Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Asiointia kivijalkaliikkeessä

Tuli asioita retkeilykampeasioissa kerrankin ihan suomalaisessa kivijalkaliikkeessä, jolla on retkeilykamppeiden myymälöitä useammassa kaupungissa.

Ensin katsastimme tarjonnan firman verkkosivuilta ja sieltä löytyikin sopiva makuupussi. Verkkosivuille oli myös laitettu kätevä chat-palvelu, jonka kautta kysyin onko kyseistä pussia paikkakuntamme liikkeessä. Näin sitä saisi hypistellä ihan livenä, ja sitten tehdä ostopäätöksen. Chatti-robotti kertoi, että pussi löytyy ja eikun tähtikeula kohti liikettä.

Ei siellä sitten mitään pussia ollut, eikä oikein tietoakaan siitä pussista. Kuuleman mukaan tietokoneen varastosaldot ja reaalimaailma ovat eri asioita. Tarjosivat tilalle kylmempää ja painavampaa pussia, joka sekin olisi pitänyt tilata firman toisesta kaupasta tähän nyt asioituun. Toisaalta kuulemma olisi helpompaa jos vain itse tilaisimme sen pussin netistä suoraan kotiin tai liikkeeseen. Tarjosivat vielä asiakaspäätettä millä tämän tilauksen voisi myyjän puolesta tehdä.

Noh menimme kotia myöhemmin ja tilasimme saman pussin halvemmalla saksalaisesta nettikaupasta, kerta käskivät mennä nettiin. Tiedoksi, että siellä netissä on muitakin verkkokauppoja, kuin vain se teidän…

Samalla reissulla oli tarkoitus ostaa sadehousut. Liikkeessä ei kuitenkaan ollut kokoja, eikä oikein tietoa minkälaisia kokoja olisi olemassa. Kuulemma netistä ja valmistajien sivuilta voisi katsoa vihjeitä. Koska housut olivat kohtuuhintaiset niin tilattiin ne sitten netistä ja tästä kyseisestä firmasta. Vaihtoehtoja toimitukselle oli mm. posti, pakettiautomaatti ja kyseinen kivijalkamyymälä. Koska tämä myymälä oli lähin paikka niin tilattiin ne sitten sinne. Virhe! Tuli tekstiviesti, että housut ovat saapuneet mutta housuja ei saanutkaan liikkeestä tekstaria näyttämällä vaan mukana olisi pitänyt olla passi tai vastaava. Ei tullut mieleen, kun tilausvahvistuksessa ei semmoisesta varoiteltu.

Saksalaisesta verkkokaupasta tilattu makuupussi tuli muuten ystävällisen kuriirin kyydissä suoraan kotiovelle.

Sitten ostoslistalla oli myös uusi rinkka. Liikkeessä oli muutamia malleja, mutta mikään niistä ei oikein istunut selkään täydellisesti, ja valikoima oli kuulemma suunnilleen siinä. Valmistajan nettisivuilta löytyi yksi malli, mikä olisi mahdollisesti paras ja täydellisin. Siitä ei ollut liikkeessä mitään tietoa, mutta myöhemmin huomattiin, että ketjun toisessa myymälässä sitä olisikin tarjolla.

Toisella housujen hakureissulla, joka onnistui lopulta tarpeellisten proopuskojen kanssa, kysyttiin voisivatko he tilata rinkan sovitettavaksi toisesta ketjun myymälästä tähän meidän lähimyymälään. No eihän se tietenkään onnistunut, vaan asiakkaan pitäisi itse mennä kotiin tai asiakaspäätteelle, tilata rinkka liikkeeseen ja tulla proopuskan kanssa sitä sovittamaan.

Tässä vaiheessa suumme olivat auki kuten rannalle heitetyllä jänkäkoiralla. Menimme taas kerran kotiin, ja tilasimme rinkan sovitettavaksi suoraan kotiin toisesta – tällä kertaa kotimaisesta – verkkokaupasta. (Jostain syystä nämä amerikkalaismerkin rinkat ovat halvempia Suomessa kuin esim. Saksassa tai Englannissa.)

Talousihmiset puhuvat, että eri markkinointikanavien pitäisi tukea toisiaan ja että siellä pitäisi tehdä ristiinsyöttöjä kanavien kesken. Nyt syötöt menivät joko katsomoon tai tehtiin jopa oma maali. Tämä ei myöskään ole yhden myyjän epävireinen soolo vaan asioimme useamman henkilön kanssa – myös verkossa.

Eiköhän tästä käynyt jo selväksi mikä ketju on kyseessä ja pidän ihmeenä jos se tällä tavalla toimien ei koe Anttilan kohtaloa ennen vuotta 2020. Toiminta on talostietojen mukaan ollut tappiollista jo pari vuotta, mutta kyseessä voi toki olla konsernilainoista tai muusta kirjanpidollisesta matematiikasta.

2 responses to “Asiointia kivijalkaliikkeessä

  1. E 11.8.2016 8.43

    Itse olen asioinut useamman kerran saman ketjun paikallisessa liikkeessä ja aina olen saanut hyvää palvelua. Toki itsellä ei ole pohjatietoja paljoakaan, mutta aina myyjät ovat olleet kiinnostuneita, innokkaita ja avuliaita. Ovat ohjanneet oikeaan suuntaan, jos tyhmyyttäni olen ollut tekemässä väärää valintaa omiin tarpeisiini. Tiedostan, että moni asia löytyisi halvemmalla netistä, mutta koska olen huono löytämään asiantuntevia neuvoja netistä, olen valmis maksamaan niistä hieman liikkeessä…
    Totta kai jokainen liike ja myyjä on samasta ketjusta huolimatta oma juttunsa, mutta ikävää, jos jossain päin Suomea ei homma toimi niin hyvin kuin lähiliikkeessäni.

  2. f 14.8.2016 11.04

    mikä kliike on kysymyksessä?

Lisää kommentti rinkkaan