Sokosti

Jokainen gramma on liikaa

Kuukausittaiset arkistot: huhtikuu 2012

Kebnekaisella liikkumisrajoituksia

Kebnekaisella on edelleen voimassa koneturman jäljiltä liikkumisrajoituksia. Ohessa Ruotsin Poliisin kartta, josta kielletty alue näkyy. Etelähuipulla pääsee käymään, eli siinä mielessä alueella ei ole oikeastaan mitään ylipääsemätöntä vaikeutta retkeilyn kannalta. Jossain muualla olisi asiaan ehkä reagoitu huomattavasti laajemmalla rajoitusalueella. Hyvä näin.

Imagel

Mainokset

Kevään mielenkiintoiset telttauutuudet

Postiluukusta tupsahti uusi Latu&Polku ja pikaisella selauksella huomion kiinnitti muutama uutuusteltta.

Hilleberg on saanut aikaan ensimmäisen teltan, jonka voisin kuvitella ostavani omiin käyttötarkoituksiini. Kahden hengen Hilleberg Anjan painaa kahdelle vain 1,7 kg. Kolme vuodenaikaa, vähän painoa, hyvin tilaa: täydellistä. Hinta näyttäisi olevan 495 SEK eli 556 euroa, joka verottaa pahimmat ostohalut.

Fjällrävenin vastine on Singi Lightweight, joka painaa 500 g enemmän, eli 2,2 kg. Partiokauppa kauppaa telttaa 499 eurolla. Painoon ja hintaan verrattuna Hille vie kyllä voiton tästä. Fjellulla on myös tekemistä keventämisen suhteen.

Helsportilla on uutuutena Superlight Camp joka painaa kolmen hengen teltaksi hämmästyttävän vähän eli 1,9 kg. Hintalapussa luke 969 euroa, jonka vuoksi tämäkään ei istu normivaeltajan budjettiin.

Täydellinen telttahan olisi kahden hengen itsestäänseisova kaksikerroksinen kupoli, jossa on keittelyyn sopiva absidi, istumakorkeus vähintään 110 cm ja paino alle kahden kilon.

Pyyhkeitä Blå Bandille

Blå Band eli Campbells meni muuttamaan retkiruokansa vuosi pari sitten. Ennen sieltä sai mahtavaa lihamakaronipataa, mutta sen valmistus on lopetettu. Söin viimeisen pussin tätä herkkua haikein mielen viime syksynä Koilliskairassa.

Vaellusnetissä on pohdittu useampaan otteeseen näitä uusia ruokia. Etenkin Naudanliha-kasvispata punaviinillä aiheuttaa monelle epämiellyttäviä tuntemuksia. Laadussa on tosiaan menty alaspäin.

Campbells lienee sen verran iso firma, ettei siellä yhden retkeilijän sana tai palaute paina yhtään mitään. Jospa Suomesta löytyisi pieni tai suurempi yrittäjä, joka rakentelisi tuommoisen lihamakaronipadan retkikäyttöön soveltuvaan pakettiin. Menekkiä kyllä olisi.

Hyvässä lykyssä noita saisi vientiin ja bonuksena Real Turmatin veroinen maine.

Ps. laktoosittomia versiota on hyvin vähän markkinoilla.

Seuraava reissu mielessä

Olen suunnitellut seuraavaa reissua, tai oikeastaan seuraavia. Kesän ja syksyn aikana olisi tarkoitus tehdä kaksi tai kolme vaellusta Lapissa. Ajankohdat ovat juhannus, elokuun alku ja syyskuu.

Syyskuussa menen luonnollisesti Saariselälle viikoksi, kuten tapana on ollut jo usean vuoden ajan. Lähtöpaikka luultavasti taas kerran Aittajärvi.

Sen sijaan keskikesän kaksi reissua aiheuttavat päänvaivaa. Ne tulee räkästä johtuen tehdä avotunturialueelle. Olen usein ollut Käsivarressa Haltin reitin maisemissa, tai Termiksen suunnalla, mutta tällä kertaa voisi katsastaa uusia paikkoja. Olenkin viime päivinä tutkaillut karttoja Paistunturin, Kaldoaivin ja Välituntureiden suunnalta. 

Paistunturin alueella olen ollut vain Kevon reitillä, joten Kevon länsipuolinen alue olisi mielenkiintoista nähdä. Alueella ei käytännössä ole tupia, joten reissun suhteen telttamajoitus on ehdoton. Pohdin hetken Sulaoja – Utsjoki vaihtoehtoa, mutta autollisena päätepisteiden tulisi olla samalla hehtaarilla. Utsjoelta ei mene suoraa joukkoliikennettä Karigasniemelle, joten auto pitäisi jättää Kaamaseen, josta siirtyminen bussilla Sulaojalle, ja edelleen Utsjoelta takaisin.

