Fjellun housut ei kestä vaeltamista

Tuli hankittua upouudet Fjällrävenin G-1000 -kankaalla varustetut housut viime syksyn vaellusreissulle. Housut ensimmäistä kertaa jalkaan Aittajärvellä ja baanalle. Oheinen kuva on otettu noin 50 km kohdalla jossain Hammaskurun ja Luiron välillä.

Kengissä ei ole teräviä ulokkeita noilla kohdilla, vaan kangas on hieroutunut puhki, kun saumat hinkkaavat toisiaan vasten.

Kysyin Fjellulta, että mitä mieltä ovat. Normaali wear & tear ei kuulu minkään takuun piiriin, koska se on yksilöllistä, vaan käyttöikä on tuon 50 km. Kalliita metrejä, kun nämä ei kuitenkaan ole ihan halvimpia.

Suosittelen Fjellun pöksyjä esim. kaupungille hipsteröintiin, mutta vaellustarkoitukseen kannattaa ostaa jotkut muut.

Varustelekan Mil-Tec housut ovat paskaa

Olen ostanut about neljät varustelekan Mil-Tec katkolahjehousut.

Näissä on ok leikkaus, sopivasti taskutilaa ja irroitettavat lahkeet kohtuurahalla (36 euroa).

Viimeisen kahden viikon aikana näistä on irronnut kolme nappia. Toinen, kun laitoin housuja kiinni ja toinen, kun hyppäsin SUV:ini penkille. Napit ovat käytännössä kiinni pyhällä hengellä.

Tässäpä äsken helvettiin lentänyt nappi, tai siis napin paikka:

Joskus niitä lentää hittoon kaksi kerralla, eivät tajunneet myydä henkseleitä kylkiäisenä:

Kerran olin Kuonjarjoen tuvalla, ja lahkeen alaosa jäi vähän kantapään alle. Tuloksena koko katkolahkeen vetoketju irtosi ompeleista. Lankana on kaiketi käytetty hämähäkinseittiä tai vastaavaa räkälankaa. No teipillä kasaan ja 23 km Kilpisjärvelle, onneksi olin paluumatkalla.

Perspuolella on vahvikeosa. En tiedä mikä sen funktio on, kun se irtoaa vaikka näillä ei juurikaan istuisi:

Tuossa kuvassa se on muuten irronnut vasta lievästi, toisista se irtosi lähes kokonaan. Mutta kyllähän tämmöisellä peikolla kuuluu roikkua häntä perässä pitkin kairaa.

Nämä ostamalla saa käytännössä valmiiksi leikatun ompelusarjan, joka on hepattu yhteen. Siitä on sitten helppo ommella saumat niin, että ne kestää esim. istumista tai kävelyä – tai pukemista.

Näin muuten käy, kun perstaskun nappi (joka on vielä kankaan alla jemmassa) kohtaa auton nahkapenkin.

Mainittakoon, että olen ostanut halpahallista kympillä farkkuja joista ei napit lentele eikä lahkeet irtoile. Siinä mielessä nämä ovat pohjanoteeraus.

Kangashan näissä on lujaa kuin teräs, mutta se ei tarkoita, että ompeleet voi jättää tekemättä.

Varustelekasta saa paljon halvemmalla paljon parempaa kamaa, joten odotan sieltä suunnalta vastavittuiluja tuonne kommenttilaatikkoon. Onneksi näitä ei ollut talvisodassa, sillä muuten kirjoittaisin tätä jossain Тунгускаssa.

Mainitsinko että yksistä housuista reisitasku antoi periksi, ja rojut tippui pitkin kenttää.

Viime reissun varusteista

Muutama sana viime reissun varusteista.

Mukana oli uusi keitin ja kattila, joista kirjoitin jo aikaisemmin. Ne toimivat mainiosti. Primuksen TiTech on pinnoitteen puolesta ok putsattava ja keitinkin oli tarpeeksi nopea.

Puhelimen vara-laturia en päässyt testaamaan, sillä minulla hölmöllä on DNA:n liittymä, jolla ei tee Lapissa mitään ja puhelin oli kiinni. Nimittäin yleensä löytyy Soneran ja joskus myös Elisan kentät, mutta DNA toimii esim. UKK:ssa vain aivan korkeimmilla paikoilla. Esimerkiksi puiston reunaa sivuava 420 metrin korkeus on liian vähän, mutta halvalla ei saa hyvää.

Sadeasuna oli tämä uusi Marmot Precip -hankinta. Katsoin ennen lähtöä säätiedotuksen, ja puku viettikin vaellusviikon auton takakontissa Saariselällä. Päätös oli oikea, sillä pisaraakaan vettä ei tullut koko aikana.

