiinaan. Aamupalan jälkeen otimme suunnaksi Jyrkkävaaran tuvan, eli Muorravaarakanjoki pitäisi ylittää.

Sarviojalta oli pelkkää alamäkeä Sarvijoen vartta Muorravaarakanjoelle. Ylityspaikka löytyi noin vajaa kilometri risteyksestä alavirtaan, pienen suon jälkeen kierrettiin niemeen, josta pääsi kahlaamaan vastarannalle. Virtausta oli kyllä, ja vettäkin reilusti yli polven.

Harrijoen yli mentiin siltaa pitkin, joka on tulipaikan vieressä vähän Harrijokea ylös risteyksestä. Sama silta hämäsi minut yhdellä reissulla luulemaan sitä Muorravaarakajoeksi, ja harhauduin ylös väärälle puolelle Harrijoenkaitaa.

Sitten märkää suota pitkin kohti poroaitaa ja edelleen Jyrkkävaaran tupaa. Jyrkkävaarassa syötiin ja päätettiin vielä jatkaa matkaa Suomujoelle, koska aikaa oli.

Laskeuduimme Pahaojan vartta pitkin Suomulle, jossa pohdittiin hetken menisimmekö Harrimukan laavulle. Kohdalla näytti olevan ihan kahlattavissa oleva paikka. Jatkettiin vielä kuitenkin aimo harppaus Suomunkönkään tulipaikalle, joka on ison kosken partaalla. Oli jo melkein pimeää, kun saatiin teltta paikoilleen, mutta onhan otsalamput toki aina mukana.

Aamulla löytyiin kamat kasaan ja käveltiin ensin Kiertämäjoen ylityspaikalla, jossa piti kahlata syvässä ja sitten sillan yli autolle. Ivalossa oltiin jo hyvä tovi ennen puoltapäivää syömässä.

Asiointia kivijalkaliikkeessä

Tuli asioita retkeilykampeasioissa kerrankin ihan suomalaisessa kivijalkaliikkeessä, jolla on retkeilykamppeiden myymälöitä useammassa kaupungissa.

Ensin katsastimme tarjonnan firman verkkosivuilta ja sieltä löytyikin sopiva makuupussi. Verkkosivuille oli myös laitettu kätevä chat-palvelu, jonka kautta kysyin onko kyseistä pussia paikkakuntamme liikkeessä. Näin sitä saisi hypistellä ihan livenä, ja sitten tehdä ostopäätöksen. Chatti-robotti kertoi, että pussi löytyy ja eikun tähtikeula kohti liikettä.

Ei siellä sitten mitään pussia ollut, eikä oikein tietoakaan siitä pussista. Kuuleman mukaan tietokoneen varastosaldot ja reaalimaailma ovat eri asioita. Tarjosivat tilalle kylmempää ja painavampaa pussia, joka sekin olisi pitänyt tilata firman toisesta kaupasta tähän nyt asioituun. Toisaalta kuulemma olisi helpompaa jos vain itse tilaisimme sen pussin netistä suoraan kotiin tai liikkeeseen. Tarjosivat vielä asiakaspäätettä millä tämän tilauksen voisi myyjän puolesta tehdä.

Noh menimme kotia myöhemmin ja tilasimme saman pussin halvemmalla saksalaisesta nettikaupasta, kerta käskivät mennä nettiin. Tiedoksi, että siellä netissä on muitakin verkkokauppoja, kuin vain se teidän…

Samalla reissulla oli tarkoitus ostaa sadehousut. Liikkeessä ei kuitenkaan ollut kokoja, eikä oikein tietoa minkälaisia kokoja olisi olemassa. Kuulemma netistä ja valmistajien sivuilta voisi katsoa vihjeitä. Koska housut olivat kohtuuhintaiset niin tilattiin ne sitten netistä ja tästä kyseisestä firmasta. Vaihtoehtoja toimitukselle oli mm. posti, pakettiautomaatti ja kyseinen kivijalkamyymälä. Koska tämä myymälä oli lähin paikka niin tilattiin ne sitten sinne. Virhe! Tuli tekstiviesti, että housut ovat saapuneet mutta housuja ei saanutkaan liikkeestä tekstaria näyttämällä vaan mukana olisi pitänyt olla passi tai vastaava. Ei tullut mieleen, kun tilausvahvistuksessa ei semmoisesta varoiteltu.

