Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Paistunturissa

Tästä reissusta on jo hieman aikaa, mutta en ole kertonut siitä sen tarkemmin.

Ajelin pitkän vedon kerralla Sulaojan parkkipaikalle Karigasniemen lähelle. Tämä on mielestäni hyvä lähtöpaikka, kun tunturiin menee selkeä polku, ja kiipeäminen Tenon laaksosta ylös jää pois. Sulaojalta ei ole pitkä matka Luomusjoen tulipaikalle, joka on mielestäni yksi Lapin hienoimmista maisemiltaan, vaikka onkin suhteellisen lähellä tietä ja sinne pääsee myös autolla.

IMG_0772

Jäin Luomusjoelle yöksi pieneen telttaani. Paikalla ei ollut muita, mutta samana päivänä oli pidetty tulia tulipaikalla. Keli oli mainio ja maistelin hieman rommia pitkän ajomatkan päälle.

Aamulla heräilin hyvissä ajoin, laittelin aamupalan ja lähdin Luomusjärvien välistä Luomuskannasta pitkin kohti Ruktajärven autiotupaa. Tuvalla oli muutamia muitakin ihmisiä.

IMG_0780

Tupa on kivalla paikalla Ruktajärven rannalla, rannassa on myös kota. Tuvalta lähtee polut niin Njavgoaivin tuvalle, kuin Kevon kanjonia kohti. Tällä kertaa valitsin Njavgoaivin suunnan, sillä näin ei tarvitse mennä luonnonpuiston puolelle. Vieraskirjasta huomasin, että Kevon puistoon oli oikein jonotettu rajoitusajan loppuessa, heti puolenyön jälkeen vaeltajat olivat siirtyneet puiston puolelle tuvalta.

Tokihan puisto on vain näennäisesti rajoitettu, porohommissa, tutkimustöissä ja metsähallituksen hommissa siellä saa liikkua miten vaan. Onpahan metsähallituksella siellä parikin ”salaista tupaa”, nimittäin Fiellun huoltotupa ja Roajojärven valvontatupa. Näitä ei ole kaikilla kartoilla. Edes paikallinen poromies ei tiennyt Fiellun tuvasta, mutta parin saamenkielisen puhelun jälkeen asialle tuli vahvistus.

Sitten kohti Njavgoaivin tupaa, jonne jäin yöksi. IMG_0795

Illalla kettu kävi nurkalla ihmettelemässä ja yön aikana tuvan ympärille kerääntyi porotokka. Tupa on veden suhteen vähän naftilla paikalla, mutta yleensä vielä alkukesästä sitä saa tuvan lähelle tehdyltä padolta. Tuvalla ei ollut ketään muuta vaikka oli juhannusaatto.

Jatkoin seuraavana päivänä kohti Akukammia, jonne menee edelleen merkitty polku. Olen kirjoittanut Akukammista oman kirjoituksen.

Akukammissa vietin hetkisen evästäen ja pidin pienet tulet. Tämä oli ensimmäinen visiitti uudelle kammille, vanhan kammin aikaan olen kulkenut paikan ohi Kuivin rengasreittiä pitkin. Silloin paikalla oli uuden kammin rakennustarvikkeet, ja piipahdin myös vanhassa kammissa.

Jatkoin matkaa mutta en luonnonpuistoon, vaan sen rajaa myötäillen kohti Guovdoaivin ja Gaimmoaivin välistä laaksoa Akujoen latvoille. Laitoin sinne leirin pystyyn, ketään ei näkynyt missään.

IMG_0870

Seuraavana aamuna lähdin Gaimmoaivin huipulle, josta olisi hyvä näkymä kohti pohjoisen ja koillisen soita. Muutamia rakennuksia näkyi huipulta kaukana, mutta harmikseni kiikarit ei sattuneet mukaan.

IMG_0880

Keli muuttui sateiseksi ja horisonttiin ilmestyi ukkospilviä. Laskeuduin toiselle puolelle Mavnnajohkan rannalle, Rassoaivin pohjoispuolelle. Alkoi satamaan ja laitoin teltan pystyyn. Ukkonen tuli ihan päälle ja kesti useamman tunnin. Melkoinen jyly tunturissa!