Kaldoaivi on myöskin kiinnostavilta osiltaan tuvaton; olen kiinnostunut alueen keski- ja koillisosista. Reissun voisi tehdä usealla tapaa. Yksi vaihtoehto on viedä auto Nuorgamiin, josta aamuyön bussilla Mieraslompoloon. Sieltä menee ura Pulmankijärvelle saakka, mutta ennen pulmankia käännös kohti pohjoista. Ehdä päädyn kuitenkin tekemään rengasmatkan Pulmankijärven p-paikalta käsin. Tupia ei ole ainuttakaan, muutama kammi sentään löytyy.

Välituntureilla reitti alkaisi Ropinsalmelta, josta Ropin tuvan kautta kiertelyä. Haaveena olisi käydä tutustumassa Munnikurkkioon, jolloin reissulle tulisi hieman enemmän pituutta. Myös varsinaisten Välitunturien pohjoispuolella oleva Balsajavri kiinnostaisi nähdä. Toinen vaihtoehto on lähteä Kilpisjärven kylältä Ailakkajärven tuvan suunnalle, ja jatkaa sieltä suoraan kohti Munnikurkkiota. Matkalla olisi mahdollisesti Puuvrasjoen tupa.

Varusteiden osalta olen miettinyt viime päivinä onko Terra Novan teltta riittävän kokoinen, jos tupia ei ole lainkaan. Lähinnä mietin tilannetta, jossa kaikki kastuu. Toisaalta sadesäällä mikään ei oikein kuiva kunnolla isommassakaan asumuksessa. 

Turvallisuuden suhteen ainakin Paistunturissa puhelimen pitäisi kuulua hyvin. Mastot ovat Tenon varressa tuntureiden päällä ja esim. Karigasniemen Ailigaksen masto näkyy pitkälle erämaahan. Kaldoaivin tilanteesta kuulisin mielelläni lukijoilta? Maastot näyttävät olevan laakeita, mutta miten Tenon varren mastot yltävät erämaahan?

Välituntureilla puhelin kuulunee vain tuntureiden huipuilla, johtuen maastonmuodoista. Sen sijaan Ailakkajärveltä itään puhelin saattaisi kuulua hyvin, sillä kartan perusteella lähes koko matka kuljetaan rinteen avautuessa neljän tuulen tien suuntaan, jossa mastot ovat.

Paistunturin ja Kaldoaivin suhteen olen vieraillut mm. mainiolla tunturissa-sivustolla. Kiitokset sen tekijälle!

Saamelaisten maaoikeuskysymys

Presidentti Niinistö oi käynyt Inarissa ja tavannut mm. saamelaisten johtajan, Klemetti Näkkäläjärven.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=76268:saamelaiset-esittivaet-niinistoelle-huolensa-kasvavasta-uhkailusta&catid=29:kotimaa&Itemid=31

Kiistan taustalla on kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansoja koskeva sopimus, jota Suomi ei vuosien vatvonnasta huolimatta ole kyennyt ratifioimaan. Aikeet ovat kompastuneet siihen, miten saamelaisten oikeudet alueensa maihin ja vesiin määritellään. Lähes koko saamelaisalue on tällä haavaa valtion omistuksessa.

– Suomen pyrkimys vahvistaa sopimus on herättänyt saamelaisvastaisen liikehdinnän. Liikkeen jäsenet ovat aloittaneet saamelaisten oikeuksien vastustamisen aktiivisten saamelaisten uhkailulla, internet- ja mediakamppailulla ja karvalakkilähetystöillä Helsinkiin, Näkkäläjärvi sanoi.

Saamelaisten maaoikeus olisi varmaan ihan ok juttu, mutta meidän retkeilijöiden kohdalla se voi merkitä muutosta. En ole törmännyt yhteenkään maaoikeusartikkeliin, jossa retkeilijät olisi toivotettu tervetulleeksi alueille ja tuville sen jälkeen, jos maaoikeus siirtyy metsähallitukselta (Suomen valtiolta) saamelaisille (saamelaiskäräjille tai paliskunnille?).

Sen sijaan olen törmännyt esimerkiksi seuraaviin paikallisten kommentteihin Metsähallituksen Paistunturin hoito- ja käyttösuunnitelmassa:

– Pitääkö ihmisille suoda kaikki, mitä he haluavat, kenen etu on etusijalla? (erämaalaista, joka sallii retkeilyn)

– Turismi on ohjattava valtateiden varsille

– Ei ole mikään huvittelualue, ei mitään asiaa tunturiin

– Karigasniemen suunnassa alue on jo menetetty sillä; Kevon reitti on olemassa ja polkuja järven molemmilta puolilta. Ailigaksen ympäristössä virkistysvyöhyke menee myös pyhien alueiden päältä.