Saksalaisesta verkkokaupasta tilattu makuupussi tuli muuten ystävällisen kuriirin kyydissä suoraan kotiovelle.

Sitten ostoslistalla oli myös uusi rinkka. Liikkeessä oli muutamia malleja, mutta mikään niistä ei oikein istunut selkään täydellisesti, ja valikoima oli kuulemma suunnilleen siinä. Valmistajan nettisivuilta löytyi yksi malli, mikä olisi mahdollisesti paras ja täydellisin. Siitä ei ollut liikkeessä mitään tietoa, mutta myöhemmin huomattiin, että ketjun toisessa myymälässä sitä olisikin tarjolla.

Toisella housujen hakureissulla, joka onnistui lopulta tarpeellisten proopuskojen kanssa, kysyttiin voisivatko he tilata rinkan sovitettavaksi toisesta ketjun myymälästä tähän meidän lähimyymälään. No eihän se tietenkään onnistunut, vaan asiakkaan pitäisi itse mennä kotiin tai asiakaspäätteelle, tilata rinkka liikkeeseen ja tulla proopuskan kanssa sitä sovittamaan.

Tässä vaiheessa suumme olivat auki kuten rannalle heitetyllä jänkäkoiralla. Menimme taas kerran kotiin, ja tilasimme rinkan sovitettavaksi suoraan kotiin toisesta – tällä kertaa kotimaisesta – verkkokaupasta. (Jostain syystä nämä amerikkalaismerkin rinkat ovat halvempia Suomessa kuin esim. Saksassa tai Englannissa.)

Talousihmiset puhuvat, että eri markkinointikanavien pitäisi tukea toisiaan ja että siellä pitäisi tehdä ristiinsyöttöjä kanavien kesken. Nyt syötöt menivät joko katsomoon tai tehtiin jopa oma maali. Tämä ei myöskään ole yhden myyjän epävireinen soolo vaan asioimme useamman henkilön kanssa – myös verkossa.

Eiköhän tästä käynyt jo selväksi mikä ketju on kyseessä ja pidän ihmeenä jos se tällä tavalla toimien ei koe Anttilan kohtaloa ennen vuotta 2020. Toiminta on talostietojen mukaan ollut tappiollista jo pari vuotta, mutta kyseessä voi toki olla konsernilainoista tai muusta kirjanpidollisesta matematiikasta.

Reppu pakattu ja muita kuulumisia

Kevään ensimmäinen reissu suuntautui hyvässä seurassa 🙂 uuteen Etelä-Konneveden kansallispuistoon ja tarkemmin Kalajanvuorelle. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan. Matkailukulkineella liikkuville tiedoksi, että Törmälästä lähtevän tien päässä on parkkipaikkaa laajennettu ja siellä sopii kääntämään isommankin kulkineen.

Nyt reppu, ja nimenomaan reppu, on pakattu uusia seikkailuja kohti. Tulevilla viikoilla aion retkeillä useamassa Lapin kohteessa lyhyen 1-2 yön reissun kussakin. Kukin reissu suuntautuu paikkaan, jossa en ole vielä koskaan käynyt.

Telttoineen, kameroineen  ja parin päivän ruokineen repulle tulee painoa noin 7-8 kiloa. Hieman enemmän siis mitä aikoinaan kertomani viikon reissu Haltille 8 kilon repulla, mutta silloin ei ollutkaan mukana telttaa tai keittovehkeitä. Nytkin osassa paikkoja voi jätttää teltan pois, ja ottaa mukaan vain kevyen tupapussin.

Kelit näyttävät sopivilta, 18.5. otetuissa UKK-puiston kuvissa näyttää enää olevan muutamia viipymälumia tunturissa, Aittajärven tie on auki ja hyvässä kunnossa ja Suomu kahlattavissa. Kevät on aikaisemmessa tänä vuonna mitä silloin, kun kävin paikalla viimeksi toukokuussa. Siitähän on täällä blogissa suosittu selostus, joka näyttää keräävän lukijoita aina keväisin.