Nuvvuksen masto näkyi telttapaikalle, mutta minulla poloisella oli DNA:n liittymä. Utsjoen alueella DNA ei toimi, masto näytti vain Elisan ja Soneran verkot. Olisin aikani kuluksi katsonut säätiedotuksen mutta nyt ei voinut edes tekstaria laittaa kotiin. Note to self: ei tunturiin DNA:lla.

Sateen tauottua päätin jäädä niille sijoille yöksi, myös teltta voisi kuivaa mukavasti yön aikana, koska ei enää satanut. Päivämatka oli suhteellisen vaatimaton tunturin ylitys.

Seuraavana aamuna taivas oli kuitenkin harmaa, ja tihkusateinen. Päätin vetäytyä kuivattelemaan kamppeita Akukammille. Matkaa tuli 16 kilometriä, etäisyydet Paistunturissa eivät koskaan ole kovin pitkiä. Ensin Duottar-Mavnnan länsipuolelle, sitten kohti Sitnogoaivia ja edelleen kohti kammia muutaman nyppylän päältä kulkien.

IMG_0912

Kammilla iskin tulet kamiinaan ja kuivattelin teltasta lähtien tihkusateen kastelemat kamppeet. On hienoa, että täällä on tämmöinen palvelu, joka on vielä uusittukin nykymittapuun mukaiseksi. Olisi hienoa, jos vastaava paikka olisi myös Kuoppilasjärven ja Akukammin välillä. Madjoen tupa on välillä, mutta byrokratia sakottaa kesäaikaan siellä käynnistä, kuten Janne Pyykön blogista käy ilmi. Joskus on kaiketi suunniteltu kota-tyyppistä sääsuojaa tälle välille, mutta paikalliset vaellusvastustajat ovat onnistuneet torppaamaan hankkeen.

Paikallisen kontaktini mukaan Madjoen tuvalla käy porukkaa useinkin, mutta välttyvät sakoilta koska eivät kirjoittele vieraskirjaan nimiään. Ehkä näemme tulevissa Lapin Poliisin jaksoissa Vallen ja Huhtalan pitämässä ratsiaa Madjoella, jos vaikka onneton retkeilijä sattuisi erehtymään ja tulisi kuivattelemaan läpimärkiä kamppeita tuvalle juuri sopivalla hetkellä.

Kello ei ollut vielä hirvittävän paljoa, joten kuivattelujen jälkeen päätin marssia vielä muutaman kilometrin siirtymän kammilta Njavgoaivin tuvalle. Yöllä tuvalle saapui toinen retkeilijä, mutta hän vetäytyi suoraan nukkumaan pihalla olevaan kotaan.

Aamulla herätessäni tuttu porotokka oli asettunut tuvan ympärillä olevaan koivikkoon.

IMG_0925

Jatkoin matkaa kohti Ruktajärven tupaa. Juuri avotunturin kohdalla alkoi päälle tulemaan ukkokuuro ja tihensin askelväliä kohti alamäkeä. Pääsin juuri tuvalle, ennenkuin alkoi satamaan. Ruokailin ja rupattelin muiden retkeilijöiden kanssa. Paikalle oli tullut myös muutama henkilö päiväretkelle Sulaojalta polkupyörillä. Luomusharjullahan menee osalta matkaa ihan autolla ajettavissa olevaakin polkua.

Olin viimeisen yön Luomusjoen tulipaikalla, oli suhteellisen kylmää ja satoi vettä. Aamulla marssin autolle, ja kävin ottamassa lämpimän suihkun ja kupposen kahvia Muotkan Ruoktussa. Kotimatkalla Saariselän kohdilla satoi lunta, vaikka oli jo melkein heinäkuu.

 

Mainokset

Haltin huipun lahjoitus ja journalismin taso

Viime aikoina on mediassa kerrottu, kuinka norjalaisten Facebook-ryhmässä halutaan lahjoittaa Haltin huippu Suomelle vuonna 2017, kun maamme täyttää 100 vuotta.