Kannoin tavarat Jam2:ssa, joka nyt osoittautui taas kerran epämukavaksi. Tämä oli kolmas viikon reissu tällä repulla, ja otti ikävästi olkapäihin. Ospreyn hieman painavampi rinkka on selvästi parempi kantaa. Jam2:n ongelma on, että pakattaessa se hyvin täyteen, yläosa kääntyy taaksepäin ja olkapäille tulee ylimääräinen veto. Se vaatisi samanlaiset remmit, joita rinkoissa käytetään viilekkeiden yläosan ja rinkan rungon välissä.

Ensimmäistä kertaa mukana oli myös Fjällrävenin G-1000 housut. Rypesin kunnolla yhdessä kahlauksessa ja housut kuivuivat todella nopeasti.

Harrastus jatkuu, tilasin juuri lentoliput Islantiin…

 

Reissukuulumisia

Palasin äskettäin maastosta reissulta, josta jo aiemmin kerroin. Nyt voin myös paljastaa retkikohteeni: vietin viikon Käsivarren erämaassa tutuissa maisemissa liikkuen Kalottireitin ympäristössä.

Luontotalon parkkipaikalla vaaka näytti rinkan painoksi reilut kahdeksan kiloa, ja palatessa painoa oli 5,5 kiloa. Oikeastaan mitään isompaa ei uupunut ja toisaalta mitään turhaa ei ollut mukana.

Sääskejä on runsaasti ja keli on sateiden vuoksi mutainen. Vettä satoi muutaman kerran.

Kulkuvaatetus tulee kokemaan muutoksia housujen osalta, koska Varustelekan Mil-Tecit eivät kestä: kangas on hyvää mutta ompelutyö ala-arvoista. Paikkasin jo tuliteristä housuista persvahvikkeen ompeleen Paistunturien reissun jälkeen ja nyt antoi periksi katkolahkeen vetoketjun ompelutyö. Tokmannista ostetut Vaeltaja-housut sentään kestivät lähes 10 vaellusta ja sen päälle huomattavan määrän arkikäyttöä.

Sadeviitta toimi loistavasti: se tuuletti kosteuden pois ja suojasi myös rinkan. Seuraavaksi etsin kestävämmän version viitasta, tämä nykyinen ei ole kovin lujaa tekoa. Jos kellään on vihjettä kevyestä ja kestävästä viitasta, jonka alle myös reppu mahtuu, niin kommentoikaa.

 

Lähtö lähestyy

Lähtö on käsillä loppuviikosta. Rinkka on jo pakattu, ja kalavaaka näytti painoksi 7,4 kiloa ilman kylmiä ruokia. Rinkkaan menee vielä metwurstia, juustoa ja paketti voita. Ruokakuvio kuudelle päivällä on muutenkin selvä:

• 6 pussia retkiaterioita, nämä syön maastossa kippaamalla termoksesta tuvilla keitettyä vettä perään
• 6 pussia normaaleja tavallisen kaupan pasta-aterioita
• 60 kpl hapankorppuja
• 200 g voita
• 300 g emmentaalia
• 500 g metwurstia
• 16 suklaakeksiä
• 20 kpl teepusseja
• 15 kupillisen verran murukahvia

Näillä eväillä rinkan lähtöpaino heilahtaa jonkin verran yli tavoitteena olleen kahdeksan kilon, mutta ruokaa on varman päälle. Voita ja metwurstia tulen ainakin tuomaan takaisin maastosta, ellei mitään ihmeellistä satu matkan aikana. Viinaa otan mukaan vain hieman, sillä viimeksi piti ryypätä tosissaan leirissä, että sain kaiken juotua 🙂

Sadeasussa päädyin viime reissun kokemuksen siivittämänä sadeviittaan. Oletukseni on, että se toimii ylävartalon sateensuojana, rinkan sateensuojana ja tuulettuu paremmin kuin viimeksi käyttämäni sadetakki. Paistunturin reissulla kastuin sisäpuolelta sateella, koska sadetakki ei juuri hengitä. Sadehousut aion laittaa vasta, kun sataa tosissaan. Parempi vaihtoehto voisi olla vettä hylkivämmät housut, mutta se mukavuus…

Kulkuvaatetus on tuttu ja turvallinen: Puuvilla-polyesteri anorakki, puuvilla-polyesteri katkolahjehousut reisitaskuin, jotain muovia oleva t-paita ja Meindlin kengät tuplasukin. Rinkassa kulkee varalle fleecekerrasto, varasukat, pipo, hanskat ja buffa sekä hyttysverkko. Tässä tulikin kaikki mukana oleva vaatetus kerrottua.

Nyt kun paino heilahti yli tavoitteen, pitäisikö alkaa puhumaan keskipainosta? Eli rinkan paino silloin kun eväät on syöty puoliksi 🙂 Silloin paino olisi 6,2 kiloa.

Niin ja reissukohde? Se olkoon tälläkin kertaa yllätys, mutta lukijoita on tällä blogilla jo sen verran, että vastaantulijat saattavat tunnistaa.

 

Reissu tehty, hyvin meni!

Kuten aiemmin kerroin, olin reissussa juhannuksen seudun viikon sen perään. Kohteeksi valikoitui lopulta Paistunturit. Hyödynsin tupa- ja kammiverkostoa, mutta vietin aikaa myös telttaillen.