Mutta pian reissu alkaa.

Onko sinulla joku paikka jonka voi saavuttaa yhden yön reissulla ja jonka haluaisit minun näkevän?

Outoja kulkijoita Ropinsalmella

Italialainen pyöräilijä kaivamassa nappaskengissä lumikieppiä Naimakkajärven rantaan, kuuntele koko juttu:

Juhan-Antti ihmettelee outoja kulkijoita

Retkiblogien suosiosta

Vilkaisin viime vuoden tilastoja, kuinka paljon tätä blogia on katseltu.

Kävijöitä oli 13981, eli vähän enemmän kuin Kurikassa on asukkaita.

Sivulatauksia nämä kävijät tekivät yhteensä 35050, eli aloitussivun jälkeen klikattiin vielä paria linkkiä. Kävijöitä festarilaskukaavan mukaan saman verran kuin Jämsän Iskelmäfestareilla.

Suosituin sivu oli toki ihan pääsivu, missä on aina uusin sepustus ekana, mutta suosituin yksittäisesti avattu artikkeli koski uutta Hoolie-telttaani. Seuraavaksi eniten kiinnosti Guolasjärven tie, lähinnä hakukoneiden kautta. Siitä ei löydy verkosta kovinkaan paljoa juttua.

Kolmanneksi eniten vilkuiltiin tuolla yläpalkissa olevaa varustelistaa.

Useinmiten blogiini päädyttiin Googlen kautta, sitten eri foorumien kautta ja lisäksi ulkoilublogit-blogin kautta.

Mitenkäs muut retkibloggaajat? Minkälaisia tilastoja olette saaneet vuodelle 2015? Miten kiinnostavaa harrastuksemme on?

Paikkoja kävijöiden mukaan

Vaellusnetissä, kun vielä sain olla mukana, virisi keskustelua, pitäisikö Itäkairan prinsessan kunniaksi uudelleenimetä Keskipakkojen laet -nimellä tunnettu vaararyhmä Itäkairassa. Osa kannatti, mutta suurin osa ei.

Pekka kannatti ja ihmetteli miten palstalaisilla voi pipo olla kireällä (no kyllähän niillä on) ja Tyy argumentoi vastaan. Ehdotettiin, että ruvetaan kutsumaan paikkaa uudella nimellä, jolloin se vakiintuu. Eri asia saako yhden suljetun foorumin muutama nimimerkki semmoista vakiintumista aikaan, mistä se voisi päätyä kartoille. Lopulta prinsessa itse löi pisteen hommalle, pidetään kyseiset vaarat vaan vanhalla nimellä.

Yleensä autiotuvat, kammit ja muut rakennelmat on nimetty läheisen maastokohteen mukaan. On esimerkiksi Rautulammen päivätupa, Vongoivan kammi tai Suomunlatvan laavu.

Mutta on Lapissa monikin paikka nimetty tekijänsä tai kävijänsä mukaan.

Käsivarressa on Porojärven vuokratupa, joka tunnetaan paremmin Kekkosen kämppänä. Tarkempaa tietoa siitä minulla ei ole, käskikö Kekkonen rakentaa juuri tuon tuvan. Paistunturissa sen sijaan Kekkosen osoittamilla paikoilla on Njavgoaivin ja Madjoen tuvat – mutta niiden nimissä ei ole viitettä presidenttiin.

Hetta-Pallas välillä on Montellin maja, jonka rakennutti aikoinaan metsänhoitaja Montell. Samoin Raappanan kammi Sokostin juurella on nimismies Raappanan käsialaa. Snellmannin maja Suomujoen varressa on Snellmanin rakennuttama, vaikka käytännön työn tekikin toiset miehet.

Muita asukin mukaan nimettyjä rakennuksia ovat muun muassa Immon kammi Tuiskukurussa ja Meänteisen kämppä Lankojärvellä. Molemmat jo edesmenneitä, niin miehet kuin majatkin. Pystyssä on Suomun Ville ja tietysti Raja-Joosepin rakennukset.

Kaikille on yhteistä, että nimet ovat vuosikymmeniä vanhaa perua, ja vakiintuneet käyttöön jo suoraan silloin aikoja sitten.