Muutama selventävä asia ja karttakuva: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Halti&srs=EPSG%3A3067&y=7699357&x=274130&lang=

  • Suomen korkein kohta on 1323,6 mpy
  • Haltin sivuhuippu on Norjan puolella mittauspisteessä 100 metrin päässä 1328 mpy ja siinä lähellä vähän korkeampi 1331 mpy
  • Haltin päähuippu on 1365 mpy ja sinne on matkaa lähes 2 km Suomen rajalta

Toimittajat ovat sotkeneet huiput ja korkeudet iloisesti sekaisin. Hätäpäissään kyhätty journalismi on kamalaa luettavaa.

Seinäjoen sanomat (24.12.2015 klo 18:40)

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/349373-korvatunturi-takaisin-suomelle-ottaisivatko-putin-ja-pakkasukko-mallia

...olisi halukas luovuttamaan palan Norjasta Suomelle. Kyseessä olisi 1331-metrinen Halti-tunturi, joka on Suomen alueen korkein kohta.

Koko Haltin korkein kohta on kuitenkin 1361 metrin korkuinen tunturinhuippu, joka sijaitsee Norjan puolella. Tämän huipun norjalaiset siis haluavat lahjoittaa Suomelle.

No ei, kaikki faktat väärin. Kaikki tiedot olisivat löytyneet esim. netistä hankkeen FB-sivuilta.

Sitten Kauppalehti (24.12.2015 18:54)

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/norjalaiset-haluavat-lahjoittaa-suomelle-tunturin/3tGPQjcM?ref=ampparit:7eaf&ext=ampparit

Alue ei ole suuri, mutta muuten hyvin merkityksellinen Suomen kannalta, sillä sen sisällä on Halti-tunturin korkein kohta, 1 365 metriä meren pinnasta.

No ei ole, pitäytykää talousuutisissa.

Tekniikka ja talous on näppärästi kuvittanut sinänsä asiallisen artikkelin Ridnin kuvalla…

http://www.tekniikkatalous.fi/maailmalta/norjalaiset-haluavat-antaa-100-vuotiaalle-suomelle-lahjaksi-haltin-huipun-6240442

…ja eräässä toisessa artikkelissa oli alkuperäisenä kuvana Saanan kuva.

Tarjosin tekniikkataloudelle korvauksetta käyttöön ottamaani kuvaa Haltista, mutta eihän toimittajat lue palautteita.

Hankkeen torppaamiseksi kaunalehdistö on löytänyt ns. päivystävän dosentin, joka vastustaa hanketta perustellen sitä mm. koulukirjojen päivittämisen hankaluudella. Kebnekaisenkin korkeus muuttui muutamia vuosia sitten sulamisen vuoksi. Ja minun maantiedon lukion kirjassa oli niin monta muuta virhettä, että yksi seitsemän metrin heitto on siinä pieni typo.

Hauskaa joulua blogin lukijoille!

Hauskaa joulua blogin lukijoille! Ensi vuonna mennäänkin sitten urakalla tunturiin? 🙂

joulua

Ps. ei ole lunta Portugalissakaan.

Retkeilyä Färsaarilla

Olen käynyt monessa paikassa Skandinaviassa mutta Färsaaret on olleet käymättä. Nyt asiaan tuli kuitenkin muutos, kun sain aikaiseksi pakata rinkan ja lähteä paikan päälle tutkimaan kohdetta.

Färsaarille pääsee kahdella tapaa. Joko laivalla Tanskan pohjoiskärjestä tai sitten lentäen Tanskasta (tai Brittein saarilta). Valitsin helpoimman tavan, eli lentäen Helsingistä Kööpenhaminaan ja edelleen Torshavniin ja vice versa. Itse asiassa kone ei lennä Torshavniin vaan toiselle saarelle, josta on sitten bussikyyti pääkaupunkiin.

Majoituin teltan sijaan matkustajakodissa, tarjontaa on myös Airbnb:n kautta. Torshavnissa on myös leirintäalue budjettikävijöille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yleisnäkymää Torshavniin, taustalla on Nolsoyn saari, jonne pääsee muutaman kerran päivässä laivalla.