– Retkeily on noussut pääasiaan, vaikka poronhoidon edellytysten turvaaminen pitäisi olla pääasia.

Kyseisessä suunnitelmassa on pohdittu virkitysvyöhykettä (mahdollistaa retkeilyrakenteiden tekemisen, siis nykyisessä rahatilanteessa ehkä kuivattelukodan rakentamisen) Kuoppilasjärven ja Kuivin ympärille. Tämä torpattiin paikallisten toimesta, koska turismi aiheuttaisi haittaa, ja lopulta koko hanke poistettiin suunnitelmasta.

Sen sijaan suunnitelmassa on varaus rakentaa matkailuyrittäjille tukikohta Kuoppilasjärvelle. Siis turistit tervetulleeksi tunturiin vain rahaa vastaan?

Saamelaiskäräjien kannanotossa ei suoraan torpata retkeilyä, mutta mainitaan kuitenkin : ”Saamelaiskäräjät katsoo, että alueen luontomatkailu (ulkopaikkakuntalaisten retkeily) ei saa millään tavoin häiritä saamelaiskulttuurin harjoittamiseen liittyviä perinteisiä elinkeinoja”. Häiriöksihän voidaan lukea jo Savotta selässä liikkuminen, kun sopivasti sattuu?

Voisiko joku saamelaisten edustaja nyt ottaa kantaa, miten meille rinkkasatiaisille käy, jos teidän tahto menee läpi? Ja onko meille enää avoimia tupia, kotia ja muita rakenteita maastossa sitten? Ihan vaikka nimettömästi tuohon alle.

Niinistö otti asiaan terveen kannan: ”Niin ei voi olla, että yhden oikeus on toiselle oikeuden menetys.”

Suksirikko kairassa

Lapin kansan verkkosivuilla oli tänään artikkeli hiihtäjän pelastamisesta: http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194732305449/artikkeli/suksi+rikki+pelastajat+apuun.html

Rikko oli sattunut Patavaarassa, eli joko Lemmenjoen kansallispuistossa tai Ivalojoen varrella, Kutturan alapuolella. Hiihtäjä oli sitten haettu kelkalla pois.

Minulla nousi karvat pystyyn Inarin palopäällikkö Jukka Harmasen kommenteista:

– Hiihtäjä voisi yrittää korjata välineitään esimerkiksi rautalangalla ja teipillä, hän esittää.

– Tällainen tehtävä ei ole pelkkä piipahdus, vaan se vie useita tunteja. Ja se aika voi olla pois jostain akuutista tehtävästä.

Joku voisi nyt kertoa miten ihmeessä katkennut suksi teipataan ja rautalangoitetaan kasaan? Niin, että sillä pääsee vielä 20 km tielle? Onhan noihin irtokärkiä, mutta toisaalta vaikka side voi irrota kokonaan ja sitä ei välttämättä kairassa enää korjata, vaikka välineet olisivatkin mukana.

Ja oliko tämä nyt akuutti tehtävä? Pelastuslaitoksilla on kyllä täysi oikeus kohdentaa resurssit hädän mukaan. Miksi arvon palolaitos ei laittanut sinne vaikka reserviläisiä, poromiehiä, vapepaa, rajapartiota tai ihan vaan kylän miehiä hakemaan kaveria pois? Kelkkareissu paikasta a paikkaan b ei kuulosta niin hankalalta hommalta, että siihen tarvittaisiin pelastusalan ammattilaisia? Sillä aikaa kun vaikka vapepan kaverit on tuolla, voi palokunnan ammattilaiset hoitaa nämä akuutit tehtävät kirkolla.

Tuolla Lapin kansan kommenttiosastolla ollaan laittamassa hiihtäjälle laskua ja varoitellaan turisteja tulemasta Lappiin hepposilla taidoilla. Samaten ehdotetaan maksullista bisnestä, jolla voitaisiin kuljetukset ihmisten ilmoille järjestää. Siellä ei vissiin paikallisilla koskaan nilkka voi nyrjähtää hillareissulla tai kelkka leikata kiinni porotöissä?

Sitten tässä herää se kysymys, että mitä jos itselle sattuu jotain vaellusreissulla. Nostaako tämä kynnystä hälyttää apua, jos sitten saa palopäällikön julkiset nuhteet ja paikallisten vihat niskaan? Hätätilanteessa, tai sen tapaisessa ei aina osaa itse ajatella loogisesti.