Myös kultamailla Lemmenjoella ja Ivalojoella olevien rakennusten nimet ovat suhteellisen vanhaa perua, joukossa vain jokunen uudempi nimi.

Uudemmista, ihan viime aikoina jonkun mukaan nimetyistä rakennuksista tulee mieleen Hannun sauna käsivarressa, joka sekin on yksityiskäytössä. Ja nimikin esiintyy vain vieraskirjojen sivuilla.

Jää nähtäväksi, voisiko tulevaisuudessa jokin paikka muuttaa aikojen saatossa nimeään joko aktiivisen käyttäjän tai korjaajansa mukaan. Nythän eri paikkoja on alettu kunnostamaan talkoilla. Tuleeko Vongoivan kammista mahdollisesti Ohtamaan kammi, tai Tulilla-ryhmän kammi? Muuntuuko Manto-oja Halmeojaksi jne?

Yleensä jonkun henkilön mukaan nimetään paikkoja vasta tämän kuoleman jälkeen, mutta Lapin kämpille on tyypillistä, että nimi on annettu jo henkilön eläessä. Se tarkoittaa myös sitä, että paikan nimeämiselle on yleensä ollut henkilön itsensä hyväksyntä.

Vanhempaa perua Lapissa ovat eri ihmisten mukaan nimetyt maastokohteet. Saariselän maastoista löytyy esimerkiksi Lokan Alen Muurivaara, Ponkun Kotamaa tai Hirvas-Lassin Karhuvaara. Näiden paikkojen nimien synty ei ole niin tarkoin tiedossa, mitä rakennusten kohdalla. Aikoinaan, kun paikannimiä kerättiin, otos oli suppea ja aikaisemmin nimeämättömälle paikalle saatettiin keksiä nimi siltä istumalta nimenkerääjän sitä tiedustellessa. Silloin vaikkapa mieleen tuli Ponkun kota tai viimesyksyinen karhunkaato.

Idea siitä, että joku maastonkohta nimettäisiin nykyään siellä käyneen henkilön mukaan, lienee vaikea saada läpi. Sen sijaan kaupungeissa katuja, toreja ja puistoja nimetään useinkin paikallisten merkkihenkilöiden mukaan.

Paistunturissa

Tästä reissusta on jo hieman aikaa, mutta en ole kertonut siitä sen tarkemmin.

Ajelin pitkän vedon kerralla Sulaojan parkkipaikalle Karigasniemen lähelle. Tämä on mielestäni hyvä lähtöpaikka, kun tunturiin menee selkeä polku, ja kiipeäminen Tenon laaksosta ylös jää pois. Sulaojalta ei ole pitkä matka Luomusjoen tulipaikalle, joka on mielestäni yksi Lapin hienoimmista maisemiltaan, vaikka onkin suhteellisen lähellä tietä ja sinne pääsee myös autolla.

IMG_0772

Jäin Luomusjoelle yöksi pieneen telttaani. Paikalla ei ollut muita, mutta samana päivänä oli pidetty tulia tulipaikalla. Keli oli mainio ja maistelin hieman rommia pitkän ajomatkan päälle.

Aamulla heräilin hyvissä ajoin, laittelin aamupalan ja lähdin Luomusjärvien välistä Luomuskannasta pitkin kohti Ruktajärven autiotupaa. Tuvalla oli muutamia muitakin ihmisiä.

IMG_0780

Tupa on kivalla paikalla Ruktajärven rannalla, rannassa on myös kota. Tuvalta lähtee polut niin Njavgoaivin tuvalle, kuin Kevon kanjonia kohti. Tällä kertaa valitsin Njavgoaivin suunnan, sillä näin ei tarvitse mennä luonnonpuiston puolelle. Vieraskirjasta huomasin, että Kevon puistoon oli oikein jonotettu rajoitusajan loppuessa, heti puolenyön jälkeen vaeltajat olivat siirtyneet puiston puolelle tuvalta.

Tokihan puisto on vain näennäisesti rajoitettu, porohommissa, tutkimustöissä ja metsähallituksen hommissa siellä saa liikkua miten vaan. Onpahan metsähallituksella siellä parikin ”salaista tupaa”, nimittäin Fiellun huoltotupa ja Roajojärven valvontatupa. Näitä ei ole kaikilla kartoilla. Edes paikallinen poromies ei tiennyt Fiellun tuvasta, mutta parin saamenkielisen puhelun jälkeen asialle tuli vahvistus.