Färsaarilla ei suositella jokamiehenoikeus-tyyppistä kävelyä siellä sun täällä, mutta vastapainona löytyy paljon valmiita reittejä joilla on mahdollista kulkea. Esimerkiksi Torshavnista pääsee suoraan lounaaseen Kirkjubøuriin komeiden maisemien läpi. Tämä polku näkyy myös Google mapsissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maisemat ovat Islantilaistyyppiset, mutta jonkin verran loivempia ja suurpiirteisempiä. Niin suurta maisemallista elämystä Färsaaret eivät tarjoa, mihin Islannissa pääsee. Toki pinta-alaakin on vain murto-osa.

Oikeastaan pääosassa on meren ja maisemien vaihtelu.

Bussikortin avulla voi matkustaa paikasta toiseen. Seuraavana olikin vuorossa reissu Klaksvikiin ja siitä edelleen Viðareiði-nimiseen kylään. Siellä on Enniberg, joka on yksi korkeimmista pystysuorista kallioista Euroopassa. Sinne järjestetään opastettuja retkiä, mutta tolppaviitoituksen avulla sinne voi mennä ominkin avuin.

Legendaarinen kuva Ennibergin rinteeltä kohti kannaksella olevaa kylää. Kylään ajetaan useamman yksikaistaisen valaisemattoman tunnelin kautta. Pyöräilijöille vähän haastetta.

Kylässä oli mukava kodikas ruokapaikka, josta sai keittolounaan paikalliseen malliin kera paikallisen leivän. Oli suhteellisen hyvää ruokaa. Muuten paikallinen ruoka on tanskalaistyyppistä, mutta kalaa toki syödään paljon. Torshavnin grilleiltä kannattaa kokeilla ranskanpotut kalafileiden kera.

Lähes joka puolella Färsaaria näkee lampaita, jos edes hieman katsoo ympärilleen. Montaa paikkaa ei matkojen varrella tullut vastaan, missä ei olisi ollut lampaita näköpiirissä. Käytännössä vain korkeiden huippujen tienoilla on ”lammasvapaata” maata. Alemmilla mailla on lukuisia aitoja ja teiden kohdilla ”ferist” – en tunne vekottimen suomenkielistä nimeä, enkä ole sellaista Suomessa koskaan nähnytkään. Idea on, että autolla voi ajaa yli, mutta lammas ei pääse tietä pitkin aidan väärälle puolelle.

IMG_0173

Myös kalanviljely on laajamittaista Färsaarilla. Färsaaret eivät ole mukana Venäjä-pakotteissa, joten lohta menee rajattomat määrät Venäjälle. Tämä on kasvattanut viimeisen vuoden aikana alueen taloutta.

Vietin Färsaarilla rajallisen ajan, joten en käynyt eteläisemmillä saarilla, maisemallisesti ne ovat kuitenkin suhteellisen samanlaisia kuin pohjoisemmat. Muutaman päivänkin reissulla saa sopivalla ajankäytöllä kuvan alueesta, ja maisemallisesti lähes jokainen retkeilyreitti tarjoaa samat elementit.

IMG_0186

Varusteiksi kannattaa ottaa mukaan tuulen- ja vedenpitävä kuorivaate, sopivan kokoinen päiväreppu ja kamera pitkällä putkella.

IMG_0248

 

Ensikosketuksia Itäkairaan

Olen kiertänyt lukuisia erämaita niin Suomessa kuin muuallakin, mutta viime syksynä tarjoutui ensimmäisen kerran tilaisuus jäädä vähän etelämmäs, kun vaelluspaikaksi valikoitui Itäkaira. Alueesta on kirjoiteltu paljon, ja moni kokenut vaeltaja on ottanut sen omakseen. Tunnetuinpana ehkä Sirkka – Itäkairan prinsessa.

Itselleni tämä Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoiskulma ei tuonut niin suuria säväytyksiä, mutta hieno reissu kaiken kaikkiaan.

Matka alkoi Kemihaarasta, jossa on metsähallituksen ylläpitämä parkkipaikka – ja lämpötolpat talvivaeltajia varten. Tähtikeula ei vaatinut tällä kertaa roikkaa, sillä keli oli ajankohtaan nähden suhteellisen lämmin. Harvoin lokakuun alussa on sääskejä tai polttiasia.

Kemihaarasta etenin osin pitkosreittiä pitkin remontoidulle Manto-Ojan autiotuvalle. Matkaa menee alun toista tuntia. Aurinko taittoi säteitään vastamaalatulle lattialle.