Itse Paistunturin avotunturialueella en nähnyt ketään muuta kulkijaa, mutta vieraskirjojen ja nettikeskustelujen perusteella alueella käy kuitenkin väkeä jonkin verran.

Varusteiden osalta kaikki meni kuten suunnittelin, mutta jokusen tavaran voisi ottaa mukaan lisää. Alueella satoi kovasti muutaman päivän, ja vietin aikaa teltassa – seuraavan kerran otan mukaan jonkun pokkarin luettavaksi. Rinkan sadesuoja jäi kotiin ja kokeilin jätesäkkiversiota, mutta se ei ole yhtä kätevä, mutta pitää toki veden ulkopuolella.

Sadevarustus kaipaa myös virittelyä ja miettimistä. Aiemmin hehkuttamani Wildin sadetakki pitää veden, toisin kuin yli kolme kertaa kalliimpi Halti, mutta ongelmana on hengittävyys. Kulkiessa vaatteet sadevaatteiden alla kostuvat joka tapauksessa kelin ollessa lämmin ja kostea. Kokeilin joskus aiemmin kalvotakkia, mutta sekin oli suhteellisen hiostava. Kaipaisin neuvoa, mitä ihmettä pitäisi pukea päälle, että sateella ei kastu sisältä eikä ulkoa tulevasta kosteudesta?

Ruokaa oli myös tarpeeksi, muutama pussi tuli takaisin, mutta lähdin pois maastosta päivää aikaisemmin, koska keli meni kehnoksi. Paluumatkalla Ivalossa satoi räntää ja Kaunispää oli lumen peitossa. Juhannuksen jälkeen taas tunturissa pystyi kulkemaan ilman paitaa. Lapin kesä on vaihteleva.

Rinkan lähtöpaino oli mainitut 13 kg, mutta kaiken juodun alkoholin ja syömisten tuhoamisen jälkeen oli mukava talsia takaisinpäin rinkan painaessa vaivaiset 7-8 kg!

Mielessä on jo seuraava reissu, tukeutuen täysin tupiin, jolloin rinkasta tipahtaa pois mm. makuualusta, keitin, teltta ja makuupussi korvaantunee kevyemmällä. Haluaisin myös vinkkejä teiltä lukijat, mikä olisi hyvä noin puolen kilon tupapussi?

Muutama sana sadeasusta …ja Haltista

Olen kokeillut sateen varalle useita erilaisia keinoja. Toiset antavat sateen kastella ja kesän kuivata, mutta itse olen pohtinut asian niin, että haluan kulkea kuivana eteenpäin sateellakin.

Ensimmäinen yritys oli edullinen kalvotakki, McKinley. Se piti sadetta muuten, mutta hihoista vesi tuli läpi. Kalvotakki on muussa käytössä tukala, ja koska tämä painon vuoksi oli ainoa mukana kannettu takki, sai se väistyä.

Hankin Haltin valmistaman sadeasun, 600 gramman painossa on takki ja housut. Tässä kuvassa vertailukohtana on kaksi euron kertakäyttötakkia.

Miten tuo takki sitten käytännössä toimi? Tammiston pojilla ja tytöillä on varmaan ollut hyvä tarkoitusperä kevyehkön sadeasun suunnittelussa, mutta ei tämä ainakaan vettä pidä. Voin sanoa, että hieman syletti olla likomärkänä kahden tuvan välillä avotunturissa tietäen, että on raahannut rinkassa kyseisen kamppeen kairaan turhan päiten. Seuraava kuva esittää takin sisäpuolta 15 minuutin sateen jälkeen. Ei, se ei ole hikeä:

Nuo edellä olevat kaksi kertakäyttösadetakkia ovat ylivoimaisia kolmella tapaa:

• Haltin puku maksaa 79 euroa, kertakäyttötakki euron
• Haltin puku ei pidä vettä, kertakäyttötakki pitää
• Haltin puku painaa 600 grammaa, kertakäyttötakki 45 gramma

Kertakäyttötakissa on se huono puoli, että sen kestävyydestä ei ole takeita. Jos tuulee oikeasti lujaa pari päivää ja rinkka hiertää olkapäitä ja selkää, niin rikkihän se menee ennemmin tai myöhemmin. On myös suuri riski, että takin särkee itse esim. nappeja aukoessa.

Kyyjärveläiseltä huoltoasemalta löytyi paras ratkaisu. Wild-tuotemerkin sadetakki painaa 200 grammaa ja pitää oikeasti vettä. Olen ehtinyt testaamaan tuotetta vain pikaisesti syyssateiden aikaan, mutta kokemus on jo nyt positiivinen. Hintaa takille tuli 20 euroa. Vastaavassa painoluokassa löytyy nettikaupoista sadetakkeja, mutta hinta on usein kymmenkertainen. Pitääkö ne sitten vettä 10 kertaa paremmin?