Sitten kohti Njavgoaivin tupaa, jonne jäin yöksi. IMG_0795

Illalla kettu kävi nurkalla ihmettelemässä ja yön aikana tuvan ympärille kerääntyi porotokka. Tupa on veden suhteen vähän naftilla paikalla, mutta yleensä vielä alkukesästä sitä saa tuvan lähelle tehdyltä padolta. Tuvalla ei ollut ketään muuta vaikka oli juhannusaatto.

Jatkoin seuraavana päivänä kohti Akukammia, jonne menee edelleen merkitty polku. Olen kirjoittanut Akukammista oman kirjoituksen.

Akukammissa vietin hetkisen evästäen ja pidin pienet tulet. Tämä oli ensimmäinen visiitti uudelle kammille, vanhan kammin aikaan olen kulkenut paikan ohi Kuivin rengasreittiä pitkin. Silloin paikalla oli uuden kammin rakennustarvikkeet, ja piipahdin myös vanhassa kammissa.

Jatkoin matkaa mutta en luonnonpuistoon, vaan sen rajaa myötäillen kohti Guovdoaivin ja Gaimmoaivin välistä laaksoa Akujoen latvoille. Laitoin sinne leirin pystyyn, ketään ei näkynyt missään.

IMG_0870

Seuraavana aamuna lähdin Gaimmoaivin huipulle, josta olisi hyvä näkymä kohti pohjoisen ja koillisen soita. Muutamia rakennuksia näkyi huipulta kaukana, mutta harmikseni kiikarit ei sattuneet mukaan.

IMG_0880

Keli muuttui sateiseksi ja horisonttiin ilmestyi ukkospilviä. Laskeuduin toiselle puolelle Mavnnajohkan rannalle, Rassoaivin pohjoispuolelle. Alkoi satamaan ja laitoin teltan pystyyn. Ukkonen tuli ihan päälle ja kesti useamman tunnin. Melkoinen jyly tunturissa!

Nuvvuksen masto näkyi telttapaikalle, mutta minulla poloisella oli DNA:n liittymä. Utsjoen alueella DNA ei toimi, masto näytti vain Elisan ja Soneran verkot. Olisin aikani kuluksi katsonut säätiedotuksen mutta nyt ei voinut edes tekstaria laittaa kotiin. Note to self: ei tunturiin DNA:lla.

Sateen tauottua päätin jäädä niille sijoille yöksi, myös teltta voisi kuivaa mukavasti yön aikana, koska ei enää satanut. Päivämatka oli suhteellisen vaatimaton tunturin ylitys.

Seuraavana aamuna taivas oli kuitenkin harmaa, ja tihkusateinen. Päätin vetäytyä kuivattelemaan kamppeita Akukammille. Matkaa tuli 16 kilometriä, etäisyydet Paistunturissa eivät koskaan ole kovin pitkiä. Ensin Duottar-Mavnnan länsipuolelle, sitten kohti Sitnogoaivia ja edelleen kohti kammia muutaman nyppylän päältä kulkien.

IMG_0912

Kammilla iskin tulet kamiinaan ja kuivattelin teltasta lähtien tihkusateen kastelemat kamppeet. On hienoa, että täällä on tämmöinen palvelu, joka on vielä uusittukin nykymittapuun mukaiseksi. Olisi hienoa, jos vastaava paikka olisi myös Kuoppilasjärven ja Akukammin välillä. Madjoen tupa on välillä, mutta byrokratia sakottaa kesäaikaan siellä käynnistä, kuten Janne Pyykön blogista käy ilmi. Joskus on kaiketi suunniteltu kota-tyyppistä sääsuojaa tälle välille, mutta paikalliset vaellusvastustajat ovat onnistuneet torppaamaan hankkeen.