IMG_0719

En jäänyt kuitenkaan yöksi vielä tähän, vaan suuntasin reilun kilometrin matkan kohti Mantoselän autio- ja varaustupaa. Minulla oli teltta mukana, mutta tuvalle mahtui mainiosti. Myöhemminkään en kovin suurta kansanvaellusta kohdannut.

Mantoselän autiotupa on suhteellisen uusi ja hyvässä kunnossa. Varsinkin varauspuoli tuntuisi olevan suhteellisen vähällä käytöllä, muita varaustupia alueella ei oikein ole, joten tuvalta tuvalle pelkkien varauksien varassa kulkijat ovat vähissä.

IMG_0808

Myöhemmin illalla kuljin vielä suonvartta kameran kanssa ja kuvasin Manto-ojan tuvan, joka oli tämän yön tyhjillään.

IMG_0739

Seuraavana päivänä tein päiväretken Vieriharjun tuvalle, se on Mantoselästä reilun 5 kilometrin päässä ja sinne menee selvä polku poroaidan vartta pitkin. Vieriharju on poromiesten ja retkeilijöiden yhteiskäytössä ja siellä on mukava sauna. Ideana olikin saunoa ja käydä uimassa Vierihaarassa. Molemmat tavoitteet tuli saavutettua.

Sauna lämpiää, odotellassa murua rinnan alle.

IMG_0833

Vieriharjun tuvalla oli tehty hieman natsihenkistä ilkivaltaa, kun sisääntuloväylällä oli veistetty moottorisahalla hakaristit (sekä Aatun versio, että kotimainen) kahteen aihkiin.

IMG_0824

Saunan jälkeen palasin Mantoselkään samoja jälkiä ja yön jälkeen suunnistin jälleen polkua ja pitkoksia pitkin kohti Jussinmurustan laavua ja edelleen Peuraselän tuvalle.

IMG_0508

Itäkairassa ei juuri korkeuseroja ole, siinä mielessä mitä muualla Lapissa. Aapasuot ja kynttiläkuusikot vuorottelevat, välillä hieman ylempänä on kuivempaa mäntykangasta  ja melkein tunturikoivikkoakin Härkämurustalla.

Peuraselän tupaa on sanottu kummituskämpäksikin, mutta avoimessa yläpohjassa taitaa öisin mellastaa metsän henget.

IMG_0542

Myös Sirkka Itäkairan prinsessa oli käynyt tuvalle noin viikkoa aiemmin. Vieraskirjan terveisistä oli pääteltävissä, että Sirkka ei enää palaa Jaurun laaksoon – nuorempi polvi vaeltelee ehkä vähemmän ja tämäkin kaira muuttuu entistä hiljaisemmaksi.

Peuraselän tuvan kohdalla Jaurujoki on suhteellisen syvä, mutta kahluupaikka löytyy, kun lähtee kohti Venäjää ja menee ensimmäisen vastaantulevan saaren kohdalta yli. Kaiketi myös mönkijäuran kohdalla on kahlausmahdollisuus matalan veden aikaan.

Jatkoin matkaa kohti seuraavaa saunapaikkaa eli Tahvontupaa. Jaurun pohjoisranta on mukavaa tasaista männikköä, hyvää kulkumaata ja koko matkan menee selkeä polku.

Tahvon suunnalla olinkin käynyt jo aiemmin, kun tein tuttavani kanssa pikaisen retken Marivaarasta Siulanruoktuun ja Tahvontuvalle ennen tätä reissua.

Tahvo on mukavalla paikalla kuruntyyppisessä puronotkelmassa.

IMG_0571

Puron toisella puolella, kuvaajan selän takana on uudehko sauna, ja nuorten kuusten takaa pilkistää keittokoppi, joka on vanha Härkämurustan puhelinkoppi. Tuvassa siis ei ole kaasuhellaa, vaan se on pihan perällä erillisessä rakennuksessa. Kätevä keksintö, aamu-uniset voivat nukkua rauhassa tuvan puolella, kun aamuvirkut hakkaavat rautakattiloista aamupuuroa naamaan.

Kävin vielä käyskentelemässä Vongoivan suunnalla illan päälle.