Paikallisen kontaktini mukaan Madjoen tuvalla käy porukkaa useinkin, mutta välttyvät sakoilta koska eivät kirjoittele vieraskirjaan nimiään. Ehkä näemme tulevissa Lapin Poliisin jaksoissa Vallen ja Huhtalan pitämässä ratsiaa Madjoella, jos vaikka onneton retkeilijä sattuisi erehtymään ja tulisi kuivattelemaan läpimärkiä kamppeita tuvalle juuri sopivalla hetkellä.

Kello ei ollut vielä hirvittävän paljoa, joten kuivattelujen jälkeen päätin marssia vielä muutaman kilometrin siirtymän kammilta Njavgoaivin tuvalle. Yöllä tuvalle saapui toinen retkeilijä, mutta hän vetäytyi suoraan nukkumaan pihalla olevaan kotaan.

Aamulla herätessäni tuttu porotokka oli asettunut tuvan ympärillä olevaan koivikkoon.

IMG_0925

Jatkoin matkaa kohti Ruktajärven tupaa. Juuri avotunturin kohdalla alkoi päälle tulemaan ukkokuuro ja tihensin askelväliä kohti alamäkeä. Pääsin juuri tuvalle, ennenkuin alkoi satamaan. Ruokailin ja rupattelin muiden retkeilijöiden kanssa. Paikalle oli tullut myös muutama henkilö päiväretkelle Sulaojalta polkupyörillä. Luomusharjullahan menee osalta matkaa ihan autolla ajettavissa olevaakin polkua.

Olin viimeisen yön Luomusjoen tulipaikalla, oli suhteellisen kylmää ja satoi vettä. Aamulla marssin autolle, ja kävin ottamassa lämpimän suihkun ja kupposen kahvia Muotkan Ruoktussa. Kotimatkalla Saariselän kohdilla satoi lunta, vaikka oli jo melkein heinäkuu.

 

Haltin huipun lahjoitus ja journalismin taso

Viime aikoina on mediassa kerrottu, kuinka norjalaisten Facebook-ryhmässä halutaan lahjoittaa Haltin huippu Suomelle vuonna 2017, kun maamme täyttää 100 vuotta.

Muutama selventävä asia ja karttakuva: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Halti&srs=EPSG%3A3067&y=7699357&x=274130&lang=

  • Suomen korkein kohta on 1323,6 mpy
  • Haltin sivuhuippu on Norjan puolella mittauspisteessä 100 metrin päässä 1328 mpy ja siinä lähellä vähän korkeampi 1331 mpy
  • Haltin päähuippu on 1365 mpy ja sinne on matkaa lähes 2 km Suomen rajalta

Toimittajat ovat sotkeneet huiput ja korkeudet iloisesti sekaisin. Hätäpäissään kyhätty journalismi on kamalaa luettavaa.

Seinäjoen sanomat (24.12.2015 klo 18:40)

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/349373-korvatunturi-takaisin-suomelle-ottaisivatko-putin-ja-pakkasukko-mallia

...olisi halukas luovuttamaan palan Norjasta Suomelle. Kyseessä olisi 1331-metrinen Halti-tunturi, joka on Suomen alueen korkein kohta.

Koko Haltin korkein kohta on kuitenkin 1361 metrin korkuinen tunturinhuippu, joka sijaitsee Norjan puolella. Tämän huipun norjalaiset siis haluavat lahjoittaa Suomelle.

No ei, kaikki faktat väärin. Kaikki tiedot olisivat löytyneet esim. netistä hankkeen FB-sivuilta.

Sitten Kauppalehti (24.12.2015 18:54)

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/norjalaiset-haluavat-lahjoittaa-suomelle-tunturin/3tGPQjcM?ref=ampparit:7eaf&ext=ampparit

Alue ei ole suuri, mutta muuten hyvin merkityksellinen Suomen kannalta, sillä sen sisällä on Halti-tunturin korkein kohta, 1 365 metriä meren pinnasta.

No ei ole, pitäytykää talousuutisissa.

Tekniikka ja talous on näppärästi kuvittanut sinänsä asiallisen artikkelin Ridnin kuvalla…

http://www.tekniikkatalous.fi/maailmalta/norjalaiset-haluavat-antaa-100-vuotiaalle-suomelle-lahjaksi-haltin-huipun-6240442

…ja eräässä toisessa artikkelissa oli alkuperäisenä kuvana Saanan kuva.

Tarjosin tekniikkataloudelle korvauksetta käyttöön ottamaani kuvaa Haltista, mutta eihän toimittajat lue palautteita.

Hankkeen torppaamiseksi kaunalehdistö on löytänyt ns. päivystävän dosentin, joka vastustaa hanketta perustellen sitä mm. koulukirjojen päivittämisen hankaluudella. Kebnekaisenkin korkeus muuttui muutamia vuosia sitten sulamisen vuoksi. Ja minun maantiedon lukion kirjassa oli niin monta muuta virhettä, että yksi seitsemän metrin heitto on siinä pieni typo.

Hauskaa joulua blogin lukijoille!

Hauskaa joulua blogin lukijoille! Ensi vuonna mennäänkin sitten urakalla tunturiin? 🙂

joulua

Ps. ei ole lunta Portugalissakaan.

Ensikosketuksia Itäkairaan

Olen kiertänyt lukuisia erämaita niin Suomessa kuin muuallakin, mutta viime syksynä tarjoutui ensimmäisen kerran tilaisuus jäädä vähän etelämmäs, kun vaelluspaikaksi valikoitui Itäkaira. Alueesta on kirjoiteltu paljon, ja moni kokenut vaeltaja on ottanut sen omakseen. Tunnetuinpana ehkä Sirkka – Itäkairan prinsessa.

Itselleni tämä Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoiskulma ei tuonut niin suuria säväytyksiä, mutta hieno reissu kaiken kaikkiaan.

Matka alkoi Kemihaarasta, jossa on metsähallituksen ylläpitämä parkkipaikka – ja lämpötolpat talvivaeltajia varten. Tähtikeula ei vaatinut tällä kertaa roikkaa, sillä keli oli ajankohtaan nähden suhteellisen lämmin. Harvoin lokakuun alussa on sääskejä tai polttiasia.

Kemihaarasta etenin osin pitkosreittiä pitkin remontoidulle Manto-Ojan autiotuvalle. Matkaa menee alun toista tuntia. Aurinko taittoi säteitään vastamaalatulle lattialle.

IMG_0719

En jäänyt kuitenkaan yöksi vielä tähän, vaan suuntasin reilun kilometrin matkan kohti Mantoselän autio- ja varaustupaa. Minulla oli teltta mukana, mutta tuvalle mahtui mainiosti. Myöhemminkään en kovin suurta kansanvaellusta kohdannut.

Mantoselän autiotupa on suhteellisen uusi ja hyvässä kunnossa. Varsinkin varauspuoli tuntuisi olevan suhteellisen vähällä käytöllä, muita varaustupia alueella ei oikein ole, joten tuvalta tuvalle pelkkien varauksien varassa kulkijat ovat vähissä.

IMG_0808

Myöhemmin illalla kuljin vielä suonvartta kameran kanssa ja kuvasin Manto-ojan tuvan, joka oli tämän yön tyhjillään.

IMG_0739

Seuraavana päivänä tein päiväretken Vieriharjun tuvalle, se on Mantoselästä reilun 5 kilometrin päässä ja sinne menee selvä polku poroaidan vartta pitkin. Vieriharju on poromiesten ja retkeilijöiden yhteiskäytössä ja siellä on mukava sauna. Ideana olikin saunoa ja käydä uimassa Vierihaarassa. Molemmat tavoitteet tuli saavutettua.

Sauna lämpiää, odotellassa murua rinnan alle.

IMG_0833

Vieriharjun tuvalla oli tehty hieman natsihenkistä ilkivaltaa, kun sisääntuloväylällä oli veistetty moottorisahalla hakaristit (sekä Aatun versio, että kotimainen) kahteen aihkiin.

IMG_0824

Saunan jälkeen palasin Mantoselkään samoja jälkiä ja yön jälkeen suunnistin jälleen polkua ja pitkoksia pitkin kohti Jussinmurustan laavua ja edelleen Peuraselän tuvalle.

IMG_0508

Itäkairassa ei juuri korkeuseroja ole, siinä mielessä mitä muualla Lapissa. Aapasuot ja kynttiläkuusikot vuorottelevat, välillä hieman ylempänä on kuivempaa mäntykangasta  ja melkein tunturikoivikkoakin Härkämurustalla.