Edellisellä reissulla tuli kuljettua myös Tahvon ja Siulan väli, joka on vain muutamia kilometrejä – matkalla on Vongoivajoen ylitys, jossa voi joutua korkealla vedellä ja matalilla kengillä kahlaamaan ilman kenkiä.

Seuraavana aamuna lähdin taas Jaurun eteläpuolelle, sinne pääsee siltaa pitkin hieman Tahvontuvan itäpuolelta poroaidan vierestä. Menin Auhtiselän ja Peuraselän yli vanhalle tutulle Jussinmurustan laavulle, josta jatkoin edelleen Peskihaaran tuvalle. Päivä oli pitkä, ja saavuinkin tuvalle suhteellisen myöhään.

IMG_0490

Peskihaara on vanha rajavartoston maja ja on tyypillisesti hieman sivussa kaikesta. Joki on suon takana muutaman sadan metrin päässä ja myös vakiintuneet kulku-urat kiertävät tuvan. Se löytyy kuitenkin helpolla, vaikkakin osassa kartoista se on merkitty noin 400 metriä väärään kohtaan. Kannattaa seurata länteen menevää mönkijäuraa, vaikka GPS sanoisi muuta.

Peskihaarassa jälleen yksi yö ja sen jälkeen jatkoin takaisin Kemihaaraan ja edelleen kohti maalikyliä. Peskihaaran ja Kemihaaran väli on suhteellisen soinen, sateiden jälkeen märkä ja pitkospuut ovat ehtoopuolella. Jos on huolta kenkien kastumisesta ja kuivattelusta, kannattaa rengasreitti kiertää näin päin, eli ensin Mantoselkään tai Vieriharjuun ja viimeiselle etapille kosteimmat kohdat.

Mainitsin alussa, että Itäkairan maisemat eivät minua niin kovin säväyttäneet verrattuna nettivaeltajien kertomuksiin. Luulen kuitenkin, että kattavan tupa – ja saunaverkoston takia palaan alueelle toistamiseenkin.

Sekä Marivaara, että Kemihaara ovat hyviä vaelluksen lähtöpaikkoja.

Marivaarasta pohjoiseen

Tuttavani kyseli minua kaveriksi muutaman päivän reissulle. Koska olin suunnitellut omaa reissuani Itäkairaan, ajattelin että muutaman päivän reissulla voisimme käydä katsomassa Itäkairan läntisiä osia Marivaarasta käsin.

Toisin kuin vanhemmissa kartoissa näkyy, kannattaa Marivaaraan ajaa nykyään idempää reittiä eli Mukkajoenrovat – Pieni Sorvusselkä. Joissain kartoissa tuo pätkä näkyy vain polkuna, mutta nyttemmin se on kuuleman mukaan paremmassa kunnossa kuin suorempi Muotkavaarasta pohjoiseen menevä reitti.

Parkkipaikalta suunnistimme pohjoista kohti Kuopskuusikon etelälaidalle. Ja edelleen Irtonais-Auhtin jälkeen kohti pohjoista Jaurujoen varteen hieman soita kiertäen. Osan matkasta poroaidan lähellä oli mönkijäuraa.

IMG_0478

Kuljimme Jaurujoen etelärantaa ja menimme joesta yli Siulanruoktun tuvan kohdalla. Tupa on Jaurun laakson rinteessä ”hyllyn” päällä. Puuvajalle johtaa pitkät rappuset.

IMG_0637

Tuvalla on ennen ollut saunakin samassa rakennuksessa, mutta se on kaiketi purettu jos Kekkosen aikakaudella. Lähin saunahan on muutamien kilometrien päässä Tahvontuvalla.

Siulalla olimme ensimmäisen yön, tuvalla ei ollut muita. Tarkoitukseni oli tutustua Siulan tupaan jo vuosia sitten, mutta aikatauluongelmien takia jouduin kääntymään Hammaskurun tuvalta takaisin paluumatkalle kohti Luiroa ja tämä jäi sillä kertaa näkemättä. Tavoitteeni on vierailla ajan kanssa jokaisella UKK-puiston tuvalla.

Seuraavana päivänä lähdimme Tahvontuvalle jossa olikin lämmin sauna odottamassa meitä. Tupa on suhteellisen suosittu vieraskirjankin perusteella.