Peuraselän tupaa on sanottu kummituskämpäksikin, mutta avoimessa yläpohjassa taitaa öisin mellastaa metsän henget.

IMG_0542

Myös Sirkka Itäkairan prinsessa oli käynyt tuvalle noin viikkoa aiemmin. Vieraskirjan terveisistä oli pääteltävissä, että Sirkka ei enää palaa Jaurun laaksoon – nuorempi polvi vaeltelee ehkä vähemmän ja tämäkin kaira muuttuu entistä hiljaisemmaksi.

Peuraselän tuvan kohdalla Jaurujoki on suhteellisen syvä, mutta kahluupaikka löytyy, kun lähtee kohti Venäjää ja menee ensimmäisen vastaantulevan saaren kohdalta yli. Kaiketi myös mönkijäuran kohdalla on kahlausmahdollisuus matalan veden aikaan.

Jatkoin matkaa kohti seuraavaa saunapaikkaa eli Tahvontupaa. Jaurun pohjoisranta on mukavaa tasaista männikköä, hyvää kulkumaata ja koko matkan menee selkeä polku.

Tahvon suunnalla olinkin käynyt jo aiemmin, kun tein tuttavani kanssa pikaisen retken Marivaarasta Siulanruoktuun ja Tahvontuvalle ennen tätä reissua.

Tahvo on mukavalla paikalla kuruntyyppisessä puronotkelmassa.

IMG_0571

Puron toisella puolella, kuvaajan selän takana on uudehko sauna, ja nuorten kuusten takaa pilkistää keittokoppi, joka on vanha Härkämurustan puhelinkoppi. Tuvassa siis ei ole kaasuhellaa, vaan se on pihan perällä erillisessä rakennuksessa. Kätevä keksintö, aamu-uniset voivat nukkua rauhassa tuvan puolella, kun aamuvirkut hakkaavat rautakattiloista aamupuuroa naamaan.

Kävin vielä käyskentelemässä Vongoivan suunnalla illan päälle.

Edellisellä reissulla tuli kuljettua myös Tahvon ja Siulan väli, joka on vain muutamia kilometrejä – matkalla on Vongoivajoen ylitys, jossa voi joutua korkealla vedellä ja matalilla kengillä kahlaamaan ilman kenkiä.

Seuraavana aamuna lähdin taas Jaurun eteläpuolelle, sinne pääsee siltaa pitkin hieman Tahvontuvan itäpuolelta poroaidan vierestä. Menin Auhtiselän ja Peuraselän yli vanhalle tutulle Jussinmurustan laavulle, josta jatkoin edelleen Peskihaaran tuvalle. Päivä oli pitkä, ja saavuinkin tuvalle suhteellisen myöhään.

IMG_0490

Peskihaara on vanha rajavartoston maja ja on tyypillisesti hieman sivussa kaikesta. Joki on suon takana muutaman sadan metrin päässä ja myös vakiintuneet kulku-urat kiertävät tuvan. Se löytyy kuitenkin helpolla, vaikkakin osassa kartoista se on merkitty noin 400 metriä väärään kohtaan. Kannattaa seurata länteen menevää mönkijäuraa, vaikka GPS sanoisi muuta.

Peskihaarassa jälleen yksi yö ja sen jälkeen jatkoin takaisin Kemihaaraan ja edelleen kohti maalikyliä. Peskihaaran ja Kemihaaran väli on suhteellisen soinen, sateiden jälkeen märkä ja pitkospuut ovat ehtoopuolella. Jos on huolta kenkien kastumisesta ja kuivattelusta, kannattaa rengasreitti kiertää näin päin, eli ensin Mantoselkään tai Vieriharjuun ja viimeiselle etapille kosteimmat kohdat.

Mainitsin alussa, että Itäkairan maisemat eivät minua niin kovin säväyttäneet verrattuna nettivaeltajien kertomuksiin. Luulen kuitenkin, että kattavan tupa – ja saunaverkoston takia palaan alueelle toistamiseenkin.

Sekä Marivaara, että Kemihaara ovat hyviä vaelluksen lähtöpaikkoja.