Tahvon sauna on idyllisellä paikalla.

IMG_0656

Tahvolla olimme toisen yön ja sitten alkoi matka poluttomassa maastossa takaisin kohti Marivaaraa. Jaurun yli menee silta Tahvontuvan lähellä ja sen ylitettyämme lähdimme kompassisuunnalla kohti Irtonais-Auhtia. Käsittääkseni jonkinlainen mönkijäura olisi mennyt poroaidan vartta ylempää ja olisi voinut olla parempi vaihtoehto reitille. Pääsimme kuitenkin takaisin autolle Marivaaraan.

Olimme yön auton vierellä teltassa ja siitä lähdimme aamuvarhaisella, jotta tuttavani ehtisi Savukoski – Rovaniemi linja-autoon ja itse uudestaan maastoon. Siitä reissusta tarinaa myöhemmin.

Kirjoitteluni Vaellusnettiin estetty

Olen kirjoittanut muutamaan kertaan hieman kriittiseen sävyyn Vaellusnetin ylläpitopolitiikasta. Esimerkiksi maaliskuussa 2014, kun tunnuksia suljettiin niin kirjoittajilta, kuin vähemmän kirjoittaneiltakin summanmutikassa.

Asialle tuli vahvistus kesäkuussa 2014, kun tuttavani kertoi, että hänen tunnukset oli suljettu joskus kevättalvella 2014. Sitä ennen ne olivat toimineet vielä helmikuussa 2014. Tuskin mitään kovin sopimatonta hän reilussa sadassa viestissään mainitsi. Jotain ylläpidon suututtanutta kuitenkin.

Vähän aikaa sitten palstalta potkittiin pois monen retkelijän netissä seuraama Tyy.

Olen itse viime aikoina kirjoitellut Vaellusnettiin suht harvakseltaan, mutta kaiketi nyt on taas menossa joku absurdi trollijahti – jossa lyödään tunnukset kiinni summanmutikassa – tai sitten juttuni eivät ole miellyttäneet ylläpitoa. Oma kirjoitteluni on estetty palstalle tämän viikon loppupuolen aikana.

Sota ei onneksi yhtä miestä kaipaa. Jos kaipaatte kysymyksiinne vastauksia voin ottaa vastaan lukijakirjeitä sähköpostiini sokosti.suomujoki@gmail.com ja kirjoittaa tänne sitten selostuksia, jos aihe hyödyttää useaampaa.

Enemmän huolissani olen, allekirjoittavatko Vaellusnetin mainostajat – Varusteleka, Uittokalusto, Tophill, Masi Turistcenter ja tunturiin.fi – nämä noitavainot.

Vaellusnetin Admin, arvoisat palstan sisäpiiriläiset ja mainostajat – sana on vapaa kommenteissa.

 

 

Itäkaira aloittelijan näkökulmasta

Niin kutsuttu Itäkairan alue vaikuttaisi olevan aloittelijan kannalta mukava paikka harrastaa vaeltamista.

Kävin itse tänä syksynä alueella ensimmäistä kertaa, kun syysvaellus suuntautui sinne perinteisen Aittajärveltä etelään menon sijaan.

Alue on täynnä tupia, saunoja ja välimatkat ovat lyhyet. Lisäksi suurin osa tupien väleistä kulkee valmiita polkuja pitkin, ja suot on pitkostettu. Joskin osa pitkospuista on jo hieman huonossa kunnossa.

Alueelta löytyy mm. seuraavat tuvat:

Härkävaara AT + sauna

Peskihaara AT

Naltiojoki AT

Vieriharju AT + sauna

Peuraselkä AT

Tahvontupa AT + VT + sauna

Siulanruoktu AT

Manto-Oja AT

Mantoselkä AT + VT

Lisäksi Jussinmurustalla eli Keskipakoilla on laavu huusseineen. AT tarkoittaa tietenkin autiotupaa ja VT varaustupaa.

Ohessa nopeasti kyhätty välimatkataulukko tupien (ja yhden laavun) välillä polkuja pitkin. Härkävaaran poluista minulla ei ole tietoa, joten jätin sen tästä pois. Samoin esim. Kemihaara – Naltiojoki on poluton etäisyys, mutta ei kuitenkaan linnuntietä pitkin vaan oletettua kulkureittiä.

Kuvankaappaus 2015-10-21 kello 22.09.48

Suurin osa tupien väleistä on suhteellisen lyhyitä ja maasto tasaista. Kovin nousu lienee Peuraselästä Jussinmurustan suuntaan, eikä sekään ole kovin paha.

Mikä tekee sitten Itäkairasta aloittelijalle sopivan, muutamia syitä.

  • Ei lähes ollenkaan mäkiä noustavaksi rinkan kanssa, vain Jaurun laakso käytännössä vaatii nousun pois tullessa. Sopii siis myös huonokuntoisellekin.
  • Puhelimen kuuluvuus on suhteellisen hyvä, silti kannattaa harkita esim. PLB-laitetta.
  • Tupia käytännössä muutaman kilometrin välein, rengasreitin tapaisen saa hyvin pienillä siirtymillä.
  • Usealla tuvalla on sauna peseytymistä ja rentoutumista varten
  • Tupien välillä on selkeät polut, vaikkakaan ei merkityt. Lisäksi suo-osuudet on pitkostettu. Useat polut kulkevat poroaitojen tuntumassa ohjaten suuntaa.

Kovin suuria maisemaelämyksiä Itäkaira ei tarjoa, vaan samanlaista maisemaa löytää etelänkin soisista kansallispuistoista. Avotuntureita siintää tietyissä suunnissa. Alueella on vaihtelevasti kuusimetsää ja kuivempaa mäntymetsää. Osa pätkistä saattaa olla hieman kosteita, varsinkin sateiden jälkeen. Kuusi- ja mäntymetsät vuorottelevat lomittain maastossa.

Mitä suosittelisin?

Kemihaarasta Manto-ojalle ja edelleen Mantoselkään. Siitä poroaitaa myöten Vieriharjuun saunomaan. Leveää polkua takaisin Kemihaaraan. Helppo reitti saunalla, ei juuri eksymisen vaaraa.

Kemihaarassa on metsähallituksen parkkipaikka jossa on huussi ja lämpötolpat autoille. Kulku reiteille menee Kemihaaran Loman pihan läpi. Siellä on myös suihkumahdollisuus ja muita palveluita.

Löydetty otsalamppu

Löysin otsalampun UKK-puistosta. Vain sinä ja minä tiedämme minne mahdollisesti kadotit sen ja millainen se on?  Laitan tulemaan tietoja vastaan sen postissa. sokosti.suomujoki@gmail.com

Olen ollut hieman hiljaiselossa. Kyselyitäkin on tullut. Koitan aktivoitua pikkuhiljaa 🙂

Saariselällä 2014

Pikkuisen hiljaista ollut blogissa, mutta palataanpa pari kuukautta taaksepäin Saariselän maisemiin.

Tällä kertaa lähdin liikenteeseen Kiilopäältä, jonne kaveri minut pudotti kyydistä ja jatkoi omalle reissulleen Muotkatunturiin. Perinteisesti ensin Suomunruoktulle, josta Tuiskukurun kautta Luirolle saunomaan.

IMG_3709

Suomunruoktulla lähtötunnelmissa. Seuraava etappi oli Salonlampi, Kustunlampi, Kallenlampi tai mikä se nyt ikinä onkaan.

IMG_3730

Luirolla vierähti pari päivää ja välipäivänä kävin kuljeksimassa Sokostin eteläpuolella puurajassa. Sitten jatkoin telttayöksi Kaavitsalammille. IMG_3906

Kaavitsalammilta matka jatkui Sarviojalle ja alkoi myös tulemaan lunta.

IMG_3968

Poluilla vähemmän, mutta Lupukkapään tienoilla enemmänkin.

IMG_3972

Kiertelin seuraavana päivänä vielä lumisilla tuntureilla ja toisen yön jälkeen suoriuduin Aittajärvelle, josta kaveri tuli minut noutamaan. Neliveto oli hyvä lisä lumisessa mäessä, kun alla oli vielä syyskuisesti kesärenkaat. Lunta riittikin sitten paluumatkalla aina Paltamoon saakka.